Tutkijat onnistuivat tehtävässä, joka oli jo alkanut näyttää toivottomalta.

Teksti: Katri Pajusola

Tutkijat onnistuivat tehtävässä, joka oli jo alkanut näyttää toivottomalta.

Julkaistu Tiede -lehdessä 8/2012

Vuosikymmeniä lääketehtaat ovat yrittäneet kehittää aivohalvaukseen lääkehoitoa, joka suojaisi hermosoluja, mutta potilaskokeissa sadat lääke-ehdokkaat ovat epäonnistuneet. Pessimismi on alkanut levitä: ehkei tällainen hoito toimikaan ihmisissä. Nyt on kuitenkin enemmän toivoa onnistumisesta kuin koskaan aiemmin.

Tänä vuonna nimittäin selvisi, että tietty solujen viestintämolekyyli suojaa hermokudosta vaurioilta kokeellisen aivohalvauksen jälkeen. Kanadalaiset tutkijat raportoivat havainnostaan arvostetussa Nature-lehdessä helmikuussa.

Tällaista uutista on laajalti toivottu, sillä aivohalvaus on paha vammauttaja ja maailman toiseksi yleisin kuolinsyy. Niissäkin maissa, joissa kuolemia on onnistuttu vähentämään muun muassa verenpainelääkkeillä ja veritulppien liuotushoidolla, tapauksia on paljon ja hoitokustannukset suuria. Esimerkiksi Suomessa tapahtuu vuosittain 14 000 uutta aivohalvausta, neljännes niistä työikäisillä, ja vuotuiset valtakunnalliset hoitokulut ovat miljardin luokkaa.

Liuotushoito auttaa vain osaa

Aivohalvaus syntyy, kun aivojen verenkierto häiriintyy joko verisuonitukoksen tai verenvuodon takia. Tällöin osa hermosoluista jää vaille happea, mikä nopeasti johtaa näiden solujen kuolemaan. Potilaan vammojen vaikeus riippuu siitä, mitkä aivojen osat vaurioituvat ja kuinka laajalti.

Suomessa aivohalvauskuolemat ovat vähentyneet muun muassa verisuonitukkeumien liuotushoidon ansiosta. Sitä saaneet potilaat ovat toipuneet huomattavan hyvin.

Valitettavasti tämän hoitomuodon piiriin pääsee kuitenkin vain pieni osa potilaista, koska liuotuksen täytyy tehotakseen käynnistyä hyvin pian kohtauksen alkamisen jälkeen. Kaikentyyppisiin verenkierron häiriöihin liuotus ei edes sovellu. Lisäksi aivohalvaus uusiutuu herkästi: 15–20 prosentin todennäköisyydellä. Arvioidaan, että yhden suomalaisen aivohalvauspotilaan hoitokulut loppuelämän aikana ovat vähintään 60 000 euroa.

Tilannetta helpottaisi lääke, joka vähentäisi halvauksen jälkeisiä hermovaurioita ja auttaisi potilasta selviytymään itsenäisesti. – Tällaisen neuroprotektantin tarve olisi suuri, sanoo Itä-Suomen yliopiston neurologian laitoksen professori Pekka Jäkälä, joka on työssään Kuopion yliopistollisessa keskussairaalassa perehtynyt aivohalvauksen jälkihoitoon.

Nyt löytyi oikea lähestymistapa

Nature-lehdessä esitelty neuroprotektanttiehdokas on lupaavin tähän asti tutkituista. Miksi kanadalaiset onnistuivat siinä, missä muut eivät?

Hyvä esimerkki epäonnistujista on lääkekandidaatti AX200. Se oli edennyt kliinisissä testeissä pitkälle, ja siihen oli kulunut miljoonia euroja. Tänä vuonna aivohalvaustutkijoiden kokouksessa Yhdysvalloissa kuitenkin raportoitiin, ettei AX200 ollut tehonnut kokeissa, jotka tehtiin aivohalvauspotilailla. Kaikki aikaisemmat tehokkuuskokeet oli tehty hiirillä.

Kanadalaista tutkimusta johtanut professori Michael Tymianski uskoo epäonnistumisten johtuvan ihmisen ja jyrsijöiden aivojen suurista rakenne- ja toimintaeroista. Kokeissa on yleisesti käytetty jyrsijöitä, mutta ilmeisesti niiden aivokudos ei reagoi hapenpuutteeseen tarpeeksi samoin kuin ihmisen.

Tymianskin ryhmä teki kokeensa makakiapinoilla. Niiden aivosoluille aiheutettiin hapenpuutetta. Sen jälkeen niille annettiin PSD-95-inhibiittoreita, molekyylejä, jotka vaikuttavat hermoratayhteyksien liitoskohdissa. Inhibiittorit pienensivät hermokudoksen vaurioaluetta ja säilyttivät hermosolujen toimintakyvyn.

Kanadalaisten apinatestit vastasivat professori Jäkälän mukaan ihmispotilailla käytettäviä testejä. Tämä antaa toivoa onnistumisesta myös ihmisillä. Aika ja kliiniset kokeet näyttävät, täyttyvätkö nämä odotukset.

Katri Pajusola on solu- ja molekyylibiologian dosentti. Hän toimii Life Science -alan konsulttina ja tiedekirjoittajana.

Tukos tai verenvuotojättää aivosoluja hapetta. Liuotushoito ei aina auta. Uutta lääkettä kehitetään näihin tilanteisiin.

Nämä altistavat– Korkea verenpaine– Runsas suolan käyttö– Ylipaino– Tupakointi– Taipumus verenkiertosairauksiin (pääteltynä lähisukulaisten sairauksista)