Joskus on kosolti onnea matkassa, ja arkeologinen aarre putkahtaa esiin muutaman neliömetrin kaivutöillä. Näin kävi viime kesänä minulle ja kollegoilleni Titicacajärvellä, missä tutkimme Bolivian tärkeimpiin kuuluvaa muinaiskulttuuria, Tiwanakua. Pienehkön Paritin saaren pienestä koekuopasta nousi kolmisensataa kiloa loistokeramiikkaa.







Joskus on kosolti onnea matkassa, ja arkeologinen aarre
putkahtaa esiin muutaman neliömetrin kaivutöillä. Näin kävi
viime kesänä minulle ja kollegoilleni Titicacajärvellä, missä
tutkimme Bolivian tärkeimpiin kuuluvaa muinaiskulttuuria,
Tiwanakua. Pienehkön Paritin saaren pienestä koekuopasta
nousi kolmisensataa kiloa loistokeramiikkaa.



Paritin-tutkimustemme alku elokuussa 2002 ei luvannut suuria. Neljän miehen retkikuntamme - kaksi suomalaista, arkeologi Risto Kesseli ja minä, ja kaksi bolivialaista, arkeologi Jédu Sagárnaga ja antropologi Jonny Bustamante - veneili Paritiin etsimään Tiwanakun kukoistuskauden jäännöksiä. Olimme näet työskennelleet Titicacajärven ympäristössä jo useana vuonna ja tiesimme, että Paritista oli 1930-luvulla löytynyt hienoja tiwanakulaisia kulta- ja keramiikkaesineitä. Ensi käynti tuotti kuitenkin pettymyksen. Jututtamamme Paritin kylän asukkaat eivät osanneet - tai halunneet - kertoa mitään muinaislöydöistä, emmekä itsekään onnistuneet tekemään sen kummempia havaintoja.

Seuraavan kerran Pariti palasi ajatuksiimme syyskuussa 2003 tutkiessamme läheisessä Tiraskan kylässä sijaitsevaa Tiwanakun myöhäisvaiheen kalmistoa. Paritilainen Juan Carlos Callisaya saapui esittelemään näyttäviä keramiikkafragmentteja, jotka hän sanoi löytäneensä kaivaessaan vesikuoppaa kotieläimilleen. Callisayan esineet, joiden helmi oli puumanpäistä soturia esittävä lähes ehjä juoma-astia, herättivät heti mielenkiintomme. Vielä samana päivänä retkikuntamme, johon nyt kuului myös arkeologian opiskelija Riikka Väisänen, suuntasi uudelleen Paritiin.


Huijattiin väärään paikkaan


Tällä toisella vierailullamme meille selvisi, että useilla Paritin kylän asukkailla oli hallussaan Tiwanakun kukoistuskautta edustavan klassisen tyylivaiheen keramiikkaa, jota he olivat löytäneet muokatessaan maitaan ja kaivaessaan savea adobe-tiiliensä raaka-aineeksi. Lunastimme joukon esineitä, muun muassa palasia astioista, jotka esittivät ihmisiä ja puumaihmisiä.

Lokakuun alkupuolella työskentelimme kolme päivää Callisayan mailla. Kaivoimme kolme pientä koekuoppaa saadaksemme käsityksen, millaisiin arkeologisiin kehyksiin paritilaisten näyttämät esineet kuuluivat. Löytöympäristön tunteminen on tärkeää, sillä se mahdollistaa esineiden ajoittamisen ja niiden kulttuuristen sidosten selvittämisen.

Meitä ei onnistanut - eikä ihme, sillä meitä oli huijattu. Kyläläisiltä lunastamamme astiankappaleet olivat peräisin Paritin keskusaukion tietämiltä, aivan eri kulmilta kuin kaivoimme. Juan Carlos Callisaya haaveili perustavansa Paritiin oman museon ja sen tähden ohjasi meidät väärään paikkaan omille mailleen.

Tutkimusten jatkaminen ei kuitenkaan käynyt päinsä, sillä Bolivian sisäpoliittinen tilanne oli hyvin epävakaa ja väkivaltaisiksi käyneissä suurmielenosoituksissa vaadittiin presidentin eroa. Jouduimme palaamaan Suomeen.

Luvan saanti takkuaa

Alkuperäisen projektisuunnitelmamme mukaan emme viime kesänä aikoneet jatkaa Tiwanakun tutkimuksiamme. Paritilaisten löytämät hienot esineet kuitenkin herättivät hankkeemme johtajan, Latinalaisen Amerikan tutkimuksen professorin Martti Pärssisen mielenkiinnon. Niinpä päätimme tehdä jatkotutkimuksia. Kun Bolivian yhteiskunnallinen tilannekin oli rauhoittunut, palasimme Titicacajärvelle elokuussa.

Perillä kohtasimme kuitenkin ongelmia. Matkattuamme Paritiin neuvottelemaan kaivausten jatkamisesta jouduimme toteamaan, ettei hankettamme voitu lopullisesti hyväksyä. Suurin osa kylän miehistä oli kalastamassa, eikä yhteisö ollut päätösvaltainen.

Boliviassa kaivausten aloittamiseen tarvitaan kaksi lupaa. Kulttuuriministeriön alainen Museovirasto myöntää viranomaisluvan, mutta se oikeuttaa töiden käynnistämiseen vasta kun se on vahvistettu paikallistasolla. Aimaraintiaanien yhteisöiltä lupaa ei läheskään aina heltiä, sillä vuosisatoja jatkuneen kulttuurisen ja yhteiskunnallisen sorron takia nämä alueen alkuperäisasukkaat ovat - ymmärrettävästi - hyvin epäluuloisia vieraita kohtaan.

Vaikka meillä ei ollut paritilaisten selvää hyväksyntää, päätimme torstaina 5. elokuuta kokeilla onneamme. Pakkauduimme tavaroinemme Sagárnagan maastoautoon, ajoimme Huatajatan kaupunkiin ja vuokrasimme moottoriveneen kuljettamaan meidät Paritiin.

Uhkapelimme epäonnistui. Paritilaiset olivat aloittaneet Bolivian itsenäisyyspäivän, elokuun kuudennen, vieton hyvissä ajoin. Suurin osa kylän miehistä oli joko naapurikylässä juhlimassa tai tukevasti humalassa. Emme tälläkään kertaa saaneet tutkimuslupaa. Jouduimme jälleen palaamaan tyhjin käsin La Paziin.

Odotukset alkavat nousta

Seuraavan kerran suuntasimme Paritiin sunnuntaina 8. elokuuta. Tällä kertaa väkeä oli paikalla enemmän, mutta niin oli epäluuloakin. Nihkeät asenteet johtuivat varmaankin siitä, että olimme edellisenä kesänä lunastaneet muinaislöytöjä ja näin vieneet ihmisiltä tulonlähteitä.

Muinaisesineiden myynti on - valitettavasti - Paritissa merkittävä tulonlähde, sillä vain muutaman kilometrin päässä sijaitsee tärkeä matkailunähtävyys Suriquin saari ja monet siellä käyvät turistit piipahtavat myös Paritissa. Suriqui vetää väkeä, sillä saaren miehet rakensivat totorakaislaveneet, joilla maailmankuulu norjalainen etnologi ja tutkimusmatkailija Thor Heyerdahl 1970-luvulla todisti muinaisten kaisla-alusten valtamerikelpoisuuden.

Tuntikausia kestäneiden neuvottelujen jälkeen saimme luvan majoittua yhteen kyläkoulun luokkahuoneeseen. Seurasi kylmä ja pimeä yö. Vaikka Titicacajärvi sijaitsee verrattain lähellä päiväntasaajaa, se on niin korkealla, lähes neljän kilometrin korkeudessa, että useimpina öinä lämpötila laskee lähelle hallalukemia. Kortteerimme oli siis kalsea, ja valoakin saimme vain kynttilöistä, sillä koulua ei ollut sähköistetty; koko saareen saatiin sähköt vasta hiljattain.

Seuraavana aamuna tilanteemme kohentui. Saimme vuokrattua pari huonetta sähköllä valaistusta tiilitalosta kylän keskusaukion laidalta. Lopulta heltisi tutkimuslupakin, ja odotuksemme alkoivat nousta. Olimme ensimmäinen arkeologiryhmä Paritissa sitten 1930-luvun ja olimme ryhtymässä tutkimaan Tiwanakun kukoistuskauden kohdetta, josta ainakin teoriassa olisi mahdollista löytää huippuesineistöä, upeaa keramiikkaa, ehkä kultaakin.

Kasauma paljastuu rikkaaksi

Käynnistimme tutkimuksemme vaatimattomasti tekemällä kaksi parin neliömetrin koekuoppaa. Ensimmäiselle valitsimme paikan kylän keskusaukion länsilaidalta, toiselle sen luoteisnurkasta.

Länsilaidan kuopasta nousi puolen metrin matkalta viime vuosisatojen jätettä ja astianpalasia, mutta noin metrin syvyydestä paljastui kerrostuma, jossa oli meitä kiinnostavan keramiikan kappaleita. Juuri muuta ei sitten löytynytkään, vaikka kaivauduimme lähes kahden ja puolen metrin syvyyteen.

Myös luoteisnurkan kuopassa oli keramiikankappaleita metrin molemmin puolin. Sitten löydöt tuntuivat loppuvan, kunnes noin 1,3 metrin syvyydessä tuli vastaan pienehkö keramiikkakeskittymä. Ryhtyessämme keräämään palasia talteen koimme yllätyksen. Vaatimattomalta näyttäneestä kasaumasta alkoi nousta loistokeramiikkaa: koristeellisia ja värikylläisiä astianpalasia.

Arkeologit tapaavat vitsailla, että parhaat löydöt tehdään yleensä mahdollisimman pahaan aikaan, esimerkiksi kaivausten viimeisenä päivänä. Tilanne oli hankala nytkin, sillä olimme lähdössä muutamaksi päiväksi La Paziin ja venekyyti Huatajataan odotti.

Koetimme tutkia kuoppamme mahdollisimman rivakasti, sillä emme halunneet jättää hienoa löytöämme paritilaisten armoille. Nostettuamme ylös noin 20 kiloa keramiikankappaleita arvelimme, että kätkö alkoi olla tyhjä. Lapioimme maata kuoppamme suojaksi ja matkasimme onnellisina pääkaupunkiin.

Saalis sen kuin paranee

La Pazissa ryhdyimme puhdistamaan ja tutkimaan löytöjämme. Innostuksemme nousi hetki hetkeltä. Tunnistimme keramiikankappaleista tiwanakulaisia värejä - mustaa, punaista, vaaleanpunaista, oranssia, keltaista - ja tiwanakulaisia aiheita, kuten kissaeläimiä ja kondorikotkia.

Palasimme Paritiin lauantaina 14. elokuuta. Rikkaudellaan yllättänyt koekuoppamme oli onneksi koskematon. Tyhjensimme sen täytemaasta ja ryhdyimme töihin.

Huomasimme pian, että olimme olleet aivan väärässä, kun kuvittelimme keränneemme talteen suurimman osan keramiikasta. Komeasti koristeltuja saviastianpaloja ja välillä ehjiäkin esineitä nousi aina vain maan povesta. Kaivauksemme syveni syvenemistään, ja löytöjemme taiteellinen taso kohosi samaa tahtia. Olimme todella osuneet aarrekätköön!

Seuraavana aamuna uskottelimme itsellemme, että saamme kuopan tutkituksi iltaan mennessä. Emme saaneet, ja tutkimuksiimme upposi lopulta neljä kokonaista työpäivää. Joka yö pelkäsimme, että paikalliset saattaisivat pimeyden turvin tehdä omia "kaivauksiaan". Niinpä aina ulkona käydessämme poikkesimme tarkistamaan tilanteen kaivausalueellamme. Onneksi mitään ei tapahtunut.

Rikottiin uhreiksi jumalille

Aarrekätkömme osoittautui lopulta 1,8 metriä syväksi ja 70 senttiä leveäksi sylinterinmuotoiseksi kaivannoksi, joka oli täytetty lähes ääriään myöten keramiikalla. Kaiken kaikkiaan löytöjä kertyi kolmisensataa kiloa. Aineiston kuljettaminen La Paziin vaati 60 muovikassia ja seitsemän suurehkoa pahvilaatikkoa.

Kun saaliimme muuttaa astioiksi, käsissämme on arviolta viitisensataa hienoa kulhoa, pikaria, ruukkua ja vatia. Rikkonaisuudesta päätellen astiat on särjetty tahallaan, ilmeisesti uhreina jumalille.

Uskonnollisiin seremoniamenoihin viittaa useakin seikka. Monia astioita on parillinen määrä samanlaisia kappaleita. Tämä sopii tiwanakulaisten mytologiaan, jonka mukaan kaikissa maailman asioissa vaikutti kaksi vastakkaista mutta toisiaan täydentävää voimaa. Astianpalasten seassa on runsaasti laamanluuta, ja laaman tiedetään olleen tärkeä uhrieläin Andeilla. Kaivaushavainnot ja radiohiiliajoitukset osoittavat, että suurin osa esineistä on haudattu lyhyen ajan kuluessa, yhden tai muutaman rituaalin aikana.

Missä tarkoituksessa keramiikkauhrit on annettu, on vielä mahdoton sanoa. Ehkä arvotavaralla pyydettiin siunausta uudelle hallitsijalle tai tärkeälle temppelille. Tai kenties niillä "tapettiin" pyhäkkö, jos saari jouduttiin syystä tai toisesta äkkiä hylkäämään. Toivomme, että saamme jonkinlaisia vastauksia, kun pääsemme analysoimaan maalauskoristelun symboliikkaa.

Ehjissä upeaa taidetta

Tuhansien astianpalojen lisäksi saimme talteen kaksi kivistä miniatyyripatsasta, parikymmentä ehjää tai kutakuinkin ehjää astiaa, parikymmentä pientä kivihelmeä ja kaksi pientä kultapaljettia.

Ehjistä astioista puolet on kapeakaulaisia pulloja, jotka on kenties varta vasten laskettu kuoppaan varovaisesti. Ehkä pullot ovat sisältäneet seremonioissa tärkeää maissiolutta.

Ehjien esineiden joukossa on myös useita suorastaan veistoksellisia astioita. Niistä upein esittää uurrekasvoista miestä, joka kantaa vasemmalla käsivarrellaan pilkullista vesilintua. Se saattaa hyvinkin olla komein koskaan löydetty keraaminen tiwanakulaisastia. Veistoksellisuudestaan huolimatta sekin on kuitenkin nimenomaan astia, joskaan ei mikä tahansa. Näin hienoja esineitä saivat käyttää vain harvat ja valitut - aivan kuten omassa kulttuuripiirissämme ehtoollisastiat ovat kuuluneet kirkkoihin ja parhaat porsliinit kuninkaanlinnoihin.

Näkemykset menevät uusiksi

Vaikka emme kultaa löytäneetkään, löytöämme voi hyvällä syyllä pitää aarteena, Bolivian modernin arkeologisen historian merkittävimpiin kuuluvana löytönä. Aineiston analysointi, tuhansien palasten palapelimme, on alkutekijöissään, mutta jo nyt voimme sanoa, että löytömme muuttaa monin tavoin käsityksiä Tiwanakun keramiikkataiteesta.

Löytömme kumoaa aiemmat tulkinnat, joiden mukaan tiwanakulaiset olivat ennen kaikkea loistavia kivenveistäjiä, eivät niinkään keraamikkoja. He ovat kuitenkin valmistaneet yhtä hienostuneita astioita kuin Andien keramiikkataiteen kiistattomat mestarit mochet, joiden kulttuuri kukoisti 100-700-luvulla Perussa Mochejoen ympäristössä. Lisäksi fragmenteista on paljastunut muutamia aivan uusia astiamuotoja ja maalauskoristeista useita entuudestaan tuntemattomia kuvioita.

Löytömme tarjoaa myös oivan mahdollisuuden tutkia Tiwanakun eliitin ulkonäköä, vaatetusta, koruja ja arvonmerkkejä, sillä Paritin astioiden joukossa on useita muotokuva-astioita, joihin on maalattu yläluokan miehiä ja naisia. Tällaista materiaalia on kipeästi kaivattu, koska Bolivian kosteassa ilmastossa ei juuri ole säilynyt muinaisia tekstiilejä.

Jäljellä kosolti kaivettavaa

Hektiset työpäivämme Paritissa pysyvät epäilemättä aina yhtenä urani kirkkaimmista kohokohdista. Varmasti jokainen arkeologi unelmoi siitä, että saa olla nostamassa päivänvaloon muinaisia aarteita. Lisäksi tuntuu uskomattomalta, että osuimme "kultasuoneen" kaivamalla ainoastaan kuusi neliömetriä, kun Andeillakin monet arkeologit ovat tutkineet tuhansia neliömetrejä osumatta läheskään yhtä rikkaisiin kätköihin.

Olimme alun perin suunnitelleet työskentelevämme Paritissa elokuun loppuun saakka, mutta uudessa tilanteessa lopetimme kenttätyöt jo 18. päivänä ja palasimme La Paziin tekemään jälkitöitä, puhdistamaan ja dokumentoimaan löytöjä ja kokoamaan rikkoutuneita astioita. Meidän suomalaisten lentäessä syyskuussa kotiin bolivialaiset jäivät jatkamaan aineiston hidasta läpikäyntiä.

Kenttätöiden ennenaikainen lopettaminen merkitsi sitä, että Paritin keskusaukion uumeniin jäi vielä kosolti kaivettavaa. Laajensimme nimittäin yllätyskuoppaamme, kun huomasimme, että keramiikkaesiintymä jatkui sen itäpuolella. Laajennus paljasti uuden aarrekaivannon, mutta resurssimme eivät riittäneet sen tutkimiseen. Toivottavasti saamme jatkorahoitusta mahdollisimman pian, jotteivät paritilaiset ehdi hakkuineen ja lapioineen paikalle ennen meitä.

Antti Korpisaari valmistelee väitöskirjaa Tiwanakun kulttuurin hautaustavoista ja yhteiskuntarakenteesta Helsingin yliopiston Renvall-instituutin Iberoamerikkalaisessa keskuksessa.

Tämä oli Tiwanaku

Tiwanaku oli Bolivian merkittävimpiä esikolumbiaanisia kulttuureja. Se kehittyi Titicacajärven ympäristössä lähes neljän kilometrin korkeudessa nerokkaan viljelytekniikan varaan. Pelloista tehtiin kapeita ja korkeita penkkejä, joiden väliin jätettiin vesikanavia. Päivällä vesi varastoi auringonlämpöä ja yöllä vapautti sen. Näin perunat, ocat, kinoat ja muut tärkeät viljelykasvit olivat turvassa yöpakkasilta, joita alueella esiintyy 250-300 kertaa vuodessa.

- 1000-luvulla ennen ajanlaskumme alkua Tiwanakun muinaiskaupungin alueelle syntyy kylämäistä asutusta. Vähin erin kehkeytyvä kulttuuri omaksuu vaikutteita Titicacan altaan kahdesta varhaisesta kulttuurista Chiripasta ja Pukarasta.

- 300-500-luvulla ajanlaskumme alun jälkeen Tiwanakuun rakennetaan monumentaalista temppeli- ja hallintokeskusta. Kivenrakennustaito ja keramiikan valmistus kehittyvät.

- 600-luvulla Tiwanakun uskonto, arkkitehtuuri ja taidetyylit alkavat levitä osin diplomatian ja vaihtokaupan, osin hallinnollisten toimien välityksellä Tyynenmeren rannikkolaaksoihin nykyiseen Etelä-Peruun sekä Pohjois-Chileen ja Luoteis-Argentiinaan.

- 800-900-luvulla Tiwanaku elää kukoistuskauttaan. Pääkaupungissa, jonka pinta-ala on nyt yli kuusi neliökilometriä, asuu noin 15 000-20 000 ihmistä: vallitsevaa yläluokkaa, palvelusväkeä sekä käsi- ja maatyöläisiä.

- 1000-1100-luvulla Tiwanakun mahti hiipuu, pääkaupunki tyhjenee ja Titicacan ympäristöön syntyy useita pienehköjä aimarakuningaskuntia. Tiwanakun kohtaloksi koituu todennäköisesti pitkä kuivuuskausi. Se pudottaa rajusti Titicacajärven vedenpintaa, kuivattaa kanavat ja tuhoaa viljelymahdollisuudet.

Vaikka Tiwanakun valtio katosi, monet kulttuuriset piirteet säilyivät ja vaikuttivat pitkään - vielä 1400-luvulla, kun inkat loivat Andeille oman imperiuminsa. Niin inkojen arkkitehtuurissa kuin keramiikkataiteessa on selviä kytköksiä Tiwanakun kulttuuriin.

Kevään ihme pilkottaa pienissä sanoissa.

Talven jäljiltä väritön maisema herää eloon, kun iloista vihreää pilkistelee esiin joka puolelta.

Tätä kasvun ihmettä on aina odotettu hartaasti, ja monille ensimmäisille kevään merkeille on annettu oma erityinen nimityksensä, joka ei viittaa mihinkään tiettyyn kasvilajiin vaan nimenomaan siihen, että kysymys on uuden kasvun alusta.

Kasvin, lehden tai kukan aihetta merkitsevä silmu on johdos ikivanhaan perintösanastoon kuuluvasta silmä-sanasta. Myös kantasanaa silmä tai tämän johdosta silmikko on aiemmin käytetty silmun merkityksessä.

Norkko on ilmeisesti samaa juurta kuin karjalan vuotamista tai tippumista merkitsevä verbi ńorkkuo. Myös suomen valumista tarkoittava norua kuulunee samaan yhteyteen. Rennosti roikkuvat norkot näyttävät valuvan oksilta alas.

Lehtipuun norkkoa tai silmua merkitsevällä urpa-sanalla on laajalti vastineita itämerensuomalaisissa sukukielissä, eikä sille tunneta mitään uskottavaa lainaselitystä. Näin ollen sen täytyy katsoa kuuluvan vanhaan perintösanastoon.

Nykysuomalaisille tutumpi urpu on urpa-sanan johdos, ja samaa juurta on myös urpuja syövän linnun nimitys urpiainen.

Urpa-sanan tapaan myös vesa on kantasuomalaista perua, koskapa sana tunnetaan kaikissa lähisukukielissä.

Taimi-sanaa on joskus arveltu balttilaiseksi lainaksi, mutta todennäköisempää on, että se on kielen omista aineksista muodostettu johdos. Samaa juurta ovat myös taipua- ja taittaa-verbit.

Itu on johdos itää-verbistä, joka on ikivanha indoeurooppalainen laina. Oras puolestaan on johdos piikkiä tai piikkimäistä työkalua merkitsevästä indoiranilaisesta lainasanasta ora. Verso on myös selitetty hyvin vanhaksi indoiranilaiseksi lainaksi.

On mahdollista, että maanviljelytaitojen oppiminen indoeurooppalaisilta naapureilta on innoittanut lainaamaan myös viljakasvien alkuihin viittaavia sanoja.

Kevään kukkiva airut on leskenlehti. Vertauskuvallinen nimi johtuu siitä, että kasvi kukkii suojattomana ilman lehdistöä, joka nousee esiin vasta kukkimisen jälkeen. Vaatimattomasta ulkonäöstä huolimatta leskenlehden ilmestyminen on pantu visusti merkille, ja sille on kansankielessä kymmeniä eri nimityksiä. Yksi tunnetuimmista on yskäruoho, joka kertoo, että vanha kansa on valmistanut kasvista rohtoja etenkin hengitysteiden tauteihin.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Tutustu sisältöön ja lue uusi lehti digilehdet.fi:ssä.

Tieteessä 5/2018

 

PÄÄKIRJOITUS

Päätön paremmuus järjestys 

Suosituissa lukiovertailuissa ei ole kovin paljon järkeä.

 

PÄÄUUTISET

Etevä laskee sormin

Menetelmä toimii paremmin kuin päässälasku.

Kuitu vaalii verensokeria

Runsaskuituinen dieetti korjasi diabeetikoiden glukoosiarvot.

Vapaus vie vakiouralle

Tasa-arvon maissa tytöt karttavat teknisiä ja tieteellisiä aloja.

Ihminen pihistelee unta

Muut kädelliset vetävät sikeitä jopa 15 tuntia vuorokaudessa.

 

ARTIKKELIT

Liiku viisaasti

Monen into lopahtaa vaativiin harjoitusohjelmiin.
Treeni maistuu, kun tuntee muutaman faktan.

Koira syntyi pohjoisessa

Ihminen ja susi tutustuivat jääkauden haaskalla.
Vanhin näyttö elämäntoveruudesta tulee Belgiasta.

Taivaallamme kulkevat sään jättiläiset

Keskileveyksien matalat ovat ilmojen titaaneja.
Ne selittävät, miksi Suomessa on niin epävakaista.

Aivot näkevät harhoja

Kalliotaiteen oudot kuvajaiset tuotti muuntunut
tietoisuus. Se syntyy meidänkin aivoissamme.

Metso kukkoilee koko kevään

Tiluksilla rehvastelu alkaa jo helmikuussa.
Sodaksi taistelu naaraista yltyy vapun tienoilla.

Rooma kaatui rahapulaan

Supervallan tuhoon on tarjottu satoja syitä.
Tapahtumat etenivät luultua raadollisemmin.

 

TIEDE VASTAA

Miksi ensimmäinen lettu epäonnistuu?

Miten gorilla saa lihakset kasvisruoalla?

Miksi pikaliima ei tartu tuubinsa sisäseiniin?

Kuinka kaukana on etäisin galaksi?

Onko hyönteisillä reviirejä?

Mistä juontuvat sanat minä ja itse?

 

KIRJAT

Rikos ei houkuta niin kuin ennen

Länsimaat löysivät uudelleen itsehillinnän.

 

KUVA-ARVOITUS

Siinähän on ihan selvästi...

Klassikkopalsta kutsuu lukijoita tulkitsemaan kuvia
lehden Facebook-sivustolle.

 

OMAT SANAT

Tässä on itua

Kevään ihme pilkottaa pienissä sanoissa.

 

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea uusimman numeron jutut Sanoman Digilehdet-palvelussa.

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.