Venetsiaa ovat vainonneet viholliset. Sitä on syövyttänyt suloinen joutilaisuus. Sen perustukset ovat olleet pettää. Nyt se uhkaa autioitua ja hukkua. Kuten aina hädän hetkellä kaupunki on terästäytynyt taisteluun


Sen perustukset ovat olleet pettää. Nyt se uhkaa autioitua ja hukkua.
Kuten aina hädän hetkellä kaupunki on terästäytynyt taisteluun.




Hätkähdin haaveistani. Pikkutyttö vilisti polviani hipoen yli Campo San Silvestron toriaukion karkuun toista samankokoista. Molemmilla oli skottiruutuinen puolihame, valkoinen paita, villanuttu ja kiiltävät kengät - huoliteltu ja tyylikäs asu niin kuin venetsialaisilla aina. Nauru kimpoili talojen seinistä ja vinoon painuneesta laattakiveyksestä.

Olisi pitänyt salamannopeasti kaivaa kamera esiin. Näky oli huomattavasti harvinaisempi kuin gondolit tai Tintoretton maalaukset. Venetsian historiallisessa keskustassa, Centro Storicossa, asuu enää kaksituhatta alle viisivuotiasta lasta. Viime huhtikuussa täällä sulkeutui viimeinen lastentarha. Siitä tuli Venetsian 231. hotelli.


Väki muuttaa terrafermaan

Venetsian virallinen väkiluku on 270 000, mutta tästä joukosta vain 60 000 asuu mielikuviemme Venetsiassa: kanavien, kaarisiltojen ja palatsien satukaupungissa, joka kelluu 118 pikkusaaren päällä keskellä laajaa laguunia.
Heidän lisäkseen noin 30 000 sinnittelee muilla laguunin saarilla. Loput ovat paenneet terrafermaan, mannermaalle, joka alkaa Venetsiaa mantereeseen yhdistävän kilometrien siltakannaksen takana. Siellä sijaitsevat Mestre ja Marghera, nykyaikaiset asuinalueet, missä elämä on helpompaa kuin autottomassa, rappeutuvassa ja mereen vajoavassa Venetsiassa.

Toriaukion tytöt olivat autuaan tietämättömiä ainutlaatuisuudestaan. He nauttivat tilan tunnusta torilla, joka näin talviaikaan oli kerrankin tyhjä turisteista. Hetken päästä tarjosin apua heidän äidilleen. Tytöt lastenrattaisiin istutettuaan hän ryhtyi ponnistelemaan tuplataakkoineen yli pikkusillan.

- Grazie signor, mutta tämä pitää osata itse, jos täällä aikoo asua, hän torjui hymyillen. Moni muu ei enää aio.


Palvelut seuraavat perässä

Maailman tunnetuin kanavakaupunki tekee kuolemaa, jos ennusteita on uskominen. Vaikka vedenpinnan nousu ei tekisikään asumista mahdottomaksi, loputkin kaupunkilaiset hylkäävät kotinsa, sillä heidän rahansa ja voimavaransa eivät riitä elämiseen jatkuvasti kallistuvassa kaupungissa.

Joka vuosi noin 2 000 venetsialaista äänestää jaloillaan. Suurin osa lähtijöistä on lapsiperheitä. Vanhemmat ovat parhaassa työ­iässä, mutta heillä ei ole varaa jäädä: Centro Storicon alueella sadan neliömetrin huoneiston myyntihinta on 750 000 euroa, kuukausivuokra 3 000 euroa, yli kaksi kertaa enemmän kuin mantereella.

Kun väki vähenee, palvelut pakenevat. Menetettyjen leipomoiden, apteekkien ja koulujen tilalle tulevat turisteille suunnatut kalliit ravintolat, Kaukoidässä tai Itä-Euroopassa tehtyä "aitoa" Muranon lasia, Buranon pitsiä tai karnevaalinaamioi¬ta myyvät putiikit, huippumuotia tarjoavat liikkeet ja hotelleiksi tai viikkovuokrahuoneistoiksi muutetut palatsit. Niillä tavallinen kaupunkilainen ei tee mitään. Hän lähtee.


Kaupunki muuttuu museoksi

Jos muuttotappio jatkuu nykyvauhtia, Venetsia on tyhjä asukkaistaan vuonna 2030.

Tyhjilleen se ei silti jää. Turistien määrä on paisunut 15-18 miljoonaan vuodessa, ja sen ennustetaan kaksinkertaistuvan 20 vuoden kuluessa.

Kohta turisteja on enemmän kuin kaupunkilaisia. Kun heistä neljä viidestä käy kaupungissa vain päivän vierailulla, Venetsia on pian menetetty. Kun turistien määrä ylittää asukasluvun, ei voi enää puhua normaalista kaupungista, varoittaa Ohion osavaltionyliopiston professori Robert Davis, joka on kirjoittanut Venetsian tulevaisuutta kriittisesti arvioivan kirjan Venice: The Tourist Maze.

Jos turistimäärät kasvavat samaa vauhtia kuin väki vähenee, Venetsia voi todella muuttua ulkomuseoksi, jossa ei asu kukaan ja jonne pääsystä joutuu maksamaan. Portit avataan aamuisin ja suljetaan iltaisin, niin kuin Gizan pyramideilla. Silloin Venetsia on kuin pinnalla pysynyt satujen Atlantis.

Talvi-iltana synkän kuolinleikin voi jo aistia. Kun katselin vuokratun palazzohuoneistomme ikkunoista Canal Grandelle, ikiaikaiselle valtaväylälle, Venetsia vaikutti melkein aavekaupungilta.

Päivän hyörinä oli tauonnut. Turistiryhmät olivat tehneet gondoliajelunsa ja turistikaupat sulkeneet ovensa. Rahtiveneet olivat kuljettaneet vihannes- ja kalalastinsa, postit ja muuttokuormat ja vesibussit päättäneet ajonsa. Torit olivat typötyhjiä, ja suuri kanaali lainehti tummanpuhuvana. Vain ani harvojen rakennusten kaari-ikkunoista heijastui valoa vedenpintaan. 


Tarina alkoi uhan alla

Rooma on ikuinen - entä Venetsia? Tuskin senkään aika on ohi. Mustanpuhuvat ennustukset Venetsian autioitumisesta ja katoamisesta meren syvyyksiin ovat nykyajan taruja. Ne kuuluvat perivenetsialaiseen tapaan harjoittaa synkänmakeaa itseruoskintaa.

Venetsia on koko puolentoistatuhannen vuoden olemassaolonsa ajan ollut uhattuna ja selvinnyt aina - joskin välillä nipin napin. Kaupungin historia on pitkä sarja uutteruutta, kekseliäisyyttä ja kykyä valita epäedullisista vaihtoehdoista parhaat.

Rooman imperiumin kuolinkamppailun aikoina 400-luvulla Venetiana tunnetun alueen asukkaat pakenivat laguunin rämeiden, särkkien ja saarien suojaan kansainvaellusten kuohuntaa.

Vuonna 697 pienet saariyhdyskunnat päätyivät valitsemaan yhteisen hallitsijan torjuakseen paremmin ulkopuolisia uhkia. Kun vaaliruhtinaat ottivat yhden nyky-Venetsian saarista hallintopaikakseen, yhteisö alkoi kasvaa. Entisestään se laajeni 800-luvulla, kun kaksi kauppiasta salakuljetti apostoli Markuksen jäännökset Egyptin Aleksandriasta. Säilytyspaikaksi rakennettiin Pyhän Markuksen kirkko, nykyinen Venetsian keskus.


Nousi Välimeren herraksi

Venetsiasta tuli kaupunkitasavalta ja meri- ja kauppamahti. Suuruuden päivinään 1300-luvulta 1500-luvulle La Serenissima, ’Kunnianarvoisa’, oli rikkain valtio Välimerellä.

Tasavallan voima piili demokraattisessa hallintomuodossa, joka muualla oli lähes tuntematon. Päätökset tehtiin yhdessä äänestämällä. Kansalaisten valitsemat hallintoelimet äänestivät johtajat, doget, virkaansa määräajaksi ja valvoivat heidän toimiaan. Ne saattoivat myös tylysti erottaa dogen kesken kauttaan.

Demokratian avulla Venetsia selvisi rutosta, joka rajusti verotti Euroopan väkilukua. Demokratian avulla se torjui Genovan ja turkkilaisten hyökkäykset. Vain geopolitiikalle ja sisäiselle rappiolle Venetsia ei mahtanut mitään.

1500-luvulla löytöretket siirsivät kansainvälisen kaupan painopisteen Välimereltä Intiaan ja Amerikkaan. Pankkiirit tekivät konkursseja, alamäki alkoi. Elostelu, uhkapeli ja suloinen joutilaisuus, dolce far niente, syövyttivät tasavallan ydintä.

Tiensä päähän La Serenissima tuli 1797, kun Napoleon valtasi sen. Hänen kukistuttuaan Venetsian anasti Itävalta. Vuonna 1866 Itävallan hävittyä sodan Preussille venetsialaiset päättivät kansanäänestyksellä liittyä Italiaan.


Valoa näkyvissä

Venetsialaisten sinnikkyys ei ole hävinnyt minnekään. Monesti koeteltu sekoitus itsepintaista vanhoillisuutta, kotipaikkaylpeyttä, ovelaa liikemiesälyä ja ennakkoluulottomuutta näyttää nytkin terästäytyvän ja pysäyttävän kuolinkellot.

Kun lähestyin yhtä San Polon kaupunginosan pientä toriaukiota, keskustelun sorina ja viinilasien kilahtelu kuuluivat kauas kulman taakse. Himmeästi valaistu campo oli täynnä väkeä, nuoria ja vanhoja. Tupakoijat puhaltelivat baarien edustoilla savupilviä, jotka sekoittuivat hengityksen huuruun. Venetsia elää sittenkin!

Arviot seuraavan vuosikymme¬nen muuttotappiosta ovat laskeneet 20 000:sta 8000:een. Ja jos monet lähtevätkin, tilalle tulee uusia, muistuttaa kreivi, arkkitehti ja populaarihistorioitsija Francesco da Mosto. Vanhaan Venetsiaan on asettunut jo kolmetuhatta varakasta ulkomaalaista, eikä da Mosto näe heitä uhkana vaan mahdollisuutena: "He muodostavat vähitellen uuden venetsialaisten rodun, joka rakastaa Venetsiaa omalla tavallaan yhtä paljon kuin me", hän kirjoittaa kirjassaan Francesco’s Venice.

Rikkaat eivät tietenkään yksin riitä. Jos keskiluokka häviää, kaupungin sosiaalinen rakenne luhistuu. Paras tapa rohkaista tavallisia tulokkaita ovat kohtuuhintaiset asunnot.

Venetsia on Unescon maailmanperintökohde, eikä sen arvorakennuksia saa purkaa, mutta kunnostaa niitä voi. Kaupunki on vastikään ryhtynyt korjaamaan omistamiaan ja ostamiaan rappiopalatseja nykymukavuuksin varustetuiksi asunnoiksi. Ensiasunnon ostajat saavat tukea jopa kolme neljäsosaa ostohinnasta. Tuki- ja rakennustoimet kattavat toistaiseksi vain pienen osan tarpeesta, mutta avaus on tehty.


Uusi veturi tieteestä

Myös työpaikkojen luonti on käynnistynyt. Venetsia on elänyt turismista, mutta nyt se haluaa olla muutakin kuin matkailukaupunki. Sitä markkinoidaan keskuksena, jonne kansainvälisten tiede- ja kulttuurijärjestöjen toivotaan sijoittavan toimintojaan ja keskittävän tapahtumiaan.

Kaupungissa toimii jo arkkitehtuurin yliopisto, hydrologian tutkimuslaitos, Unescon tieteen ja teknologian Euroopan-aluetoimisto ja taidekäsityöläisten koulutuskeskus. Merenkulkuteknologian tutkimus- ja kehityslaitos aloittaa Arsenalessa, joka Venetsian suuruusaikana oli Euroopan laivanrakennusalan ehdoton keskus.

Vetovoimaisen kuvataidebiennaalin ja kansainvälisen filmifestivaalin rinnalle kerätään uusia tapahtumia. Kuuluisat naamiokarnevaalit on nekin 70 vuoden tauon jälkeen herätetty henkiin.

Lopulta kaikki riippuu kuitenkin luonnosta. Sen nostattamille uhkille on tehtävä jotakin, jos Venetsia ja sen kulttuuriperintö halutaan säästää.


Perustus kiusannut pitkään

Venetsian historia on ollut jatkuvaa rakennusteknistä kamppailua pinnalla pysymiseksi. Kaupunki rakennettiin miljoonien tammesta, lepästä ja lehtikuusesta veistettyjen paalujen varaan. Saaret liitettiin toisiinsa sadoilla silloilla, ja niiden väliin jätettiin 160 kanavaa "kaduiksi". Ikävä kyllä perustukset seisovat mudassa, joka pettää - eikä tilannetta helpota se, että niiden varassa on nykyään 30 000 rakennusta.

Kaupunki alkoi painua mutaan jo satoja vuosia sitten, kun Italian suurimman joen Pon uoma ohjattiin virtaamaan Venetsian ohi, etteivät Canal Grande ja elintärkeä sota- ja kauppa-alustelakka Arsenale liejuuntuisi. Kun jokiliejua ei enää virrannut pönkittämään perustuksia, vajoaminen käynnistyi.

1700-luvulla eläneen venetsialaistaiteilijan Canaletton maalaukset osoittavat, että vesi ulottuu nyt 80 senttimetriä korkeammalle kuin 200 vuotta sitten. Palatsien tammiovilta kanaalille johtavien marmoriportaikkojen alimmat askelmat ovat pysyvästi veden alla, vihertävää leväpartaa keräten.


Tulvat käyneet pahemmiksi

Toinen riesa halki historian ovat olleet tulvat. Ensimmäiset kirjalliset maininnat niistä ovat vuodelta 589. Todellinen uhka niistä on kuitenkin tullut sadan viime vuoden aikana.

1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä kaupungin sydän Pyhän Markuksen tori peittyi tulvaveteen kymmenen kertaa vuodessa. 1980-luvulla vesi ylti siellä polvia ylemmäksi 40 kertaa vuodessa, nykyään jo yli 60 kertaa. Puiset jalankulkusillat, passerellat, ilmestyvät kaduille jo lokakuussa, ja kahluukausi jatkuu huhtikuuhun asti.

Acqua alta, tulva, käynnisti myös Venetsian nykyisen joukkopaon 3. marraskuuta 1966. Tuolloin rajumyrskyn kiihdyttämä vuorovesitulva huuhteli Venetsian alleen. Vesi nousi lähes kaksi metriä normaalitasoltaan ja pysyi korkealla melkein vuorokauden tavanomaisen kuuden tunnin vuoksen sijaan.

Suurtulva tuhosi yli 15 000 ensimmäisen kerroksen asuntoa pysyvästi, aiheutti raskaita tuhoja korvaamattomille taideaarteille ja sai venetsialaisten uskon järkkymään. Tämän tulvan jälkeen asukasluku on puolittunut.

Toisaalta tulva sai myös Unescon ja muun kansainvälisen yhteisön ryhtymään pelastustoimiin. Ensimmäiset tulokset niistä vihjaavat, että Venetsia voi yhä nousta aallonpohjastaan.


Vajoaminen lähes pysähtynyt

Perustusten painuminen on melkein pysähtynyt sen jälkeen kun kaupunki 1960-luvun lopussa kielsi pohjaveden pumppaamisen. Venetsia vajoaa enää 1,6-2,3 millimetriä vuodessa suhteessa merenpintaan, laskee kaupungin merentutkimusinstituutin valtameritutkija, tohtori Roberto Frassetto.

Perustustukkien lahoamista on ryhdytty hidastamaan Göteborgin yliopiston professorin, "rakennusbiologi" Allan Jerbon kehittämällä menetelmällä. Paaluihin ruiskutetaan kemikaalia, joka tappaa mikrobeja.

Myös kaupunkilaiset ovat tehneet mitä voivat. Katukiveyksiä ja -reunuksia on korotettu tulvaesteiksi, sähkökeskuskaapit on nostettu ylemmäksi. Talojen perustuksia on korjattu ja vahvistettu, eikä yksikään järkevä venetsialainen jätä mitään arvokasta pohjakerrokseen tai yritä asua siellä.

Pysyviä ratkaisuja nuo eivät ole. Avainasemassa on tulvien hillitseminen.


Myrskyt iskevät suoraan

Tulvien syy on hyvin tiedossa. Venetsia sijaitsee pari metriä syvässä laguunissa, jonka erottaa Adrianmerestä kolmen salmen puhkaisema hiekkakannas. Alun perin laguunissa oli laajoja rämeitä, jotka tehokkaasti hidastivat ja pehmensivät jyrkkiä vuorovesivaihteluja, mutta rakentaminen ja saastuminen ovat kutistaneet suot neljännekseen entisestään.

Laguuni on muuttunut avovedeksi, joka päästää Adrianmeren myrskyt suoraan kohti kaupunkia ja antaa ulapalta kiiruhtaville aalloille tilaa kehittyä korkeiksi ja tuhoisiksi.


Mooseksen porteilla lisäaikaa

Juuri nyt osaratkaisua toivotaan tulvaporteista, joita Roberto Frassetto ehdotti jo 1970-luvulla.

Laguunin kolmelle suuaukolle on päätetty rakentaa 80 vedellä täytettyä teräsporttia, joista kukin painaa noin 300 tonnia. Kun portteja ei tarvita, ne pysyvät merenpohjassa. Kun nousuvesi uhkaa kaupunkia, paineilma tyhjentää ne ja ne nousevat puolessa tunnissa 2,5 metriä merenpinnan keskikorkeuden yläpuolelle.

Viisi miljardia euroa maksavaa hanketta kutsutaan Mooseksen porteiksi lyhenteensä Mosen (Modulo Sperimentale Elettromeccanico) mukaan. Jos projektin aikataulu pitää, tulvaportit valmistuvat vuonna 2010.
Yksin ne eivät riitä pelastamaan Venetsiaa, mutta niillä Venetsia - taas kerran - ostaa aikaa miettiä uusia siirtoja, kuten sitä, miten laguuni kunnostetaan takaisin suojaavaksi suoksi.


Hannu Pesonen on ulkomaanaiheisiin erikoistunut vapaa toimittaja.

Suomalaistutkija havaitsi, että maaseudun monimuotoinen luonto saattaa suojata koiria allergialta. Se antaa tukea biodiversiteettihypoteesille.

Kaupunkilaiskoirilla on enemmän allergioita kuin maaseudulla asuvilla. Vähiten allergioita on koirilla, jotka elävät maalla maalaismaiseen tapaan monilapsisessa, muitakin eläimiä omistavassa perheessä ja saavat ulkoilla vapaasti kotipihalla.

Tällaisia asioita koirista Jenni Lehtimäki sai selville väitöstutkimuksessaan, josta Helsingin Sanomat kertoo jutussaan.

Ihmisistä tosin ei samanlaista yhteyttä löytynyt allergioiden ja asuinpaikan väliltä.

Lehtimäki testasi biodiversiteettihypoteesia. Sen mukaan immuunijärjestelmämme häiriintyy ja allergian tapaiset tulehdusperäiset sairaudet lisääntyvät, kun ympäristön monimuotoisuus hupenee ja me altistumme entistä vähemmille luonnon mikrobeille.

Väitöskirja koostui neljästä tutkimuksesta, joista kaksi käsitteli lapsia ja kaksi lemmikkikoiria.

Kummassakaan lapsitutkimuksessa ei löytynyt merkittävää yhteyttä allergioiden ja ihon mikrobien tai luonnon monimuotoisuuden välillä.

Toisin oli lemmikkien laita. Koiranomistajille suunnatun kyslytutkimusken mukaan sairaimpia olivat kaupunkilaiskoirat, joista noin 17 prosentilla oli allergiaa. Maalla osuus oli viitisen prosenttia.

”Kysely osoittaa ensimmäistä kertaa urbaanin ympäristön ja muun nisäkkään kuin ihmisen allergian välisen yhteyden”, Lehtimäki kertoo.

Vielä selvemmän näytön tarjoaa neljäs tutkimus, johon osallistui yhteensä 170 labradorinnoutajaa ja suomenlapinkoiraa.

Se paljasti, että eniten allergioista kärsivät kaupungissa esimerkiksi kerrostalossa asuvat koirat, joilla on ”urbaani elämäntyyli”. Niiden hoidosta vastaa yksi ihminen, joka harrastaa monenlaista ja lenkkeilee paljon koiran kanssa.

Harvinaisimpia allergiat ovat maalaiseen tapaan maalla elävillä koirilla. Niiden iholla on viljalti ympäristöstä peräisin olevia bakteereja.

Lehtimäki ihmettelee, miksi ympäristön ja allergian yhteys tuli ilmi koirilla muttei lapsilla.

”Allergia on monimutkainen sairaus ja ihmiselämä on monimutkaista, mikä saattaa piilottaa ympäristön vaikutuksen”, hän miettii.

Täysin piiloon ihminen ei kuitenkaan jäänyt. Kyselytutkimuksessa paljastui, että jos allergia vaivaa koiraa, omistajakin on todennäköisesti allergikko. Tämä johtuu epäilemättä jostain yhteisestä tekijästä koiran ja omistajan elämäntavoissa tai ympäristössä.

”Maaseutumaisessa ympäristössä koiran ja ihmisen elimistö altistuu mikrobeille, jotka jollakin tavalla tukevat immuunijärjestelmän toimintaa”, Lehtimäki toteaa.

Kysely

Uskotko biodiversiteettihypoteesiin?

Tutustu sisältöön ja lue uusi lehti digilehdet.fi:ssä.

 

Tieteessä 2/2018 

 

PÄÄKIRJOITUS

Kun viha vie

Vihapuhuja ratsastaa alkukantaisella reaktiolla.

 

PÄÄUUTISET

Unissa puhutaan rumia

Myöntisen päiväminän takaa kurkkii
kielteinen yöminä – hyvästä syystä.

Alienkivi on yksi miljoonista

Tähtienvälisiä asteroideja syöksyy
aurinkokunnan läpi jatkuvasti.

Nykyihminen seikkaili
ulos Afrikasta useita kertoja

Yhden ulostulon malli ei enää mitenkään
istu Aasian löytöihin.

Korallit kalpenevat kiihtyvää tahtia

Lämpenevät vedet riistävät
polyypilta elintärkeän kumppanin.

 

ARTIKKELIT

Migreeni vyöryy aivorungosta

Kun sähköt sekoavat hermokeskuksessa,
kipuviestit kiihdyttävät aivot hälytystilaan.

Esinisäkkäät
Maailman valtiaat ennen dinosauruksia

Kehitys kohti meitä käynnistyi jo silloin,
kun maapallon mantereet olivat vielä yhtä.

Siittiöt hukassa

Enää hälytyskellot eivät kilise van kumisevat.
Miesten siittiömäärät ovat romahtaneet.

James Bond
Harmaa agentti hurmasi maailman

Vastoin odotuksia huomaamaton vakooja sai
valtavan huomion. Kohu teki fiktiosta faktaa.

Liikenne jättää tiet

Visio on villi muttei utopiaa. Jokainen sopiva
maapala tarvitaan luonnolle ja ruoalle.

Ennen paras mies oli poikamies

Naiset ja seksi eivät ole aina olleet miehen mitta.
Elämän tärkeät asiat löytyivät pitkään toisaalta.

 

TIEDE VASTAA

Voiko pissa jäätyä kaarelle?

Haudataanko vainajat ilmansuuntien mukaan?

Mikä on puujalkavitsi?

Miksi kuusi kestää lumen painon?

Miten norppa löytää takaisin avannolle?

Voiko avaruusaseman palauttaa Maahan?

 

KIRJAT

Oma dna kantaa suvun historiaa

Marja Pirttivaara teki suomalaisille sukututkijoille uudenlaisen kätevän oppaan.

 

KUVA-ARVOITUS

Klassikkopalsta

kutsuu lukijoita tulkitsemaan kuvia lehden Facebook-sivustolle: facebook.com/tiede.fi

 

OMAT SANAT

Valoa kohti

Entisinä aikoina kantasana tarjosi myös lämpöä.

 

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea uusimman numeron jutut Sanoman Digilehdet-palvelussa.

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.