Jos Suomenlahden kuuluisin aarrelaiva Vrouw Maria nostetaan merenpohjasta, sitä uhkaa rikkihappo, joka oli jo koitua Ruotsin Vasa-laivan kohtaloksi.


sitä uhkaa rikkihappo, joka oli jo koitua Ruotsin Vasa-laivan kohtaloksi.




Lokakuun kolmannen päivän iltana vuonna 1771 meri myrskyää. Kaksimastoinen purjealus Vrouw Maria heittelehtii Itämeressä matkalla Pietariin.

Yhtäkkiä jysähtää. Laiva iskeytyy karille. Se irtoaa aallokossa mutta törmää pian uudelleen. Peräsin tuhoutuu.
Seuraavat päivät miehistö taistelee kauppalaivan uppoamista vastaan. Päivät pumpataan vettä pois, yöt levätään luodolla.

Neljäntenä päivänä kahvipavut tukkivat pumpun.

Miehistö ryhtyy pelastamaan kallista lastia: Venäjän keisarinnan Katariina Suuren Hollannista ostamia tauluja ja muita arvoesineitä, tynnyrillisiä hopeaa ja indigoväriä.

Lokakuun yhdeksäntenä päivänä miehistön soutaessa paikalle laiva on kadonnut.


Hylystä puupala tutkittavaksi

Elokuussa 2007 lahosieniä Helsingin yliopistossa tutkiva mikrobiologi Kari Steffen saa vesiastiassa palan Vrouw Marian hylkypuuta. Se on peräisin Museoviraston pari päivää aiemmin tekemältä tarkastusmatkalta. Sukeltajat nostivat irtonaisen puunkappaleen hylyn kannelta.

Tarkoituksena on selvittää, miten haurasta puu on. Monien mielestä laiva pitäisi nostaa museoon näytteille, kaikkien ihailtavaksi.

- Ensin pitää tietää, miten aluksen rakenne kestää nostamisen. Sitten täytyy miettiä keinot sen konservoimiseksi, Steffen sanoo.

Merissä hylkyjä hajottavat muun muassa laivamadot, simpukat, jotka syövät vedenalaiseen puuhun tunneleita. Itämeren eteläosissa ne tuhoavat hylkypuun nopeasti.

- Vrouw Marian näytteestä niitä ei röntgentutkimuksissa onneksi löytynyt, kertoo hylkypuun kunnosta pro graduaan tekevä meribiologi Veijo Kinnunen Helsingin yliopistosta.
Näyte, mäntyinen pala, vaikuttaa säilyneen aika hyvin. Se antaa kuitenkin vain viitteitä laivan tammirungosta, jota pitää vielä tutkia erikseen.

- Mikroskoopilla puun pinnalla näkyy sienirihmastoa ja bakteereita, Kinnunen kuvailee. - Arviolta viiden millimetrin kerros on erittäin hajonnutta puuainesta. Syvemmällä puu on melko hyväkuntoista, joskin eriasteisia hajoamisjälkiä löytyy sieltäkin.

Itämeren Suomen-rannikko on hylkyjen aarreaitta. Karikkojen ja luotojen keskelle on päättänyt matkansa moni laiva, mutta hajoaminen on hidasta.

Olot ovat epäsuotuisat laivamatojen lisäksi myös hajottajamikrobeille.

- Happea on vähän. Lisäksi vesi on liian kylmää ja suolaista, selittää Kari Steffen.
Se on ollut Vrouw Marian onni.


Koskematta yli 200 vuotta

Uppoamisen jälkeen Vrouw Maria uinuu yli kaksisataa vuotta koskemattomana meren pohjassa. Vuosien varrella sitä etsivät sekä harrastajasukeltajat että Museovirasto.

Kesäkuussa 1999 Pro Vrouw Maria -yhdistys paikantaa aarrelaivan Nauvon Trunsjön vesiltä.

- Mastojen alimmat osat olivat vielä pystyssä, etenimme niitä pitkin, kuvailee Museoviraston meriarkeologi Minna Leino sukellustaan hylylle vuosi sen löytymisen jälkeen. - Tunsin pohjapiirroksen tarkasti etukäteen, mutta mittakaava oli mielessäni täysin väärä. Alus oli liikuttavan pieni ja kaunis.

Vrouw Maria on 26 metriä pitkä. Nykyiset matkustaja- ja rahtilaivat saattavat olla mitaltaan kymmenkertaisia.
Hylyn turvaamiseksi Museovirasto kartoittaa Merentutkimuslaitoksen kanssa sen ympäristön Moss-projektissa vuosina 2001-2004.

- Ahtojäät ovat hajottaneet hylkyjä jopa 20 metrin syvyydessä, Leino selittää. - Myös vesiliikenne voi aiheuttaa vahinkoa.

Tutkijoiden helpotukseksi hylyn ympäristö 41 metrin syvyydessä merenpohjassa on rauhallinen. Vuonna 2000 muodostettu halkaisijaltaan 1,5 kilometrin suoja-alue estää sukellustoiminnan ja alusten ankkuroinnin alueella. Merivartiosto valvoo aluetta kameroilla.

Hylky ei kuitenkaan ole turvassa. Mikrobit nakertavat sen pintaa.


Museo ei välttämättä suojaa

Eipä arvannut mikrobiologi Kari Steffen koltiaisiässä, että pääsee vielä jonain päivänä tutkimaan Vrouw Mariaa ja Egyptin faraoiden hautoja. - Sienet, aarrelaivat ja Egypti ovat kiehtoneet jo pikkupojasta lähtien. Minulla on pyramidisyndrooma, hän naurahtaa.




Kivikään ei välty mikrobien hyökkäykseltä


Viikin biokeskuksen pimeähuoneessa tietokoneen kuvaruudulla näkyy hehkuvia viivoja. Helsingin yliopiston tutkija, mikrobiologi Leone Montonen on niistä innoissaan. Ne ovat agaroosigeelin dna-juovia, jotka paljastavat, millaisia arkkeja muinaisen egyptiläisen sarkofagin kivessä elelee.

Montonen oli toukokuussa kollegansa Kari Steffenin mukana kiertämässä Egyptin museoita. Tutkijaa kiinnostavat erityisesti kiviesineitä hajottavat mikrobit: bakteereita muistuttavat arkit sekä syanobakteerit eli sinilevät. Ne tuottavat happoja ja liuottavat kiven mineraaleja ravinnokseen.

Rapautumisen alettua epätasaiselle kivipinnalle kiinnittyy myös muita bakteereita ja mikros¬kooppisia sieniä, jotka edistävät tuhoutumista.

Kosteus murtaa kiven

Kosteus nopeuttaa kiven hajoamista, sillä se auttaa mikrobeja kasvamaan.
Maahan yhteydessä oleva kivi, kuten rakennuksen kivijalka, on suurimmassa vaarassa. Vesi nousee maasta kapillaarisesti ja tuo samalla hajottajamikrobit paikalle.

- Vielä suurempia uhkia ovat kuitenkin kivijalkaan pissaavat koirat, koska ne tuovat mikrobeille kosteuden lisäksi typpeä ja ravinteita, Montonen hymähtää.

Egyptin pyramideissa ja muissa suosituissa turistikohteissa kosteutta syntyy runsaasti ihmisten hengityksestä. Turistimassa vaurioittaa myös mekaanisesti ja tuo kiveä koskettelemalla ravintoa mikrobeille.

Montosen mielestä Egyptissä pitäisikin kiireesti tutkia, miten arvokkaat rakennukset ja esineet saadaan pelastetuksi.

Kun saadaan kiveä hajottavat mikrobilajit selville, joskus yksinkertainenkin konsti voi tepsiä.

Esimerkiksi Roomassa tunnistettiin katakombeja kiusaavat syanobakteerit. Yhteyttävinä eliöinä ne viihtyivät lamppujen läheisyydessä. Bakteerien kasvu pystyttiin estämään vihreää valoa tuottavilla lampuilla, joiden aallonpituus ei sovellu yhteyttämiseen (ks. Miksi kasvit ovat nimenomaan vihreitä? sivulla 17 artikkelissa Kasvi osaa yhteyttää, insinööri yrittää, Tiede 5/2007).


Robert Blanchetteen









Meressä puu säilyy pidempään

Hylkypuun pinnalle muodostuu merenpohjassa erilaisten mikrobien yhteisö, biofilmi. Se on ohut, puun pintaan tiukasti kiinnittynyt kalvo.

Biofilmissä mikrobit tuottavat päälleen limakerroksen, joka suojaa niitä ympäristön muutoksilta. Sen turvin ne saavat rauhassa hajottaa puuta. (Biofilmejä muodostavat myös ihmisen taudinaiheuttajat: ks. Turvat tukkoon, bakteerit!, Tiede 9/2007, s. 32-33.)

Lahottajasienet lahottavat puun maanpinnalla, mutta merenpohjan hidasta, hapetonta hajoamisprosessia ei vielä tunneta tarkasti.

- Näyttäisi siltä, että selluloosaa syövät katkolahosienet ovat keskeisiä, Steffen toteaa.  - Niitä auttavat bakteerit ja arkit. Katkolahosienten on todettu jatkavan hylkyjen hajottamista myös noston jälkeen.

Kun hylkypuu nostetaan, lahoaminen kiihtyy, jollei sienten toimintaa estetä. Nyt nimittäin myös valko- ja ruskolahosienet pääsevät iskemään. Valkolahosienet hajottavat puukuitujen sidosainetta ligniiniä, jolloin jäljelle jää vain valkoinen selluloosa. Ruskolahosienet puolestaan syövät selluloosaa, ja silloin puu ruskettuu.

- Jos Vrouw Maria ei olisi koskaan uponnut, se olisi jo aikaa sitten hajonnut, toteaa Veijo Kinnunen.

- Hyvissä, kuivissa oloissa puu säilyy pitkään maan päälläkin, muistuttaa toisaalta Kari Steffen. - Esimerkiksi Kheopsin laiva on yli 4 500 vuotta vanha. Se löydettiin pyramidin vierestä osina, hiekkaan haudattuna. Oli onni, että se löydettiin vasta vuonna 1954, jolloin se osattiin museoida.

Maan päällä on säilynyt vanhoja laivoja vähän myös siksi, että ne tuhotaan. Aiemmin laivoja ja jopa muumioita käytettiin polttoaineina.


Aarrelaivalla olisi monta ottajaa

Kaikessa hiljaisuudessa meren pohjassa makaava Vrouw Maria saa vuonna 1999 löytymisensä jälkeen aikaan ärhäkän metelin.

Löytäjien mielestä heillä on omistusoikeus hylkyyn. Asiaa puidaan oikeudessa moneen otteeseen. Marraskuussa 2005 hovioikeus hylkää sukeltajien valitukset. Hylyn tulevaisuus on Museoviraston harteilla.

Oikeuskiistan ansiosta Vrouw Mariasta on tullut kuuluisa. Aluksen ja arvokkaan lastin kohtaloa pohditaan eduskunnassa. Nostaminen maksaisi arviolta 40 miljoonaa euroa.




Mikä arkki


Arkit näyttävät bakteereilta mutta ovat kemiallisesti erilaisia. Ne muodostavat eliökunnan kolmannen pääryhmän bakteerien ja aitotumaisten rinnalla. Monet arkit viihtyvät äärioloissa, kuten hyvin suolaisessa tai happamassa ympäristössä.


Sergei Lavrov


Rikkihappo syövyttää hylkypuun

Uponneiden laivojen suurimpiin uhkiin kuuluvat rikki ja rauta. Merivedessä on runsaasti rikkiyhdistettä, sulfaattia, jota bakteerit hapettomassa merenpohjassa pelkistävät rikkivedyksi. Rikkivety imeytyy hylkypuun huokosiin ja reagoi ruostuvan raudan kanssa. Syntyy rikin ja raudan yhdistettä, rautasulfidia, joka on mustaa. Kun sitä muodostuu paljon, puu tummuu.

Näin on käynyt myös Vrouw Marialle. - Hylkypuu oli päältä ja sisältä mustia juovia täynnä, kuvailee Kari Steffen.
Tummuminen ei sinänsä ole vaarallista, mutta se kertoo puussa olevan rikkiyhdistettä, joka voi aiheuttaa paljon pahempaa, jos hylky nostetaan ja sitä aletaan säilyttää hapekkaassa ympäristössä. Juuri tämä oli koitua vuonna 1628 uponneen ruotsalaisen Vasa-laivan kohtaloksi.

Merenpohjassa Vasan yli 9 000 ruosteista rautanaulaa olivat edistäneet rikkiyhdisteiden muodostumista puussa. Vuonna 1961 sotalaiva nostettiin merestä ja entisöitiin polyetyleeniglykolilla, joka on hygroskooppista eli vetää kosteutta puoleensa.

Kosteassa, hapen ja bakteerien vaikutuksesta rikkiyhdisteet alkoivat muuttua syövyttäväksi rikkihapoksi.
Kuraattorit havaitsivat ilmiön kesällä 2000, kun laivan tammipinnalle alkoi saostua sulfaattisuoloja. Reaktiota kiihdyttivät sateinen kesä ja turistimassan tuoma hengityskosteus. Museoon hankittiin uusi ilmastointiyksikkö.

Ongelma oli kuitenkin paljon suurempi. Nature-lehdessä vuonna 2002 julkaistun tutkimuksen mukaan Vasa-laivaan on kertynyt rannikon sulfaattipitoisesta vedestä niin paljon rikkiä, että prosessi voisi tuottaa viisi tonnia rikkihappoa. Määrä syövyttäisi puusolukon ja romahduttaisi laivan.

Aikojen mittaan ongelmaan on kokeiltu monia konsteja. Alusta on toistuvasti neutraloitu.  Lupaavin keino on happamoitumista kiihdyttävien rautaionien hävittäminen. Rauta muutetaan kemiallisesti reagoimattomaan muotoon ja huuhdellaan pois.

Rikkiongelmasta kärsivät myös muut merestä nostetut laivat, kuten englantilainen yli 460 vuotta vanha sotalaiva Mary Rose. Kymmenessä vuodessa neutralointiin on kulunut 2 500 kiloa natriumbikarbonaattia eli ruokasoodaa. Arviolta alle kolmannes rikistä on neutraloitunut.


Lujuus selville ultraäänellä

Kari Steffen lähettää elokuussa 2007 Vrouw Marian hylkypuuta myös Helsingin yliopiston fysiikan laitoksen professorille Edward Hæggströmille, joka tutkii puun lujuutta ultraäänilaitteella. Menetelmää käytetään yleisesti teräs-, puu- ja paperiteollisuuden laadunvalvonnassa.

- Ultraääni tunkeutuu puun sisään rikkomatta sitä ja antaa numeeriset lujuusarvot tiheydelle, elastisuudelle ja vahvuudelle, Hæggström selittää. - Niiden avulla tietokone osaa laskea, mitä puu kestää.

Tietokoneen ruudulla päästään taivuttamaan hylkypuuta ja kokeilemaan aluksen piirrosmallin nostamista.

- Tietokonesimulaation jälkeen aluksesta voidaan tehdä vastaavan vahvuinen pienoismalli. Sen avulla voi tutkia mahdollisen noston onnistumista.


Kuivilla säilytys olisi työlästä

Suomen merimuseon konservaattoria Ulla Klemelää naurattaa, kun kysyn hänen mielipidettään Vrouw Marian nostamisesta. Suora vastaus jää saamatta.

- Jos hylky nostetaan, päätöksen tekevien tulee tiedostaa, että kyseessä on loputon projekti. Aluksen säilyminen pitää taata jatkuvilla toimenpiteillä ja seurannalla. Ja siihen tarvitaan varoja, Klemelä painottaa.

Jollei rauta- ja rikkisuoloja saada pois, hylyn kuntoa museossa ei voida taata hyvissäkään oloissa.
Pienten museoesineiden konservointi on huomattavasti helpompaa. Ne voidaan tarvittaessa jopa säilyttää täysin kuivassa, ilmatiiviissä kammiossa.

- Ison esineen, kuten laivan, muodon säilymistä ja kestävyyttä pitää tutkia jatkuvasti, Klemelä sanoo. - Vasa-laiva on hyvä esimerkki. Laivaa ei konservoida kerralla.

Kari Steffen ei toistaiseksi innostu nostoajatuksesta, vaikka laiva sen luultavasti kestäisikin.

- Vrouw Maria on liian arvokas ja liian hyvin säilynyt, että se kannattaisi nostaa. Ensin pitää löytää hyvät keinot sen säilyttämiseksi.


Sittenkin ylös venäläisrahoilla?

Noston mahdollisuus on kuitenkin niin hykerryttävä aihe, että mediat odottavat uutta käännettä kärsimättömästi.
Lokakuussa uutisoitiin Suomen ja Venäjän ulkoministerien sopineen, että Vrouw Maria nostetaan venäläisen Metropol Groupin rahoituksella. Siitä on tarkoitus entisöidä kelluva museo, jota voidaan hinata satamasta toiseen.

Myöhemmin paljastui, että uutinen oli liioiteltu. Nostosta ei ole vielä sovittu, mutta yhteistyötä jatketaan asiantuntijatasolla.

Toinen ankka lennähti maaliskuun alussa. Yle-uutiset kertoi: "Aarrelaiva Vrouw Marian hylky voitaisiin tutkijoiden mukaan nostaa ja museoida. Juuri valmistuneiden ultraääni- ja röntgentutkimusten mukaan hylky on yllättävän hyvässä kunnossa."

Uutisen tekijät innostuivat liikaa. Tutkimukset ovat yhä kesken, ja mainitut tulokset ovat alustavia havaintoja puun kunnosta, jollaisiin tämäkin artikkeli viittaa. - Niistä ei vielä voi päätellä hylkyä nostovalmiiksi, Kari Steffen korostaa.


Mari Heikkilä on maatalous- ja metsätieteiden lisensiaatti, mikrobiologi ja Mediuutiset-lehden toimittaja.

Lähteinä on haastateltavien lisäksi käytetty julkaistuja hylkypuun tutkimuksia sekä Helsingin yliopiston mikrobiologian tohtoriassistentin MMT Pauliina Lankisen kanssa käytyä keskustelua.


Netistä lisää:
Suomen merimuseon Vrouw Maria -sivut: www.nba.fi/internat/moss/suomi/vrouwm.html
Video sukelluksesta Vrouw Marian hylylle: www.nba.fi/internat/moss/suomi/vrouwm_v001.html
Tutkielmia Vrouw Mariasta: www.helsinki.fi/merihistoria/vrouwmaria/
Aiheesta aiemmin: Lepää rauhassa, Vrouw Maria, Tiede 4/2002, s. 18-25.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25784
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.