Oletko tekniikan käyttäjänä pehmeä, kova vai siltä väliltä?

Teksti: Tuija Matikka

Nykyään, kun koneetkin näyttävät ajattelevan, on tärkeää oppia tunnistamaan omatahtoisten ja tahdottomien olioiden ero. Kuuluisa antropologi Gregory Bateson neuvoi meitä jo 1970-luvulla selvittämään, onko pihalla hämärässä näkemämme kerä jalkapallo vai koira. Jos se on pallo ja potkaisemme sitä, voimme suurin piirtein arvioida, minne se päätyy. Jos potkaisemme koiraa, emme voi etukäteen tietää, pureeko se meitä sääreen vai juokseeko se peloissaan karkuun. Sosiologian professori Sherry Turkle on tutkinut yli neljännesvuosisadan ihmisten suhdetta teknisiin laitteisiin Massachusettsin teknisessä yliopistossa MIT:ssä. Turklen havaintojen mukaan ihmiset asettuvat pehmeiden ja kovien käyttäjien jatkumoon. Kaikkein kovimmat käyttäjät pyrkivät esineellistämään jopa ihmisiä. Kaikkein pehmeimmät pyrkivät inhimillistämään jopa vasaran.

Inhimillistäminen on syvällä

Taipumus epäillä jokaista uutta esinettä eläväksi olennoksi on meillä geeneissä. Tämä näkyy paljaana alle nelivuotiaissa lapsissa. Heille miltei kaikki liikkuvat, meteliä pitävät ja varsinkin sähköpariston sisältävät esineet ovat ilman muuta eläviä. Kirjassa Evocative objects (the MIT Press 2007) MIT:n Nathan Greenslit kertoo kaksivuotiaasta tyttärestään Emmasta, joka pelkäsi pölynimuria sen kovan äänen vuoksi. Nathan rauhoitteli, ettei imuri ole vaarallinen, mutta Emma ei ollut noin vain jymäytettävissä. Lievittääkseen pelkoaan Emma alkoi neuvotella imurin kanssa toteamalla: ”Ei se haittaa, vaikka sinä pelotat minua.”Kerran imurin tuulettimen hihna katkesi, ja Nathan kysyi Emmalta, haluaako tämä nähdä, millainen laite on sisältä ja miten se toimii. Emma ei halunnut katsoa eikä varsinkaan koskea imuriin. Emma pelkäsi, että se vain teeskenteli sairasta ja saattoi milloin hyvänsä ponkaista pystyyn ja hyökätä kimppuun. Samaan tapaanhan isä teeskenteli nukkuvaa ja sitten yhtäkkiä alkoikin kutittaa Emmaa.

Pehmeä käyttäjä inhimillistää

Pikkutyttöjen ohella raavaat miehet antavat ihmisten nimiä autoille, junille ja laivoille. He puhuvat auton elinkaaresta. Ensin autolla on nuoruuden loistonsa, myöhemmin tasainen keski-ikä ja kukaties vielä leppoisat eläkepäivätkin. Autoa myytäessä omistaja saattaa pitää tärkeimpänä, että perheenjäsen pääsee hyvään kotiin. Jollei auto kelpaa kenellekään, sen halutaan päätyvän mieluummin autojen hautausmaalle kuin tylysti romuttamoon.Kaikkein todennäköisimmin inhimillistämme tietokoneet, joissa on älykkään oloinen käyttöliittymä. Klassinen esimerkki on Joseph Weizenbaumin 1960-luvulla kirjoittama tietokoneohjelma Eliza, joka jäljitteli tukea antavaa psykoterapeuttia. Kerran Weizenbaum sai lähtöpassit sihteerinsä huoneesta, koska tällä sattui juuri olemaan intensiivinen ja luottamuksellinen istunto Elizan kanssa.

Kova käyttäjä esineellistää

Piinkova insinööri antaa kehittämälleen laitteelle nimeksi kirjainlyhenteen tai numerosarjan. Ehkä hän pelkää, että inhimillisesti nimetty härveli alkaisi oikutella kuin ihminen tai eläin. Hieman pehmeämpi antaa käyttöjärjestelmälle robotin nimen, vaikkapa Androidin. Kovat käyttäjät haluavat ottaa maailman hallintaansa. Tietokone on rakas, koska sen saa toimimaan täsmälleen halutulla tavalla. Ääriesimerkkinä kovasta käyttäjästä Turkle mainitsee nuoren ohjelmoijan, joka koki itsensä jumalaksi puhaltaessaan rautaan hengen. Laite voi olla kehonhallinnankin väline. Muuan diabeetikko on kiintynyt verensokerin mittariin, koska se auttaa häntä kontrolloimaan sokeritasoaan kellosepän tarkkuudella. Mies ei pidä ajatuksesta, että tulevaisuuden laite mittaisi sokerin automaattisesti ja annostelisi insuliinin itsekseen. Hän ei enää kokisi olevansa kehonsa herra. Kova käyttäjä voi haluta silmäproteesinsa iiriskuvioksi kissansilmän tai peilin, mutta pehmeä käyttäjä pitäytyy alkuperäisen silmänsä kopiossa, jotta muiden on helppo nähdä hänet entisenlaisena ihmisenä. Toisaalta pehmeäkin saattaa valita tekniseltä näyttävän mutta käytännöllisen jalkaproteesin, koska sillä voi liikkua yhtä jalkaa muiden kanssa.

Ensin pureskellaan

Turklen havaintojen mukaan uusia laitteita otetaan haltuun kolmessa vaiheessa: arastellen, pureskellen ja nielaisten. Pehmeä käyttäjä tutkii pitkään, onko laite elävä vai ei. Sain jouluna 2010 sormitietokoneen, jota nimitän lääpykäksi, koska sitä käytetään lääppimällä. Alussa olin lääpykän kanssa hyvin varovainen. Pelkäsin, että se kieltäytyy yhteistyöstä, jollen kohtele sitä hellästi. Halusin selvittää, miten sen käyttöjärjestelmä Android ajattelee. Pelkäsin pudottavani sen, jolloin se voisi vammautua tai jopa kuolla. Kovat käyttäjät sivuuttavat arasteluvaiheen ja tarttuvat uuteen laitteeseen kuin sika limppuun. Kova esineellistäjä ei näe syytä neuvotella edes ihmisten kanssa, joten tunnekontaktin ottaminen koneeseen olisi hulluutta. Mahdollisuus kurkistaa laitteen sisään tai purkaa se osiin hävittää viimeisenkin mystiikan. Muistan järkyttyneeni, kun entinen työkaverini käytti tietokonetta, vaikka sen suojakuori oli irti. Konetta oli kuulemma kätevämpi virittää sillä tavoin, mutta minusta se näytti eläimeltä, jonka vatsa oli avattu. Pureskeluvaiheessa kovimmat käyttäjät ”virittävät mopoa”. Laitteen rajoja kokeillaan, jotta nähdään, mikä on sille liikaa. Laitteesta pitää saada kaikki irti, mutta toisaalta on noloa, jos mopo karkaa käsistä.

Lopulta nielaistaan

Kun työkalu on ”nielaistu”, siitä tulee minuuden jatke. Meistä tulee tavallaan kyborgeja.Lukemaan opetellessamme tavaaminenkin oli aluksi vaikeaa ja pureskelimme taitoa aapisesta. Kirja esineenä oli tärkeä. Lukutaidon  nielaistuamme valokeilaan kuitenkin astui sisältö. Kirjasta tuli vain väline, ja sama tapahtuu elektroniselle lukulaitteelle. Laite voi myös kytkeytyä osaksi identiteettiä. Taitavasta kirveen käyttäjästä tulee kirvesmies ja lukeneesta kirjanoppinut. Autoilijasta tulee autonsa tyypin mukaan rekkamies tai mersumies.

Mutta kuka nielaisikaan kenet?

Vanhan sanonnan mukaan varhainen lintu nappaa madon. Toisaalta vasta toinen hiiri nappaa juuston, koska ensimmäinen jää loukkuun. Ihminen on pohjimmiltaan varovaisen utelias laji. Uhkarohkeimmat ovat kuolleet jo ennen lisääntymisikää. Kannattaa siis katsoa, mitä olemme kulloinkin nielaisemassa.Uteliaat eli persoonallisuudeltaan avoimet toki ehtivät nielaista ja ehkä oksentaakin monta uutuutta samassa ajassa kuin perinteissä pysyvät sulattavat yhden.Samalla kun työkalu on itsemme jatke, se varaa osan meistä. Kun käsi tarttuu vasaraan, kädellä ei voi yhtaikaa tehdä muuta. Käsi on vasaran. Työkalu myös heikentää sitä osaa meissä, jota se auttaa. Traktorilla voi muokata päivässä saman pellon kuin kuokalla kuukaudessa, mutta kun käytämme traktoria kuokan sijaan, lihasvoima heikkenee.Väitteestä ”väline on viesti” tunnettu kanadalainen mediafilosofi Marshall McLuhan lohkaisi, että ihmiset ovat oikeastaan konemaailman sukupuolielimiä. Ihminen luo yhä kehittyneempiä työkaluja – ”hedelmöittää” koneet, kuten mehiläiset pölyttävät kasvit – kunnes koneet ovat saavuttanut kyvyn lisääntyä itsenäisesti.

Julkaistu Tiede -lehdessä 5/2011

Tuija Matikka on psykologi ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25799
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1194
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.