Taannoinen Neuvostoliitto tuotti ydinaseiden plutoniumia vuorten uumenissa, mutta kallio on järkevä paikka tavalliselle sähköä jauhavalle reaktorillekin. Jos se posahtaisi, paksu kivikerros sulkisi radioaktiiviset päästöt sisäänsä. Terrorismin uhkakin on helpompi torjua.




Julkaistu Tiede-lehdessä  4/2009



Suomen Keksijäin Keskusliiton puheenjohtaja Yrjö Rinta-Jouppi ehdotti viime vuonna, että sijoitettaisiin ydinvoimala "väestökeskuksen alle esimerkiksi 100 metriä kallioon". Näin pystyttäisiin hyödyntämään myös voimalan tuottama lämpö.

Viime vuosisadan tunnetut ydinfyysikot ja ydinaseiden kehittäjät Andrei Saharov ja Edward Teller ehdottivat aikanaan maanalaisia ydinvoimaloita. Saharov vaati 1989 jopa maanpäällisten reaktorien kieltämistä. Ydinvoimaa saisi rakentaa "vain maan alle ja siten, etteivät radioaktiiviset aineet voi onnettomuuden sattuessa joutua pohjaveteen".

Voimalaitostekniikan ammattilaiset tuntevat ajatuksen.

- Maanalaisista ydinvoimaloista puhutaan silloin tällöin, sanoo ydinenergiatekniikan professori Riitta Kyrki-Rajamäki Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta. - On myös pohdittu, olisiko esimerkiksi lentokonetörmäyksen varalta hyvä, että ydinvoimala olisi osittain kuopassa.

Nyt terrorismin pelko suuntaa katseita kallioon. Viime kesänä fyysikko ja politiikan tutkija, tohtori Harold Feiveson ja hänen työtoverinsa Princetonin ja Marylandin yliopistoista kehottivat tutkimusraportissaan harkitsemaan ydinvoimaloiden rakentamista maan alle. Sabotaasi ja radioaktiivisen materiaalin irrottaminen pommeja varten vaikeutuisi.


50 vuotta 50 metriä syvällä

Täysin tyhjältä pöydältä maanalaista ydinvoimalaa ei tarvitse suunnitella. Haldenissa, Norjan kaakkoiskolkassa, on toiminut ydinreaktori kallion sisässä tarkalleen viisikymmentä vuotta. Laitosta pyörittää tutkimuslaitos Institutt for energiteknikk. 

Laitoksen tiedottaja Viktor A. Wikstrøm jr. kertoo sähköpostihaastattelussa, että kallio valittiin aikanaan sijoituspaikaksi, koska viereinen paperitehdas pystyi käyttämään voimalan tuottaman höyryn energiana.
- Mutta myös turvallisuusseikat vaikuttivat, hän lisää.

Reaktoria varten Tista-joen pohjoisrannalle louhittiin vuoren sisään noin 50 metrin pituinen tunneli. Tunnelin päähän rakennettiin reaktorihalli, jonka yläpuolella on 50 metriä kiveä.

Reaktori toimii tutkimusreaktorina ja tuottaa samalla höyryä. Sen lämpöteho on suurimmillaan 25 megawattia.
Reaktorissa kiertää raskas vesi. Lämpö siirretään toiseen putkistoon, jossa on tavallista vettä. Nämä putket tulevat ulos kalliosta lämmönsiirtimiin, joissa tuotetaan höyryä. Laitosta ohjataan kallion ulkopuolella sijaitsevasta valvomosta. Kun reaktori on käynnissä, reaktorihallissa ei ole ketään.


Piilossa tehtiin pommiainesta

Venäjällä on suunnilleen yhtä pitkä kokemus maanalaisesta ydinvoimasta kuin Norjassa. Neuvostoliitto rakensi 1950-luvulla maanalaisen "atomipuiston" Jenisein rannalle Zeleznogorskin suljettuun kaupunkiin, joka silloin oli nimeltään Krasnojarsk-24.

Samoin kuin Haldenissa vuoren kylkeen louhittiin vaakasuora tunneli, jonka päähän reaktorit sijoitettiin. Ensimmäinen reaktori valmistui 1958 ja tuotti plutoniumia ydinaseita varten; lämpöä ja sähköä saatiin sivutuotteena. Myöhemmin rakennettiin vielä kaksi reaktoria, mutta ne suljettiin vuonna 1992.

Asemateriaalia ei ole tehty enää pitkään aikaan, mutta ensimmäinen reaktori on toiminut tähän asti lämmön ja sähkön tuottajana. Nyt kaupunkiin rakennetaan tavallista lämmitysvoimalaa. Kun se valmistuu, maanalainen reaktori suljetaan.


Ruotsikin on kokeillut

Länsinaapurillammekin on ollut maanalainen ydinvoimala. Ruotsin ensimmäinen kaupallinen reaktori rakennettiin Ågestaan Tukholman seudulle kallioon louhittuun luolaan. Reaktorin päällä oli kiveä 15-20 metriä.

Voimalan sähköteho oli 10 megawattia. Lisäksi laitos tuotti kaukolämpöä 55 megawatin teholla. 

Ågestaverket toimi 1963-1974. Sitten laitos suljettiin, koska halvan öljyn takia toimin taa pidettiin kannattamattomana. Myös tekniikka oli jäänyt jälkeen kiristyneistä turvavaatimuksista.


Maan alle atomipuisto

Aivan äskettäin luolavoimaloita ei ole tehty, mutta suunnitelmia on, esimerkiksi Yhdysvalloissa Los Alamosin laboratoriossa, joka on yksi ydintutkimuksen suurista keskuksista maailmassa.

Kaksi laboratorion tutkijaa, geologi Wes Myers ja yhdyskuntatekniikan ja biokemian tohtori Ned Elkins, ovat kehitelleet ajatusta kokonaisesta maanalaisesta atomipuistosta. He olivat mukana suunnittelemassa ydinjäteluolaa Yuccavuorten tuhkakivimuodostumiin ja rupesivat miettimään, eikö voimalankin voisi panna kiven sisään.

Myersin ja Elkinsin konseptissa maanalaiset ydinreaktorit jäähdytettäisiin ilmalla kuten käytetty ydinpolttoaine. Suuret kaasukanavat kulkisivat maan   sisään ja sieltä ylös. Ydinjätteet sijoitettaisiin voimaloiden viereen, jolloin ydinmateriaalin kuljetukset vähenisivät ja turvallisuus paranisi tältä osin.


Vety ja sähkö supraverkkoon

Erityisen kiinnostavia ovat kaasujäähdytteiset korkean lämpötilan reaktorit, jotka pystyvät tuottamaan sähkön lisäksi myös vetyä.

Myers ja Elkins ehdottavat, että reaktorien ympärille rakennetaan suprajohtava sähköverkko eli SuperGrid. Vety jäähdytetään nesteeksi eli alle 253 pakkasasteeseen. Tämä hyisen kylmä neste syötetään putkeen, jonka keskellä kulkee jäähdytystä tarvitseva suprajohtava sähkökaapeli.

Vety ja sähkö jaetaan samaa verkkoa pitkin. Näin lyödään kaksi kärpästä yhdellä iskulla eli saadaan lähes nollattua sähkön siirtohäviöt ja ratkaistaan samalla vedyn kuljetusongelma.

Kun sähköverkko on tehokas, maanalaiset atomipuistot voidaan rakentaa parhaaseen mahdolliseen paikkaan. Myers ja Elkins suosittavat yhtenä vaihtoehtona Carlsbadin seutua New Mexicon osavaltiossa. Alueella on valmiita luolia kalikaivosten jäljiltä.


Pikkukaupunkiin ydinlämpöä

Yhdysvalloissa on myös pienimuotoisempia suunnitelmia. Hyperion Power Generation -yhtiö tarjoaa maanalaista reaktoria, joka tuottaa lämpöä 70 megawatin ja sähköä 25 megawatin teholla. Sähkö riittäisi muutamalle kymmenelle tuhannelle kotitaloudelle.

Reaktorin tekniikan on ideoinut fyysikko ja lasertutkija, aiemmin Los Alamosin laboratoriossa työskennellyt tohtori Otis Peterson. Reaktori on sylinteri, jonka poikkileikkaus on noin puolitoista metriä. Polttoaine riittää viideksi vuodeksi. Sen jälkeen koko reaktori käytettyine polttoaineineen viedään takaisin tehtaaseen ja ladataan uudestaan.

Suomessa puhutaan nyt ydinvoimalämmityksestä, mutta Ruotsissa Asea ja myöhemmin ABB suunnittelivat jo 1970- ja 1980-luvulla kaksi maan alle mahtuvaa ydinvoimalaa, nimeltään Secure ja Pius. Molemmissa polttoainelataus olisi riittänyt kolmeksikymmeneksi vuodeksi, ja onnettomuustilanteessa ne olisivat sammuneet itsekseen.
Secure on puhdas lämmityskattila, teholtaan 200 megawattia. Pius syntyi sen jatkona ja on suurehko sähkölaitos, jonka sähköteho on 640 MW ja lämpöteho 2 000 MW. Molemmat ratkaisut ovat nykyisenkin mittapuun mukaan hyvin edistyksellisiä, mutta ne hyllytettiin pitkäksi aikaa, kun kaikki ydinvoima julistettiin pannaan. Ehkä ne nostetaan hyllyltä nyt, kun Ruotsi on kääntänyt takkinsa ydinvoima-asiassa.


Ovi lukkoon, jos posahtaa

Maanalaisen ydinvoimalan etuja perustellaan ensimmäiseksi turvallisuudella. Tämän tueksi on kokemustakin.
Sveitsi rakensi 1966 lounaiseen Lucensin kuntaan maanalaisen kokeilureaktorin, jonka sähköteho oli seitsemän megawattia. Laitoksessa tapahtui 1969 onnettomuus, jossa reaktorin ydin suli - hieman samaan tapaan kuin Yhdysvaltain Harrisburgissa kymmenen vuotta myöhemmin.

Sveitsiläiset yksinkertaisesti pysäyttivät reaktorin ja sinetöivät luolan. Ulkopuolella onnettomuus ei tuntunut mitenkään. Päästöt jäivät luolan sisään.

Maanalainen sijoitus helpottaa myös suojautumista sabotaasia ja terrorismia vastaan. Princetonin ja Marylandin yliopiston tutkijat katsovat, että jos ydinvoimaa halutaan rakentaa, radioaktiivisen päästön mahdollisuus hyökkäystilanteessa on voitava eliminoida.

Kallion sisään on vaikea hyökätä. Jos terroristit saisivatkin maanalaisen voimalan haltuunsa ja jopa reaktorin sydämen sulamaan, päästöt pystyttäisiin silti rajaamaan maan alle.

Uudelleen ladattavissa pienreaktoreissa suljettu rakenne lisää niiden turvallisuutta. Radioaktiivinen materiaali sijoitetaan kammioon niin, että siihen on käyttöpaikalla erittäin vaikea päästä käsiksi.


Lisäturva maksaa

Maan alla on omat ongelmansa, varsinkin jos mennään syvälle. 

- Syntyy myös uusia riskejä, kuten jäähdytysveden tulviminen ja maanalaiset tulipalot, professori Kyrki-Rajamäki muistuttaa.

Jouduttaisiin kehittämään uusia turvallisuusjärjestelmiä, esimerkiksi radioaktiiviset vuodot pohjavesiin pitää estää. Onneksi ratkaisuja on jo kehitetty, kun on tutkittu ydinjätteiden loppusijoitusta. Kaivosteollisuudella taas on kokemusta maanalaisten tulipalojen ja räjähdysten torjumisesta.

Kun kaikki plussat ja miinukset lasketaan yhteen, ydinvoimaloiden turvallisuutta voidaan lisätä rakentamalla maan alle, jos ollaan valmiita maksamaan hieman lisää. Toinen asia on, halutaanko.

Maanpäällisetkin voimalat ovat vahinko- ja vikatilastojen sekä todennäköisyyspohjaisten turvallisuusanalyysien mukaan erittäin luotettavia verrattuna sekä hiilivoimaan että moniin muihin teknologioihin.

Teollisuus ja valvovat viranomaiset noudattavat niin sanottua alara-periaatetta. Onnettomuusriskin tulee olla niin pieni kuin on järkevästi mahdollista saavuttaa - as low as reasonably achievable.

Maanalainen sijoitus pienentää riskiä, mutta onko järkevää maksaa lisähintaa siitä, että vähäisestä riskistä tehdään vielä mitättömämpi? Jos energian loppukäyttäjät kuitenkin haluavat sata metriä graniittia itsensä ja ydinreaktorin väliin, insinöörit pystyvät toiveen täyttämään.

Kalevi Rantanen on diplomi-insinööri, tietokirjoittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Halvempaa kuin hiilivoima










Maanalaisen ydinvoiman kustannuksia on laskettu Yhdysvalloissa, Kanadassa, Sveitsissä ja Japanissa. Kalliovoimalan rakennuskustannukset ovat vastaavaan maanpäälliseen voimalaan verrattuna jopa 10-60 prosenttia suuremmat. Hinta vaihtelee paljon ja riippuu esimerkiksi kivimateriaalista. Niinpä jos on mahdollista louhia luola graniitin sijaan suolakerrokseen, kustannusten kasvu voi jäädä 5-15 prosenttiin.
Suomessa professori Risto Tarjanne ja yliassistentti Aija Kivistö Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta ovat vertailleet sähkön tuotantokustannuksia eri tekniikoilla.
- Jos hiilidioksidipäästön aiheuttamaksi lisähinnaksi lasketaan 23 euroa tonnia kohti, hiilisähkön hinnaksi voimalaitoksella tulee ilman veroja ja tukia elokuun 2008 hinnoilla ja viiden prosentin reaalikorolla 70 euroa/megawattitunti.
- Tuulisähkö maksaa samalla tavalla laskettuna 53 euroa/megawattitunti.
- Halvinta on ydinsähkö, joka maksaa 35 euroa/megawattitunti.
Tarjanne ja Kivistö ovat arvioineet myös investointikustannusten muutosten vaikutusta hintaan. Ydinsähkön hintaa 20 prosentin nousu investointikustannuksissa nostaisi 4 euroa/megawattitunti.
Jos oletetaan, että maanalainen rakentaminen nostaisi laitoksen hintaa 60 prosenttia, sähkölle tulisi lisähintaa 12 euroa.
- Maanalainen ydinsähkö maksaisi silloin 47 euroa/megawatti eli vähemmän kuin tuulivoima ja selvästi vähemmän kuin hiilivoima.

Atomipatteri Alaskan routaan


Yukonjoen varrella Alaskassa sijaitsee vajaan 700 asukkaan kaupunki Galena. Galenalaisilla on energiaongelma.
Kaupunki sijaitsee kaukana sähköverkosta, ja sähkö tuotetaan kalliilla dieselöljyllä. Talvisaikaan aurinkoa on pohjoisessa vähän ja tuuliturbiinin siivetkin jäätyvät. Yukonjoki virtaa niin hitaasti, että vesivoimaa ei kannata rakentaa.

Jäljelle jää ydinvoima.

Toshiba on tarjonnut ratkaisuksi maanalaista ydinreaktoria. Yhtiö on tutkimuslaitos Criepin (Central Research Institute of Electric Power Industry) kanssa suunnitellut reaktorin 4S. Lyhenteen neljä ässää tarkoittavat sanoja  super-safe, small ja simple. Kehittäjien mukaan pieni ja yksinkertainen reaktori on superturvallinen. Häiriötilanteessa reaktori sammuu itsestään.

Sähköteho voi olla 10 tai 30 megawattia. Osa polttoaineesta vaihdetaan 14 vuoden kuluttua. Kolmenkymmenen vuoden päästä reaktori jätetään jäähtymään vuodeksi, ja sitten se vaihdetaan kokonaan. Tarvittaessa laitos pystyy tuottamaan lämmön ja sähkön lisäksi myös vetyä.

Toshiba tarjoaa 4S:ää Galenalle ilmaisena esittelylaitoksena. Kaupalliseen tuotteeseen yhtiö uskoo pääsevänsä 2010-luvun lopulla.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Hirmun anatomia on selvinnyt sääsatelliittien mikroaaltoluotaimilla. Ne näkevät pilvien läpi myrskyn ytimeen ja paljastavat ukkospatsaat, joista myrsky saa vauhtinsa. Kuva: Nasa/Trimm

Pyörivät tuulet imevät energiansa veden lämmöstä.

Trooppiset rajuilmat tappoivat vuosina 1995–2016 lähes 244 000 ihmistä, koettelivat muuten 750 miljoonaa ihmistä ja tuhosivat omaisuutta runsaan 1 000 miljardin dollarin arvosta, enemmän kuin mitkään muut mullistukset, esimerkiksi tulvat tai maanjäristykset.

Näin arvioi maailman luonnonkatastrofeja tilastoiva belgialainen Cred-tutkimuslaitos raporteissaan, joissa se laskee katastrofien pitkän aikavälin inhimillistä hintaa.

Myrskytuhot ovat panneet myrskytutkijat ahtaalle. Kaikki tahtovat tietää, mistä näitä rajuilmoja tulee. Lietsooko niitä ilmastonmuutos?

Lämpö alkaa tuntua

Näihin asti tutkijapiireissä on ollut vallalla käsitys, jonka mukaan hirmuista ei voi syyttää ilmastonmuutosta vielä kotvaan. Se alkaa voimistaa myrskyjä vasta pitkällä aikajänteellä.

Nyt hurjimpia myrskyjä on kuitenkin alettu kytkeä ilmaston lämpenemiseen. Esimerkiksi alkusyksystä 2017 Maailman ilmatieteen järjestö WMO arvioi, että lämpeneminen todennäköisesti rankensi elokuussa Houstonin hukuttaneen Harvey-myrskyn sateita.

Jotkut tutkijat ovat puhuneet kytköksistä jo vuosia.

Esimerkiksi Kerry Emanuel, Massachusettsin teknisen yliopiston myrskyspesialisti, laski 2005, Katrinan runnottua New Orleansia, että Atlantin ja Tyynenmeren myrskyt ovat nykyään 60 prosenttia voimakkaampia kuin 1970-luvulla.

Keväällä 2013 Nils Bohr -instituutin Aslak Grinsted raportoi, että lämpenemiskehitys vaikuttaa myrskyissä syntyviin tulva-aaltoihin.

Kun maapallon keskilämpötila nousee 0,4 astetta, myrskytulvien määrä tuplaantuu. Tämä rajapyykki on jo ohitettu. Kun lämpötila nousee kaksi astetta, tulvat kymmenkertaistuvat. Silloin superrajuja myrskyjä hyökyy Atlantilta joka toinen vuosi. Tähän asti niitä on nähty kerran 20 vuodessa.

Meri lämpenee otollisesti

Tärkein myrskyjä ruokkiva muutosvoima löytyy sieltä, mistä myrskyt ammentavat energiansa ja mihin ilmastonmuutoksen nähdään vaikuttavan: meriveden lämpötilasta. Se kehittyy myrskyille otolliseen suuntaan.

Esimerkiksi Meksikonlahdella, hurrikaanien voimanpesässä, on mitattu jopa pari astetta tavallista korkeampia meriveden lämpötiloja.

Kun Haiyan, yksi kaikkien aikojen kovimmista taifuuneista, marraskuussa 2013 jätti kaksi miljoonaa filippiiniläistä kodittomiksi, meri oli myrskyn syntyalueella vielä sadan metrin syvyydessä kolme astetta normaalia lämpimämpi.

Meressä tapahtuu muutakin epäedullista: pinta nousee. Se kasvattaa myrskyjen nostattamia tulva-aaltoja, jotka usein saavat aikaan pahinta tuhoa.

 

Näin hirmumyrsky kehittyy

Hirmun syntymekanismi on sama kaikkialla, vaikka nimitykset vaihtelevat. Atlantilla ja Amerikan puoleisella Tyynellämerellä puhutaan hurrikaaneista, Aasian puolella taifuuneista ja Intian valtamerellä ja Oseaniassa sykloneista. Grafiikka: Mikko Väyrynen

 

Trooppisia hirmumyrskyjä syntyy päiväntasaajan molemmin puolin 5. ja 25. leveyspiirin välillä. Päiväntasaajalla niitä ei muodostu, sillä sieltä puuttuu coriolisvoima, jota myrsky tarvitsee pyörimiseensä

Kehittyäkseen myrsky vaatii tietynlaiset olot. Suursäätilan pitää olla laajalla alueella epävakaa ja ukkossateinen ja meriveden vähintään 26 asteista 50 metrin syvyydeltä. Lisäksi tuulien pitää puhaltaa heikosti 12 kilometrin korkeuteen asti. Voimakkaissa virtauksissa myrskynpoikanen hajoaa.

1. Merestä nousee lämmintä, kosteaa ilmaa. Se kohoaa nopeas­ti ja tiivistyy ukkospilviksi, jotka kohoavat 10–15 kilometrin korkeuteen. Samalla vapautuu lämpöä, mikä ruokkii matalapainetta.

2. Fysiikan säilymislakien mukaan ylös kohoavan ilman tilalle virtaa ympäriltä korvausilmaa, jolloin ilmanpaine alueella laskee.

3. Lämpöä kohoaa ylös yhä laajemmalti, ukkospilvien jono venyy, ja ilman virtausliikkeet voimistuvat. Ilmanpaine laskee lisää, ja alueelle syntyy liikkuva matalapaineen keskus.

4. Paine-ero tuottaa voiman, joka alkaa pyörittää tuulia kiihtyvää vauhtia. Maan pyörimisliikkeestä aiheutuva coriolisvoima kiertää niitä spiraalin lailla vastapäivään kohti matalan keskusta. Kun tuulen sekuntinopeus nousee yli 33 metrin, on syntynyt trooppinen hirmumyrsky.

Hurjimmissa myrskyissä tuulen nopeus nousee 70–90 metriin sekunnissa. Pyörteen halkaisija vaihtelee puolestaan 400 kilometristä 1 000 kilometriin.

5. Myrskyn voimistuessa sen ylle muodostuu korkeapaine, joka pyörii tuulia vastaan. Laskeva ilmavirtaus kuivattaa ja lämmittää keskusta, ja se seestyy myrskynsilmäksi.

6. Silmää kiertävät tuulet sekoittavat tehokkaasti meren pintaa 50–100 metrin syvyydeltä. Kun lämmintä vettä painuu syvyyksiin ja viileää kohoaa pintaan, ”lämpövoimala” jäähtyy ja hitaasti liikkuva myrsky voi heikentyä. Nopeaan myrskyyn jarru ei ehdi vaikuttaa, ja silloin kumpuava vesi voi loppumatkasta muuttua vaaralliseksi.

7. Kun ranta lähestyy ja meri madaltuu, tuulet pakkaavat vettä myrskyn tielle tulva-aalloksi, joka syöksyy myrskyn mukana maalle tuhoisin seurauksin.

Maalle saavuttuaan myrsky laantuu, kun se ei enää saa käyttövoimaa meren lämmöstä.

 

Tuula Kinnarinen on Tiede-lehden toimitussihteeri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2014. Päivitetty 12.9.2018.