Inhon ilme on universaali eli kaikkialla maailmassa samanlainen. Kuva: Shutterstock
Inhon ilme on universaali eli kaikkialla maailmassa samanlainen. Kuva: Shutterstock

Vihapuhe vetoaa alkukantaiseen inhoon. Se ohjaa välttämään kaikkea vierasta.

”Homot ovat ällöttäviä, inhottavia, likaisia ja etovia.” ”Juutalaiset ovat saastaisia ja haisevia.” ”Hyi, sellainen rasvainen äijä, jolla on kultaketjut ja takatukka...” Tuttua vihapuhetta, jolla on tarkoituksensa. Se herättää puistatuksen tunteita, jotka saavat meidät tuntemaan vähemmän myötätuntoa puheen kohteena olevia ihmisiä kohtaan.

Vihapuhe tehoaa siksi, että se vetoaa inhon tunteeseen. Kuvittele, että olet hetkeä aikaisemmin leikannut juustoa. Pöydälle on jäänyt juustonmurenia, ja noukit niitä suuhusi. Yhtäkkiä tunnet suussasi kammottavan maun, ja kun otat palan suustasi, se kiemurtelee kämmenelläsi. Olet vahingossa pannut suuhusi madon, etkä mitä tahansa matoa, vaan loismadon, joka on muutama sekunti sitten pudonnut pöydälle kissan pepusta. Kasvosi ovat näkemisen arvoiset: suupielesi kääntyvät alaspäin, kulmasi rypistyvät, kieli työntyy ulos.

Tiedän mistä puhun, koska tuo tapahtui minulle. Koin silloin inhoa puhtaimmillaan.

Paiseet ja räkä puistattavat

Inho on tärkeä, muinainen tunne. Alkukantaisimmillaan se on, kun vauva, joka vasta opettelee syömään, pullauttaa pahanmakuisen ruoan suustaan. Ilme hänen kasvoillaan on universaali – kaikkialla ihmiset ottavat saman ilmeen kokiessaan inhoa. Myös asiat, jotka herättävät inhoa,  ovat universaaleja: ulosteet, mätänevä ruoka, märkivät paiseet, oksennus ja räkäklimpit.

Laukaisevat tekijät selittävät, miksi inho ylipäänsä on kehittynyt. Ruumiin eritteet ja sairauden oireet uhkuvat tartunnan vaaraa, ja inhon tarkoituksena on pitää meidät loitolla tartunnan lähteistä.

Niin voimakas tuo tunne on, että jos meille tarjotaan leivos, joka on herkullinen mutta muovailtu koirankakan näköiseksi, emme halua syödä sitä. Emme liioin halua juoda limonadia, jossa tutkija on hetken uittanut kuollutta, steriloitua torakkaa, vaikka siitä ei irtoa juomaan mitään haitallisia tai haitattomiakaan aineita.

Viime vuosina on keskusteltu yhä enemmän siitä, vaikuttaako inhon tunne laajemminkin käyttäytymiseemme.  Evoluutio on saattanut laajentaa sen käyttöalaa. Miksi nyrpistämme naamamme inhoon silloinkin, kun ajattelemme seksiä sukulaisten kanssa tai moraalisia rikkomuksia?

Käyttöala laajenee

Miamin yliopiston professori Debra Lieberman on esittänyt, että inhon evoluutio on kolmiportainen. Varhaisin inho koskee asioita, joista voi saada tartunnan, toinen ohjaa parittelukumppanin valintaa, ja kolmas kohdistuu sosiaalisen yhteisön rikkomuksiin, kuten pettämiseen ja kaksinaamaisuuteen.

Inhon ja parinvalinnan yhteydestä kertoo Virginian yliopiston professorin Jonathan Haidtin klassinen tutkimus. Siinä vapaaehtoiset lukevat seuraavan tarinan.

Julie ja Mark tapaavat vieraassa kaupungissa. He vuokraavat hotellihuoneen ja menevät sinne rakastelemaan. He huolehtivat ehkäisystä, nauttivat seksistä ja lähtevät sen jälkeen omille teilleen. Julie ja Mark ovat sisaruksia.

Tarinassa ei periaatteessa tapahdu mitään pahaa. Sisäsiittoiset geenit eivät pääse eteenpäin, ja molemmat nauttivat seksistä. Silti ihmiset kokevat, että siinä on jotakin inhottavaa. He eivät kuitenkaan kykene tyydyttävästi selittämään, miksi.

Haidtin mukaan tämä johtuu siitä, että ihmiset eivät ole tulleet insestinvastaisiin moraalisiin johtopäätöksiinsä päättelemällä, vaan moraalinen tuomio on intuitiivinen. Tarina laukaisee samankaltaisen fysiologisen reaktion kuin jos huomaisimme pukeneemme vahingossa yllemme kämppäkaverin likaiset alushousut.

Tähän evoluution vaiheeseen liittynevät myös muut seksuaalisuuteen liittyvät inhon tunteet. Parinvalinta on ollut lisääntymismenestyksen kannalta olennaista, ja seksi sukulaisten, liian nuorten, liian vanhojen tai samaa sukupuolta olevien kanssa on evolutiivinen umpikuja. Nykypäivänä nämä inhon tunteet näkyvät insestiin, pedofiliaan ja homoseksiin liittyvinä tabuina.

Inhon merkityksestä laajemmissa moraalisissa kysymyksissä, kuten oikeudenmukaisuudessa ja tasa-arvossa, on myös tutkimusnäyttöä. Kun ihmiset pannaan tilanteisiin, jossa heitä kohdellaan epäreilusti, heidän aivoissaan aktivoituvat samat aivoalueet kuin jos heille näytetään kuvia oksennuksesta tai ulosteista.

– Fysiologinen inho ja moraalinen inho ovat päällekkäisiä ilmiöitä, Haidt sanoo.

Vieras pelottaa

Infektion pelko avaa näkökulman rasististen asenteiden ymmärtämiseen.

Ihmiset havaitsivat todennäköisesti jo kauan sitten, että monet taudit tulivat uusien ihmisten mukana. Mitä kauempaa nuo ihmiset tulivat ja mitä erilaisempia he olivat, sitä todennäköisemmin he kantoivat taudinaiheuttajia, joihin paikallisilla ei ollut vastustuskykyä. Keskiaikaisen ihmisen näkökulmasta tämä tarkoitti, että portit suljettiin, jotta musta surma ei pääsisi sisään. Näin inhon tunne on ulottunut ihmisiin, jotka edustavat ulkopuolisuutta, ei-meitä.

Ulkopuolisuus ei kuitenkaan tarkoita vain toisten rotujen edustajia, väittää British Columbian yliopiston psykologi Mark Schaller. Infektiota ennakoivat aivomme skannaavat ympäristöstä jatkuvasti tartuntavaaraa. Ne ylitulkitsevat helposti erilaisia signaaleja ja voivat pitää mitä tahansa poikkeavaa mahdollisesti tartuttavana. Emme bussissa istu mielellämme sellaisen henkilön viereen, jonka kasvot ovat täynnä psoriläikkiä, vaikka mitään tartuntavaaraa ei tosiasiassa ole.

Schallerin ryhmä on osoittanut, että ennakkoluulot voivat vaihdella ihmisen immunologisen tilan mukaan. Esimerkiksi raskauden ensimmäisellä kolmanneksella naisten immuunijärjestelmä heikkenee. Tällöin inhotuksen tunteet nousevat ilmeisesti suojaksi infektioita vastaan, minkä vuoksi monet kokevat alkuraskauden aikana pahoinvointia.

Myös naisten moraalisissa asenteissa tapahtuu muutoksia. He haluavat olla enemmän kaltaistensa seurassa ja tulevat epäluuloisemmiksi muukalaisia ja poik­kea­via ihmisiä kohtaan.

Konservatiiveja ällöttää

Ihmiset poikkeavat toisistaan siinä, miten helposti inhon tunteet laukeavat ja miten he omiin iljetyksen tunteisiinsa reagoivat. Mielenkiintoista kyllä, erot näyttävät noudattavan poliittisia rajalinjoja.

Ihmiset, jotka reagoivat herkästi valokuviin ulosteista ja märkivistä paiseista, ovat asenteiltaan usein konservatiivisia. He korostavat turvallisuutta, seurustelevat mielellään samanmielisten kanssa eivätkä määrittele itseään avoimiksi uusille kokemuksille.

Sen sijaan ihmiset, joiden iljetyskynnys ei helposti ylity, ovat useammin liberaaleja ja uteliaita uusia ihmisiä, kulttuureja ja kokemuksia kohtaan.

Havainto sopii myös Liebermanin kolmiportaiseen evoluutioon. Konservatiivit tuntevat usein vastenmielisyyttä homoja ja monikulttuurisuutta kohtaan, kun taas liberaalien asenne seksuaalisiin vähemmistöihin ja erilaisiin etnisiin ryhmiin on ”antaa kaikkien kukkien kukkia”.

Cornellin yliopiston tutkijat ovat osoittaneet, miten helposti ihmisten asenteisiin voidaan vaikuttaa aktivoimalla heidän inhontunteensa. David Pizarron johtamissa tutkimuksissa vapaaehtoiset vietiin huoneeseen, jossa leijui epämääräinen pierunhaju. Huoneessa heitä haastateltiin moraalisista asenteista, kuten siitä, pitäisivätkö he hyväksyttävänä oman lemmikkikoiran syömistä, kun se on kuollut vanhuuteen, tai suhtautumisesta homoihin ja ulkomaalaisiin.

Tulokset osoittivat kerta toisensa jälkeen, että saastaisuuden mielikuva tekee ihmisten moraalisista tuomioista jyrkempiä ja heistä tulee vähemmän avoimia erilaisuutta kohtaan. Tähän ei vaadita edes pierunhajua.

Kun ihmisten inhon tunteet aktivoitiin hypnoosissa niin, että he eivät olleet tietoisia mistään iljettävästä, heidän moraaliset asenteensa muuttuivat silti jyrkemmiksi. Pelkkä vihjaus saastaisuudesta, kuten kehotus pestä kädet ennen haastattelua, ajaa saman asian.

Menee irrationaaliseksi

Tartunnan pelko on niin vahva, että se menee helposti irrationaalisen puolelle. Ihmiset eivät koetilanteissa suostu pukemaan ylleen Hitlerin villapaitaa, vaikka he tietävät, ettei ”hitleriys” mitenkään voi tarttua.

Tähän reaktioon tähtää myös vihapuhe. Jos vihan kohteena oleva ryhmä saadaan näyttämään sairaalta tai saastaiselta, emme halua olla tekemisissä sen kanssa.

Kun kerran käyttäytymistämme ohjaavat näin vahvat emootiot, onko meidän vain hyväksyttävä rasismi ja homovastaisuus osana ihmisen luontoa? Onko mitään keinoa, jolla voisimme päästä ylitse tästä muukalaisvastaisuutta ruokkivasta evolutiivisesta voimasta?

Vastaus on itse asiassa silmiemme alla. Villapaitaesimerkki osoittaa, että inho usein ylireagoi ja tulkitsee väärin. Pelko homoja ja erilaisia etnisiä ryhmiä kohtaan on todennäköisesti juuri tällainen virheellinen tulkinta.

Sanat homofobia ja ksenofobia kertovat tästä osuvasti. Fobia tarkoittaa nimenomaisesti irrationaalista pelkoa, jota ihmiset eivät kykene järjellä selittämään.

Jos ihmiset tunnistaisivat paremmin alkukantaiset emootiot, jotka ohjaavat heidän moraalista reaktiotaan, ottaisivat taka-askeleen ja miettisivät, mistä ne tulevat, he eivät olisi niin herkästi primitiivireaktioidensa vietävissä.

Toiseksi tutkimukset ja kokemus osoittavat, että  inho alkaa menettää voimaansa, kun ihmiset yksinkertaisesti tutustuvat paremmin vihaamaansa ryhmään.

Pso­riaatikot eivät suhtaudu inhoten muihin ihmisiin, joiden kasvoissa on epämuodostumia. Myös rotuennakkoluulot vähenevät, kun ihmiset tulevat tutuiksi maahanmuuttajien kanssa.

Jani Kaaro on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 9/2013