Tulevaisuuden verhon raottaminen on aina kiehtonut ihmismieltä, ja ennusmerkkejä tutkaillaan erityisen innokkaasti vuoden vaihtuessa. Avuksi haetaan myös korkeampia voimia, ja tulevia tapahtumia on tuhansien vuosien ajan yritetty lukea tähtien asennoista.

Kreikkalaisperäisessä horoskooppi-sanassa alkuosa horo- viittaa ajanjaksoon, jälkiosa perustuu tähystämistä merkitsevään verbiin skopein. Henkilökohtaisen horoskoopin laatimisessa on tärkeää tutkia, millaisen kuvion planeetat ovat muodostaneet ihmisen syntymähetkellä.

Yötaivaan tähdet ovat ihmisten mielissä hahmottuneet erilaisiksi kuvioiksi, ja osa näistä on sen kierroksen varrella, jonka Aurinko näyttää tekevän vuoden aikana taivaankannen ympäri. Näin on muodostunut eläinradaksi nimitetty järjestelmä, jonka useimmat merkit on tosiaan nimetty eläinten mukaan. Suomalaisille se on ilmeisesti tullut tutuksi jo keskiajalla, sillä kaikki eläinradan merkit ja niiden nimet löytyvät Agricolan rukouskirjasta.

Vuodenvaihdetta eletään Kauriin merkeissä. Nykysuomalaisen mieleen kauris-sana saattaa tuoda pienen punaruskean hirvieläimen, jota perinteisesti on kutsuttu metsäkauriiksi. Uudessa nisäkkäiden nimiehdotuksessa kauris esiintyy eräiden muidenkin hirvieläinten nimissä: valkohäntäpeuran nimeksi on ehdotettu valkohäntäkaurista, saksanhirvi olisi isokauris ja kuusipeura täpläkauris.

Alun perin kauris on kuitenkin ollut ja on osittain vieläkin vuohen synonyymi. Näin on ollut laita myös tähdistöstä ja horoskooppimerkistä puhuttaessa. Kauriin merkkiä symboloivat kuvat ovat selvästi vuohen näköisiä.

Tähtikuviosta on vaikea sanoa, muistuttaako se enemmän vuohta vai hirvieläintä, mutta sillä ei liene ennustamisen kannalta suurtakaan väliä. Eihän Aurinkokaan ole enää vuodenvaihteessa Kauriin tähdistössä, niin kuin se oli parituhatta vuotta sitten, vaan Jousimiehen kohdalla.

Maailma muuttuu, mutta perinteet säilyvät. Näillä näkymin tähtikuvion ja horoskooppimerkin nimeä kannattaa tuskin yrittää päivittää Vuoheksi.

Kirjoittaja on suomen kielen professori Turun yliopistossa

 Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2010