1700-luvulla elänyttä lontoolaista puoskaria John Martenia arvellaan masturbaatiopaniikin alkuunpanijaksi. Kuva: Wikimedia Commons
1700-luvulla elänyttä lontoolaista puoskaria John Martenia arvellaan masturbaatiopaniikin alkuunpanijaksi. Kuva: Wikimedia Commons

Noin kolmesataa vuotta sitten lontoolainen lääkäri hoksasi oivan konstin edistää bisneksiään. Hän keksi, että itsetyydytys on sairaus, joka kammottavalla tavalla tuhoaa ruumiin ja mielen. Huijaus onnistui niin hyvin, ettei masturbaatiopaniikki ole vieläkään tyystin hellittänyt.

Maailman julkisin salaisuus on, että miltei jokainen masturboi, todennäköisesti myös sinä.

Nyt osa lukijoista hämmentyi. Jotkut suuttuivat. Muutamat ehkä peruuttavat tämän lehden tilauksen. Siinä ei ole mitään uutta. On jopa ihmisiä, joiden ura on tuhoutunut masturbaatioon. Yksi heistä on Joycelyn Elders. Eikä kyse edes ollut hänen omasta masturbaatiostaan.


Suopeus koitui tuhoksi

Surgeon general on Yhdysvaltain korkein lääkintöviranomainen. Kun lasten seksuaaliseen kehitykseen erikoistunut professori Joycelyn Elders nimitettiin tuohon virkaan 1993, hän oli ensimmäinen musta ja vasta toinen nainen tällä paikalla.

Vuodenvaihteessa 1994-1995 Elders osallistui YK:n aids-konferenssiin. Sen lehdistötilaisuudessa häneltä kysyttiin, eikö masturbaatiota voisi suositella turvaseksinä, jonka avulla nuoret välttäisivät aidsin tartuntariskin.

Elders vastasi, että masturbaatio on osa ihmisen normaalia seksuaalisuutta, joten ehkä sitä todellakin pitäisi opettaa. Se oli Virhe. Lehdissä Eldersiä haukuttiin masturbaation ylipapittareksi. Konservatiivit raivosivat. Lopulta presidentti Bill Clinton pyysi häntä eroamaan.

Miksi masturbaatiosta puhuminen niin häiritsee joidenkin mielenrauhaa? Mistä on peräisin tämä hysteerinen asenne?

Vastaus on varsin karu. Kalifornian Berkeleyn yliopiston professori Thomas Laqueur kertoo kirjassaan Solitary Sex, A Cultural History of Masturbation, että masturbaatiopaniikin synnytti yksi häikäilemätön lontoolaispuoskari, joka halusi tehdä rahaa - ja onnistui yli odotusten.

Onania saapuu Lontooseen

1700-luvun alun Lontoo oli ensimmäinen moderni eurooppalainen suurkaupunki hyvässä ja pahassa. Vuosina 1665 ja 1666 raivonneen ruton jälkeen väkiluku oli taas ylittänyt 600 000:n rajan ja oli hyvää vauhtia nousemassa kohti miljoonaa.

Ilmapiiri oli poliittisesti levoton ja kulttuurisesti ristiriitainen. Kirkko opetti yhtä ja valistusoppi toista. Lääketiede oli vielä lapsenkengissä. Kun tutkimus ja uskomukset usein menivät pahasti sekaisin oppineessakin päässä, tavalliselle kansalaiselle voitiin esittää tieteenä mitä tahansa.

Samaan aikaan sosiaalinen elämä sai uusia muotoja. Nouseva keskiluokka alkoi viihtyä kaupunkiin perustetuissa tuhansissa kahviloissa. Niissä kasvoi uusi kirjallinen kulttuuri, jota ruokkivat lehdet, kaunokirjallisuus ja kaikenlaisista aiheista tehtaillut pamflettikirjaset. Televisiota palvovan nykyihmisen on vaikea edes kuvitella, miten voimakas vaikuttaja painettu sana oli.

Tähän lukuhimoisten kuhinaan iski salaman lailla pieni kirjanen Onania; tai Itsesaastutuksen Vastenmielinen Synti, ja Sen kaikki Pelottavat Seuraukset, molemmissa Sukupuolissa, sekä Hengellisiä ja Ruumiillisia Ohjeita niille, jotka ovat jo vahingoittaneet itseään tällä kammottavalla tavalla. Ja oikea-aikaisia varoituksen sanoja kansakunnan Nuorille, molemmille Sukupuolille.

Tarkka julkaisuaika on epävarma, mutta Laquerin mukaan se osuu vuosiin 1708-1716. Vuosi 1712 on hyvä arvaus. Kirjasen kannessa ei ollut tekijän nimeä, mutta Laqueur arvelee, että hän oli lontoolainen puoskari John Marten, joka noina vuosina puuhasteli monenlaisen "lääketieteellisen" julkaisutoiminnan parissa.

Tieto leviää kuin kulovalkea

Onanian kehystarinan mukaan kirjoittaja oli huolissaan Raamatun Onanin synnistä ja siitä, että ihmiset menettävät terveytensä masturbaation takia. Hän kuvaili lukuisia sen aiheuttamia oireita, jotka lopulta johtavat mielisairauteen tai kuolemaan. Hän kertoi aikoneensa ensin tarjota ihmisille hengellisiä neuvoja, mutta sitten tutustuneensa lääkäriin, jolla oli tautiin oivallisia lääkkeitä. Vielä kerkesi pelastua.

Tieto kirjasesta levisi kahviloissa kuin kulovalkea, ja se myi kuin kuumille kiville. Siitä otettiin yhä uusia painoksia. Jokaisellahan oli jotain kolotusta. Eikö päätä särkenytkin aamulla? Ettei vain minunkin silmieni alla ole siniset pussit? Kun kirjassa kuvatut oireet olivat hyvin yleiset, jokainen tavallinenkin vaiva meni pian itsesaastutuksen piikkiin - miltei jokainenhan masturboi.

Keksittyään tyhjästä uuden taudin ja säikyteltyään ihmiset sillä puolikuoliaiksi tekijä organisoi kirjakauppiaista ketjun, joka tarjosi pelastusta: Vahvistavaa tinktuuraa ja Tehoisaa pulveria. Kuurin hinta oli 12 šillinkiä. Sillä olisi nauttinut kupin kahvia kahvilassa joka päivä miltei vuoden ajan, eli nyky-Suomen hinnoilla pitäisi kai puhua sadoista euroista.

Paniikki laajenee maailmalle

Maailmalle masturbaatiopaniikki alkoi levitä 1724, jolloin Onaniasta otettiin ensimmäinen amerikkalainen painos.
Vuonna 1728 uusi tauti pääsi Ephraim Chambersin universaaliin Cyclopaediaan, ja pian kaikissa ensyklopedioissa varoitettiin onaniasta tai manstrupraatiosta tai manustupraatiosta, joilla nimillä tauti myös tunnettiin.

Todellinen huuma alkoi 1759, kun kuuluisa sveitsiläinen lääkäri Samuel Auguste David Tissot julkaisi aiheesta latinankielisen tutkielman ja heti perään kansantajuisen pamfletin. Siitä tuli sensaatio, josta otettiin kymmeniä painoksia lukuisilla kielillä miltei 150 vuoden ajan.

Tissot’n itsensä mukaan masturbaatio oli tappanut enemmän nuoria miehiä kuin kaikki muut taudit yhteensä, ja jotkut kirjoittajat lisäsivät laskelmaan vielä sodat. Lopulta paniikki ylitti kaikki järjelliset mittasuhteet. Kehittyi kokonainen kasvatuksen filosofia, joka lähti tappavan taudin torjunnasta keinolla millä hyvänsä.

Kauheita hoitoja lapsillekin

Lasten kädet saatettiin kahlita nukkumisen ajaksi erilleen ja jalat yhteen. Heidät puettiin pakkopaitaa muistuttaviin siveysvaatteisiin, jotka estivät sukupuolielinten hypistelemisen. Pojille tehtiin esinahan tahallisen kivuliaita poistoja. Tytöiltä amputoitiin klitoris tai ommeltiin häpyhuulet puuduttamatta yhteen. Näin haluttiin varmistaa, että lapsille syntyisi pelko kaikkea seksuaalista kohtaan.

Nuorukaisia varjeltiin yölliseltä erektiolta infibulaatiotekniikalla, kiristämällä esinahka peniksen pään ympärille silkkilangalla tai hakaneulalla niin, että pienikin peniksen paisuminen herätti suuriin kipuihin. Peniksen ympärille saatettiin myös kiinnittää piikkipanta.

Koko repertoaari on niin sadistinen, että on pakko kysyä, miten kokonainen aikakausi saattoi vaipua tällaiseen mielisairauden kaltaiseen paniikkiin. Kuvittelivatko ihmiset masturbaation aiheuttamat kammottavat vaivat? Varmastikaan eivät. Vaivat olivat todellisia, mutta käsitys niiden synnystä oli virheellinen.

Euroopan kaupunkien likaisissa oloissa väkeä kaatoivat muun muassa tartuntataudit. Kun nyt lukee kuvauksia masturbaation aiheuttamista tragedioista, vaikuttaa siltä, että esimerkiksi elimistön hitaasti näivettävä tuberkuloosi usein pantiin masturbaation piikkiin.

Masturbaation tiliin meni myös naisia vaivannut salaperäinen hysteriaoireyhtymä, vaikka hermostuneisuutena ja pyörtyilynä ilmennyt sairaus johtui todennäköisimmin masturbaatiopaniikin synnyttämästä ahdistuksesta. Masturbaatiovälineiden historiaa tutkinut Rachel Maines kertoo kirjassaan The Technology of Orgasm, että hysteriaa hoidettiin laitteilla, joiden ilmeinen tarkoitus oli kiihottaa nainen orgasmiin. Tohtorin täytyi siis tehdä se, minkä ihminen hyvin olisi voinut tehdä itse tai yhdessä puolisonsa kanssa.

 

Asenteet lientyvät meilläkin

Suomessa julkaistiin vielä 1950-luvulla sukupuolioppaita, joissa varoitettiin masturbaatiosta ankarin sanakääntein. Tästä voi päätellä, millaista masturbaatioahdistusta kantoivat vuosisadan alkupuolella, masturbaatiohysterian huippukaudella, syntyneet ikäluokat. Sekään ei ihmetytä, että vielä 1970-luvun alussa joka kolmas suomalainen uskoi masturbaation vahingoittavan terveyttä.

Sittemmin asiallinen tieto on lisääntynyt, pelot ovat vähentyneet ja masturbaatio (tai ainakin valmius myöntää harjoittaneensa sitä) on hiljakseen yleistynyt sukupolvi sukupolvelta. Näin osoittavat muun muassa tutkimukset, joita ovat tehneet tunnetut seksuaalielämämme tutkijat Osmo Kontula ja Elina Haavio-Mannila. Heidän mukaansa masturbaatioaktiivisuus riippuukin lähinnä siitä, millainen ilmapiiri masturbaatiota kohtaan vallitsi niinä nuoruuden vuosina, jolloin itse kunkin seksuaaliset tavat ja asenteet muotoutuivat.

Terveysaate edistää paniikkia

Masturbaatiopaniikkia siivitti osaltaan se, että se osui yksiin periamerikkalaisen terveysaatteen kanssa. Kummassakin uskonnollinen asketismi ja poliittinen konservatismi löivät kättä.

Yhdysvaltain terveysliikkeen tunnetuimpia profeettoja oli presbyteeripappi Sylvester Graham, joka uskoi, että liika seksi aiheutti kaikkea mahdollista ruoansulatusvaivoista ja päänsärystä epilepsiaan ja mielisairauteen. Hänen mielestään miesten piti säilyttää poikuutensa ja naisten neitsyytensä kolmikymmenvuotiaiksi. Senkin jälkeen seksiä sopi harjoittaa ainoastaan lisääntymistarkoituksessa kerran kuussa, ja silloinkin vain, jos terveys muuten oli hyvä. Graham kehitti ni¬meään kantavat keksit hillitsemään liiallista seksuaalisuutta.

Toinen tunnettu terveysvalistaja oli lääkäri ja kiihkeä seitsemännen päivän adventisti John Harvey Kellogg, joka veljensä Will Keith Kelloggin kanssa perusti terveysruokaa tuottavan Sanitas Food Companyn 1897. Sen kuuluisin tuote olivat rapeiksi paahdetut maissihiutaleet, joita suositeltiin nuorisolle aamiaiseksi nimenomaan siksi, että niiden uskottiin rauhoittavan teini-iän seksuaalista kiihkoa.

Samassa hengessä rakennettiin partioliikettä. Lordi Robert Stephenson Smyth Baden-Powell uskoi, että masturbaatio tuhoaa ruumiin ja sielun. Väsyttämällä nuoret reippain ulkoilmaleikein heidät saatiin iltaisin nukahtamaan kuin tukki.

Tiede tuo uudet tuulet

1800-luvun lopulla hajanaisia järjen ääniä kuului jo sieltä täältä. Antropologit ja eläintieteilijät osoittivat, että masturbaatio oli tavallinen ilmiö kaikissa kulttuureissa ja lukuisilla eläinlajeilla. Brittiläinen seksuaalipsykologi Havelock Ellis otti käyttöön autoeroottisuuden käsitteen ja esitti, että masturbaation taustalla on sama ominaisuus, joka tekee ihmisestä ihmisen: luova mielikuvitus.

Tämä ei vielä kääntänyt psykoanalyysin perustajan päätä. Sigmund Freud uskoi yhä, että masturbaatio on vahingollista, mutta hänkään ei enää pitänyt sitä syntinä eikä sairautena vaan välttämättömänä välivaiheena ihmisen kehityksessä.

Useimmissa lääkärikirjoissa uudet ajatukset otettiin huomioon. Masturbaatiovaroitukset katosivat vähitellen 1900-luvun alkupuolella, koska näyttöä näyttöä haittavaikutuksista ei ollut.

Seksitutkimus todistaa harhat

1940- ja 1950-luvun taitteessa ilmestyivät amerikkalaisen eläintieteen professorin Alfed Kinseyn työryhmän niin sanotut Kinseyn raportit. Ne osoittivat, että masturbaatio on erittäin yleistä myös aikuisväestön keskuudessa eikä rajoitu luusereihin ja kouluttamattomiin väestönosiin. Terveyshaitat Kinsey totesi perättömiksi väitteiksi, joilla vain pönkitettiin ahdasmielistä moraalia.

Samaa evankeliumia julistivat 1960-luvulla amerikkalaiset seksologit William Masters ja Virginia Johnson. Heidän teoksensa Human Sexual Response ja Human Sexual Inadequacy ovat muodostuneet maamerkeiksi ihmisen seksuaalisuuden ymmärtämisessä, ja siksi he ovat saaneet kylttinsä St. Louisin kuuluisalle Walk of Famelle muiden kuuluisuuksien seuraan.

Vuonna 1976 ilmestyi niin sanottu Hiten raportti, jossa Shere Hite ylisti masturbaatiota avoimesti ja kehotti ihmisiä harjoittelemaan sitä. Kun Kinseyn raportin kuvaukset masturbaatiotekniikoista olivat tieteellisen lakonisia, Hite-raportti suorastaan ilotteli yksityiskohdilla.

Tämän jälkeen on esiin kasvanut kokonainen kirjallisuuden haara, jossa masturbaatiosta tehdään viaton ilon lähde - tai poliittinen ase, jolla nainen voi vapautua patriarkaatin holhouksesta.

Miehen oikeus hakusessa

Suurin osa 1900-luvun masturbaatiokeskustelusta käytiinkin naisen masturbaation ympärillä. Pääosin se johtunee siitä, että usein nimenomaan naisen seksuaalisuus on yhteiskunnassa koettu ongelmaksi.

Viime aikoina monet seksuaalisuuden tutkijat ovat kuitenkin alkaneet kiinnittää huomiota siihen, että myös miehen seksuaalisuus kärsii samantyyppisistä väärinkäsityksistä, jotka vuosisatoja estivät naisia löytämästä itseään.

Tämä keskustelu oirehtii kulttuurista asennemuutosta, mutta miksikään joukkoliikkeeksi se ei vielä ole muodostunut. Ehkä lääketiede tulee miesten avuksi.

Masturbaation puolestapuhujat ovat jo pitkään sanoneet, että se torjuu masennusta ja lieventää stressiä. Neljä vuotta sitten saatiin myös ensimmäisiä näyttöjä siitä, että masturbaatio voi oikeasti olla terveellistä - ainakin miehille. Graham Gilesin johtama australialainen tutkimusryhmä ilmoitti tuloksista, joiden mukaan ahkera aikuisiän masturbaatio voi torjua eturauhassyöpää.

Kun eturauhassyöpä on monessa maassa miesten yleisin syöpä ja kun osa tapauksista on kohtalokkaita, saattaa olla, että masturbaatiota olisi hyljeksimisen sijasta todellakin opeteltava - ja opetettava.

Paras tunnustaa huviksi

Ehkä jonain päivänä jopa Yhdysvaltain surgeon general saa olla julkisesti sitä mieltä, että lapsille pitäisi puhua koulussa masturbaatiosta.

Jos näin käy, masturbaatiota ei kuitenkaan kannata markkinoida oikean seksin turvallisena odotushuoneena tai pariseksin korvikkeena. Se ei näet luultavasti pidä nuoria poissa vaarallisemmista puuhista. Tutkimukset kertovat, ettei masturbaatio yleensä ole pariseksin korvike vaan siitä pääosin riippumaton seksuaalisuuden muoto.

Joidenkin tutkimusten mukaan on jopa niin, että ahkerilla masturboijilla on muutenkin tavallista vilkkaampi seksielämä.

Parasta on siis rehellisesti myöntää, että masturbaatio on hupi sinänsä ja sopii kaikenikäisille siinä kuin biljardi tai pitsinnypläys. Jos Graham Giles on oikeassa, poikien ja miesten kannattaa ehkä erityisesti harjoittaa sitä henkensä edestä.

Erkki Kauhanen on valtiotieteen tohtori, tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Julkaistu Tiede-lehden  numerossa 5/2007

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5223
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti