Pieni, paikallinen konflikti riittää käynnistämään ilmasto-katastrofin, jonka seurauksiin kuolee miljoonia ihmisiä.

Teksti: Tuula Kinnarinen

Tuo on ihan huuhaata. Vasta kaikkien maailman ydinaseiden laukaiseminen saisi aikaan jotain noin hurjaa. Tiedelehden toivoisi pysyä faktoissa.

Näin lukija kommentoi, kun vuoden ensimmäisessä numerossa käsittelimme maapallon mahdollisia tulevaisuudenkuvia ja mainitsimme, että sadan Hiroshiman atomipommin räjäytys pimentäisi auringon ja romahduttaisi ruoan tuotannon vuosikymmeneksi.

Palautteen lähettäjä ei ole käsityksineen yksin. Maailma on täynnä ihmisiä, jotka eivät usko pienen ydinkonfliktin katastrofaalisiin seurauksiin. Yhdysvaltain helmikuisella tiedeviikolla Washingtonissa kävi ilmi, että etenkin poliittiset piirit vähättelevät ilmastovaikutuksia, eikä niiden tutkintaan löydy oikein varojakaan. Tutkijat tekevät selvityksiä leipätyönsä ohessa ja omalla ajallaan.

Kaksi sitkeää harhaa

– Aina kun nostan asian esiin, joku sanoo, ettei teoriaa ydintalvesta ole todistettu, toteaa­ Alan Robock, Rutgersin yliopiston ilmastotutkija. Hän toivoo, ettei käytännössä koskaan todistettaisikaan, vaikka tieteen otaksumia on tapana testata.

Robock on ydintalvitutkimuksen uranuurtajia. Hän setvi asiaa jo kylmän sodan aikaan 1980-luvulla ja epäilyistä huolimatta jatkaa sinnikkäästi, sillä hän uskoo olevansa oikeassa. Tulivuorentuhka on useaan otteeseen viilentänyt maapalloa, ja teorian parhaat kokeilukentät, ilmastomallit, tuottavat hälyttäviä tuloksia.

Ne kumoavat yleisen käsityksen pienen selkkauksen vaarattomuudesta. Nekin, jotka pitävät ydintalvea mahdollisena, nimittäin ajattelevat, että sen voi käynnistää vain massiivinen sota eikä sellainen voi syttyä nykyisessä liennytyksen ilmapiirissä.

– Isoa ei tarvita, pieni riittää, vakuuttaa Robock, joka simuloi ydinselkkauksen seurauksia samoilla jättiläismäisillä ilmastomalleilla, joilla Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli ennakoi ilmastonmuutoksen etenemistä.

Nykyään mallit kuvaavat ilmastoa hyvin todenmukaisesti. Ne sisältävät kaikki ilmakehän kerrokset ja ilmakehän, merien ja mantereiden tunnetut vuorovaikutussuhteet. Robock sanookin voineensa ensimmäisen kerran kunnolla laskea, mitä ydinselkkauksesta todella seuraisi.

Noki koituu turmioksi

Ajatellaan, että kaksi pienehköä ydinasevaltaa, sanotaan Intia ja Pakistan, laukaisee kumpikin 50 Hiroshiman atomipommin kokoista ydinasetta toistensa suurkaupunkeihin. Räjähdykset, radioaktiivinen säteily ja teollisuuslaitoksista karkaavat myrkkypäästöt tappavat miljoonia iskukohteissa ja lähialueilla. Globaalin painajaisen käynnistävät tulipalot, jotka laajenevat tulimyrskyiksi. Niissä lämpötila nousee niin korkeaksi, että betonikin palaa. Megacityt roihuavat mustaksi hiileksi, noeksi.

Massiivisia määriä, lähes seitsemän miljoonaa tonnia, kuumaa nokea sinkoutuu alailmakehään, troposfääriin. Siellä hiukkaset imevät auringonsäteilyä, kuumenevat entisestään ja kohoavat kuin kuumailmapallo yläilmakehään, stratosfääriin. Silloin maailma on pulassa.

Stratosfäärin voimakkaat tuulet levittävät noen nopeasti koko maapallon ylle. Siellä se myös pysyy, sillä stratosfäärissä ei ole sateita, jotka huuhtoisivat sen alas.

Planeettamme eteen on vetäisty pimennysverho. Se hämärryttää auringon ja viilentää maapallon. Keskilämpötila laskee 1,25 astetta. Aasiassa ja Euroopassa se putoaa enemmän, 3–4 astetta. Täällä on kylmempää kuin "pienen jääkauden" aikaan 1500–1700-luvulla, jolloin kato useaan kertaan vei sadon ja nälkään ja tauteihin menehtyi paikoin jopa kolmannes väestöstä.

– Kylmyys jatkuisi paljon kauemmin kuin ennakkoon odotin. Mallinnuksissa olot eivät palaudu entiselleen edes vuosikymmenessä. Ihmiskuntaa kohtaisi ennennäkemätön ilmastonmuutos ja nälänhätä, vaikka nykyisestä ydinasearsenaalista olisi käytetty vain 0,03 prosenttia, Robock sanoo.

Myös otsoni tuhoutuu

Parempaa ei ole odotettavissa, vaikka nokiverho jonkin vielä tuntemattoman tekijän ansiosta jäisi mallinnettua kevyemmäksi ja lyhytaikaisemmaksi. – Kuusi miljoonaa tonnia mustaa hiiltä riittää käynnistämään myös massiivisen otsonikadon, sanoo Yhdysvaltain ilmatieteen laitoksen kemisti Michael Mills, joka tutkii, miten ydinselkkaus muuttaisi ilmakehän kemiaa.

Kuuma noki kuumentaa stratosfäärin. Lämpötila nousee yli 100 astetta, ja vielä kolme vuotta myöhemmin lämpöä on 30 astetta tavanomaista enemmän. Kuumuus suistaa kemialliset reaktiot epätasapainoon. Kun otsonia normaalioloissa muodostuu yhtä paljon kuin hajoaa, sitä tuhoutuu nyt merkittävästi enemmän kuin syntyy. Erityisen kohtalokkaita reaktioita on kaksi.

Ensimmäisen vuoden ajan otsoni syö itse itseään. Kaasumolekyylit sitovat itseensä happiatomin ja hajoavat happimolekyyleiksi. Kolme seuraavaa vuotta primus motorina toimivat typen yhdisteet, joita nokihiukkaset toivat roppakaupalla muassaan troposfääristä.

Seurauksena on otsoniaukko, joka ulottuu kummallakin pallonpuoliskolla 20. leveyspiiriltä navoille asti. Globaalisti otsonikerros hupenee 20–25 prosenttia, keskisillä leveysasteilla 25–45 ja pohjoisessa

50–70 prosenttia.

Uv-lukemat äärimmäisiä

Jokainen tietää, mitä massiivinen otsonikato merkitsee. Vaarallinen ultraviolettisäteily pääsee maahan. Uv-indeksit ovat aivan toista luokkaa kuin kuusi, josta meitä on kesän mittaan usein varoitettu.

Nykyisessä asteikossa korkein lukema on 11, mutta se ylittyy reippaasti. Pohjoisen pallonpuoliskon voimakkaimman paisteen aikaan kesäkuussa indeksi kipuaa 15–20:een. Päiväntasaajan eteläpuolella sama tilanne koetaan joulukuussa. Tätä nykyä uv voi käydä näissä lukemissa vain Etelämantereen otsoniaukon alla ja äärikorkeuksissa Himalajalla silloin, kun aurinko helottaa suoraan yläpuolella.

Äärilukemiin kohoava uv-säteily koettelee koko ekosysteemiä. Kasvien kasvu tyrehtyy, ja niiden geeneissä tapahtuu muutoksia, jotka herkistävät ne kasvitaudeille. Sadot hupenevat. Valtamerissä ravintoketjun perusta, plankton, yrittää pelastautua alempiin vesikerroksiin. Hämärässä se lisääntyy huonosti, ja merieliöiltä katoaa ruoka. Myös ihmisten lautaset ovat tyhjät. Maailmassa vallitsee ydinnälkä.

Arsenaalia yhä riittävästi

Alan Robock ja Michael Mills myöntävät, että ydinaseiden määrässä laskien maailma on nyt turvallisempi paikka kuin kylmän sodan lopulla 1980-luvun alkuvuosina. Silloin Neuvostoliitolla ja Yhdysvalloilla oli yhteensä 70  000 ydinasetta.

Noissa oloissa ilmastonmuutospioneerit, Robock heidän joukossaan, herättivät maailman päättäjät kauhuskenaarioon. Parhailla silloisilla ilmastomalleilla he laskivat, että jo kolmannes arsenaalista käynnistäisi ydintalven ja pudottaisi maapallon pintalämpötilan jäätymispisteeseen kuukausien ajaksi. Miljardit ihmiset maksaisivat katastrofin hengellään.

Supervallat ottivat järjen käteen ja ryhtyivät suunnitelmallisesti purkamaan ydinaseitaan. Nyt kolmasosa on hävitetty. Pian määrä voi pudota 5 000:een, kiitos uuden Start-sopimuksen, jonka Yhdysvallat ja Venäjä solmivat viime vuonna.

Kukaan ei juuri nyt usko suurvaltojen väliseen ydinsotaan, mutta toisaalta maailma on käynyt epävakaammaksi. Ydinasevaltoja lienee jo yksitoista, ja 40 maalla on tarpeeksi plutoniumia tai uraania ydinaseiden valmistamiseen.

Kun Yhdysvallat ja Neuvostoliitto aloittivat aseriisuntansa, ydintalvi-käsitteen isä, tunnettu astrofyysikko Carl Sagan summasi: Vaikka aseita yhä valmistetaan, on itsemurha käyttää niitä. Robockia ja Millsiä kuunnellessa tulee mieleen: on itsemurha antaa yhdenkään valtion valmistaa ydinaseita.

Julkaistu Tiede-lehdessä 9/2011

Missä ja miten paljon?

Maailmassa lienee yksitoista ydinasevaltaa – lienee siksi, että luku sisältää maita, joilla on ydinmateriaalia mutta jotka eivät myönnä kehittäneensä ydinaseita. Asemääristäkin on vain arvioita, sillä myös vanhat ydinvallat pitävät parhaansa mukaan arsenaalinsa omana tietonaan.

Vanhat

Britannia, 380

Kiina, 240

Ranska, 300

Venäjä, 11 400

Yhdysvallat, 8 600

Uudet

Intia, 100

Israel, 75–200

Pakistan, 70–90

PohjoisKorea, 12

Epäillyt

Iran

Syyria

Lähde: Arms Control Association 

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25798
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.