Jos haluat tietää, missä maailma menee, lue sata vuotta sitten kuollutta Jules Verneä. Hän seurasi tarkoin tutkimusta ja näki olennaisen.



Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Jos haluat tietää, missä maailma menee, lue sata
vuotta sitten kuollutta Jules Verneä. Hän seurasi tarkoin
tutkimusta ja näki olennaisen.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2005


 


Se tapahtui viime tingassa! Kun auto kääntyi tielle, vyöryvä hyöky tavoitti sen - - ensimmäinen syöksähdys oli lennättänyt meidät parinkymmenen metrin päärän tyrskyrintamasta, mutta etäisyys ei sen jälkeen lisääntynyt, vaikka Simonat ajoi täydellä kaasulla.

Selostusta Aasian tsunamista? Tuoreiden ilmastoraporttien dramatisointia? Ei kumpaakaan, vaan lainaus Ikuisesta Aadamista, jonka Jules Verne (1828-1905) kirjoitti vuosina 1902-1903.


 


Osuvia tulevaisuudenkuvia


 


Ranskalaiskirjailija, jonka kuolemasta on kulunut sata vuotta, ennakoi kaiken, jopa nykymaailman ahneuden. Yhdysvaltalainen professori Joel Bakan julkaisi viime vuonna kirjan "patologisesta voiton- ja vallanhimosta". Vernen romaanissa Pariisi 1900-luvulla, joka on kirjoitettu vuoden 1863 paikkeilla, kertojaminä kuvaa rahanhimoista serkkuaan:

Voidaan sanoa, ettei hän pannut rahaa vain työskentelemään, hän suorastaan ajoi rahan uuvuksiin; hän haisi koronkiskojalta; hän haki puolisokseen jotain kammottavaa tyttöä, jonka myötäjäiset korvaisivat tehokkaasti rumuuden.

Verne varoitti löyhästä optimismista. Silti kiinnostavinta hänen teoksissaan ovat innoittuneet tarinat tieteen mahdollisuuksista.

Pariisi 1900-luvulla kertoo esimerkiksi tuulivoimasta. Tuulimyllyt tuottavat paineilmaa junia ja tehtaita varten. Kun junat kulkevat paineilmalla, "kadunvarren talot eivät kärsi höyrystä eikä savusta". Rautatie on rakennettu pylväiden päälle "kadun keskiviivaa seuraten 5 metrin päähän taloista". Rautatiesilta kadun keskellä muodostaa samalla "katetun käytävän, jonka alla jalankulkijat saivat suojan sateelta tai auringolta".

Begumin miljoonissa (1879) Verne kuvailee kaupunkia, joka koostuu kaksikerroksisista taloista, sillä "ei voida suvaita, että kukaan anastaa ilmaa ja valoa toisten vahingoksi". Kerroksia yhdistää "konevoimalla toimiva hissi". Lämmityksen savukaasut johdetaan erityisiin uuneihin, jotka poistavat "hiilihiukkaset".

Viime aikoina on ryhdytty tosissaan suunnittelemaan pylväiden päälle ripustettuja liikenneväyliä. Hissejä on alkanut ilmestyä myös kaksikerroksisiin taloihin. Ilmansaasteiden vaikutuksesta terveyteen puhutaan myös.


Pitkiä avaruusmatkoja Marsiin ja muualle sekä avaruuspurjehduksia aurinkotuulen voimalla on pohdittu viime vuosina. Hector Servadacin avaruusmatka (1877) kuvaa kaksivuotista odysseiaa aurinkokunnan ympäri.





Jules Verne


- Syntyi 8. 12. 1828 Nantesissa Länsi-Ranskassa.


- Perusti vuonna 1863 uuden kirjallisuudenlajin, tiederomaanin, teoksellaan Viisi viikkoa ilmapallossa.


- Kirjoitti 64 romaania.


- Kuoli 24. 3. 1905 Amiensissa Pohjois-Ranskassa.

Verne ennakoi


- kuumatkan


- lentokoneen


- sukellusveneen


- avaruusmatkan aurinkokunnan ympäri


- puhtaan kaupungin


- keinotekoisen saaren


- liikkuvan talon


- maanalaisen kaupungin


- sähkökuut


- elämänrytmiä kiihdyttävät kemikaalit


- jättiläiskokoiset vihannekset, marjat ja hedelmät


- tuulienergian teollisen hyödyntämisen


- valokuvan, joka tallentaa lämmön ja "kaikki eetterin värähdykset"


- matkustamisen "paineilma- ja sähköioniputkilla", jotka "halkovat kaikkia
mantereita ja meriä".


Kuuluisa Maasta kuuhun (1865) oli vain yksi Vernen avaruusfantasioista.

Muuten, tuntuuko että on aina kiire? Vanha juttu. Verne kuvasi keinotekoisesti kiihdytetyn elämän ongelmia Professori Oxin kokeessa (1872). Professori laskee uneliaan Quiquendonen kaupungin ilmaan kaasua, joka saa ihmiset vilkastumaan. Asukkaat alkavat elää vauhdikkaasti ja kiihtyvät lopulta niin, että uhkaa syttyä sota. Kaupunki rauhoittuu vasta, kun professorin laitteet hajoavat.

Hiili on nyt kuuma aihe, ja nanohiiliputkia tutkitaan innokkaasti. Verne tietenkin ymmärsi hiilen merkityksen, kuten kertoo katkelma Etelän tähdestä (1884):

- Miten kummallista! sanoi Miss Watkins.
- Pensaat, laitumen ruoho, puu, joka meitä varjostaa, minun Dada-strutsini lihakset, minä itse ja te, herra Méré, me olemme siis osaksi hiiltä - - samaa ainetta kuin timantit! Onko tämä maailma kokonaan hiiltä?

Taustalla tieteen tarkka seuraaminen


 


 Havaintonsa hän kirjoitti kortteihin, joita hän säilytti työpöytänsä lokeroissa. Vuoteen 1895 mennessä kortteja kertyi 25 000.

Aineistonsa Verne muokkasi uudentyyppiseksi romaaniksi, joka keskittyi tietoon, ajatteluun ja toimintaan tunteiden ja ihmissuhteiden sijasta. Uutta kerrontatapaa oli ennakoinut hänen ihailemansa amerikkalainen kirjailija Edgar Allan Poe. Goncourtin veljekset, tunnetut pariisilaiset kirjallisuuskriitikot, kuvasivat Poen tuotantoa vuonna 1856 sanoilla, jotka nykynäkökulmasta sopivat vielä paremmin Verneen: "Ei enää runoutta, vaan analyyttistä fantasiaa - -, rakkaus antaa tietä johtopäätöksille. Romaanin perusta on siirtynyt sydämestä aivoihin, intohimosta ideaan."

Vernen teoksissa tiede sai äänen, joka alussa oli riehakkaan optimistinen mutta johon loppua kohti sekoittui yhä enemmän synkkiä sävyjä.

Optimismia kaikesta huolimatta


 


Vernen pessimismistä on puhuttu paljon, ja hän todellakin näki maailman liukuvan kohti sotia ja muita katastrofeja.

Ikuisessa Aadamissa tohtori Sofr, oppinut "Neljän meren valtakunnassa", löytää salaperäisen alumiinikotelon. Sisällä on tuntemattomalla kielellä kirjoitettuja paperiarkkeja.

Tulkittuaan tekstin tohtori Sofr saa tietää, että muinoin maapallolla oli kukoistanut korkeatasoinen kulttuuri, kehittyneempi kuin hänen omansa. Luonnonkatastrofi oli kuitenkin upottanut melkein kaikki mantereet mereen, ja kulttuuri oli tuhoutunut. Ihmiskunta oli taantunut eläimen asteelle. Viimeiset sivistyneet ihmiset olivat tallentaneet tieteellisen perinnön rauta-arkkuun. Erilliseen alumiinikoteloon he olivat laittaneet saatekirjeen, jossa luki:


Luettelemme kaiken, minkä tiedämme tieteen eri aloilta, jotta ihmiset - jos lajimme säilyy ja jos tiedonjano herää siinä uudelleen lyhyemmän tai pitemmän villeyden kauden jälkeen - voisivat löytää myöhemmin yhteenvedon esi-isiensä aikaansaannoksista.

Valitettavasti rauta-arkku oli tuhoutunut. Tieto oli hävinnyt, ei ehkä ensimmäistä eikä viimeistä kertaa, arvelee Sofr ja päätyy "varmuuteen kaiken ikuisesta toistumisesta".

Moni on pitänyt Ikuista Aadamia lohduttoman pessimismin julistuksena, "viktoriaanisen ajan hautakirjoituksena". Tarkasti lukien novellista löytyy muru optimismia. Koska Verne kirjoitti Ikuisen Aadamin, oman viestinsä jälkipolville, hänen oli pakko uskoa, että ainakin joku lukee novellin ja oppii jotain historiasta. Katastrofien kierre, joka tunnistetaan ja tunnustetaan, on katkaistavissa.

Kalevi Rantanen on teknistä luovuutta tutkiva diplomi-insinööri, tietokirjoittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Sisältö jatkuu mainoksen alla