Samalta näyttävä sairaus voi paljastua ihan toiseksi, kun potilasta tutkitaan molekyyli molekyyliltä. Yleishoito alkaa vaihtua täsmähoitoon. 

Teksti: Maria Korteila

Syövän hoito on kehittynyt viime vuosikymmeninä harppauksin. Lähes kaikissa syövissä elinajanennusteet ovat parantuneet merkittävästi, joskin syöpätyyppien välillä on isoja eroja. Silti karu totuus on tämä: kaikki syövät yhteen laskien keskimäärin vain kolmannes potilaista hyötyy saamastaan hoidosta. Kaksi kolmasosaa jää hyödyttä tai saa hoidosta jopa merkittävää haittaa. Osa menehtyy hoidon sivuvaikutuksiin.

Paljon parempaa on kuitenkin luvassa. Viiden viime vuoden aikana tieto sairauksiin vaikuttavista geeneistä ja muista molekyyleistä on lisääntynyt vauhdilla. Edistystä ovat ruokkineet tietotekniikan kehittyminen, geenien luennan halpeneminen ja analyysimenetelmien uudistuminen. Moni sairaus osataan määritellä aivan uudella tavalla. Syövät ovat tässä kehityksessä eturintamassa.

Syöpien alalajeista on saatu hurjasti uutta tietoa. Oleellisinta ei enää ole se, että potilaasta on todettu rintasyöpä, vaan se, minkätyyppinen rintasyöpä on kyseessä. Monille syöpien alaryhmille on jo olemassa täsmälääkkeitä, jotka pureutuvat juuri kohderyhmän molekyyleihin.

Syöpä on totuttu nimeämään sijaintipaikkansa mukaan. Uusi syöpien molekyylitason luokittelu voi kuitenkin paljastaa, että vaikkapa tietty mahasyöpä muistuttaakin tyypiltään rintasyöpää ja tarvitsee rintasyöpään kehitetyn täsmälääkkeen.

Solumyrkkyjen viimeinen vuosikymmen?

Tiedelehti Naturen mukaan Euroopassa oli viime kesään mennessä hyväksytty noin viisitoista uutta syövän täsmälääkettä.

Uudet täsmähoidot tuhoavat vain syöpäsoluja eivätkä vahingoita muuta elimistöä. Ne etsiytyvät syöpäkasvaimiin tunnistamalla solujen pinnan siepparimolekyylejä eli reseptoreja.

Täsmälääkkeiden ansiosta päästään vähitellen eroon elimistölle myrkyllisistä solunsalpaajista ja kantasoluhoidoista – ehkä jo kymmenessä vuodessa. Hoitojen sivuvaikutukset vähenevät selvästi, eikä hoito itse enää vaaranna potilaan henkeä.

Sopivan täsmälääkkeen löytäminen perustuu yksilölliseen geneettiseen vaihteluun. Se kartoitetaan elimistön soluista ja tietyistä molekyyleistä, esimerkiksi hormoneista. Näiden biomarkkerien avulla potilaat voi jakaa alaryhmiin.

Ranskassa syöpien testaus on Euroopan edistyksellisintä. Se on keskitetty 28 keskussairaalaan ja syöpäkeskukseen, joista johonkin kukin syöpään sairastunut ranskalainen ohjataan. Jokaiselle tehdään kaikki käytettävissä olevat syöpien geenitestit, joita nykyisin on lähes 20.

Näytteet ja tiedot jäävät talteen. Siitä on hyötyä esimerkiksi jos potilaan syöpä uusiutuu. Hoidot ja analyysitekniikat kun kehittyvät jatkuvasti.

Suomessakin testataan muttei yhtä järjestelmällisesti. Syöpien kaikkien mahdollisten biomarkkerien sijasta meillä katsotaan esimerkiksi rintasyöpäpotilaista vain rintasyöpien markkerit.

Uudet hoidot ovat kalliita. Henkilökohtaisen lääkehoidon apostolit kuitenkin uskovat, että ne tulevat nykyistä hoitokäytäntöä halvemmiksi, koska potilas saa aina oikean hoidon. Tätä nykyä moni saa täysin väärän lääkkeen, ja se vasta kalliiksi tulee. Ranskassa täsmälääkkeisiin on budjetoitu jo yli puolet syöpähoitoihin tarkoitetusta rahasta.

Täsmälääkkeet voivat olla äimistyttävän tehokkaita, mutta aina nekään eivät tepsi. Joissakin tapauksissa lääke ei toimi tai sen vaikutus lakkaa kesken kaiken. Siksi tulevaisuudessa satsataan lääkkeiden yhdistelmiin, kombinaatiohoitoihin.

Uusia lääkkeitä myös pienryhmille

Jotta yhä yksilöllisemmästä täsmähoidosta tulee arkipäivää, myös lääkekehityksen on muututtava. Nyt lääkkeet tulevat markkinoille hyvin hitaasti, ja iso osa uusista aineista ei koskaan pääse myyntiin.

Saadakseen hyväksynnän lääkkeiden on läpäistävä laajat kliiniset kokeet. Jos käy esimerkiksi niin, että lääke testeissä tehoaa vain viidesosaan potilaista, se hyllytetään. Miljardi-investointi menee hukkaan. Kuitenkin voi olla, että tuolle 20 prosentille lääke olisi juuri oikea ja muiden tautityyppi oli erilainen.

Lääkkeitä on totuttu tekemään suurille massoille, mutta se ei enää voi olla ainoa käytäntö, kun täsmähoidot yleistyvät. Lääke pitää voida testeillä kohdentaa pienempiin ryhmiin ja juuri sellaisiin alaryhmiin, joihin se todennäköisimmin tehoaa. Taudin molekyyliprofiilin pitää olla tiedossa.

Tutkijat toivovat, ettei syöpälääkkeiden tarvitsisi täyttää aivan samoja kriteerejä kuin muiden. Jollei syöpäpotilaalla ole muuta toivoa, häntä ei välttämättä kiinnosta, aiheuttaako lääke sivuvaikutuksena päänsärkyä. Hän haluaa mahdollisuuden.

Suomessa tutkitaan leukemian hoitoa

Syövän hoito täsmentyy koko ajan kohti pienempiä, tarkasti määriteltyjä alaryhmiä. Kun kehitys jatkuu, lopulta kohderyhmässä saattaa olla enää yksi potilas. Hänelle määrätään täysin yksilöllinen hoito, jota ei ehkä ole annettu kenellekään toiselle.

Suomessa tätä on alettu tutkia leukemian hoidossa. Suomen molekyylilääketieteen instituutti FIMM tutkii yhdessä Helsingin yliopistollisen sairaalan kanssa akuutin myelooisen leukemian täsmähoitoa. Tähän tautiin sairastuneista joka toinen menehtyy. Jos tauti uusiutuu, selviytymisen mahdollisuus jää kymmeneen prosenttiin.

Leukemia valittiin tutkimukseen siksi, että veren syöpä on tyypiltään paljon yksinkertaisempi kuin monet kiinteän kudoksen syövät. Lisäksi leukemian kehitystä ja hoitojen tehoa on helppo seurata suoraan verinäytteistä.

Helsingin Meilahdessa tehdään koemielessä sitä, mikä voisi olla syöpähoitojen tulevaisuus: robotti testaa potilaalta otettuun verinäytteeseen noin 200:aa eri syöpälääkettä ja niiden yhdistelmiä. Yhteensä testatuksi tulee tuhansia vaihtoehtoja.

Testi kertoo esimerkiksi, jos jokin lääkeyhdistelmä ei tehoa lainkaan tai jos taudilla on taipumusta muuttua sille vastustuskykyiseksi. Testi paljastaa myös lupaavimman lääkityksen.

Tähän mennessä menetelmää on kokeiltu noin 20 potilaalla, jotka sairastavat uusiutunutta leukemiaa. Tutkimus on jo osoittanut, että systeemi toimii: lääke tehoaa näytteessä ja ihmiselimistössä samalla tavoin.

Hämmästyttävän hyviä hoitotuloksiakin on saatu aikaan. Tutkijat eivät kuitenkaan halua vielä liikaa hehkuttaa onnistumisia. Onhan tutkimus vasta alussa, eikä esimerkiksi hoitojen pitkäaikaisesta tehosta ole tietoa.

Myöhemmin menetelmää voidaan soveltuvin osin laajentaa myös muiden syöpien hoitoon. Kasvainten ollessa kiinteitä lääkkeiden testaus ei ole yhtä helppoa, mutta molekyyliprofiilin selvittäminen onnistuu.

Syöpien hoidon ohella molekyylidiagnostiikka mullistaa niiden tunnistamisen. Muutamaan syöpään on jo olemassa testi, joka paljastaa taudin suoraan verikokeesta.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2011

Mikä täsmähoito? – Yksilöity, räätälöity, kohdennettu, henkilökohtainen hoito.– Suunnitellaan perimän ja elimistön muiden molekyylien tutkimuksen perusteella.– Yleistyy sitä mukaa kuin uusia lääkkeitä saadaan markkinoille.

Joka kolmas saa syövänJoka kolmas meistä sairastuu syöpään jossain elämänsä vaiheessa. Suomessa löytyy joka vuosi noin 26 000 uutta syöpätapausta, ja vuosittain 14 000 suomalaista menehtyy syöpään. Tätä nykyä 90 prosenttia potilaista hoidetaan leikkauksella, solumyrkyillä tai sädehoidolla.

Vaivat eivät ole veljeksiä.– Syöpien lisäksi henkilökohtainen lääketiede kehittyy esimerkiksi Altzheimerin taudissa, diabeteksessa, astmassa ja skitsofreniassa, sanoo Jonathan Knowles. – Molekyylitasolla on huomattu, että niiden eri tyypit tarvitsevat omanlaisensa, räätälöidyn hoidon.

Tekesin nimittämä FiDiPro-professori Jonathan Knowles on henkilökohtaisen lääketieteen kansainvälisiä pioneereja, ja hänellä on yli 20 vuoden kokemus kansainvälisten lääke- ja bioteknologiayritysten johtotehtävistä.

Lääkecocktail puraisee.– Syövän hoidossa on tapahtumassa merkittävä muutos, sanoo Olli Kallioniemi. – Kun käytetään useaa eri lääkettä yhtä aikaa, tukitaan syövältä kaikki reitit. Se on tärkeää, sillä syöpä on monimutkainen ja nopeasti muuntautuva sairaus.

Professori Olli Kallioniemi on Suomen molekyylilääketieteen instituutin johtaja. Hänellä on pitkä ura syöpätutkijana, ja hän on kehittänyt menetelmiä, joiden avulla geenitieto saadaan nopeasti ja tehokkaasti hyödynnetyksi sairauksien diagnostiikassa ja hoidossa. 

Jonathan Knowlesin ja Olli Kallioniemen lisäksi artikkelia varten on haastateltu kliinisen hematologian professoria Kimmo Porkkaa.

Ihmiset kokevat monenlaista outoa ilman, että heidän mielenterveytensä olisi uhattuna. Uusi kirja esittelee ja selittää näitä kokemuksia.

Peräti miljoonia amerikkalaisia joutui ufojen sieppaamiksi 1990-luvulla, pääteltiin erään kyselytutkimuksen perusteella pääteltiin.

Usein uhrin makuuhuoneeseen tunkeutui vieraita olentoja, jotka tekivät hänet ensin toimintakyvyttömäksi. Sitten hänet lennätettiin katon läpi avaruusalukseen.

Ufosieppausten vyörystä kertoo Helsingin Sanomien haastattelema psykologian tutkija Jukka Häkkinen kirjassaan Outojen kokemusten psykologia (Docendo 2018). Leipätyökseen Häkkinen tutkii näkemistä Helsingin yliopistossa.

Uusi kirja näyttää, miten ihmismieli loihtii esiin kokemuksia, joita monet pitävät selittämättöminä tai yliluonnollisina.

Sieppaukset avaruusalukseen ovat modernia jatkoa sille, mitä ihmiset ovat kokeneet maailman sivu. Ennen vanhaan makuuhuoneeseen eivät tunkeutuneet harmaat isopäiset avaruusolennot, vaan pelottavat vieraat olivat demoneja, keijukaisia, noitia tai vampyyreja.

”Mielenkiintoista on, että nyt ufosieppaukset ovat kokonaan loppuneet”, Häkkinen sanoo.

Ne olivat 1990-luvulla kulttuurinen ilmiö, joka liittyi scifitarinoihin. Yhdysvalloissa niiden kokijat olivat nähneet scifisarjoja ja -elokuvia, joissa oli isopäisiä, ihmiskokeita tekeviä olentoja.

Makuuhuonevierailujen ja sieppausten takana näyttää Häkkisen mukaan olevan unihalvaus.

Unihalvauksessa siirtymä uni- ja valvetilan välillä häiriintyy. Ihminen on tavallaan sekä hereillä että unessa, selittää Häkkinen kirjassaan. Unen hahmot astuvat valvetodellisuuden päälle.

Halvaantumisen kokemus syntyy siitä, että unen aikana aivojen liikekäskyt eivät pääse etenemään lihaksiin. Tämä lihaslama estää kokijaa liikkumasta.

Unihalvauksen aikana ihmiset näkevät usein harhoja tunkeilijoista. Yleisiä ovat myös tasapainoaistin hallusinaatiot: keinumisen, putoamisen, kohoamisen ja kehostapoistumisen kokemukset. Tällaisella matkalla ufojen sieppaamat ovat mahdollisesti olleet.

Sieppauskokemusten lisäksi Häkkinen esittelee kirjassaan kehostapoistumis- ja kuolemanrajakokemuksia, enneunia, telepatiaa, déjà -vu -ilmiöitä ja synestesiaa ja selittää, miten tällaiset aivojen jekut syntyvät.

Kysely

Mitä outoa olet kokenut?

Laulettu sana kuului puhuttua paremmin ja pidemmälle.

Koulujen lukukausi lähestyy loppuaan. Pian tulevat ne ajat, jolloin taas kerran pähkäillään, sopiiko päättäjäisissä laulaa suvivirttä vai ei.

Aiempien vuosien kädenvääntö on osoittanut, että virttä voivat iloisin mielin ja henkisesti häiriintymättä laulaa muutkin kuin luterilaista uskoa tunnustavat. Yhdessä laulaminen vahvistaa yhteistä tunnekokemusta enemmän kuin juhlapuheen kuuntelu.

Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa virrellä tarkoitetaan yleensä kirkolliskokouksen hyväksymää hengellistä yhteislaulua, mutta tämä ei ole virsi-sanan vanhin eikä ainoa merkitys.

Virsi on alkanut vakiintua tietynlaisen kirkkolaulun nimitykseksi vasta luterilaisen reformaation myötä.

Reformaation ohjelmaan kuului seurakunnan ottaminen mukaan jumalanpalveluksiin aktiivisesti virsiä laulamalla. Sitä ennen laulusta olivat huolehtineet papit ja heidän koulutetut avustajansa. Muutoksesta seurasi epäilemättä kirkkomusiikin tason dramaattinen lasku, ainakin väliaikaisesti.

Virsi-sana on esihistoriallisella ajalla saatu balttilainen laina, joka alun perin lienee tarkoittanut sanaa tai puhetta. Suomalaisessa kansankulttuurissa virsi on ollut pitkän kertovan runon nimitys. Kalevalan henkilögalleriaan kuuluu virsikäs eli runsaasti runoja taitava Vipunen, ja hänen muistissaan olevaa runovarastoa nimitetään sanaiseksi arkuksi tai virsilippaaksi.

Pitkiä runomuotoisia kertomuksia on tyypillisesti esitetty laulamalla. Laulettu sana kuuluu paremmin ja kauemmas kuin puhuttu. Sävelmä ja kalevalainen runomitta antavat sisällölle muodon, joka on helpompi muistaa ja toistaa kuin vapaa puhe.

Suvivirrelle antaa erityistä viehätystä sanan alkuosa suvi. Se on ikivanha kesää merkitsevä perintösana, jota on käytetty länsimurteissa, mutta nykyään se tuntuu runolliselta ja ylätyyliseltä, kun se on yleiskielessä jo aikoja sitten korvattu itämurteista poimitulla kesä-sanalla. Virressä vaikutelmaa tehostaa vielä alkusointuinen sanayhdistelmä suvi suloinen.

Muissakin tapauksissa suvi on tehokas tunnelman luoja. Suvisunnuntai on autuaan rauhallinen ja kaunis. Suvituuli on lempeä ja lauha, suvipäivä lämmin ja suviyö romanttinen. Kesän alkaessa suunnitellaan proosallisesti aikatauluja ja lasketaan rahoja, mutta suven kynnyksellä haaveillaan tulevan suven parhaista hetkistä.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2018