Sosiaalinen media on muuttanut myös aikuisten arkea, mutta nuorilta edelläkävijöiltä heihin ei ole tarttunut juuri muuta kuin leikkimieltä.



Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sisältö jatkuu mainoksen alla


Sosiaalinen media on parissa vuodessa noussut yhdeksi verkkomaailman käytetyimmistä palveluista - jopa ohi sähköpostin. Suosituimmalla yhteisöllä Facebookilla on maailmanlaajuisesti yli 200 miljoonaa aktiivista käyttäjää, ja Suomessa miljoonan raja meni rikki vuoden alussa.

- Lapset ovat opettaneet sosiaalisen median käytön vanhemmilleen. Tiedän perheitä, joissa Facebookin välityksellä tiedotetaan isovanhemmille lastenlasten ensimmäiset hampaat ja muut tärkeät uutiset, sanoo digitaalista kulttuuria tutkiva filosofian tohtori Ulla Heinonen.


Aikuiset esiintyvät itsenään

Sähköisestä yhteisöllisyydestä Turun yliopistossa viime vuonna väitellyt Heinonen on tutkinut verkkoelämää vuodesta 2003. Tänä aikana yhteisöjen määrä on kasvanut selvästi ja ihmisten tapa toimia niissä muuttunut.

- Vielä kuusi vuotta sitten kukaan tervejärkinen ihminen ei laittanut verkkoon omaa nimeään ja kasvojaan. Jos nyt et ole verkossa omalla profiilikuvallasi, kukaan ei vastaa ystäväkutsuusi. Heinonen sanoo.

Avoimuus on suurinta aikuisten suosimilla sivustoilla. Nuoret käyttävät edelleen nimimerkkejä, ja profiilikuvissaan he pyrkivät tyylittelevään, jopa taiteelliseen vaikutelmaan.

- Tässä menee jako teknologiasukupolven eli nuorison ja meidän keski-ikäisten välillä. Meidät on kasvatettu olemaan ottamatta namuja vierailta sediltä ja välttämään pimeitä katuja, mutta ei varomaan verkossa. Oman henkilöllisyyden esille panoa ei koeta uhkaksi.


Kommentteja satelee harvakseltaan

Aikuisten ja nuorten verkkokäyttäytymisessä on muitakin eroja. Aikuiset arvostavat tuttuutta. Naamakirjaankin he kokoavat oman porukkansa entuudestaan tutuista ihmisistä, kun taas nuorten suosimissa yhteisöissä, vaikkapa Habbo Hotelissa, solmitaan paljon uusia ihmissuhteita.

Heinosen mukaan nuorten netinkäytölle on ominaista poukkoilu yhteisöjen välillä. Tietokoneella istuvat nuoret seuraavat samaan aikaan sujuvasti pelisivua, seurustelusivua, Irc-Galleriaa ja Messengeriä. Ja silloin, kun he eivät ole koneen ääressä, heillä on kädessään nettiyhteydellä varustettu puhelin.

- Ajankuva on, että pitää olla koko ajan verkossa tavoitettavissa, tutkija sanoo.

Aikuisista näin toimivat vain harvat suurkuluttajat. Useimmat Facebookin käyttäjät päivittävät tilansa muutaman päivän tai viikon välein ja kommentoivat vain harvojen ystäviensä tekemisiä. Kyse on passiivisesta yhteisöllisyydestä, joka ei velvoita mihinkään.

Nuorille tyypillistä on ollut myös hulluttelu, mutta nyt aikuisetkin ovat oppineet sen.

- Olisiko kukaan 1970-luvulla tehnyt sellaisia persoonallisuustestejä kuin "Millainen muki olisit"? Netissä leikkiminen on nopeaa, helppoa ja ilmaista. Eikä itseään tarvitse tehdä naurunalaiseksi, sillä testit voi pitää itsen ja koneen välisinä.


Verkoton jäämässä ajastaan

Vielä joitakin vuosia sitten verkkoyhteisöissä roikkuvia pidettiin sosiaalisesti rajoittuneina ressukoina, joilla ei ollut oikeaa elämää. Onko tilanne nyt kääntynyt päälaelleen: pitääkö olla verkossa ollakseen sosiaalisesti hengissä?

- Ei välttämättä. Voihan ihmisellä on verkon ulkopuolella niin paljon sosiaalisia suhteita, ettei hänellä ei ole aikaa netille.

Heinonen kuitenkin myöntää, että se, joka ei ole koskaan käynyt katsomassakaan, mistä verkkoyhteisöissä on kyse, on jäämässä ajastaan jälkeen. Nettiyhteisöt kun ovat tämän ajan viestintävälineitä - aivan kuten radio ja televisio.


Säästää aikaa ja vaivaa työssä

Erityisen tärkeitä nettiyhteisöt ovat tutkijan mukaan työelämässä, jossa moni asia järjestyy niiden kautta nopeammin ja ketterämmin kuin muutoin. Tämänkin haastattelun yhteydenpitoa hoidettiin Facebookin avulla.

- Työyhteisössäni on tutkijoita viidestä yliopistosta, ja olen verkottunut lähes kaikkien kanssa Facebookin välityksellä. LinkedIn-verkoston kautta taas on tietääkseni rekrytoitu useampia hyviä työntekijöitä. Näin ei ole tarvinnut käynnistää laajaa ja kallista hakuprosessia, Heinonen kuvailee.

Tutkija kuitenkin ymmärtää päätöksiä, joilla työnantajat ovat rajoittaneet työntekijöidensä pääsyä joihinkin nettipalveluihin.

- Mitä tahansa välinettä voi käyttää väärin. Esimerkiksi Facebook tarjoaa tuhat ja sata mahdollisuutta tehdä päivän aikana kaikkea muuta kuin töitä.

Kuinka moni muuta tekee, ei tiedetä, sillä asiaa ei ole tutkittu, mutta mututuntumalla Ulla Heinonen arvelee, että juuri nyt harvalla on aikaa roikkua hupimielessä missään netissä.


Palstan pitäjä Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Valoa kansalle


Alkukesä on valon juhlaa. Aurinko käy vain hätäisesti horisontin alapuolella ja ponkaisee jälleen taivaalle helottamaan. Entisaikaan kesäauringon huikaisevaa säteilyä hyödynnettiin kankaiden valkaisemisessa. Valkeat lakanat taitavat olla jo katoavaa kansanperinnettä, mutta jos talosta sellaisia löytyy, niitä kannattaa juuri nyt kuivatella auringon paisteessa.

Valo ja valkea kuuluvat niin luontevasti yhteen, että myös sanat tekee mieli yhdistää. Ilmeisesti ne ovatkin samaa juurta, vaikka yhdistäminen vaatii vähän äännehistoriallista mielikuvitusta. Valkeus voi tarkoittaa valkoisuutta, valoisuutta ja valoa. Vanhojen Raamattujen luomiskertomuksessa tulee valkeus, nykysuomennoksessa valo.


Alkukesän aurinko kärventää kuin tuli. Tuli polttaa ja valaisee samalla kertaa. Suomen länsimurteissa valkea merkitseekin tulta tai salamaa. Kulovalkeasta puhutaan myös yleiskielessä, kun tarkoitetaan rutikuivassa pintakasvillisuudessa leviävää tulipaloa.

Valon yhteyteen kuuluu myös valistaminen. Nykyään se tarkoittaa hengen valon eli tiedon ja ymmärryksen lisäämistä, mutta alkuaan se on merkinnyt valaisemista. Uskonnollinen kieli tarjoaa tästäkin esimerkin: valista kasvosi meille. Uusissa teksteissä monet vanhat valistukset on korvattu valolla tai valaisemisella.


Kihdin tai reumakipujen kansanomainen nimitys on luuvalo. Kuinkahan moni minun lisäkseni onkaan tähän sanaan törmätessään kuvitellut fosforinhohtoista luurankoa!

Tämä valo ei kuitenkaan liity valaisemiseen vaan ilmeisesti valua-verbiin. Yhteys on sama kuin kreikan sanassa rheuma, joka sananmukaisesti merkitsee virtausta: kipu valuu paikasta toiseen.

Toisen selityksen mukaan tuskaa merkitsevä valo olisi samaa juurta kuin ruotsin kval.

Oli miten hyvänsä, alkukesän kunniaksi voi kerätä kimpun luuvaloheiniä. Näin on kansa nimittänyt niittyleinikkiä ja vanamoa, joita on käytetty luuvalon lääkintään. Samaan tarkoitukseen kelpasivat myös kannusruoho, isotalvikki ja vilukko, mutta niitä täytyy odottaa pitemmälle kesään.


Kaisa Häkkinen
Kirjoittaja on suomen kielen professori Turun yliopistossa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla