Tavarasta riemuitseva lapsi on vielä jouluihminen. Monen aikuisen mielestä juhlan henki on alkanut haista.

Kohta pitää taas osata antaa lahjoja. Ihailtavia ovat ihmiset, jotka sen taitavat. Lahjan antaminen on taito, jota tulisi arvostaa yhtä paljon kuin taitoa soittaa viulua tai tehdä ilmaveivi.

Onneksi on lapset. Heille me kaikki olemme taiturimaisia lahjoittajia, ja he palkitsevat tavaran antajat riemukkaalla kiihkolla, jolla he repivät käärepapereita paketeistaan.

Sitä paitsi nykylapset helpottavat lahjoittamista tarkoilla toivomuslistoilla. Tavaraluetelmien henki ei enää ole nöyrä pyyntö tai toive. Joulupukille osoitetut kirjeet ovat pikemminkin tahtolistoja, kuten Vaasan yliopiston tutkija Jenniina Halkoaho ja hänen työtoverinsa luonnehtivat Kulutustutkimus. Nyt. -lehdessä jo pari vuotta sitten. Lapsilla on asennetta.

Tuotekuvasto auttaa tahtomaan

Tutkijat olivat lukeneet ja eritelleet runsaat 300 Korvatunturin isännälle lähetettyä kirjettä. Posti oli peräisin 3–13-vuotiailta briteiltä, mutta tuskinpa suomalaislasten kirjeet poikkeaisivat niistä kovin paljon. Monesta toivomuskirjeestä huokuivat "suuret odotukset ja vahva tahto".

Lapsia auttaa tahdon muotoilussa ponnekas markkinointi. He ammentavat paitsi televisiomainoksista myös tuotekuvastoista, jotka kuluvat lasten käsissä lahjalistoja laadittaessa. Jo pienet lapset tunnistavat brändit. Toiveissa ei ole pyssy, peli, nukke tai muuta nostalgisella tavalla yksinkertaista, vaan tarkoin määritelty tavaramerkki ja tuotesukupolvi.

Vastarinta nousee netissä

Joulu on myös aikuisten kulutusjuhla. Kaupan keskusliiton pääekonomistin Jaana Kurjenojan laatiman ennusteen mukaan joulusesonki lisää kuluttajien rahankäyttöä vähän päälle miljardilla eurolla.

Viatonta yltäkylläisyyttä varjostavat epäilyt, onko tässä jotain vialla. Lapsi osaa haluta vailla huonoa omaatuntoa, mutta entä aikuinen? Suuri ilonpilaaja ilmastonmuutos änkeää aina kulutusjuhlien kuokkavieraaksi. Materialismin päivittely, kiireen tuskailu ja voivottelu joulunsanoman hukkumisesta kuuluvat jouluun yhtä kiinteästi kuin muzakina helkkävät Kulkuset.

Ahdistus purkautuu paljaana internetin keskustelupalstoilla. Joulun vastaista kirjoittelua tutkinut Ilona Mikkonen Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta kertoo, että joulun vihaajien mielestä juhla on tosiaan menettänyt alkuperäisen merkityksensä.

– Kriitikoiden ihannejoulu on perheen välisen kiintymyksen ja yhdessäolon juhla. Heidän mukaansa joulu on kuitenkin mennyt kuluttamiseksi. Sen sijaan että rakastaisimme perhettämme ympärivuotisesti, osoitamme tunteitamme jouluna materialla, Mikkonen kuvaa kriitikon tuntoja.

Kulutustutkija kuitenkin muistuttaa, että on hieman kyseenalaista puhua joulun alkuperäisestä merkityksestä. Joulunviettotavat ovat muuttuneet maailman sivu. Esimerkiksi Yhdysvalloissa Uuden Englannin puritaanit vaativat aikoinaan joulua pannaan, koska siitä oli sukeutunut paheksuttavan kostea karnevaali. Nyky-Japanissa taas vietetään puhtaan kaupallista joulua ilman kristillisiä tilpehöörejä.

Kapina salataan lähipiiriltä

Netin joulukriitikot rakentavat Mikkosen mukaan kyynistä ja fiksua kuvaa itsestään: He tajuavat, mitä joulu oikeasti on. Muut ovat joko ahneita ja hedonistisia, kun lähtevät menoon mukaan, tai tyhmiä, kun eivät huomaa, miten markkinat vedättävät heitä.

Joulun vastustamisessa on kuitenkin riskinsä. Kapinaa perhejuhlaa ja lahjojen jakamista vastaan ei katsota hyvällä, kokevat kapinalliset. He pelkäävät Mikkosen mukaan, että heitä pidetään happamina ihmisinä, kyynikoina tai saitureina. He salaavat todelliset tunteensa ja osallistuvat joulunviettoon, jotta heitä ei tuomittaisi ilonpilaajiksi.

Hyväosainen luopuu tavarasta

Joulukriitikoille on tätä nykyä tarjolla myös trendikkäitä roinan vastaisia liikkeitä, joista hakea sivustatukea. Yhdysvalloissa perheensä tavarapaljouteen kyllästynyt internetyrittäjä Dave Bruno pisti pystyyn 100 tavaran liikkeen. Bruno ja hänen haasteestaan innostuneet koettavat selvitä elämästään vain sadalla esineellä – ainakin likimain.

Vapaaehtoisen niukkuuden liikehdinnässä johtoajatus ei kuitenkaan ole ekoilu ja kestävä kehitys.

– Kun luovutaan materiasta, saadaan uudenlaista elämänhallintaa. Elämä on paljon yksinkertaisempaa, jos kamaa ei ole niin paljon nurkissa. Mitä enemmän on tavaraa, sitä hanakammin tavarat määrittävät ihmistä eikä ihminen tavaroita, Mikkonen selittää.

Avainsana kamanvähennysliikkeissä on vapaaehtoisuus.

– Nämä ovat ihmisiä, joilla olisi varaa hankkia tavaraa. Pitää olla aika hyvin pullat uunissa, jotta voi tietoisesti vähentää tavaroiden hankkimista. Vähävaraisille se ei ole mahdollista.

Joulupukille tahtolistoja lähettävät lapset eivät ole vielä valaistuneet niukkuuden sanomasta. Ehkä heidän pitää ensin saada kunnolla kyllästyä paljouteen.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2011

CE-hyväksytty
Seuraa 
Viestejä29006
Liittynyt30.4.2005

Vihapuhe iskee jouluun

Joo. Lapsena ei ahdistanut. Nuorempana kuin nyt aikuisena kun asuin yksin poissa porukoilta ahdisti. Mielenterveys ja viina kummittelivat joka hetki, mutta jouluna potenssiin kolme. Välillä teki mieli heittää pommi sokoksen jouluruuhkaan ja ilmoittaa poliisille motiiviksi joulu-vitun-masennus. Nyt kun on vakavampi parisuhde, niin enää ei ahdista. Jotenkin parisuhteen myötä aikuisuuskin siirtyi joltain osin sille tasolle jossa ei tarvitse enää selitellä porukoille että miksi en tule kotiin...
Lue kommentti