Omien kykyjen yliarviointi ei ole ihmiselle haitaksi, pikemmin päinvastoin. Kohtuullinen itsepetos auttaa elämässä eteenpäin.

Teksti: Mikko Puttonen

Virallinen moraalimme on nostanut tietämisen ja totuuden jalustalle. Kohteliaisuus ja hienotunteisuus vaativat silloin tällöin muuntamaan tosiasioita, jottemme turhaan pahoittaisi kanssaeläjiemme mieltä, mutta muutoin suosimme totuutta. Ilman valtaosin totuudenmukaista kuvaa maailmasta emme tulisi edes toimeen.

Kuvan itsestämme ei sen sijaan tarvitse olla aivan niin tarkka. Jo saksalainen filosofi Friedrich Nietzsche julisti, että tarvitsemme valheita elääksemme. Sittemmin monet psykologiset kokeet ovat vahvistaneet, että sopiva annos itsepetosta auttaa elämässä eteenpäin, kuten brittiläinen tietokirjailija Ian Leslie osoittaa tuoreessa teoksessaan Born liars – why we can't live without deceit.

Kyse ei ole vain erehtymisestä, josta ihmiset pääsisivät eroon hankkimalla tarkempaa tietoa. Ihmiset aktiivisesti huiputtavat itseään. Kalifornian yliopiston professorin Shelley Taylorin mukaan ihmisen mieli rakentaa jatkuvasti viattomia sepitteitä itsestä, maailmasta ja tulevaisuudesta.

Kauneus omissa silmissämme

Vaalimme ensinnäkin epärealistisen kaunista kuvaa itsestämme. Tutkimuksissa ihmiset järkiään arvioivat omia luonteenpiirteitään ja ominaisuuksiaan myönteisemmin kuin muiden ihmisten. He myös luonnehtivat itseään mairittelevammin kuin muut heitä.

Pidämme itseämme aivan kirjaimellisestikin kauniimpana kuin olemme. Kun eräässä tutkimuksessa piti valita valokuvien joukosta se, joka esittää itseä, osallistujat valitsivat todennäköisimmin kuvan, jota oli viilattu kauniimmaksi, eivät oikeaa saati rumemmaksi muokattua.

Kuvittelemme vaikuttavamme tapahtumiin, jotka eivät ole vallassamme. Noppaa heitetään hassua kyllä reippaalla käden liikkeellä, kun tavoitellaan suuria numeroita, hiljaa kun pieniä. Eräässä tutkimuksessa koekaniineiksi päätyneet investointipankkiirit olivat vakuuttuneita, että he napin painalluksillaan ohjailivat pörssikurssien vaihtelua monitorilla, vaikka vaihtelu oli täysin satunnaista.

Kolmas myönteisen harhan laji on epärealistinen optimismi. Oma tulevaisuutemme näyttää ruusuisemmalta kuin naapurin tulevaisuus. Tutkimuksissa on todettu, että jokainen saa mielestään muita kiinnostavamman työn, paremman palkan ja lahjakkaamman lapsen. Ikävät asiat sen sijaan sattuvat herkemmin muille. Perusteeton optimismi saa meidät yliarviomaan kykymme laihduttaa, lopettaa tupakointi tai ylipäätään selviytyä jostain vaativasta tehtävästä.

Harhakuvia myös älystä

Ihmiset ovat lahjakkaita uskomaan älyynsä, moraaliseen hyvyyteensä tai pätevyyteensä silloinkin, kun teot todistavat muuta. Taloustieteilijät Daniel Ariely ja Michael Norton jakoivat eräässä kokeessaan opiskelijat kahteen ryhmään tekemään älykkyystestiä. Toisten tehtävälomakkeessa ratkaisut lukivat lomakkeen alareunassa, toisten papereista vastauksia ei löytynyt.

Kuten arvata saattaa, paremmin testissä menestyivät ne, joilla oli mahdollisuus kurkata vastaukset. He tosiaan käyttivät tilaisuutta hyväkseen, sillä kun vastaavanlainen testi tehtiin toisen kerran ilman valmiita vastauksia, ryhmät pärjäsivät tasaväkisesti.

Ei siinä kaikki. Luntanneet alkoivat uskoa, että he pärjäsivät ensimmäisessä testissä etevän älynsä ansiosta eivätkä siksi, että heille oli annettu vastaukset käteen. Kakkostestissä heillä nimittäin oli mahdollisuus voittaa rahaa veikkaamalla, miten paljon oikeita vastauksia he saisivat, ja he ennustivat iloisesti yläkanttiin – fiksuuttaan koskevan kuvitelmansa petkuttamana.

Katteeton luottamus omiin älyllisiin kykyihin ei ollut hyväksi Arielyn ja Nortonin kokeen opiskelijoille. He menettivät selvää rahaa. Mutta useinkaan suuret luulot itsestä eivät ole haitaksi, päinvastoin. Myönteiset harhat ovat nimensä mukaisia kahdessa merkityksessä: piirrämme niiden avulla kauniimman kuvan itsestämme, ja toisekseen tämä myönteisyys poikii lisää miellyttäviä asioita, kuten menestystä, tyytyväisyyttä ja hyvinvointia.

Itsepetos piiskaa menestymään

Urheilussa on aina puhuttu hieman mystisesti voitontahdosta. Se ei kuitenkaan ole mystiikkaa. Voitontahdon avain on ainakin erään tutkimuksen mukaan kyky pettää itseään. Tutkimuksessa joukko yhdysvaltalaisen uimaseuran uimareita täytti psykologien kehittämän kyselyn, joka mittaa taipumusta itsepetokseen. Osoittautui, että korkeimmat itsepetospisteet saaneet uimarit olivat niitä, jotka kilpailuissa kauhoivat eniten menestystä.

Itsepetos piiskaa hyviin suorituksiin myös uima-altaan ulkopuolella. Itseään sopivasti yläkanttiin arvioivat menestyvät tutkimusten mukaan koulussa ja työelämässä, kirjoittaa Ian Leslie. Esimerkiksi amerikkalaiset opiskelijat, jotka liioittelivat saamiaan arvosanoja haastattelussa, kohensivat myöhemmin arvosanansa liioittelemalleen tasolle. Valheet velvoittivat.

Suurentelujensa tasalle ponnistavat opiskelijat osoittavat, miten myönteinen itsepetos toimii eräänlaisena itseään toteuttavansa ennusteena. Ylioptimistisina luotamme menestykseemme, näemme tehtävät vaikeuksien sijasta haasteina ja ponnistelemme siksi sisukkaammin esteiden voittamiseksi. Realisti lannistuu helpommin. Hän havaitsee turhan selvänäköisesti mönkään menon mahdollisuuden. Monissa tutkimuksissa onkin havaittu, että vaikeasti masentuneilla on tervettä ihmistä todenmukaisempi kuva itsestään.

Usko keventää taakkaa

Itsepetos ei kuitenkaan ensi sijassa kehittynyt sitä varten, että petkuttaisimme itseämme vaan siksi, että petkuttaisimme paremmin muita ihmisiä. Kun uskomme itsekin omiin valheisiimme, vakuutamme helpommin myös muut. Sosiaalisten etujensa takia itsepetos on kehittynyt ja säilynyt ihmisen evoluutiossa, esittivät äskettäin psykologian professori William von Hippel ja antropologian professori Robert Trivers Behavioral and Brain Sciences -lehden artikkelissa.

Valehteleminen on hankalaa, tietää jokainen sitä kokeillut. Valehtelija on jonglööri, joka joutuu pitämään samanaikaisesti mielessään sekä tietämäänsä totuutta että sepittämäänsä valhetta. Lisäksi hän saa pelätä paljastuvansa kertomuksensa aukoista, hermostuneisuudesta, epäluontevista lauseistaan, oudon pitkistä tauoista. Valehtelija kantaa mielessään raskasta kognitiivista kuormaa.

Kuorma keventyy, kun uskoo itsekin omiin valheisiinsa. Enää ei ole ristiriitaa siinä, mitä tietää ja mitä esittää muille. Silloin on helpompi saada toiset ihmiset uskomaan, että olemme älykkäämpiä, voimakkaampia tai moraalisesti parempia kuin olemmekaan.

Kohtuus kuitenkin kaikessa. Paisutellun ja todellisen minän ristiriita huvittaa ja tarjoaa aineksia komedioihin. Kun parantelu karkaa liian kauas todellisuudesta, alkaa tragedia. 

Julkaistu Tiede-lehdessä 10/2011

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25795
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.