Päihderiippuvuuden neurokemian täsmentyessä tutkijat ovat päässeet etsimään lääkkeitä, jotka auttavat käyttäjiä kuiville. Edessä on kuitenkin iso haaste: miten päästään korvauksesta korjaukseen.


päässeet etsimään lääkkeitä, jotka auttavat käyttäjiä kuiville.
Edessä on kuitenkin iso haaste: miten päästään korvauksesta korjaukseen.




Päihteiden väärinkäytöstä irrottautuminen ottaa koville, sillä kyse ei ole pelkästä luonteenlujuudesta. Kun aivojen toiminta on perusluonteisesti muuttunut, sortumisriski on suuri. Päihteisiin voi retkahtaa uudelleen vuosienkin päästä.

Tärkeimpiä syitä lankeamisiin ovat stressi, pitkäaikaisen käytön jälkeensä jättämä ahdistus ja kyvyttömyys kokea mielihyvää ilman päihteitä. Houkutusta lisää ympäristö, joka on täynnä päihteisiin yhdistyviä vihjeitä. Pahoja tepposia tekee myös virhearviointi: entinen addikti uskoo pystyvänsä nauttimaan päihteestään kohtuuden rajoissa, mutta yksittäinen annos herättää uinuvan tarpeen ja käynnistää uuden kierteen.

Parhaiten kuiville rimpuilijaa auttaisivat lääkkeet, jotka korjaisivat riippuvuutta ylläpitäviä neurokemiallisia häiriöitä ja hoitaisivat addikteille ominaista päihteisiin keskittynyttä käyttäytymistä. Sellaisia ei vielä ole. Nykyisillä lääkkeillä saadaan kuriin vain vieroitusoireet ja pahin päihteen himo. Tästä syystä lääkehoidon tueksi tarvitaan usein terapiaa, joka opettaa ja vahvistaa päihteettömässä elämässä tarvittavia selviytymistaitoja.


Lääke korvaa päihteen

Yleisimmin päihdevieroituksessa käytetään korvaus- ja ylläpitohoitoa. Tällöin vieroittautuja saa lääkettä, joka toimii samaan tapaan kuin käytetty päihde mutta on vaikutuksiltaan lievempi ja pitkäkestoisempi.

Esimerkiksi heroiinin ja nikotiinin korvaushoidoista on saatu hyviä tuloksia. Heroiinin lailla opiaattireseptoreihin sitoutuvat metadoni ja buprenorfiini auttavat vieroittautujaa säilyttämään toimintakyvyn. Nikotiinilaastarit, -purukumit ja -tabletit jopa tuplaavat tupakoitsijoiden mahdollisuudet päästä eroon tavastaan. Vielä tehokkaammalta vaikuttaa varenikliini, joka sitoutuu nikotiinireseptoreihin.


Tai salpaa mielihyvän

Toinen tie päihdekierteen katkaisuun ovat salpaushoidot. Ne perustuvat päihteen miellyttävän vaikutuksen estämiseen. Haasteena on se, että vieroittautujan on haluttava ottaa lääke, vaikkei se korvaa hitustakaan päihteen tuomista tuntemuksista. Hoitoon sitoutuneilla salpaajat kuitenkin toimivat hyvin.

Hoitomuodon vanhimpia on alkoholismin hoitoon käytettävä disulfiraami, jonka teho perustuu niin sanottuun antabusvaikutukseen. Lääke pysäyttää alkoholin aineenvaihdunnan, jolloin juomisesta tulee hyvin epämiellyttävää, sillä elimistöön kertyy aineenvaihdunnan välituotetta asetaldehydiä.

Toinen yleinen lääke on naltreksoni, opiaattireseptorien salpaaja, jolla pyritään purkamaan alkoholin aivoihin synnyttämiä riippuvuutta ylläpitäviä muutoksia. Sen on havaittu vähentävän retkahduksia varsinkin niillä alkoholisteilla, joilla on erääseen opiaattireseptorin geenimuotoon kytkeytyvä perinnöllinen alttius alkoholismiin.

Päihteiden houkutuksia vastaan kehitellään jopa rokotteita. Niistä voisi olla apua sekä vieroituksessa että yliannostuksista johtuvien myrkytysten ehkäisyssä. Rokotuksen etuna lääkkeisiin verrattuna on vaikutuksen pitkä kesto. Piikkiä ei tarvitse muistaa tai haluta ottaa jatkuvasti.

Pisimmällä ovat kokaiinia ja nikotiinia vastaan suunnatut rokotteet, jotka ovat osoittautuneet lupaaviksi kliinisissä tutkimuksissa. Kun vasta-aine tarttuu esimerkiksi nikotiinimolekyyliin ja estää sen pääsyn verenkierrosta aivoihin, ei hyvänolontunnetta synny. Rokotuksella voitaisiin siis tukea tupakkalakkoa vähentämällä halua tupakoida.


Kemiaakin voidaan muuttaa

Varsinkin alkoholin vieroitusoireita on perinnäisesti hoidettu ahdistuslääkkeillä, kuten bentsodiatsepiineilla. Ne tehostavat tärkeimmän keskushermostoa hillitsevän välittäjäaineen gamma-aminovoihapon eli Gaban vaikutuksia. Bentsodiatsepiinit aiheuttavat kuitenkin itsekin riippuvuutta, joten ne sopivat huonosti pitkäaikaiseen käyttöön.
Viime aikoina vieroittautumiseen on haettu uutta tietä masennus- ja epilepsialääkkeistä. Niillä koetetaan korjata päihteiden sekoittamaa välittäjäaineiden kemiaa.

Bupropioni, joka on alkujaan masennuslääke, on osoittautunut tupakasta vieroituksessa vähintään yhtä tehokkaaksi kuin nikotiininkorvaajat. Se estää dopamiinin ja noradrenaliinin takaisinottoa hermopäätteeseen.

Bupropionin arvellaan kiihdyttävän erityisesti accumbens-tumaketta ja korvaavan näin nikotiinin tuottamaa mielihyvää.


Näitä jo käytössä

















RIIPPUVUUS
Alkoholi
Nikotiini
Opiaatit
Stimulantit

Taulukko sisältää vain varsinaiset riippuvuushoidot, ei tuken käytettäviä yleisiä psyykenlääkkeitä.



Alkoholisteja voidaan tukea myös serotoniinin ja noradrenaliinin vaikutuksia tehostavilla masennuslääkkeillä, mutta niistä on ratkaisevaa apua vain harvoille. Uudempi lupaus on alkuaan epilepsian hoitoon käytetty topiramaatti, joka tasapainottaa hermovälitystä kiihdyttävän glutamaatin ja sitä jarruttavan Gaban eritystä ja näin vähentää dopamiinin vapautumista.


Stimulantit vaikea pala

Stimulanttien, kuten amfetamiinin ja kokaiinin, aiheuttamaan riippuvuuteen ei toistaiseksi ole tehokkaita lääkkeitä. Stimulantit upottavat koukkunsa hyvin syvälle dopamiinijärjestelmään.

Yhdysvalloissa on kuitenkin onnistuttu hoitamaan kokaiiniaddikteja vigabatriinilla, epilepsialääkkeellä, joka lisää Gaban määrää synapsiraossa. Lisäksi suomalaistutkimus osoitti hiljattain, että ylivilkkaus- ja tarkkaavuushäiriönkin hoitoon käytetyllä metyylifenidaatilla voidaan merkittävästi vähentää amfetamiinin käyttöä.

Stimulanttiriippuvuuteen pyritään kehittämään myös dopamiinijärjestelmän toimintaa tasapainottavia lääkkeitä. Ne voisivat stimuloida dopamiinireseptoreja silloin, kun järjestelmä toimii vajaalla teholla, ja salvata niitä silloin, kun dopamiinia on runsaasti.


Yleislääke haaveissa

Toistaiseksi vieroittautujia joudutaan hoitamaan päihteen mukaisesti, sillä yleistä päihderiippuvuutta helpottavaa lääkettä ei ole. Eläinkokeissa on kuitenkin löydetty jo muutamia ehdokkaita. Parhaillaan tutkitaan kiivaasti, voitaisiinko retkahduksia estää esimerkiksi vaikuttamalla stressihormonien vapautumiseen. Kehitteillä on myös uusia dopamiiniviestintään kohdistuvia täsmälääkkeitä.

Päihdeongelman taltuttamiseksi tarvitaan lääkkeitä, jotka auttavat irti riippuvuudesta korjaamalla päihteiden aiheuttamia hermostomuutoksia. Niitä päästään kehittämään sitten, kun nämä arvet opitaan tuntemaan vielä nykyistä paljon paremmin. Riippuvuuden molekyylibiologian tarkentuminen auttaa suuntaamaan myös nykyiset hoidot entistä paremmin niille, jotka kustakin hoidosta eniten hyötyvät.


Tiina Huttu on neurobiologi, joka parhaillaan kouluttautuu tiedetoimittajaksi. Hän on Tiede-lehden ensimmäinen stipendiaatti.

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5205
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti
Hirmun anatomia on selvinnyt sääsatelliittien mikroaaltoluotaimilla. Ne näkevät pilvien läpi myrskyn ytimeen ja paljastavat ukkospatsaat, joista myrsky saa vauhtinsa. Kuva: Nasa/Trimm

Pyörivät tuulet imevät energiansa veden lämmöstä.

Trooppiset rajuilmat tappoivat vuosina 1995–2016 lähes 244 000 ihmistä, koettelivat muuten 750 miljoonaa ihmistä ja tuhosivat omaisuutta runsaan 1 000 miljardin dollarin arvosta, enemmän kuin mitkään muut mullistukset, esimerkiksi tulvat tai maanjäristykset.

Näin arvioi maailman luonnonkatastrofeja tilastoiva belgialainen Cred-tutkimuslaitos raporteissaan, joissa se laskee katastrofien pitkän aikavälin inhimillistä hintaa.

Myrskytuhot ovat panneet myrskytutkijat ahtaalle. Kaikki tahtovat tietää, mistä näitä rajuilmoja tulee. Lietsooko niitä ilmastonmuutos?

Lämpö alkaa tuntua

Näihin asti tutkijapiireissä on ollut vallalla käsitys, jonka mukaan hirmuista ei voi syyttää ilmastonmuutosta vielä kotvaan. Se alkaa voimistaa myrskyjä vasta pitkällä aikajänteellä.

Nyt hurjimpia myrskyjä on kuitenkin alettu kytkeä ilmaston lämpenemiseen. Esimerkiksi alkusyksystä 2017 Maailman ilmatieteen järjestö WMO arvioi, että lämpeneminen todennäköisesti rankensi elokuussa Houstonin hukuttaneen Harvey-myrskyn sateita.

Jotkut tutkijat ovat puhuneet kytköksistä jo vuosia.

Esimerkiksi Kerry Emanuel, Massachusettsin teknisen yliopiston myrskyspesialisti, laski 2005, Katrinan runnottua New Orleansia, että Atlantin ja Tyynenmeren myrskyt ovat nykyään 60 prosenttia voimakkaampia kuin 1970-luvulla.

Keväällä 2013 Nils Bohr -instituutin Aslak Grinsted raportoi, että lämpenemiskehitys vaikuttaa myrskyissä syntyviin tulva-aaltoihin.

Kun maapallon keskilämpötila nousee 0,4 astetta, myrskytulvien määrä tuplaantuu. Tämä rajapyykki on jo ohitettu. Kun lämpötila nousee kaksi astetta, tulvat kymmenkertaistuvat. Silloin superrajuja myrskyjä hyökyy Atlantilta joka toinen vuosi. Tähän asti niitä on nähty kerran 20 vuodessa.

Meri lämpenee otollisesti

Tärkein myrskyjä ruokkiva muutosvoima löytyy sieltä, mistä myrskyt ammentavat energiansa ja mihin ilmastonmuutoksen nähdään vaikuttavan: meriveden lämpötilasta. Se kehittyy myrskyille otolliseen suuntaan.

Esimerkiksi Meksikonlahdella, hurrikaanien voimanpesässä, on mitattu jopa pari astetta tavallista korkeampia meriveden lämpötiloja.

Kun Haiyan, yksi kaikkien aikojen kovimmista taifuuneista, marraskuussa 2013 jätti kaksi miljoonaa filippiiniläistä kodittomiksi, meri oli myrskyn syntyalueella vielä sadan metrin syvyydessä kolme astetta normaalia lämpimämpi.

Meressä tapahtuu muutakin epäedullista: pinta nousee. Se kasvattaa myrskyjen nostattamia tulva-aaltoja, jotka usein saavat aikaan pahinta tuhoa.

 

Näin hirmumyrsky kehittyy

Hirmun syntymekanismi on sama kaikkialla, vaikka nimitykset vaihtelevat. Atlantilla ja Amerikan puoleisella Tyynellämerellä puhutaan hurrikaaneista, Aasian puolella taifuuneista ja Intian valtamerellä ja Oseaniassa sykloneista. Grafiikka: Mikko Väyrynen

 

Trooppisia hirmumyrskyjä syntyy päiväntasaajan molemmin puolin 5. ja 25. leveyspiirin välillä. Päiväntasaajalla niitä ei muodostu, sillä sieltä puuttuu coriolisvoima, jota myrsky tarvitsee pyörimiseensä

Kehittyäkseen myrsky vaatii tietynlaiset olot. Suursäätilan pitää olla laajalla alueella epävakaa ja ukkossateinen ja meriveden vähintään 26 asteista 50 metrin syvyydeltä. Lisäksi tuulien pitää puhaltaa heikosti 12 kilometrin korkeuteen asti. Voimakkaissa virtauksissa myrskynpoikanen hajoaa.

1. Merestä nousee lämmintä, kosteaa ilmaa. Se kohoaa nopeas­ti ja tiivistyy ukkospilviksi, jotka kohoavat 10–15 kilometrin korkeuteen. Samalla vapautuu lämpöä, mikä ruokkii matalapainetta.

2. Fysiikan säilymislakien mukaan ylös kohoavan ilman tilalle virtaa ympäriltä korvausilmaa, jolloin ilmanpaine alueella laskee.

3. Lämpöä kohoaa ylös yhä laajemmalti, ukkospilvien jono venyy, ja ilman virtausliikkeet voimistuvat. Ilmanpaine laskee lisää, ja alueelle syntyy liikkuva matalapaineen keskus.

4. Paine-ero tuottaa voiman, joka alkaa pyörittää tuulia kiihtyvää vauhtia. Maan pyörimisliikkeestä aiheutuva coriolisvoima kiertää niitä spiraalin lailla vastapäivään kohti matalan keskusta. Kun tuulen sekuntinopeus nousee yli 33 metrin, on syntynyt trooppinen hirmumyrsky.

Hurjimmissa myrskyissä tuulen nopeus nousee 70–90 metriin sekunnissa. Pyörteen halkaisija vaihtelee puolestaan 400 kilometristä 1 000 kilometriin.

5. Myrskyn voimistuessa sen ylle muodostuu korkeapaine, joka pyörii tuulia vastaan. Laskeva ilmavirtaus kuivattaa ja lämmittää keskusta, ja se seestyy myrskynsilmäksi.

6. Silmää kiertävät tuulet sekoittavat tehokkaasti meren pintaa 50–100 metrin syvyydeltä. Kun lämmintä vettä painuu syvyyksiin ja viileää kohoaa pintaan, ”lämpövoimala” jäähtyy ja hitaasti liikkuva myrsky voi heikentyä. Nopeaan myrskyyn jarru ei ehdi vaikuttaa, ja silloin kumpuava vesi voi loppumatkasta muuttua vaaralliseksi.

7. Kun ranta lähestyy ja meri madaltuu, tuulet pakkaavat vettä myrskyn tielle tulva-aalloksi, joka syöksyy myrskyn mukana maalle tuhoisin seurauksin.

Maalle saavuttuaan myrsky laantuu, kun se ei enää saa käyttövoimaa meren lämmöstä.

 

Tuula Kinnarinen on Tiede-lehden toimitussihteeri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2014. Päivitetty 12.9.2018.