Ihmisillä on pinttyneet tapansa vastata haasteisiin. Entä jos tällä kerralla kannattaisikin vaihtaa strategiaa?


Entä jos tällä kerralla kannattaisikin vaihtaa strategiaa?




Jos ihmistä vertaa taloon, vanhemmilta saadut geenit ovat kuin rakennuspiirustukset, joiden pohjalta keho kokoaa itsensä. Meemit eli kulttuurigeenit puolestaan kopioituvat meihin jäljittelyn kautta. Esimerkiksi uskomukset, taidot ja toimintatavat ovat talon sisustukseen kuuluvia meemi-mööpeleitä.

Mööpeleitä kulkeutuu taloomme vanhemmilta, koulusta, kavereilta ja vaikkapa television saippuasarjoista. Olen usein miettinyt, miksi jotkut surkeilematta vaihtavat muutkin kuin vanhentuneet ja kirppuiset mööpelit uusiin, kun taas toiset kokevat, että vanhassa on vara parempi.

Mysteeri sai osittaisen vastauksen, kun luin Juha Perttulan kirjaa Olenko onnellinen? (PS-kustannus 2001). Perttulan väitöskirja muhi 1991-1998, kun hän toimi professori Lea Pulkkisen johtamassa Lapsesta aikuiseksi -tutkimusprojektissa. Siinä on seurattu vuodesta 1968 yli kolmensadan ihmisen sosiaalisuuden ja persoonallisuuden kehitystä. Tutkittavat olivat projektin alussa kahdeksanvuotiaita ja Perttulan keskustellessa heidän kanssaan 35-vuotiaita. Perttula pyrki hahmottamaan, millaisten "silmälasien" läpi aikuiset miehet näkevät elämänsä.

Perttulan riemastuttavin huomio lienee se, että onnelliseksi tai onnettomaksi voi tulla sekä mukautuvasti sopeutuen että pohtivasti kyseenalaistaen. Näiden suhtautumistapojen mukaan ihmiset voi luokitella neljään perustyyppiin.


1. Kultalusikkaansa sopeutunut

Jos olet pystynyt esimerkiksi hyvän kodin perintönä keräämään itsellesi toimivat ja ajan henkeen sopivat meemi-mööpelit, mitä niitä muuttamaan. Vaihtamiseen tarvittavan ajan ja vaivan voi käyttää menestymiseen ja elämästä nauttimiseen.

Onnellisen sopeutujan motoksi sopii: miksi keksiä pyörää uudelleen. Toinen elämänohje voi kuulua: jos jokin ei ole rikki, sitä ei kannata ryhtyä korjaamaan.

Koska onnellisesti mukautuneella ihmisellä ja ympäristöllä on yhteiset edut, yhteisö palkitsee tarmokkaan yhteiskunnan tukipylvään avokätisesti. Sopeutuminen antaa ihmiselle hyvän itsetunnon, ja elämä sujuu mukavasti erityisesti perinteisessä ympäristössä, jossa roolit siirtyvät isältä pojalle ja äidiltä tyttärelle.


2. Puusta pudonnut mukautuja

Yhteiskunnan raju muutos voi johtaa pelisääntöjen muuttumiseen. Hommat eivät hoidukaan vanhoilla ajatuskaavoilla. Ihmisen voi havahduttaa elämänkriisi, kuten vammautuminen, avioero tai työttömyys. Mutta aivan yhtä lailla mietintätarpeen voi laukaista rakastuminen tai arkinen pulma, johon ei tunnu olevan ratkaisua. Hyvinkin pieni ajatusmuutos voi tuottaa sisäisen mullistuksen.

Myös neljänkympin kriisi tai viidenkympin villitys voi saada pohtimaan, että on elänyt menestyksekkään elämän - kun vain tietäisi, kenen. Kodin mööpelit tuntuvat anopin valitsemilta.

Ulkoapäin ohjautuva joutuu helposti ansaan, koska hän kuvittelee ongelmien ja siten myös ratkaisujen piilevän ympäristössä. Tarvitaan ehkä paljonkin tuskaa ja turhautumista, ennen kuin mukautuja tulee ajatelleeksi, että meemejä voi mööpelien tavoin punnita, kokeilla, valita ja vaihtaa. Ajatus oman todellisuuden rakentamisesta voi tuntua mukautujasta mahdottomalta. Miten todellisuuden muka voisi valita!

Mukautuja huomaa, että hänen elämänsä kasvimaa on täynnä rikkaruohoja ja maa olisi käännettävä perusteellisesti tai jopa poltettava. Parempia meemejä tai tarinoita ei saa juurtumaan, ellei edellisiä ole juurittu pois. On hyödytöntä kylvää siemeniä rikkaruohojen sekaan.

Pohdiskeleva myllerrys satuttaa ja tekee joksikin aikaa onnettomaksi. Poltetussa maassa ei heti näy uutta kasvua. Onneksi koko puutarhaa ei tarvitse kyntää kerralla.


3. Taistelunsa käynyt pohdiskelija

Jos ihminen saa lapsuudenympäristöstään perinnöksi homeisia ja kirppuja kuhisevia mööpeleitä, selviytyminen vaatii heti alkuun elämän peruskysymysten perkaamista. Teit isäin astuminen ei ole mielekästä, jos saadut toimintamallit tuottavat vakavia vaikeuksia. Nuoren on itse etsittävä uusia mööpeleitä ja valittava niistä toimivimmat, vaikka se olisi älyllisesti ja tunnepuolellakin rankkaa. Onneksi yksi turvallinen aikuinen riittää antamaan perusmööpelit.

Murrosikä merkitsee monelle nuorelle meeminvaihtoviikkoja. Nuori huomaa nopeasti, ettei vastarannankiiskeilyä katsota hyvällä, ja tämä voi nakertaa minäkäsitystä. Jos omien uskomusten ja toimintatapojen kriittinen pohdiskelu kuitenkin iskostuu identiteettiin asti, vastedes on aivan luonnollista seuloa, mikä on todellista itseä ja mikä ympäristön asettamaa painetta.

Niinpä kyseenalaistaja voi toimia ympäristön haluamalla tavalla, muttei sopeutuakseen vaan sisäisistä syistä.

Yhtä hyvin kyseenalaistaja saattaa kuitenkin kulkea omia polkujaan - ympäristön suureksi harmiksi.
Tasapainoisen pohdiskelijan talo pysyy kohtalaisen hyvässä kunnossa, koska hän uudistaa taloaan priorisoiden: nurkan tai huoneen kerrallaan ja mielellään vähän ennakkoon. Jos kyseenalaistaja tuntee vaikutusmahdollisuuksiensa rajat, hän pyrkii niiden sisällä säilyttämään riippumattomuutensa. Hän tekee uudistuksia voimiensa ja taitojensa mukaan eikä tukeudu toisiin ihmisiin perusteettomasti.


4. Napaansa tuijottava vatvoja

Oman elämän pohdiskelu ei ole hassumpi harrastus, koska se käy missä ja milloin tahansa, yksin tai kavereiden kanssa. Lisäksi pohdinnan kohteena on tuttu ja mielenkiintoinen hahmo, johon pääsee näin tutustumaan yhä syvemmin.

Pulmia kannattaa aivojumpan vuoksi pohtia, vaikkei ratkaisua olisikaan. Sitä paitsi pohdinnan virittämä toiminta ja sen tuomat elämänkäänteet takaavat myöhemminkin virkistäviä haasteita. Hyödyttömäksi vatvonnaksi pohdiskelu muuttuu vasta, kun myllytykseen ei enää tule uusia näkökulmia tai faktoja.*

Toisinaan kyseenalaistaminen menee kuitenkin liiallisuuksiin, ja pohdiskelija uppoaa yhä syvemmälle ongelmien suohon. Kun kyseenalaistaa kaikkea yhtä aikaa, koko talo on yhtä remonttityömaata ja koko oleminen tuntuu sekavalta.

Suorastaan haitalliseksi pohdiskelu käy, jos pulman ydin on selvästi ympäristössä ja ratkaisu vaatisi käytännön toimia. Umpisuolen tulehtuessa himopohdiskelija ei ehkä menekään lääkäriin vaan ryhtyy miettimään, onko kovan kivun takana kukaties lapsuuden ihmissuhteista johtuva sisäinen ristiriita tai jokin kosminen läksy.


Varo hukkumasta napaasi

On tärkeää erottaa toisistaan itseensä keskittyvä ja itsestä ohjautuva elämä.

Itseensä keskittyvää ohjaa ympäristön normisto - joka tosin voi ilmetä vaikkapa itsetuntemukseen opastavan gurun kaavussa. Kun ihminen uppoaa liian syvälle elämäänsä, hänellä ei ole enää käsitystä siitä, millaista elämää hän elää tai millaista pitäisi elää. Niinpä hän kysyy sitä muilta.

Sen sijaan itsestä ohjautuva vastaa itse elämästään. Hän hahmottaa selvästi itsensä ja ne ulkopuolellaan olevat asiat, joita hän voi ohjata. Hän osaa myös kurottaa kohti toista ihmistä toisin kuin itseensä keskittyvä, joka ei kykene unohtamaan itseään hetkeksikään.

Itseensä keskittyvästä pienikin uhrautuminen toisen puolesta tuntuu itsensä väheksynnältä. "Mitä minä tästä saan?", hän kysyy. Jos ihminen ei keski-ikään mennessä huomaa, että maailmassa on muitakin, hän joutuu ansaan, jossa hän käpertyy itseensä ja eristäytyy.



Tuija Matikka on psykologi, joka on erikoistunut organisaatioiden ja henkilöstön kehittämiseen ja harjoittaa myös henkilökohtaista psykologista neuvontaa. Artikkeli sai innoituksensa psykologian tohtori Juha Perttulan kirjasta Olenko onnellinen? Psykologista tunnustelua suomalaisen aikuisen onnellisuudesta (PS-kustannus 2001).



 

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Hirmun anatomia on selvinnyt sääsatelliittien mikroaaltoluotaimilla. Ne näkevät pilvien läpi myrskyn ytimeen ja paljastavat ukkospatsaat, joista myrsky saa vauhtinsa. Kuva: Nasa/Trimm

Pyörivät tuulet imevät energiansa veden lämmöstä.

Trooppiset rajuilmat tappoivat vuosina 1995–2016 lähes 244 000 ihmistä, koettelivat muuten 750 miljoonaa ihmistä ja tuhosivat omaisuutta runsaan 1 000 miljardin dollarin arvosta, enemmän kuin mitkään muut mullistukset, esimerkiksi tulvat tai maanjäristykset.

Näin arvioi maailman luonnonkatastrofeja tilastoiva belgialainen Cred-tutkimuslaitos raporteissaan, joissa se laskee katastrofien pitkän aikavälin inhimillistä hintaa.

Myrskytuhot ovat panneet myrskytutkijat ahtaalle. Kaikki tahtovat tietää, mistä näitä rajuilmoja tulee. Lietsooko niitä ilmastonmuutos?

Lämpö alkaa tuntua

Näihin asti tutkijapiireissä on ollut vallalla käsitys, jonka mukaan hirmuista ei voi syyttää ilmastonmuutosta vielä kotvaan. Se alkaa voimistaa myrskyjä vasta pitkällä aikajänteellä.

Nyt hurjimpia myrskyjä on kuitenkin alettu kytkeä ilmaston lämpenemiseen. Esimerkiksi alkusyksystä 2017 Maailman ilmatieteen järjestö WMO arvioi, että lämpeneminen todennäköisesti rankensi elokuussa Houstonin hukuttaneen Harvey-myrskyn sateita.

Jotkut tutkijat ovat puhuneet kytköksistä jo vuosia.

Esimerkiksi Kerry Emanuel, Massachusettsin teknisen yliopiston myrskyspesialisti, laski 2005, Katrinan runnottua New Orleansia, että Atlantin ja Tyynenmeren myrskyt ovat nykyään 60 prosenttia voimakkaampia kuin 1970-luvulla.

Keväällä 2013 Nils Bohr -instituutin Aslak Grinsted raportoi, että lämpenemiskehitys vaikuttaa myrskyissä syntyviin tulva-aaltoihin.

Kun maapallon keskilämpötila nousee 0,4 astetta, myrskytulvien määrä tuplaantuu. Tämä rajapyykki on jo ohitettu. Kun lämpötila nousee kaksi astetta, tulvat kymmenkertaistuvat. Silloin superrajuja myrskyjä hyökyy Atlantilta joka toinen vuosi. Tähän asti niitä on nähty kerran 20 vuodessa.

Meri lämpenee otollisesti

Tärkein myrskyjä ruokkiva muutosvoima löytyy sieltä, mistä myrskyt ammentavat energiansa ja mihin ilmastonmuutoksen nähdään vaikuttavan: meriveden lämpötilasta. Se kehittyy myrskyille otolliseen suuntaan.

Esimerkiksi Meksikonlahdella, hurrikaanien voimanpesässä, on mitattu jopa pari astetta tavallista korkeampia meriveden lämpötiloja.

Kun Haiyan, yksi kaikkien aikojen kovimmista taifuuneista, marraskuussa 2013 jätti kaksi miljoonaa filippiiniläistä kodittomiksi, meri oli myrskyn syntyalueella vielä sadan metrin syvyydessä kolme astetta normaalia lämpimämpi.

Meressä tapahtuu muutakin epäedullista: pinta nousee. Se kasvattaa myrskyjen nostattamia tulva-aaltoja, jotka usein saavat aikaan pahinta tuhoa.

 

Näin hirmumyrsky kehittyy

Hirmun syntymekanismi on sama kaikkialla, vaikka nimitykset vaihtelevat. Atlantilla ja Amerikan puoleisella Tyynellämerellä puhutaan hurrikaaneista, Aasian puolella taifuuneista ja Intian valtamerellä ja Oseaniassa sykloneista. Grafiikka: Mikko Väyrynen

 

Trooppisia hirmumyrskyjä syntyy päiväntasaajan molemmin puolin 5. ja 25. leveyspiirin välillä. Päiväntasaajalla niitä ei muodostu, sillä sieltä puuttuu coriolisvoima, jota myrsky tarvitsee pyörimiseensä

Kehittyäkseen myrsky vaatii tietynlaiset olot. Suursäätilan pitää olla laajalla alueella epävakaa ja ukkossateinen ja meriveden vähintään 26 asteista 50 metrin syvyydeltä. Lisäksi tuulien pitää puhaltaa heikosti 12 kilometrin korkeuteen asti. Voimakkaissa virtauksissa myrskynpoikanen hajoaa.

1. Merestä nousee lämmintä, kosteaa ilmaa. Se kohoaa nopeas­ti ja tiivistyy ukkospilviksi, jotka kohoavat 10–15 kilometrin korkeuteen. Samalla vapautuu lämpöä, mikä ruokkii matalapainetta.

2. Fysiikan säilymislakien mukaan ylös kohoavan ilman tilalle virtaa ympäriltä korvausilmaa, jolloin ilmanpaine alueella laskee.

3. Lämpöä kohoaa ylös yhä laajemmalti, ukkospilvien jono venyy, ja ilman virtausliikkeet voimistuvat. Ilmanpaine laskee lisää, ja alueelle syntyy liikkuva matalapaineen keskus.

4. Paine-ero tuottaa voiman, joka alkaa pyörittää tuulia kiihtyvää vauhtia. Maan pyörimisliikkeestä aiheutuva coriolisvoima kiertää niitä spiraalin lailla vastapäivään kohti matalan keskusta. Kun tuulen sekuntinopeus nousee yli 33 metrin, on syntynyt trooppinen hirmumyrsky.

Hurjimmissa myrskyissä tuulen nopeus nousee 70–90 metriin sekunnissa. Pyörteen halkaisija vaihtelee puolestaan 400 kilometristä 1 000 kilometriin.

5. Myrskyn voimistuessa sen ylle muodostuu korkeapaine, joka pyörii tuulia vastaan. Laskeva ilmavirtaus kuivattaa ja lämmittää keskusta, ja se seestyy myrskynsilmäksi.

6. Silmää kiertävät tuulet sekoittavat tehokkaasti meren pintaa 50–100 metrin syvyydeltä. Kun lämmintä vettä painuu syvyyksiin ja viileää kohoaa pintaan, ”lämpövoimala” jäähtyy ja hitaasti liikkuva myrsky voi heikentyä. Nopeaan myrskyyn jarru ei ehdi vaikuttaa, ja silloin kumpuava vesi voi loppumatkasta muuttua vaaralliseksi.

7. Kun ranta lähestyy ja meri madaltuu, tuulet pakkaavat vettä myrskyn tielle tulva-aalloksi, joka syöksyy myrskyn mukana maalle tuhoisin seurauksin.

Maalle saavuttuaan myrsky laantuu, kun se ei enää saa käyttövoimaa meren lämmöstä.

 

Tuula Kinnarinen on Tiede-lehden toimitussihteeri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2014. Päivitetty 12.9.2018.