New Horizons -luotain on matkalla aurinkokuntamme arktisiin ääriin.
Sieltä löytyy Pluto, viimeinen syynäämätön planeetta. Kauan odotetusta retkestä tullee luultuakin jännittävämpi, sillä hyisen kulmakunnan yksinvaltiaana pidetylle jääpallolle on alkanut löytyä
vertaisiaan seuralaisia.


Sieltä löytyy Pluto, viimeinen syynäämätön planeetta. Kauan odotetusta
retkestä tullee luultuakin jännittävämpi, sillä hyisen kulmakunnan
yksinvaltiaana pidetylle jääpallolle on alkanut löytyä vertaisiaan seuralaisia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Aurinkokunnan laidalla on pimeää, jäätävää ja autio¬ta. Tätä maailmaa ei ole koskaan tutkittu lähietäisyydeltä. Siksi Plutostakaan ei tiedetä juuri muuta kuin perusasiat, jotka on opittu muun muassa¬ avaruuskaukoputken havainnoista.

Viisaampia ollaan vuonna 2015. Pimeyteen on pitkä matka, ja kestää melkein kymmenen vuotta, ennen kuin New Horizons on perillä ja avaruustutkimuksen avainhankkeeksi luonnehdittu projekti pääsee alkuun.


Aivan oma maailmansa

Pluton löysi yhdysvaltalainen tähtitieteilijä Clyde Tombaugh vuonna 1930. Samalla aurinkokunta sai täysin uudenlaisen jäsenen. Pluto poikkeaa niin Maan kaltaisista kiviplaneetoista kuin jättiläismäisistä kaasuplaneetoista.

Pluto on epätavallisen pieni. Sen halkaisija on vain 2 300 kilometriä, eli se mahtuisi hyvin Helsingin ja Ateenan väliin. Sen massa on vaivaiset 0,2 prosenttia Maan massasta ja ilmakehä vain noin tuhannesosa Maan ilmakehästä. Myös sen reitti Auringon ympäri on epätavallisen soikea.

Kaukainen sijainti on muokannut Pluton olot omanlaisikseen. Auringon valon matka Plutoon vie keskimäärin 5,5 tuntia, ja matkalla valo himmenee niin, että Plutossa on tuhat kertaa pimeämpää kuin Maassa. Pimeän planeetan päivä kestää 6,4 Maan päivää ja vuosi peräti 248 Maan vuotta. Pluto ei siis ole ehtinyt tehdä lenkkiäkään Auringon ympäri modernin tähtitieteen aikana.

Kylmääkin on: pakkasta noin 230 astetta. Tästä syystä Pluto koostuu enimmäkseen kivimurskasta ja vesijäästä. Pinnalla on myös metaania, typpeä ja hiilidioksidia, kaikki jäässä. Kaasukehäkin jäätyy kauttaaltaan, kun planeetta on kauimpana Auringosta.


Kuut syntyivät kolarissa

Vuoteen 1978 asti Pluto oli ainoa tunnettu planeettakuntamme jäsen, joka kiertää Aurinkoa Neptunusta kauempana. Sitten huomattiin, että sillä on suuri kuu. Kharoniksi nimetyn seuralaisen halkaisija on 1 200 kilometriä, eli se on peräti puolen Pluton kokoinen. Tämän vuoden alussa varmistui, että Plutolla on kaksi muutakin kuuta, pikkuriikkisiä kumpikin: P1 on läpimitaltaan ainoastaan 48 ja P2:kin vain 165 kilometriä.

Kuiden alkuperä selitetään taivaallisella kolarilla niin kuin oman¬kin Kuumme. Joskus muinoin Plutoon iskeytyi suuri kappale ja sen murskautuessa kiertoradalle sinkoutui paljon ainetta. Valtaosa siitä kertyi Kharoniksi, ja rippeistä syntyivät pikkuruiset P1 ja P2.

New Horizons selvittää, pitääkö hypoteesi paikkansa. Kharonin koostumuksesta ja sen liikeestä Pluton suhteen pystytään päättelemään myös yksityiskohtia, kuten se, syntyivätkö kuut nopeasti vai hitaasti.


Plutolla jopa isoveli

Pluto hallitsi planeettakuntamme takamaita ylhäisessä yksinäisyydes¬sään, kunnes yhdysvaltalaiset David Jewitt ja Jane Luu 1992 äkkäsivät alueelta 200-kilometrisen kivenmurikan.

Hollantilais-yhdysvaltalainen Gerard Kuiper ehdotti jo vuonna 1951, että laitamien pimeyteen kätkeytyy kokonainen liuta taivaankappaleita. Niiden olemassaolon tarkistaminen ei kuitenkaan tullut kuuloonkaan, ennen kuin elektroniset kamerat kehitettiin.

Nyt Neptunuksen takaiselta Kuiperin vyöhykkeeltä tunnetaan yli tuhat pientä ja satoja suuria  kappaleita. Viime kesänä selvisi, että Plutolla on alueella jopa isoveli.

Jos Pluto löytyisi nyt, sitä ei todennäköisesti kelpuutettaisi planeetaksi, vaan sitä kutsuttaisiin muiden kulmakunnan kiertolaisten lailla Kuiperin vyöhykkeen kappaleeksi. Historiallisista syistä Pluto saanee kuitenkin pitää arvonsa.


Ainutlaatuisia jäännöksiä

Pluto ja muut Kuiperin vyöhykkeen kappaleet ovat tähtitieteilijöille samanlaisia aarteita kuin paleontologeille olisivat tuoreena säilyneet dinosauruksen munat. Ne ovat nimittäin koskemattomia jäännöksiä aurinkokunnan synnystä.

Kun planeetat aikoinaan muodostuivat, alkiot tönivät toisiaan ja jotkin niistä sinkoutuivat aurinkokunnan laidoille. Siellä niiden kasvu pysähtyi, sillä näin kaukana Auringosta ei ollut ainetta haalittavaksi. Lopulta kappaleet pakastuivat. Nyt ne tarjoavat mahdollisuuden tutkia ainetta, josta Maa sukeutui.

Aivan erityisesti tutkijoita kiinnostaa kohtalaisen suureksi kasvanut Pluto. Siitä on ehkä ollut syntyä kaikki kriteerit täyttävä ihka oikea planeetta. Jos näin on, Pluto on kuin keskenkasvuinen Maa!


Yllätyksiä odotetaan

New Horizons -luotain keskittyykin Pluton tutkimiseen. Se analysoi, mitä Pluton kaasukehä sisältää ja miten se toimii. Sekin jännittää, miltä Pluton pinta näyttää. Onko siellä suuria vuoria tai kraattereita?

Pluton jälkeen New Horizons suuntaa tutkimaan ainakin yhden toisen Kuiperin vyöhykkeen kohteen. Muista "tapaamisista" päätetään vasta siinä vaiheessa, kun luotain lähestyy Plutoa.

New Horizons -projektin päätutkija, planeetta-asiantuntija Alan Stern kiteyttää tähtitieteilijöiden odotukset New Scientist -lehdessä sanomalla:

"Mitä kauemmaksi kotoa menemme, sitä oudommaksi ympäristö käy. Kun pääsemme Plutoon, suumme loksahtavat auki."


Palstan pitäjä Leena Tähtinen on tähtitieteen dosentti, vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Pluton isot seuralaiset

2000-luvulla Kuiperin vyöhykkeeltä on onnistuttu löytämään jo yhdeksän kappaletta, joiden halkaisijaksi arvioidaan vähintään tuhatkunta kilometriä. Niiden kaikkien radat kiertävät valtaosin Plutoakin kauempana; etäisyydet Auringosta keskimäärin 6,5-14,3 miljardia kilometriä.


























Kohde

770-890
Ixion
Quaoar
Orcus
Sedna





New Horizons matkaa Plutoon
19.1.2006 New Horizons lähtee matkaan Nasan Cape Canaveralin avaruuskeskuksesta Floridasta. Edessä on lähes kuuden miljardin kilometrin lento.


Helmikuu 2007 Luotain ohittaa Jupiterin ja ottaa sen painovoimasta lisävauhtia.


2007-2014  Luotain matkaa planeettojen välisessä avaruudessa. Enimmän aikaa se viettää horroksessa, mutta noin 50 päiväksi vuodessa se käynnistetään tutkimuslaitteiden testausta ja säätämistä varten.


Joulukuu 2014 Luotain herätetään noin 200 päivää ennen h-hetkeä. Kaukoputki ryhtyy kuvaamaan Plutoa ja sen suurta kuuta Kharonia.


14.7.2015 Luotain saapuu perille. Ohilennon aikana se tutkii erityisesti Pluton ilmakehää. Toinen tärkeä tehtävä on kartoittaa Pluton ja Kharonin pinta.


2016-2020 Luotain tutkii muita Kuiperin vyöhykkeen kohteita.


Luotaimen mittalaitteet
Rex Radiometri, tutkii kaasukehän koostumusta ja lämpötilaa.
Pepssi Hiukkasspektrometri, tutkii kaasukehästä avaruuteen karkaavan plasman tiheyttä ja koostumusta.
Swap Hiukkasspektrometri, tutkii kaasukehän hukkaa ja aurinkotuulen koostumusta.
Lorri Optinen teleskooppikamera, tuottaa suuriresoluutioisia kuvia.
Alice UV-spektrometri, analysoi Pluton kaasukehän koostumusta ja etsii kaasukehää Kharonin ympäriltä.
Ralph Optisen ja infrapunavalon spektrometri ja kamera, tutkii pinnan muotoja, koostumusta ja lämpötiloja.
SDC Pölylaskuri, mittaa luotaimeen iskeytyvää avaruuspölyä matkan alusta alkaen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla