Kun yliopistonlehtori Arto Luukkanen 2001 alkoi luennoida Venäjästä, hän huomasi, ettei maasta ollut ajantasaista opetusmateriaalia. Nyt hän on kirjoittanut seitsemän kirjaa – silläkin uhalla, että joutuu pureutumaan asioihin myös historioitsijalle oudolla tapaa: ilman arkiston arkistoa.

Teksti: Jarno Forssell

Kun yliopistonlehtori Arto Luukkanen 2001 alkoi luennoida Venäjästä, hän huomasi, ettei maasta ollut ajantasaista opetusmateriaalia. Nyt hän on kirjoittanut seitsemän kirjaa – silläkin uhalla, että joutuu pureutumaan asioihin myös historioitsijalle oudolla tapaa: ilman arkiston arkistoa.

Helsingin yliopiston Maailman kulttuurien laitoksen käytävää harppoo vastaan touhukas mies. Tummaan pukuun ja huolettomasti kietaistuun solmioon pukeutuneen tutkijan tukka hapsottaa itään ja länteen, mutta hymyilevät silmät katsovat suoraan, kun hän kättelee vieraan tervetulleeksi ja lähtee esittelemään Unioninkadulla sijaitsevaa laitosta, entistä Renvall-instituuttia.Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistonlehtorin Arto Luukkasen kierros etenee työhuoneesta toiseen ja päättyy kaikkein pyhimpään, keittiöön. Kaapista löytyy keksejä, ja tohtori laittaa kahvin tippumaan.– Neuvostoliitossa oli yksi paikka, jossa ei ollut tabuja: keittiö. Siellä sai puhua vapaasti, Luukkanen sanoo. Josif Stalinin aikana radion tosin piti olla päällä.Arto Luukkanen on se Venäjän-tutkimuksen ”päivystävä dosentti”, jonka usein näkee televisiouutisissa kommentoimassa itänaapurin asioita, puutulleja, ääri-isänmaallisia mielenosoituksia tai Itämeren kaasuputkea.– Olisi ehkä parasta pistää pussi päähän, jotta kasvot eivät kuluisi. Ehkä pitäisikin, kun ei tämä ulkonäkö enää paras mahdollinen ole, tutkija virnistää. – Toisaalta yhteiskunta on maksanut koulutukseni ja rahoittaa tutkimustani. Mielestäni minulla on velvollisuus olla käytettävissä, jos kommentteja pyydetään.

Venäläinen arvostaa voimaaPyydetään sitten. Yksi Luukkasen tutkimuskohteista, pääministeri Vladimir Putin, vieraili haastattelun alla Helsingissä Itämeri-kokouksessa. Mikä on Venäjän vahvan miehen suhde Suomeen?– Peruspositiivinen. Se johtuu osittain hänen henkilöhistoriastaan. Työläisperheen poikana hän on tottunut siihen, että vain kovat pärjäävät. Se, että Suomi on käynyt sodat ja pystynyt niiden jälkeen rakentamaan hyvinvoinnin, on hänen mielestään merkki voimasta.Luukkanen tietää venäläisten arvostavan ennustettavuutta, rationaalisuutta ja käytännöllisyyttä – vaikka viime aikoina venäläisten oma toiminta on monissa asioissa vaikuttanut kaikkea muuta kuin ennustettavalta. Luukkanen myöntää, että tyyli on ollut ”kovin dynaaminen”, mutta kieltää, että päätöksiä luettaisiin kahvinporoista.– Esimerkiksi puutullien takana on aivan ymmärrettävä patrioottinen ja protektionistinen ajatus. Venäjä haluaa saada länsimaiset yritykset investoimaan teollisuuteen.Asia on tutkijan mukaan kuitenkin jätetty puolitiehen, kun läntisille yrityksille ei ole taattu täyttä omistusoikeutta eikä takuuta raaka-aineen saatavuudesta ja markkinoiden toimivuudesta.

Kirjoitettu sana kiinnostiArto Luukkasen juttuja kuunnellessa ei jää epäselväksi, mistä hän on kotoisin. Puheen nuotti vie kiistatta Savoon, vaikka mies on 25 viime vuotta asunut ensin Helsingissä ja nyttemmin Järvenpäässä.Savonlinnassa varttuneen Luukkasen mukaan pikkukaupunki oli hyvä paikka kasvaa. Parasta olivat järvet ja saaristo, missä Arto kesäisin veneili vanhalla, alun perin tukinuittoon käytetyllä keluveneellä.– Kun veneeseen viritti maston ja purjeen, se kulki myötä- tai sivutuulessa uskomatonta vauhtia. Kahdeksan tuntia saattoi mennä myötäiseen, ja sitten piti soutaa pari päivää takaisin.Luukkasen nuoruudessa elettiin taistolaiskauden loppukahinoita, ja rikkaiden kotien lapset, herrasäippärit, kävivät luokkataistelua. Työläisperheestä tulevaa Artoa politiikka ei kiinnostanut, vaan hän toimi seurakunnan nuorisotyössä.Arto suunnitteli lähtevänsä lukion jälkeen lukemaan oikeustiedettä, joka perustuu ”kirjoitettuun sanaan ja normiin”. Voiton vei lopulta toinen kirjoitettuun sanaan perustuva ala, teologia.– Mietin, että teologina voi aina mietiskellä tärkeitä ja merkityksellisiä asioita, Luukkanen muistelee.Teologian ylioppilaan arvo osoittautui hyödylliseksi saman tien. Vapaaehtoisena armeijaan mennyt Arto pääsi Ilmavoimien teknillisen koulun varusmiespapiksi, vaikkei ollut opiskellut teologiaa päivääkään.

Haaveili näyttelijän urastaOpiskelujen alkuvuosina Arton ensimmäinen mielenkiinnon kohde ei ollut teologia vaan teatteri, Savolaisen osakunnan näytelmäkerho. Parikymppinen nuori mies pääsi jopa näyttelemään nimiroolin Dostojevskin Idiootissa. – Olin innostunut näyttelemisestä, fyysisesti kovassa kunnossa ja egoltani 15-metrinen. Elin jonkinlaista übermensch-aikaa ja yritin todistaa jotakin itselleni, Luukkanen nauraa.Näytteleminen kuitenkin jäi, kun opinnot etenivät graduvaiheeseen. Opinnäyteseminaaria piti uudemman ajan kirkkohistorian professori Eino Murtorinne, jota kiinnostivat Itä-Eurooppa ja sen kirkot. Innostava opetus sai Luukkasen innostumaan aiheesta, ja hän alkoi opiskella Venäjää, monessa mielessä.– Pidän venäläisestä kulttuurista, venäjän kielestä ja venäläisistä ihmisistä. Kyseessä ei ole suuri romanttinen rakkaus, vaan lämmin affektio, kiintymys.Luukkanen pääsi Murtorinteen projektiin tekemään gradua ja sitten lisensiaattityötä, joka käsitteli bolsevikkipuolueen uskontopolitiikkaa V. I. Leninin aikana. Tutkimus oli silti vain kiinnostava sivutyö, sillä Luukkasella oli jo ammatti: hän oli saanut pappisvihkimyksen ja toimi nuorisopastorina Kauniaisissa. Tämän työn hän jätti vasta väiteltyään tohtoriksi ja saatuaan Suomen Akatemian nuoremman tutkijan viran.– Papin työ oli kivaa, ja nuorison kanssa oli hienoa. Kirkon urasta luopuminen tuntui aluksi vaikealta, mutta ajattelin, että kerran se vain kirpaisee. Toimitan kuitenkin edelleen ystävilleni kirkollisia palveluksia pari kertaa vuodessa.

Tutustui borssiin ja sherryynVäitöskirja ja sen jatke, Stalinin ajan uskontopolitiikan tutkimus, veivät Arto Luukkasen sekä itään että länteen.Moskovassa hän penkoi arkistoja kerrallaan kuusi viikkoa, sitten piti käydä kotona tapaamassa vaimoa, aatehistoriaa tutkivaa Tarja-Liisa Luukkasta.– Vaimoni sanoo, että palaan Moskovasta aina laihtuneena. Se johtuu kuitenkin vain paljosta kävelemisestä. Venäläinen keittiö on erittäin hyvä, etenkin keitot. Mikään ei ole niin ihanaa kuin saada kylmässä arkistossa vietetyn päivän jälkeen ravintolassa eteensä kuumaa ja hyvin muhinutta borssikeittoa, Luukkanen kuvailee.Toisenlaiseen herkutteluun hän tutustui 2000-luvun alussa viettäessään vuoden St. Anthony’s Collegessa Oxfordissa. Sinne Luukkasen houkutteli nimekäs Venäjä-ekspertti, professori Robert Service. Vanhempana tutkijana Luukkanen opetti hieman, opiskeli, teki tutkimustyötään ja tietysti osallistui sosiaaliseen elämään. Hän muistelee huvittuneena brittiyliopiston tapoja.– Ensin juodaan viitta päällä sherryä, sitten mennään yläkertaan syömään high table. Sieltä jatketaan dessert roomiin ja lopulta opettajainhuoneeseen viskille – ja sitten ehkä vielä pubiin. Yliopisto on varsinainen nautiskelijoiden klubi.On Oxfordissa tietysti vakavampikin puolensa. Opetus on kallista, mutta rahalle saa myös vastinetta. Professori voi keskittyä muutaman oppilaan ”grillaamiseen”, opiskelijat kirjoittavat paljon esseitä, ja kieltenopetus on todella laadukasta.

Kouluttaa maistereita kentälleArto Luukkanen on toiminut Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistonlehtorina vuodesta 2001. Virkaan kuuluu paljon opettamista, mikä sopii Luukkaselle mainiosti.– Tykkään siitä kuin hullu puurosta. Opettaminen on kiehtovaa, mutta tunnen myös riittämättömyyttä. Pystynkö välittämään into¬himoni ja kertomaan asiat niin, että ne menevät perille?Mielenkiintoa opettaja pyrkii herättelemään keskustelevalla otteella, kotitehtävillä, elokuvien analysoinneilla ja nettiaineistolla. Joskus opetus on vielä konkreettisempaa.Luukkasen työhuoneen sivupöydällä on Tähtien sota -elokuvien pahiksen Darth Vaderin rintapatsas. Hahmon päähän on painettu perinteinen kazakstanilainen kalpakki. Hattu on matkamuisto viimevuotiselta Kazakstanin-matkalta, jonka Luukkanen teki opiskelijoidensa kanssa.– En tiedä, mikä olisi motivoivampaa uuden sukupolven tutkijoiden koulutusta.Luukkasen tavoitteena on koulia opiskelijoista ”kenttäkelpoisia” Itä-Euroopan asiantuntijoita, joista on hyötyä myös yrityksille. Maistereiden pitää hallita tieteenalansa, puhua sujuvasti venäjää ja liikkua alueella kuin missä tahansa liiketoimintaympäristössä. – Tällaisia ihmisiä me tarvitsemme – emme nelikenttäkeisareita, jotka ovat analysoineet Venäjän tunnistamattomaksi, Luukkanen tuhahtaa.

Kuvaa oman ajan VenäjääAloittaessaan opetusvirassa Luukkanen havaitsi, ettei Venäjästä ja sen historiasta ollut ajantasaisia suomenkielisiä yleisesityksiä. Hän päätti korjata asian. Jo 2001 ilmestyi Hajoaako Venäjä? Venäjän valtiollisuuden kehitys 862–2000. Nyt Luukkanen on julkaissut jo seitsemän kirjaa, joista peräti kolme ilmestyi viime vuonna.Luukkanen vertaa tuotteliaisuuttaan pajatson pelaamiseen. Tutkijana hän voi tehdä valmistavaa työtä moneen projektiin, tavallaan täyttää pajatson eturessua. Jossakin vaiheessa se täyttyy, ja potti laukeaa. Kaikki eivät ole pitäneet Luukkasen otteesta. Esimerkiksi toissa vuonna Venäjän-tutkija, Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kivinen kritisoi Luukkasen Projekti Putin -kirjaa sanomalehtien referaatiksi.– Kateellista jupinaa, Luukkanen kuittaa, mutta myöntää, että oman ajan historiassa on haasteensa. Arkistolähteiden puuttuessa on turvauduttava muun muassa lehtiin. Luukkasen mukaan niissä kaikuu kuitenkin autenttinen Venäjän ääni.– Poliittisen historian tutkijan on parhaansa mukaan yritettävä analysoida lähihistoriaa, jotta voisi sanoa jotakin nykypäivästä. Silloin on tultava niin lähelle, että hirvittää.

Kaipaa kansainvälisiä teemojaArto Luukkanen pitää suurena tragediana, että suomalaisessa Venäjän-tutkimuksessa on ollut ammottava aukko toisen maailmansodan jälkeen. Hänen opiskeluaikanaan alalla vaikutti vain muutamia mohikaaneja, kuten professorit Osmo Jussila ja Timo Vihavainen. Nyt tutkijoita on alkanut tulla, mutta jotakin puuttuu.– Se on se raketin viimeinen vaihe, joka nostaisi tutkimuksen kansainväliselle tasolle. Meidän pitäisi tutkia paitsi itseämme kiinnostavia asioita myös teemoja, joihin kohdistuu kansainvälistä mielenkiintoa.Luukkanen itse on laventamassa tutkimustaan Venäjältä muille entisen Neuvostoliiton alueille. Valko-Venäjästä hän kirjoitti viime vuonna, Kazakstan on vuorossa tänä vuonna, ja ensi vuoden kalenterissa on seminaari Kaukasiasta. Suunnitteilla on myös paluu perinteisempään historiaan ja arkistolähteiden pariin. Luukkasen hyllyssä odottaa aineisto neuvostokansalaisten mielialoista 1920- ja 1930-luvulla.– Pitäisi vain löytää aikaa.Tutkijan ajalle löytyy ottajia, mutta varmasti sitä järjestyy aina yhdelle asialle: Karstulassa sijaitsevalle datšalle, kesäasunnolle, jonka tiluksilla kasvaa 50 marjapensasta ja puoli hehtaaria perunaa. – Puutarhanhoito on metafora elämästä. Rikkaruohoja täytyy kitkeä, hyötykasveja kastella, työtä tehdä, ja kovan työn jälkeen otsasi hiessä pitää sinun leipäsi, porkkanasi tai perunasi syömän. Loppujen lopuksi Luoja antaa kasvun – mutta mikään ei ole niin hyvää kuin omasta maasta nostettu pottu.

Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Arto LuukkanenIkä: 45Arvo: Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistonlehtori,  Venäjän historian ja kirkkohistorian dosenttiYliopisto: Helsingin yliopistoLaitos: Maailman kulttuurien laitosTutkimusala: Venäjän poliittinen kulttuuri- ja uskontohistoriaHarrastukset: perunankasvatus, hirvenmetsästys

Etappeja1964 syntyy Savonlinnassa.1983 kirjoittaa ylioppilaaksi.1984 aloittaa teologian opinnot Helsingin yliopistossa.1987 esittää ruhtinas Myškiniä osakunnan näytelmäkerhon Idiootissa.1988 valmistuu teologian maisteriksi ja saa pappisvihkimyksen.1994 väittelee teologian tohtoriksi.1995 jättää pastorinvirkansa Kauniaisissa.1999 vierailee vanhempana tutkijana St. Anthony’s Collegessa Oxfordissa.2001 aloittaa yliopistonlehtorina. Julkaisee ensimmäisen Venäjä-kirjansa Hajoaako Venäjä?2004 julkaisee kirjan Neuvostojen maa.2008 julkaisee kirjat Georgian sota ja Projekti Putin.2009 julkaisee kolme kirjaa Venäjästä: Muutosten Venäjä, Kuka omistaa Venäjän? ja Tuntematon Valko-Venäjä.

Suomalaistutkija havaitsi, että maaseudun monimuotoinen luonto saattaa suojata koiria allergialta. Se antaa tukea biodiversiteettihypoteesille.

Kaupunkilaiskoirilla on enemmän allergioita kuin maaseudulla asuvilla. Vähiten allergioita on koirilla, jotka elävät maalla maalaismaiseen tapaan monilapsisessa, muitakin eläimiä omistavassa perheessä ja saavat ulkoilla vapaasti kotipihalla.

Tällaisia asioita koirista Jenni Lehtimäki sai selville väitöstutkimuksessaan, josta Helsingin Sanomat kertoo jutussaan.

Ihmisistä tosin ei samanlaista yhteyttä löytynyt allergioiden ja asuinpaikan väliltä.

Lehtimäki testasi biodiversiteettihypoteesia. Sen mukaan immuunijärjestelmämme häiriintyy ja allergian tapaiset tulehdusperäiset sairaudet lisääntyvät, kun ympäristön monimuotoisuus hupenee ja me altistumme entistä vähemmille luonnon mikrobeille.

Väitöskirja koostui neljästä tutkimuksesta, joista kaksi käsitteli lapsia ja kaksi lemmikkikoiria.

Kummassakaan lapsitutkimuksessa ei löytynyt merkittävää yhteyttä allergioiden ja ihon mikrobien tai luonnon monimuotoisuuden välillä.

Toisin oli lemmikkien laita. Koiranomistajille suunnatun kyslytutkimusken mukaan sairaimpia olivat kaupunkilaiskoirat, joista noin 17 prosentilla oli allergiaa. Maalla osuus oli viitisen prosenttia.

”Kysely osoittaa ensimmäistä kertaa urbaanin ympäristön ja muun nisäkkään kuin ihmisen allergian välisen yhteyden”, Lehtimäki kertoo.

Vielä selvemmän näytön tarjoaa neljäs tutkimus, johon osallistui yhteensä 170 labradorinnoutajaa ja suomenlapinkoiraa.

Se paljasti, että eniten allergioista kärsivät kaupungissa esimerkiksi kerrostalossa asuvat koirat, joilla on ”urbaani elämäntyyli”. Niiden hoidosta vastaa yksi ihminen, joka harrastaa monenlaista ja lenkkeilee paljon koiran kanssa.

Harvinaisimpia allergiat ovat maalaiseen tapaan maalla elävillä koirilla. Niiden iholla on viljalti ympäristöstä peräisin olevia bakteereja.

Lehtimäki ihmettelee, miksi ympäristön ja allergian yhteys tuli ilmi koirilla muttei lapsilla.

”Allergia on monimutkainen sairaus ja ihmiselämä on monimutkaista, mikä saattaa piilottaa ympäristön vaikutuksen”, hän miettii.

Täysin piiloon ihminen ei kuitenkaan jäänyt. Kyselytutkimuksessa paljastui, että jos allergia vaivaa koiraa, omistajakin on todennäköisesti allergikko. Tämä johtuu epäilemättä jostain yhteisestä tekijästä koiran ja omistajan elämäntavoissa tai ympäristössä.

”Maaseutumaisessa ympäristössä koiran ja ihmisen elimistö altistuu mikrobeille, jotka jollakin tavalla tukevat immuunijärjestelmän toimintaa”, Lehtimäki toteaa.

Kysely

Uskotko biodiversiteettihypoteesiin?

Tutustu sisältöön ja lue uusi lehti digilehdet.fi:ssä.

 

Tieteessä 2/2018 

 

PÄÄKIRJOITUS

Kun viha vie

Vihapuhuja ratsastaa alkukantaisella reaktiolla.

 

PÄÄUUTISET

Unissa puhutaan rumia

Myöntisen päiväminän takaa kurkkii
kielteinen yöminä – hyvästä syystä.

Alienkivi on yksi miljoonista

Tähtienvälisiä asteroideja syöksyy
aurinkokunnan läpi jatkuvasti.

Nykyihminen seikkaili
ulos Afrikasta useita kertoja

Yhden ulostulon malli ei enää mitenkään
istu Aasian löytöihin.

Korallit kalpenevat kiihtyvää tahtia

Lämpenevät vedet riistävät
polyypilta elintärkeän kumppanin.

 

ARTIKKELIT

Migreeni vyöryy aivorungosta

Kun sähköt sekoavat hermokeskuksessa,
kipuviestit kiihdyttävät aivot hälytystilaan.

Esinisäkkäät
Maailman valtiaat ennen dinosauruksia

Kehitys kohti meitä käynnistyi jo silloin,
kun maapallon mantereet olivat vielä yhtä.

Siittiöt hukassa

Enää hälytyskellot eivät kilise van kumisevat.
Miesten siittiömäärät ovat romahtaneet.

James Bond
Harmaa agentti hurmasi maailman

Vastoin odotuksia huomaamaton vakooja sai
valtavan huomion. Kohu teki fiktiosta faktaa.

Liikenne jättää tiet

Visio on villi muttei utopiaa. Jokainen sopiva
maapala tarvitaan luonnolle ja ruoalle.

Ennen paras mies oli poikamies

Naiset ja seksi eivät ole aina olleet miehen mitta.
Elämän tärkeät asiat löytyivät pitkään toisaalta.

 

TIEDE VASTAA

Voiko pissa jäätyä kaarelle?

Haudataanko vainajat ilmansuuntien mukaan?

Mikä on puujalkavitsi?

Miksi kuusi kestää lumen painon?

Miten norppa löytää takaisin avannolle?

Voiko avaruusaseman palauttaa Maahan?

 

KIRJAT

Oma dna kantaa suvun historiaa

Marja Pirttivaara teki suomalaisille sukututkijoille uudenlaisen kätevän oppaan.

 

KUVA-ARVOITUS

Klassikkopalsta

kutsuu lukijoita tulkitsemaan kuvia lehden Facebook-sivustolle: facebook.com/tiede.fi

 

OMAT SANAT

Valoa kohti

Entisinä aikoina kantasana tarjosi myös lämpöä.

 

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea uusimman numeron jutut Sanoman Digilehdet-palvelussa.

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.