Pekka Isotaluksen mukaan keskivertosuomalainen viestii mainettaan taitavammin mutta poliitikoilla olisi vielä parantamisen varaa.





Helsingin Bulevardilla sijaitsevaan kahvilaan saapuu hoikka, rentoon pukuun ilman solmiota pukeutunut mies. Urbaanin olemuksen täydentävät viikset ja trendikäs leukaparta. Tampereen yliopiston puheviestinnän professori Pekka Isotalus, 42, istuu pöytään ja kehuu nykyistä kotikaupunkiaan.

- Muutin tänne vuonna 2000 viidentoista Jyväskylässä asumani vuoden jälkeen. Helsinkiläinen elämäntyyli sopii minulle: täällä voi olla rauhassa ei-kukaan, Isotalus sanoo.

Tampereen-professuuri edellyttää jatkuvaa matkustamista, mutta hän ei ole suunnittelemassa Pirkanmaalle muuttoa.

- Pienemmissä kaupungeissa asuneesta Helsinki tuntuu juuri sopivan kokoiselta, hän naurahtaa.
Keskellä kesää Isotaluksen kalenterissa on vielä pari deadlinea, jotka pitäisi hoitaa ennen lomaa. Sen jälkeen hän sanoo toteuttavansa olla-verbiä.

- En kuulu niihin tutkijoihin, jotka käyttävät lomansa kirjoittamiseen, vaan pidän kunnon loman. Luen suomalaisia naiskirjailijoita, katson suosikkisarjoja televisiosta ja kuntoilen, Isotalus kertoo.

Entinen koululiikunnan vihaaja kokeili vähän yli kolmikymppisenä flamencoa ja totesi, ettei ollutkaan siinä aivan surkea. Tanssituntien kautta hän kiinnostui muustakin liikunnasta ja käy nyt aktiivisesti kuntosalilla, pyöräilee ja rullaluistelee.

- Liikuntaa tulee harrastettua aika paljon, se on hyvä rentouttaja.


Purkaa vaikenemisen myyttiä

Yksi ennen lomaa hoidettavista deadlineista on painoon menevä professorin toimittama artikkelikokoelma suomalaisesta puhekulttuurista. Kirjan pääviestit eivät tue perinteistä näkemystä, jonka mukaan vaikenemme sujuvasti kahdella kielellä.

- Käsitys suomalaisista huonoina puhujina ei ole perustunut faktoihin, vaan siinä on mukana kansalliseen itsetuntoon liittyviä tekijöitä. Olemme halunneet korostaa erikoisuuttamme, ja me itse viljelemme jörön, ujon ja vähäsanaisen vaikutelmaa, Isotalus tietää.

Tosiasiassa suomalaiset ovat puheissaan asiakeskeisiä, luotettavia ja suoria. Eivät kuitenkaan vähäpuheisia, vaikka saatammekin arastella julkisia esiintymisiä. Tämäkin on muuttumassa nuoren polven myötä.

- Olin jokin aika sitten Kylie Minoguen konsertissa, ja hän ihmetteli yleisölle esityksen lopussa, että ettehän te olekaan ujoja. Hänellekin oli syötetty stereotypia ujoista suomalaisista.


Moittii peruskoulutusta

Puheviestinnän merkitys on Isotaluksen mukaan lisääntymässä kaikilla elämänalueilla. Hän sanoo huomanneensa työpaikkailmoituksista, että siivoojaksikin on paha hakea ilman hyviä vuorovaikutustaitoja.

Puheviestintätaidossa on kyse lahjakkuudesta, jota toisilla on luonnostaan enemmän kuin toisilla. Sen taustalla ovat persoonallisuuden ja temperamentin piirteet, jotka ovat melko pysyviä. Isotalus korostaa kuitenkin, että kaikki voivat kehittyä.

Paras aika oppia viestimään olisi silloin, kun olemme vastaanottavaisimpia - eli koulussa ja yliopistossa. Ylistetty suomalainen peruskoulutus on professorin mielestä tässä hunningolla. Kouluissa puheviestintä kuuluu äidinkielen opetukseen, mutta äidinkielen opettajaksi voi esimerkiksi Tampereen yliopistosta valmistua, vaikka on suorittanut vain yhden puheviestintäkurssin.

- Työnantajat kouluttavat henkilöstöään paljonkin, mutta on vääristynyttä, että viestintätaitoja opetetaan vasta siinä vaiheessa. Jos on viestinyt väärällä tavalla 30 vuotta, siitä on vaikea oppia pois.


Haaveili näyttelijän urasta

Pekka Isotalus on kotoisin Ylivieskasta, Pohjanmaalta, mutta hän ei sovi stereotypiaan perinteisestä pohjalaisesta. Oman tiensä kulkijaksi hän ryhtyi jo nuorena, kun valitsi näyttelemisen ja runojen lausumisen painin tai pesäpallon sijasta.

- Olin koululiikunnassa aina hirveän huono, ja minulla oli siitä pelkästään ahdistavia kokemuksia. Sen jälkeen inhosin pitkään kaikkea liikuntaa.

Sen sijaan teatterin näyttämöllä tai yleisön edessä lausumassa Pekka oli kuin kotonaan. Hän näytteli monissa teattereissa koulu- ja opiskeluaikoinaan, ja harrastus jäi vasta 2000-luvun alussa, kun hän muutti Helsinkiin.

- Haaveilin näyttelijän urasta ja hainkin lukion jälkeen Teatterikorkeakouluun. Pidin kovasti näyttelemisestä, mutta uskon, että olisin ollut näyttelijäksi liian virkamiesmäinen.

Ainoa kouluaine, jossa Pekka muistelee olleensa "oikeasti lahjakas", oli matematiikka. Hän nauraa, ettei siitä ole sittemmin ollut humanistille juuri hyötyä. Toinen kiinnostuksen kohde, äidinkieli, sai hänet suunnittelemaan äidinkielenopettajan tai puheterapeutin opintoja.

- Suvussamme ei ollut akateemista perinnettä, mutta tiedotusoppia opiskelemaan lähteneen isosiskoni esimerkki rohkaisi minua hakemaan yliopistoon. Löysin Jyväskylän yliopiston opinto-oppaasta sellaisen aineen kuin puheviestintä, Isotalus muistelee.


Tutkii Halosta ja Niinistöä

Tutkijan ura ei ollut opiskeluaikana Isotaluksen suunnitelmissa. Hän kaavaili itselleen näyttämöpuheen tai televisioesiintymisen opettajan ammattia, mutta seminaarivaiheessa hän innostui tutkimustyyppisestä työskentelystä. Kun professori Aino Sallinen sitten tarjosi nuorelle graduntekijälle tuntiopettajan hommia, jos tämä tekisi gradunsa valmiiksi seitsemässä viikossa, Isotalus huomasi olevansa akateemisissa töissä.

- Tehtyäni pari vuotta sijaisuuksia ajattelin, että kai minun pitää saada aikaan jonkinlainen jatko-opiskelusuunnitelma. Sain ensimmäisen hakemani apurahan, joten ei auttanut muu kuin käydä tekemään väitöskirjaa.

Isotalus väitteli tohtoriksi toimittajien televisioesiintymisestä mutta on sittemmin siirtynyt tutkimaan poliittista viestintää, erityisesti presidentinvaalien televisioväittelyitä. Takana on jo kolmet vaalit, ja parhaillaan Isotaluksen analysoitavana on Tarja Halosen ja Sauli Niinistön kaksinkamppailu vuonna 2006.

- Halonen ei ole oppikirjojen mukainen esimerkki hyvästä puheviestijästä, mutta hänen hiomattomuutensa kääntyi eduksi vuoden 2000 vaaleissa. Halosen vahvuutena oli, että positiiviset ja negatiiviset reaktiot näkyvät hänestä vahvasti. Viime vaaleissa se kuitenkin kääntyi rasitteeksi, ja hänen kärttyisyyteensä alettiin kiinnittää huomiota.

Myös Niinistöstä erilaiset tunnetilat näkyvät selvästi - toisin kuin teflonnaamaksi moititusta Esko Ahosta. Isotalus arvioi, että Niinistöllä on kyky argumentoida asioita hyvin ja taito koskettaa monia äänestäjiä myös tunnepuolella.

- Ihmiset perustelevat äänestyspäätöksiään rationaalisesti, mutta tunteet ovat aina taustalla. Kukaan ei äänestä poliitikkoa, joka on ääliö, vaikka hän osaisikin asiat. Pohjalla pitää olla tunnetason hyväksyntä, Isotalus tietää.


Suosittelee ammattiapua

Kun puolueet samankaltaistuvat ja pyrkivät tavoittelemaan samaa äänestäjäkuntaa, poliitikkojen viestintätaidot korostuvat. Kun se, mitä sanotaan, on samankaltaista, korostuu se, miten sanotaan. Näin on esimerkiksi television vaaliväittelyissä, joissa katsojien huomion vievät keskustelijoiden ulkonäkö, käyttäytyminen ja nokkelat vastaukset.

Lähes kaikki puolueet valmentavatkin keskeisiä poliitikkojaan esiintymään, pitämään puheita ja toimimaan median kanssa. Aivan viime aikoina ne ovat alkaneet kiinnostua myös siitä, miten vuorovaikutus puolueiden ja kansalaisten välillä toimii ja kuinka sitä voitaisiin kehittää.

- Poliitikot eivät enää selviä yksin poliittisen viestinnän haasteista, vaan tarvitaan erilaisia viestinnän ja markkinoinnin ammattilaisia. Suomalaiset poliitikot ovat kuitenkin vielä aika amatöörejä näissä asioissa verrattuna esimerkiksi Yhdysvaltain presidenttiehdokkaisiin.

Pekka Isotalus on itsekin käynyt luennoimassa poliittisesta viestinnästä eri foorumeilla, mutta kovin monia puheviestinnän ammattilaisia ei valmennuspuuhissa vielä ole. Suomalaisessa kulttuurissa luotetaan vielä enemmän toimittajien ja politiikan konkarien neuvoihin.


Pelkää jämähtämistä

Kiinnostava tutkimusaihe ja akateemiset meriitit ovat viidessätoista vuodessa nostaneet Pekka Isotaluksen pätkätöitä tekevästä assistentista Tampereen yliopiston professoriksi. Hän on professuurinsa ensimmäinen haltija ja aloitti puheviestinnän tutkimustoiminnan rakentamisen nollasta. Isotalus kuvaa keskeisiksi haasteikseen tutkimuksen kehittämisen sekä jatko-opiskelijoiden rekrytoinnin ja ohjaamisen. Sen lisäksi kalenteria täyttää oma tutkimus, johon professorilla on kovat paineet.

- Tutkijan menestymistä mitataan koko ajan tutkimusansioilla. Arvioissa painotetaan eniten artikkelien saamista kansainvälisiin julkaisuihin, mutta mielestäni puheviestinnässä myös kotimainen julkaiseminen on tärkeää, sillä alalla on toistaiseksi hyvin vähän suomenkielistä kirjallisuutta.

Pekka Isotalus sanoo kokevansa riittämättömyyden tunnetta siitä, että ei muiden töidensä vuoksi pysty lukemaan tarpeeksi omaan tutkimukseen liittyvää aineistoa tai analysoimaan tutkimusmateriaalia.

- Tutkijan työn parasta antia ovat flow-kokemukset, joissa yhdistelee asioita uudella tavalla ja päässä syntyy oivalluksia. Tällaista tapahtuu nykyään harvoin.

Etääntyminen "kädet savessa" -tutkimuksesta johtuu akateemisen maailman sisäänrakennetusta pyrkimyksestä kohti professuuria. Mitä ylemmäs nousee, sitä enemmän työ muuttuu hallinnoinniksi ja tutkimusvarojen hankkimiseksi. Isotalus myöntää kokeneensa professuurin saatuaan ammatillisen kriisin: nyt oli saavutettu akateeminen päätepiste, ja tämän jälkeen työ olisi 26 vuotta samaa puurtamista.

- Pelkään näköalattomuutta. Tuntuu mahdottomalta, että tekisin loppuikäni vain tätä. Haluttaisi kokeilla muitakin töitä, ja mielessä on käynyt myös uran vaihto: siirtyminen oikeisiin viestintätöihin.


Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Pekka Isotalus


Ikä: 42
Arvo: filosofian tohtori, puheviestinnän professori
Yliopisto: Tampereen yliopisto
Laitos: puheopin laitos
Tutkimusala: poliittinen viestintä
Harrastukset: kuntoilu, lukeminen


Etappeja

1966 syntyy Ylivieskassa.
1982 esiintyy ensimmäisen kerran teatterissa.
1985 aloittaa opiskelun Jyväskylän yliopistossa.
1987 esiintyy lausuntaryhmässä, joka voittaa Nuorison taidetapahtumassa.
1990 valmistuu filosofian kandidaatiksi.
1994 haastatellaan ensimmäisen kerran televisioon poliittisen viestinnän asiantuntijana.
1996 väittelee tohtoriksi Jyväskylän ylipistossa.
1998 innostuu liikuntaharrastuksesta.
2005 nimitetään Tampereen yliopiston puheviestinnän professoriksi.
2007 aloittaa Viestintätieteiden tutkijakoulun johtajana.



 

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Hirmun anatomia on selvinnyt sääsatelliittien mikroaaltoluotaimilla. Ne näkevät pilvien läpi myrskyn ytimeen ja paljastavat ukkospatsaat, joista myrsky saa vauhtinsa. Kuva: Nasa/Trimm

Pyörivät tuulet imevät energiansa veden lämmöstä.

Trooppiset rajuilmat tappoivat vuosina 1995–2016 lähes 244 000 ihmistä, koettelivat muuten 750 miljoonaa ihmistä ja tuhosivat omaisuutta runsaan 1 000 miljardin dollarin arvosta, enemmän kuin mitkään muut mullistukset, esimerkiksi tulvat tai maanjäristykset.

Näin arvioi maailman luonnonkatastrofeja tilastoiva belgialainen Cred-tutkimuslaitos raporteissaan, joissa se laskee katastrofien pitkän aikavälin inhimillistä hintaa.

Myrskytuhot ovat panneet myrskytutkijat ahtaalle. Kaikki tahtovat tietää, mistä näitä rajuilmoja tulee. Lietsooko niitä ilmastonmuutos?

Lämpö alkaa tuntua

Näihin asti tutkijapiireissä on ollut vallalla käsitys, jonka mukaan hirmuista ei voi syyttää ilmastonmuutosta vielä kotvaan. Se alkaa voimistaa myrskyjä vasta pitkällä aikajänteellä.

Nyt hurjimpia myrskyjä on kuitenkin alettu kytkeä ilmaston lämpenemiseen. Esimerkiksi alkusyksystä 2017 Maailman ilmatieteen järjestö WMO arvioi, että lämpeneminen todennäköisesti rankensi elokuussa Houstonin hukuttaneen Harvey-myrskyn sateita.

Jotkut tutkijat ovat puhuneet kytköksistä jo vuosia.

Esimerkiksi Kerry Emanuel, Massachusettsin teknisen yliopiston myrskyspesialisti, laski 2005, Katrinan runnottua New Orleansia, että Atlantin ja Tyynenmeren myrskyt ovat nykyään 60 prosenttia voimakkaampia kuin 1970-luvulla.

Keväällä 2013 Nils Bohr -instituutin Aslak Grinsted raportoi, että lämpenemiskehitys vaikuttaa myrskyissä syntyviin tulva-aaltoihin.

Kun maapallon keskilämpötila nousee 0,4 astetta, myrskytulvien määrä tuplaantuu. Tämä rajapyykki on jo ohitettu. Kun lämpötila nousee kaksi astetta, tulvat kymmenkertaistuvat. Silloin superrajuja myrskyjä hyökyy Atlantilta joka toinen vuosi. Tähän asti niitä on nähty kerran 20 vuodessa.

Meri lämpenee otollisesti

Tärkein myrskyjä ruokkiva muutosvoima löytyy sieltä, mistä myrskyt ammentavat energiansa ja mihin ilmastonmuutoksen nähdään vaikuttavan: meriveden lämpötilasta. Se kehittyy myrskyille otolliseen suuntaan.

Esimerkiksi Meksikonlahdella, hurrikaanien voimanpesässä, on mitattu jopa pari astetta tavallista korkeampia meriveden lämpötiloja.

Kun Haiyan, yksi kaikkien aikojen kovimmista taifuuneista, marraskuussa 2013 jätti kaksi miljoonaa filippiiniläistä kodittomiksi, meri oli myrskyn syntyalueella vielä sadan metrin syvyydessä kolme astetta normaalia lämpimämpi.

Meressä tapahtuu muutakin epäedullista: pinta nousee. Se kasvattaa myrskyjen nostattamia tulva-aaltoja, jotka usein saavat aikaan pahinta tuhoa.

 

Näin hirmumyrsky kehittyy

Hirmun syntymekanismi on sama kaikkialla, vaikka nimitykset vaihtelevat. Atlantilla ja Amerikan puoleisella Tyynellämerellä puhutaan hurrikaaneista, Aasian puolella taifuuneista ja Intian valtamerellä ja Oseaniassa sykloneista. Grafiikka: Mikko Väyrynen

 

Trooppisia hirmumyrskyjä syntyy päiväntasaajan molemmin puolin 5. ja 25. leveyspiirin välillä. Päiväntasaajalla niitä ei muodostu, sillä sieltä puuttuu coriolisvoima, jota myrsky tarvitsee pyörimiseensä

Kehittyäkseen myrsky vaatii tietynlaiset olot. Suursäätilan pitää olla laajalla alueella epävakaa ja ukkossateinen ja meriveden vähintään 26 asteista 50 metrin syvyydeltä. Lisäksi tuulien pitää puhaltaa heikosti 12 kilometrin korkeuteen asti. Voimakkaissa virtauksissa myrskynpoikanen hajoaa.

1. Merestä nousee lämmintä, kosteaa ilmaa. Se kohoaa nopeas­ti ja tiivistyy ukkospilviksi, jotka kohoavat 10–15 kilometrin korkeuteen. Samalla vapautuu lämpöä, mikä ruokkii matalapainetta.

2. Fysiikan säilymislakien mukaan ylös kohoavan ilman tilalle virtaa ympäriltä korvausilmaa, jolloin ilmanpaine alueella laskee.

3. Lämpöä kohoaa ylös yhä laajemmalti, ukkospilvien jono venyy, ja ilman virtausliikkeet voimistuvat. Ilmanpaine laskee lisää, ja alueelle syntyy liikkuva matalapaineen keskus.

4. Paine-ero tuottaa voiman, joka alkaa pyörittää tuulia kiihtyvää vauhtia. Maan pyörimisliikkeestä aiheutuva coriolisvoima kiertää niitä spiraalin lailla vastapäivään kohti matalan keskusta. Kun tuulen sekuntinopeus nousee yli 33 metrin, on syntynyt trooppinen hirmumyrsky.

Hurjimmissa myrskyissä tuulen nopeus nousee 70–90 metriin sekunnissa. Pyörteen halkaisija vaihtelee puolestaan 400 kilometristä 1 000 kilometriin.

5. Myrskyn voimistuessa sen ylle muodostuu korkeapaine, joka pyörii tuulia vastaan. Laskeva ilmavirtaus kuivattaa ja lämmittää keskusta, ja se seestyy myrskynsilmäksi.

6. Silmää kiertävät tuulet sekoittavat tehokkaasti meren pintaa 50–100 metrin syvyydeltä. Kun lämmintä vettä painuu syvyyksiin ja viileää kohoaa pintaan, ”lämpövoimala” jäähtyy ja hitaasti liikkuva myrsky voi heikentyä. Nopeaan myrskyyn jarru ei ehdi vaikuttaa, ja silloin kumpuava vesi voi loppumatkasta muuttua vaaralliseksi.

7. Kun ranta lähestyy ja meri madaltuu, tuulet pakkaavat vettä myrskyn tielle tulva-aalloksi, joka syöksyy myrskyn mukana maalle tuhoisin seurauksin.

Maalle saavuttuaan myrsky laantuu, kun se ei enää saa käyttövoimaa meren lämmöstä.

 

Tuula Kinnarinen on Tiede-lehden toimitussihteeri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2014. Päivitetty 12.9.2018.