Venetsiaa ovat vainonneet viholliset. Sitä on syövyttänyt suloinen joutilaisuus. Sen perustukset ovat olleet pettää. Nyt se uhkaa autioitua ja hukkua. Kuten aina hädän hetkellä kaupunki on terästäytynyt taisteluun


Sen perustukset ovat olleet pettää. Nyt se uhkaa autioitua ja hukkua.
Kuten aina hädän hetkellä kaupunki on terästäytynyt taisteluun.




Hätkähdin haaveistani. Pikkutyttö vilisti polviani hipoen yli Campo San Silvestron toriaukion karkuun toista samankokoista. Molemmilla oli skottiruutuinen puolihame, valkoinen paita, villanuttu ja kiiltävät kengät - huoliteltu ja tyylikäs asu niin kuin venetsialaisilla aina. Nauru kimpoili talojen seinistä ja vinoon painuneesta laattakiveyksestä.

Olisi pitänyt salamannopeasti kaivaa kamera esiin. Näky oli huomattavasti harvinaisempi kuin gondolit tai Tintoretton maalaukset. Venetsian historiallisessa keskustassa, Centro Storicossa, asuu enää kaksituhatta alle viisivuotiasta lasta. Viime huhtikuussa täällä sulkeutui viimeinen lastentarha. Siitä tuli Venetsian 231. hotelli.


Väki muuttaa terrafermaan

Venetsian virallinen väkiluku on 270 000, mutta tästä joukosta vain 60 000 asuu mielikuviemme Venetsiassa: kanavien, kaarisiltojen ja palatsien satukaupungissa, joka kelluu 118 pikkusaaren päällä keskellä laajaa laguunia.
Heidän lisäkseen noin 30 000 sinnittelee muilla laguunin saarilla. Loput ovat paenneet terrafermaan, mannermaalle, joka alkaa Venetsiaa mantereeseen yhdistävän kilometrien siltakannaksen takana. Siellä sijaitsevat Mestre ja Marghera, nykyaikaiset asuinalueet, missä elämä on helpompaa kuin autottomassa, rappeutuvassa ja mereen vajoavassa Venetsiassa.

Toriaukion tytöt olivat autuaan tietämättömiä ainutlaatuisuudestaan. He nauttivat tilan tunnusta torilla, joka näin talviaikaan oli kerrankin tyhjä turisteista. Hetken päästä tarjosin apua heidän äidilleen. Tytöt lastenrattaisiin istutettuaan hän ryhtyi ponnistelemaan tuplataakkoineen yli pikkusillan.

- Grazie signor, mutta tämä pitää osata itse, jos täällä aikoo asua, hän torjui hymyillen. Moni muu ei enää aio.


Palvelut seuraavat perässä

Maailman tunnetuin kanavakaupunki tekee kuolemaa, jos ennusteita on uskominen. Vaikka vedenpinnan nousu ei tekisikään asumista mahdottomaksi, loputkin kaupunkilaiset hylkäävät kotinsa, sillä heidän rahansa ja voimavaransa eivät riitä elämiseen jatkuvasti kallistuvassa kaupungissa.

Joka vuosi noin 2 000 venetsialaista äänestää jaloillaan. Suurin osa lähtijöistä on lapsiperheitä. Vanhemmat ovat parhaassa työ­iässä, mutta heillä ei ole varaa jäädä: Centro Storicon alueella sadan neliömetrin huoneiston myyntihinta on 750 000 euroa, kuukausivuokra 3 000 euroa, yli kaksi kertaa enemmän kuin mantereella.

Kun väki vähenee, palvelut pakenevat. Menetettyjen leipomoiden, apteekkien ja koulujen tilalle tulevat turisteille suunnatut kalliit ravintolat, Kaukoidässä tai Itä-Euroopassa tehtyä "aitoa" Muranon lasia, Buranon pitsiä tai karnevaalinaamioi¬ta myyvät putiikit, huippumuotia tarjoavat liikkeet ja hotelleiksi tai viikkovuokrahuoneistoiksi muutetut palatsit. Niillä tavallinen kaupunkilainen ei tee mitään. Hän lähtee.


Kaupunki muuttuu museoksi

Jos muuttotappio jatkuu nykyvauhtia, Venetsia on tyhjä asukkaistaan vuonna 2030.

Tyhjilleen se ei silti jää. Turistien määrä on paisunut 15-18 miljoonaan vuodessa, ja sen ennustetaan kaksinkertaistuvan 20 vuoden kuluessa.

Kohta turisteja on enemmän kuin kaupunkilaisia. Kun heistä neljä viidestä käy kaupungissa vain päivän vierailulla, Venetsia on pian menetetty. Kun turistien määrä ylittää asukasluvun, ei voi enää puhua normaalista kaupungista, varoittaa Ohion osavaltionyliopiston professori Robert Davis, joka on kirjoittanut Venetsian tulevaisuutta kriittisesti arvioivan kirjan Venice: The Tourist Maze.

Jos turistimäärät kasvavat samaa vauhtia kuin väki vähenee, Venetsia voi todella muuttua ulkomuseoksi, jossa ei asu kukaan ja jonne pääsystä joutuu maksamaan. Portit avataan aamuisin ja suljetaan iltaisin, niin kuin Gizan pyramideilla. Silloin Venetsia on kuin pinnalla pysynyt satujen Atlantis.

Talvi-iltana synkän kuolinleikin voi jo aistia. Kun katselin vuokratun palazzohuoneistomme ikkunoista Canal Grandelle, ikiaikaiselle valtaväylälle, Venetsia vaikutti melkein aavekaupungilta.

Päivän hyörinä oli tauonnut. Turistiryhmät olivat tehneet gondoliajelunsa ja turistikaupat sulkeneet ovensa. Rahtiveneet olivat kuljettaneet vihannes- ja kalalastinsa, postit ja muuttokuormat ja vesibussit päättäneet ajonsa. Torit olivat typötyhjiä, ja suuri kanaali lainehti tummanpuhuvana. Vain ani harvojen rakennusten kaari-ikkunoista heijastui valoa vedenpintaan. 


Tarina alkoi uhan alla

Rooma on ikuinen - entä Venetsia? Tuskin senkään aika on ohi. Mustanpuhuvat ennustukset Venetsian autioitumisesta ja katoamisesta meren syvyyksiin ovat nykyajan taruja. Ne kuuluvat perivenetsialaiseen tapaan harjoittaa synkänmakeaa itseruoskintaa.

Venetsia on koko puolentoistatuhannen vuoden olemassaolonsa ajan ollut uhattuna ja selvinnyt aina - joskin välillä nipin napin. Kaupungin historia on pitkä sarja uutteruutta, kekseliäisyyttä ja kykyä valita epäedullisista vaihtoehdoista parhaat.

Rooman imperiumin kuolinkamppailun aikoina 400-luvulla Venetiana tunnetun alueen asukkaat pakenivat laguunin rämeiden, särkkien ja saarien suojaan kansainvaellusten kuohuntaa.

Vuonna 697 pienet saariyhdyskunnat päätyivät valitsemaan yhteisen hallitsijan torjuakseen paremmin ulkopuolisia uhkia. Kun vaaliruhtinaat ottivat yhden nyky-Venetsian saarista hallintopaikakseen, yhteisö alkoi kasvaa. Entisestään se laajeni 800-luvulla, kun kaksi kauppiasta salakuljetti apostoli Markuksen jäännökset Egyptin Aleksandriasta. Säilytyspaikaksi rakennettiin Pyhän Markuksen kirkko, nykyinen Venetsian keskus.


Nousi Välimeren herraksi

Venetsiasta tuli kaupunkitasavalta ja meri- ja kauppamahti. Suuruuden päivinään 1300-luvulta 1500-luvulle La Serenissima, ’Kunnianarvoisa’, oli rikkain valtio Välimerellä.

Tasavallan voima piili demokraattisessa hallintomuodossa, joka muualla oli lähes tuntematon. Päätökset tehtiin yhdessä äänestämällä. Kansalaisten valitsemat hallintoelimet äänestivät johtajat, doget, virkaansa määräajaksi ja valvoivat heidän toimiaan. Ne saattoivat myös tylysti erottaa dogen kesken kauttaan.

Demokratian avulla Venetsia selvisi rutosta, joka rajusti verotti Euroopan väkilukua. Demokratian avulla se torjui Genovan ja turkkilaisten hyökkäykset. Vain geopolitiikalle ja sisäiselle rappiolle Venetsia ei mahtanut mitään.

1500-luvulla löytöretket siirsivät kansainvälisen kaupan painopisteen Välimereltä Intiaan ja Amerikkaan. Pankkiirit tekivät konkursseja, alamäki alkoi. Elostelu, uhkapeli ja suloinen joutilaisuus, dolce far niente, syövyttivät tasavallan ydintä.

Tiensä päähän La Serenissima tuli 1797, kun Napoleon valtasi sen. Hänen kukistuttuaan Venetsian anasti Itävalta. Vuonna 1866 Itävallan hävittyä sodan Preussille venetsialaiset päättivät kansanäänestyksellä liittyä Italiaan.


Valoa näkyvissä

Venetsialaisten sinnikkyys ei ole hävinnyt minnekään. Monesti koeteltu sekoitus itsepintaista vanhoillisuutta, kotipaikkaylpeyttä, ovelaa liikemiesälyä ja ennakkoluulottomuutta näyttää nytkin terästäytyvän ja pysäyttävän kuolinkellot.

Kun lähestyin yhtä San Polon kaupunginosan pientä toriaukiota, keskustelun sorina ja viinilasien kilahtelu kuuluivat kauas kulman taakse. Himmeästi valaistu campo oli täynnä väkeä, nuoria ja vanhoja. Tupakoijat puhaltelivat baarien edustoilla savupilviä, jotka sekoittuivat hengityksen huuruun. Venetsia elää sittenkin!

Arviot seuraavan vuosikymme¬nen muuttotappiosta ovat laskeneet 20 000:sta 8000:een. Ja jos monet lähtevätkin, tilalle tulee uusia, muistuttaa kreivi, arkkitehti ja populaarihistorioitsija Francesco da Mosto. Vanhaan Venetsiaan on asettunut jo kolmetuhatta varakasta ulkomaalaista, eikä da Mosto näe heitä uhkana vaan mahdollisuutena: "He muodostavat vähitellen uuden venetsialaisten rodun, joka rakastaa Venetsiaa omalla tavallaan yhtä paljon kuin me", hän kirjoittaa kirjassaan Francesco’s Venice.

Rikkaat eivät tietenkään yksin riitä. Jos keskiluokka häviää, kaupungin sosiaalinen rakenne luhistuu. Paras tapa rohkaista tavallisia tulokkaita ovat kohtuuhintaiset asunnot.

Venetsia on Unescon maailmanperintökohde, eikä sen arvorakennuksia saa purkaa, mutta kunnostaa niitä voi. Kaupunki on vastikään ryhtynyt korjaamaan omistamiaan ja ostamiaan rappiopalatseja nykymukavuuksin varustetuiksi asunnoiksi. Ensiasunnon ostajat saavat tukea jopa kolme neljäsosaa ostohinnasta. Tuki- ja rakennustoimet kattavat toistaiseksi vain pienen osan tarpeesta, mutta avaus on tehty.


Uusi veturi tieteestä

Myös työpaikkojen luonti on käynnistynyt. Venetsia on elänyt turismista, mutta nyt se haluaa olla muutakin kuin matkailukaupunki. Sitä markkinoidaan keskuksena, jonne kansainvälisten tiede- ja kulttuurijärjestöjen toivotaan sijoittavan toimintojaan ja keskittävän tapahtumiaan.

Kaupungissa toimii jo arkkitehtuurin yliopisto, hydrologian tutkimuslaitos, Unescon tieteen ja teknologian Euroopan-aluetoimisto ja taidekäsityöläisten koulutuskeskus. Merenkulkuteknologian tutkimus- ja kehityslaitos aloittaa Arsenalessa, joka Venetsian suuruusaikana oli Euroopan laivanrakennusalan ehdoton keskus.

Vetovoimaisen kuvataidebiennaalin ja kansainvälisen filmifestivaalin rinnalle kerätään uusia tapahtumia. Kuuluisat naamiokarnevaalit on nekin 70 vuoden tauon jälkeen herätetty henkiin.

Lopulta kaikki riippuu kuitenkin luonnosta. Sen nostattamille uhkille on tehtävä jotakin, jos Venetsia ja sen kulttuuriperintö halutaan säästää.


Perustus kiusannut pitkään

Venetsian historia on ollut jatkuvaa rakennusteknistä kamppailua pinnalla pysymiseksi. Kaupunki rakennettiin miljoonien tammesta, lepästä ja lehtikuusesta veistettyjen paalujen varaan. Saaret liitettiin toisiinsa sadoilla silloilla, ja niiden väliin jätettiin 160 kanavaa "kaduiksi". Ikävä kyllä perustukset seisovat mudassa, joka pettää - eikä tilannetta helpota se, että niiden varassa on nykyään 30 000 rakennusta.

Kaupunki alkoi painua mutaan jo satoja vuosia sitten, kun Italian suurimman joen Pon uoma ohjattiin virtaamaan Venetsian ohi, etteivät Canal Grande ja elintärkeä sota- ja kauppa-alustelakka Arsenale liejuuntuisi. Kun jokiliejua ei enää virrannut pönkittämään perustuksia, vajoaminen käynnistyi.

1700-luvulla eläneen venetsialaistaiteilijan Canaletton maalaukset osoittavat, että vesi ulottuu nyt 80 senttimetriä korkeammalle kuin 200 vuotta sitten. Palatsien tammiovilta kanaalille johtavien marmoriportaikkojen alimmat askelmat ovat pysyvästi veden alla, vihertävää leväpartaa keräten.


Tulvat käyneet pahemmiksi

Toinen riesa halki historian ovat olleet tulvat. Ensimmäiset kirjalliset maininnat niistä ovat vuodelta 589. Todellinen uhka niistä on kuitenkin tullut sadan viime vuoden aikana.

1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä kaupungin sydän Pyhän Markuksen tori peittyi tulvaveteen kymmenen kertaa vuodessa. 1980-luvulla vesi ylti siellä polvia ylemmäksi 40 kertaa vuodessa, nykyään jo yli 60 kertaa. Puiset jalankulkusillat, passerellat, ilmestyvät kaduille jo lokakuussa, ja kahluukausi jatkuu huhtikuuhun asti.

Acqua alta, tulva, käynnisti myös Venetsian nykyisen joukkopaon 3. marraskuuta 1966. Tuolloin rajumyrskyn kiihdyttämä vuorovesitulva huuhteli Venetsian alleen. Vesi nousi lähes kaksi metriä normaalitasoltaan ja pysyi korkealla melkein vuorokauden tavanomaisen kuuden tunnin vuoksen sijaan.

Suurtulva tuhosi yli 15 000 ensimmäisen kerroksen asuntoa pysyvästi, aiheutti raskaita tuhoja korvaamattomille taideaarteille ja sai venetsialaisten uskon järkkymään. Tämän tulvan jälkeen asukasluku on puolittunut.

Toisaalta tulva sai myös Unescon ja muun kansainvälisen yhteisön ryhtymään pelastustoimiin. Ensimmäiset tulokset niistä vihjaavat, että Venetsia voi yhä nousta aallonpohjastaan.


Vajoaminen lähes pysähtynyt

Perustusten painuminen on melkein pysähtynyt sen jälkeen kun kaupunki 1960-luvun lopussa kielsi pohjaveden pumppaamisen. Venetsia vajoaa enää 1,6-2,3 millimetriä vuodessa suhteessa merenpintaan, laskee kaupungin merentutkimusinstituutin valtameritutkija, tohtori Roberto Frassetto.

Perustustukkien lahoamista on ryhdytty hidastamaan Göteborgin yliopiston professorin, "rakennusbiologi" Allan Jerbon kehittämällä menetelmällä. Paaluihin ruiskutetaan kemikaalia, joka tappaa mikrobeja.

Myös kaupunkilaiset ovat tehneet mitä voivat. Katukiveyksiä ja -reunuksia on korotettu tulvaesteiksi, sähkökeskuskaapit on nostettu ylemmäksi. Talojen perustuksia on korjattu ja vahvistettu, eikä yksikään järkevä venetsialainen jätä mitään arvokasta pohjakerrokseen tai yritä asua siellä.

Pysyviä ratkaisuja nuo eivät ole. Avainasemassa on tulvien hillitseminen.


Myrskyt iskevät suoraan

Tulvien syy on hyvin tiedossa. Venetsia sijaitsee pari metriä syvässä laguunissa, jonka erottaa Adrianmerestä kolmen salmen puhkaisema hiekkakannas. Alun perin laguunissa oli laajoja rämeitä, jotka tehokkaasti hidastivat ja pehmensivät jyrkkiä vuorovesivaihteluja, mutta rakentaminen ja saastuminen ovat kutistaneet suot neljännekseen entisestään.

Laguuni on muuttunut avovedeksi, joka päästää Adrianmeren myrskyt suoraan kohti kaupunkia ja antaa ulapalta kiiruhtaville aalloille tilaa kehittyä korkeiksi ja tuhoisiksi.


Mooseksen porteilla lisäaikaa

Juuri nyt osaratkaisua toivotaan tulvaporteista, joita Roberto Frassetto ehdotti jo 1970-luvulla.

Laguunin kolmelle suuaukolle on päätetty rakentaa 80 vedellä täytettyä teräsporttia, joista kukin painaa noin 300 tonnia. Kun portteja ei tarvita, ne pysyvät merenpohjassa. Kun nousuvesi uhkaa kaupunkia, paineilma tyhjentää ne ja ne nousevat puolessa tunnissa 2,5 metriä merenpinnan keskikorkeuden yläpuolelle.

Viisi miljardia euroa maksavaa hanketta kutsutaan Mooseksen porteiksi lyhenteensä Mosen (Modulo Sperimentale Elettromeccanico) mukaan. Jos projektin aikataulu pitää, tulvaportit valmistuvat vuonna 2010.
Yksin ne eivät riitä pelastamaan Venetsiaa, mutta niillä Venetsia - taas kerran - ostaa aikaa miettiä uusia siirtoja, kuten sitä, miten laguuni kunnostetaan takaisin suojaavaksi suoksi.


Hannu Pesonen on ulkomaanaiheisiin erikoistunut vapaa toimittaja.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5208
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti