Jos tautien merkkipäiviä olisi tapana juhlistaa, polion kunniaksi voitaisiin ensi vuonna järjestää useat kekkerit. Ensimmäisen poliorokotteen keksimisestä tulee nimittäin kuluneeksi 50 vuotta. Suomen viimeisimmästä polioepidemiasta on siitäkin jo 20 vuotta. Hulppeimmat kestit ansaitsisi Maailman terveysjärjestö WHO, jos se tavoitteensa mukaisesti onnistuisi juurimaan polioviruksen maapallolta.


voitaisiin ensi vuonna järjestää useat kekkerit. Ensimmäisen
poliorokotteen keksimisestä tulee nimittäin kuluneeksi 50 vuotta.
Suomen viimeisimmästä polioepidemiasta on siitäkin jo 20 vuotta.
Hulppeimmat kestit ansaitsisi Maailman terveysjärjestö WHO,
jos se tavoitteensa mukaisesti onnistuisi juurimaan polioviruksen maapallolta.


Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2004






Poliota (poliomyelitis anterior acuta) aiheuttaa kolme virustyyppiä, jotka kuuluvat pikornavirusten heimon Enterovirus-sukuun. Polio on erittäin tart-tuva, ja virukset siirtyvät ihmisestä toiseen joko hengitysteiden kautta tai ulosteen saastuttaman veden tai ruoan välityksellä.


Virukset lisääntyvät nielun ja suoliston lima-kalvossa. Taudin itämisaika vaihtelee viikosta kahteen, mutta 90 prosentilla tartunnan saaneista ei esiinny mitään vaivoja. Vajaat 10 prosenttia kärsii kuumeesta, kurkkukivusta ja huonovointi-suudesta, ja vain 1-2 prosentille ilmaantuu hal-vausoireita.


Halvaantuminen johtuu selkäytimen etusarven liikehermosolujen tulehduksesta, joka johtaa alem-pien liikehermosolujen vaurioon. Elimistö pyrkii korjaamaan vaurioita kasvattamalla terveistä tai vain osittain vaurioituneista liikehermosoluista säi-keitä niihin lihassoluihin, joiden hermosolu on tuhoutunut. Noin puolet sairastuneista toipuukin kokonaan tai lähes oireettomiksi.


Halvaantuneen vartalonosan tai raajan tunto säilyy. Tässä polio eroaa esimerkiksi sellaisesta halvauksesta, joka johtuu auto-onnettomuudessa syntyneestä selkäydinvauriosta.




Karl Oskar Medinin ja kirurgi Heinen mukaan vitsaus sai aluksi nimekseen Heine-Medinin tauti. Kansan keskuudessa tämä ennennäkemätön sairaus ristittiin lapsihalvaukseksi, koska tyypillisimmät uhrit olivat alle kolmivuotiaita.








Polio on yksi harvoista taudeista, jotka on periaatteessa mahdollista hävittää kokonaan. Käytännössä on kuitenkin tähän mennessä saatu juurituksi vain isorokko.


Polion hävittämiseen käytetään samankaltaista strategiaa kuin isorokkoon aikanaan.


Polion voi tuhota, koska


1) poliovirus lisääntyy vain ihmisessä, joten mikään eläinlaji ei voi toimia polion tukikohtana


2) poliovirus säilyy ihmiselimistön ulkopuolella hengissä vain rajallisen ajan


3) tehokas ja halpa rokote on olemassa


4) rokotteet antavat pitkäaikaisen suojan.



Mistä sitten johtui, että vuosituhansia piillyt virus iski runsaat sata vuotta sitten kuin salama kirkkaalta taivaalta?
Kansanterveyslaitoksen tutkimusprofessori Tapani Hovi kertoo, että polion esiinmarssi epideemisenä tautina liittyi, ironista kyllä, hygienian paranemiseen.


Huonoissa hygieniaoloissa ihmiset kohtasivat usein jo varhaislapsuudessaan polioviruksia, jotka levisivät ihmisestä toiseen hengitysteitse tai ulosteiden saastuttaman ruoan ja juoman välityksellä. Polio sairastettiin tavallisesti oireettomana, ja sille tultiin vastustuskykyiseksi. Halvauksia esiintyi vain harvoin.


Kun hygienia 1900-luvun alussa parani, vastustuskyvyttömien määrä lisääntyi. Tämä mahdollisti epidemiat ja halvausten yleistymisen.


Polion tunnistamista vaikeutti se, että vain prosentille tartunnan saaneista kehittyi halvausoireita. Muita oireita, kuten kuumetta, päänsärkyä ja kurkkukipua, joita aiheuttaa myös moni muu virus, ei aiempina vuosisatoina ollut osattu yhdistää silloin tällöin sattuneisiin halvaus- ja kuolemantapauksiin.


Vaikka siis vain harvat sairastuneista halvaantuivat ja vielä harvemmat menehtyivät, poliosta tuli viime vuosisadan alussa pelätty, koska se tuntui valitsevan uhrinsa mielivaltaisesti. Elämäntyökseen poliota tutkinut Hovi sai tästä omakohtaisia kokemuksia jo pikkupoikana.


- Asuin lapsena maalla syrjäseudulla ja olin paljon tekemisissä naapurin lasten kanssa, joita oli seitsemän. Yhden epidemian aikana 50- ja 60-luvun taitteessa neljä heistä sairastui polioon. Kahdelle jäi pysyviä oireita. Lisäksi polioon kuoli lasten hiukan kauempana asuva eno. Myös meitä oli kotona seitsemän lasta, mutta yksikään ei sairastunut, Hovi muistelee.


- Tapahtuma heijastaa hyvin polion kummallista tartuntatapaa. Vaikka keskimäärin vain yksi prosentti sairastuu, tapaukset saattavat ryvästyä samoihin perheisiin. Ilmiöön ei ole löydetty selitystä, mutta syy saattaa piillä perinnöllisessä alttiudessa. Myös polioviruksen taudinaiheuttamiskyvyn vaihtelu saattaa vaikuttaa asiaan.



Ennen toista maailmansotaa epidemiat olivat kaikessa kauheudessaan vain alkusoittoa.
Suomessa sairastuneiden määrä vaihteli 1930-luvulla vuodesta toiseen 100:n ja 600:n välillä. Seuraavina vuosikymmeninä poliotapaukset lisääntyivät niin, että huippuvuosina 1945, 1954 ja 1956 sairastuneita oli vuosittain jo yli 700.


Tilanne ei ollut paljon parempi muissakaan maissa. Arvioiden mukaan 1950-luvun alussa yksistään Yhdysvalloissa taudin sai 57 000 ihmistä vuodessa. Epidemiat puhkesivat yleensä kesäisin, ja tartunnan pelossa lapsia pidettiin kotosalla. Hengityshalvauksen hoidossa käytettävästä hengityskoneesta eli rautakeuhkosta ja halvaantuneita lihaksia tukevista apuvälineistä tuli monessa perheessä jokapäiväistä elämää.





Poliorokotteet


Poliota vastaan on kehitetty kaksi erilaista rokotetta; pistettävä IP-rokote (inactivated polio vaccine), joka sisältää inaktivoituja eli tapettuja viruksia, ja nieltävä OP-rokote (oral polio vaccine), jossa käytetään eläviä mutta taudinaiheuttamiskyvyltään heikennettyjä vi-ruksen osia.


Kummallakin rokotteella on etunsa ja huonot puolensa.


OP-rokote on halpa ja helppo käyttää. Sen sisältämät heikennetyt virukset lisääntyvät luonnollisen polioviruksen tapaan suolistossa mutta eivät tunkeudu keskushermostoon eivätkä aiheuta tautia. OP-rokotteen tuottama immuniteetti ehkäisee uusia poliovirustar-tuntoja paremmin kuin IP-rokotteen.


Ongelmana on kuitenkin se, että OP-rokotteen sisältämä heikennetty virus voi joskus harvoin aiheuttaa polion. Riski on tosin erittäin pieni: 1 tapaus 500 000:ta rokotettua kohti. Vuoden 1985 "sokeripalakampanjan" aikana Suomessa kuitenkin epäiltiin muutaman henkilön sairas-tuneen rokotepolioon.


Siksi Suomessa ja yhä enemmän myös muissa länsimaissa käytetään IP-rokotetta, jossa rokotepolioriskiä ei ole.


Toisaalta IP-rokotteella suojatut voivat periaatteessa myöhemmin saada poliopoti-laalta elimistöönsä viruksia ja levittää niitä eteenpäin, vaikka eivät itse sairastu.



Epidemioiden riehunta kannusti kiihkeään rokotekehittelyyn.


Tiedettiin, että polioviruksia oli kolmea eri tyyppiä ja että vasta-aineet suojasivat koe-eläimiä tartunnoilta. Mutta miten saataisiin valmistetuksi riittävän suuria määriä rokoteviruksia, ja miten varmistettaisiin se, etteivät nämä virukset itse aiheuttaisi poliota? Erityisesti jälkimmäiseen ongelmaan keskittynyt yhdysvaltalaistutkija Jonas Salk onnistui tehtävässä ensimmäisenä. Hän kehitti inaktivoituja eli käytännössä tapettuja viruksia sisältävän IP-rokotteen (inactivated polio vaccine). Salk uskoi rokotteeseensa niin varmasti, että hän käytti ensimmäisinä koekaniineina itseään, vaimoaan ja kolmea poikaansa.


Kun Salkin tutkimustulokset vuonna 1955 tulivat yleiseen tietoon, maailma huokasi helpotuksesta ja Salkia juhlittiin ihmeidentekijänä. Pian tämän jälkeen Yhdysvalloissa järjestettiin ensimmäiset laajat rokotuskampanjat. Suomessa, joka oli mukana Salkin tutkimusprojektissa, ensimmäiset rokotteet pistettiin jo 1954, ja maanlaajuinen rokotusohjelma aloitettiin kouluissa 1957.


1960-luvulla markkinoille tuli myös Albert Sabinin kehittämä eläviä mutta heikennettyjä viruksia sisältävä OP-rokote (oral polio vaccine), jonka etuna oli halpuus ja se, että pistoksen sijasta rokote niellään. Vihdoin näytti siltä, että polio pystyttäisiin lakaisemaan historiankirjoihin.



Kahdenkymmenen poliottoman vuoden jälkeen Suomessa kuitenkin tapahtui jotain odottamatonta: virus pääsi valloilleen. Elokuun 1984 ja tammikuun 1985 välisenä aikana yhdeksän suomalaista sairastui halvausoireiseen polioon ja arviolta ainakin 100 000 ihmistä sai infektion.


Tapani Hovi kertoo, ettei vieläkään oikein tiedetä, miksi näin pääsi tapahtumaan. Luultavasti Suomessa käytetyn IP-rokotteen teho ei sittenkään ollut riittävä, ja siksi moni ihminen oli altis ulkomailta tulleelle poikkeavalle virukselle, joka muuntui vielä lisää Suomessa.


Epidemian pysäyttämiseksi lähes 95 prosentille väestöstä annettiin esimerkiksi sokeripalassa OP-rokote. Aiemmin käytetty IP-rokote vaihdettiin epidemian jälkeen nykyiseen, entistä tehokkaampaan valmisteeseen. Sittemmin poliota ei ole enää tavattu Suomessa.






Ensimmäisen poliorokotteen keksijän Jonas Salkin (1914-1995) ensimmäiset sanat vauvana olivat "lika, lika". Näin ainakin kerrotaan. Salk ei kuitenkaan vielä nuorena haaveillut pöpöjen tutki-misesta vaan lakiopinnoista. Hän päätyi silti opiskelemaan lääketiedettä New Yorkiin, ja tutkimisesta innostuttuaan hän osallistui influens-sarokotteen kehittelyyn.


Vuonna 1947 Salk siirtyi Pittsburghin yliopiston viruslaboratorion johtoon ja alkoi muun ohessa kehitellä poliorokotetta. Hän yhdisti työssään muiden tutkijoiden löytöjä, ja vuonna 1952 hän kokeili kehittämäänsä poliorokotetta vapaaeh-toisiin. Salkin suureksi iloksi ihmiset eivät sairas-tuneet polioon, vaan heidän elimistönsä alkoi kehittää vasta-aineita virusta vastaan.


Tutkijakollegat eivät olleet vakuuttuneita Salkin keksijäntaidoista. He purnasivat, ettei Salk itse asiassa ollut itse keksinyt mitään uutta vaan vain käyttänyt olemassa olevaa tietoa.


Ainakaan rahanahneudesta Salkia ei voi syyttää, sillä hän ei koskaan patentoinut keksintöään eikä muutenkaan hakenut taloudellista hyötyä rokot-teestaan.



Polio oli monissa maissa voimissaan vielä 1980-luvulla, vaikka halpa rokote oli kehitetty jo parikymmentä vuotta aiemmin.


Ongelman ratkaisemiseksi aloitettiin vuonna 1988 Maailman terveysjärjestön WHO:n johdolla maailmanlaajuinen polionhävitysohjelma. Järjestettiin muun muassa kansainvälisiä rokotuspäiviä: parissa päivässä syötettiin rokotetta miljoonille pikkulapsille. Ohjelman käynnistyessä halvausoireiseen polioon sairastui vuosittain 350 000 lasta ja poliota tavattiin 125 maassa.


WHO:n tavoitteena oli kitkeä polio maailmankartalta vuoteen 2000 mennessä. Tässä kuitenkin epäonnistuttiin.
Silti ohjelma tuotti hyviä tuloksia, sillä Amerikka julistettiin poliosta vapaaksi vuonna 1994 ja Eurooppa kahdeksan vuotta myöhemmin. Viime vuonna poliota tavattiin enää kuudessa maassa: Intiassa, Pakistanissa, Nigeriassa, Nigerissä, Egyptissä ja Afganistanissa. Sairastuneita oli vain 784, joten kampanjan alkutilanteeseen verraten voi arvioida, että 99,8 prosenttia vuotuisista tapauksista oli saatu torjutuksi.



WHO yhteistyökumppaneineen päätti siirtää hävitysohjelman tavoiteaikataulua viisi vuotta myöhemmäksi. Vähän aikaa näytti siltä, että tällä kertaa onnistuttaisiin. Kansainväliset avustusjärjestöt toimivat kuitenkin täysin autettavien maiden poliittisten päätösten armoilla, ja nämä saattavat tuhota kovalla työllä saavutetut hyödyt.


Nigeriassa rokotuskattavuus on viime vuosina heikentynyt muun muassa poliorokotteiden turvallisuutta epäilevien huhujen vuoksi. Esimerkiksi Pohjois-Nigerian Kanon osavaltiossa boikotoitiin WHO:n rokotuspäiviä viime helmikuussa. Paikallinen laboratorio väitti nimittäin löytäneensä länsimaista tuoduista rokotteista pieniä määriä sukupuolihormoneja estrogeenia ja progestiinia. Nigerian päättäjät alkoivat syyttää rokotuksia Yhdysvaltojen salajuoneksi, jolla nigerialaisia yritettiin tehdä hedelmättömiksi, ja rokotukset kiellettiin.






Suomessa ei ole tehty tarkkoja selvityksiä poliovammaisten määrästä, mutta elossa arvioidaan olevan vielä 4 000-6 000 polioon sairastunutta. Osalle heistä on vuosien mittaan kehittynyt niin kutsuttu polion myö-häisoireyhtymä, johon kuuluu lihas- ja nivelkipuja, lihasheikkoutta, uupumusta ja kylmänarkuutta.


Ranskalainen neurologi Jean-Martin Charcot kuvasi oireyhtymän ensi kerran jo vuonna 1875, mutta vieläkään ei olla varmoja sen yleisyydestä tai syystä.


Polion myöhäisoireet ilmaantuvat keskimäärin 30-40 vuotta tartunnan jälkeen, mutta toisinaan oireita saattaa ilmetä jo kahdeksan tai vasta 70 vuoden kuluttua.


Niillä poliopotilailla, joilla on ollut halvausoireita kaikissa raajoissaan, on muita suurempi riski sairastua myöhäisoireyhtymään. Muita riski-tekijöitä ovat polioon sairastuminen yli kym-menvuotiaana sekä se, että hoitoon on tarvittu hengityskonetta.


Oireyhtymää ei osata parantaa, joten hoidos-sa keskitytään lähinnä oireiden helpot-tamiseen.


Rokotuspäivien boikotoinnilla ja alueen levottomuuksilla oli vakavat seuraukset. WHO:n kesäkuun lopulla julkaiseman tiedotteen mukaan Länsi- ja Keski-Afrikka ovat vakavamman polioepidemian partaalla kuin vuosikausiin. Syyskuuhun mennessä Nigeriassa todettiin jo yli 470 poliotapausta, ja virus on levinnyt sieltä moniin muihin maihin, joista se oli jo kertaalleen saatu hävitetyksi.


"Vuoden 2003 alussa vain kahdessa Saharan eteläpuolisen Afrikan maassa oli kotoperäistä poliota", kirjoittaa WHO:n tartuntatautien asiantuntija David Heymann. "Nyt lähes 90 prosenttia maailman poliorasituksesta kuitenkin kohdistuu Afrikkaan. Lapsia halvaantuu eri puolilla maanosaa kymmenessä maassa, jotka aiemmin olivat poliottomia."


Polion hävityskampanja on tähän mennessä kuluttanut noin kolme miljardia dollaria. Nyt tarvitaan kiireesti sata miljoonaa lisädollaria rahoittamaan Afrikan takapakkia.



Niin kauan kuin poliota esiintyy jossakin päin maailmaa, on vaarana, että virus kulkeutuu myös poliottomiin maihin, kuten Suomeen. Siksi länsimaissa joudutaan yhä ylläpitämään kattavia rokotusohjelmia ja valvontaa.
Voisiko siis vuoden 1984 kaltainen epidemia toistua joskus myös Suomessa? Luultavasti ei, sillä rokotteet ovat nykyisin tehokkaampia kuin 1980-luvulla.


Tartuntojen vaara ei silti ole täysin ohi. Uudeksi uhkakuvaksi ovat muodostuneet elävästä poliorokotteesta lähteneet, pitkään väestössä kiertäneet rokotevirukset.


Poliovirus nimittäin lisääntyy syötävän rokotteen saaneiden ihmisten suolistossa useita viikkoja ja erittyy ulosteisiin. Kun virus lisääntyy, sen perimässä tapahtuu usein mutaatiota, ja jotkin niistä voivat lisätä taudinaiheuttamiskykyä. On mahdollista, että poliovirukselle vastustuskyvytön henkilö voisi saada tartunnan esimerkiksi ulosteen saastuttamasta vedestä.


Tällainen uhkakuva ei ole kovin kaukaa haettu, sillä toissa syksynä Tallinnan jätevesistä löydettiin rokoteperäinen poliovirus. Tämän viruskannan havaittiin muuntuneen niin, ettei kummallakaan rokotustavalla suojatuilla ihmisillä ole kunnolla vasta-aineita tälle versiolle. Ei tiedetä, mistä kyseinen kanta on kotoisin. Onneksi virus ei kuitenkaan ole tähän mennessä aiheuttanut sairastumisia.


Polion häätämisen suurimmaksi ongelmaksi saattaa ajan mittaan muodostua aika itse. Jaksetaanko paiskia töitä ja saadaanko rahoitusta, jos kitkemisessä epäonnistutaan kerta toisensa jälkeen? Jo nyt osa lääketehtaista on lopettanut poliorokotteiden valmistuksen. Rokotteiden saamisvaikeudet voivat koitua kohtalokkaiksi.
Miten sitten on, heitetäänkö poliolle pian jäähyväiset?


- En jaksa uskoa, että polio saadaan juurituksi Afrikasta vuoden 2005 loppuun mennessä, Tapani Hovi ennustaa. - Toivottavasti kuitenkin vuosikymmenen loppuun mennessä, mutta en söisi hattuani, vaikka näin ei tapahtuisikaan.


Yasmina Dadi on suomalainen tiedetoimittaja, joka opiskelee lääketiedettä Helsingin yliopistossa ja on suorittanut lääketieteen toimittajan tutkinnon Westminsterin yliopistossa Lontoossa.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5208
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti