Isoveli on vanhentunut uhkakuva. Henkilötietosi kaappaa todennäköisemmin it-työntekijä, josta tilaisuus tekee varkaan.

Teksti: Marko Hamilo

Isoveli on vanhentunut uhkakuva. Henkilötietosi kaappaa todennäköisemmin it-työntekijä, josta tilaisuus tekee varkaan.

Julkaistu Tiede -lehdessä 4/2010.Käytätkö Googlen sähköpostipalvelua Gmailia? Onko sinulla facebook-tili? Oletko koskaan ajatellut, kuka voi lukea yksityisiksi luulemiasi viestejä?Google tietää meistä jopa enemmän kuin Yhdysvaltain turvallisuus- ja urkintapalvelut NSA ja Echelon, väittää tietotekniikan asiantuntija Petteri Järvinen Tietokone-lehdessä. Ja toisin kuin turvallisuuspalvelut se on kiinnostunut muustakin kuin terrorismiin liittyvistä asioista.Mutta onko lainkuuliaisella kansalaisella mitään pelättävää, vaikka suuryritykset tai valtion turvallisuuspalvelut tietäisivätkin muutaman jännittävän yksityiskohdan kansalaisen makuuhuoneesta tai pankkitililtä?Yhdysvaltain tiedeviikolla San Diegossa Michael Lechner, Euroopan unionin kansalaisten suojelun ja turvallisuuden tutkimuslaitoksen IPSC:n johtaja, on huolissaan. Ei kuitenkaan niinkään siitä George Orwellin maalaamasta uhkakuvasta, että epädemok¬raattinen hallitus urkkisi kansalaisiaan Stasin tapaan. Ennemminkin Lechneriä pelottavat tietotekniikan ammattilaiset, joille houkutus myydä yksityisiä tietoja voi osoittautua liian suureksi.

Tieto on kehitysmaissaMeistä jää erilaisiin tietokantoihin jälkiä paitsi Googlessa myös joka kerta, kun vilautamme matkakorttia bussissa, maksamme luottokortilla tai kävelemme valvontakameran ohi. Tekniikka tällaisten valtavien tietomäärien ”louhimiseksi” ja yhdistelemiseksi automaattisesti kehittyy nopeasti.Fyysisesti nämä jäljet tekemisistämme sijaitsevat serverifarmeissa, joihin on yleensä pääsy vain tietotekniikan ammattilaisilla. Toisaalta jos joku heistä haluaa kopioida tietokannan ja viedä sen mukanaan, nykyaikaiset talletustekniikat antavat varkaalle erinomaiset mahdollisuudet.Pelkästään yhden muistitikun mukana voi viedä gigatavuittain tietoja. Yhdelle ainoalle dvd-levylle mahtuu 700 000 perinteisen arkistomapin tietomäärä, Lechner muistuttaa.Mielikuvissamme nämä palvelinsalit ovat siistejä toimistoja jossakin rikkaassa länsimaassa. Viime aikoina kuitenkin myös tietotekniikkaa on ulkoistettu halvempiin maihin. Lechnerin mukaan tietoturvallisuus on vain yksi kymmenestä kriteeristä, joiden mukaan yritykset päättävät, mihin maahan ne palvelimensa ulkoistavat.Tutkimus- ja konsultointiyritys Gartnerin mukaan suosituimpia tietotekniikan ulkoistuskohteita vuonna 2008 olivat läntisellä pallonpuoliskolla Argentiina, Brasilia, Kanada, Chile, Costa Rica, Meksiko ja Panama ja Aasiassa esimerkiksi Intia, Malesia, Pakistan ja Filippiinit.

Tietoon pääsee helposti käsiksiSaatamme myös ajatella, että datakeskuksien käytävillä vaeltelee vain hyväpalkkaisia, ammattietiikaltaan tiukkoja huippuammattilaisia. Todellisuudessa palvelinsaleissa voi olla melkoinen hässäkkä, Lechner väittää.Tietoon saattaa tavalla tai toisella olla pääsy datakeskuksen operaattoreilla, sovellusten omistajilla, ohjelmistovalmistajilla, laitevalmistajilla, ulkoistetun palvelun yhteistyökumppanilla, siivousfirmalla ja vartiointiliikkeellä.Lisäksi joudumme luottamaan koko joukkoon muita ammattikuntia ja yrityksiä, joiden työntekijöillä on laillinen pääsy meitä koskeviin, osin arkaluonteisiin tietoihin. Lechner mainitsee esimerkkeinä poliisit, julkisen hallinnon, pankit, puhelinoperaattorit, internetyhteyden tarjoajat, hotellit, lentoyhtiöt, hakukoneet ja tietokoneohjelmistot.Keitä pitäisi pelätä eniten?

It-ammattilaisella taito ja motiiviLechner vertaa neljää ryhmää: poliiseja, yksityisten vartiointiyritysten työntekijöitä, tietotekniikka-ammattilaisia ja yritysjohtoa. Suurin houkutus asemansa väärinkäyttöön on Lechnerin mielestä it-ammattilaisilla. Ensinnäkin järjestelmänvalvojalla, system administratorilla, on suurimmat valtuudet lukea tietokantoja ja kopioida niistä omille tallennusvälineilleen mitä haluaa. Toisekseen ”sysadmin” osaa mitä todennäköisimmin peittää jälkensä paljon paremmin kuin esimerkiksi poliisi, vartija tai varatoimitusjohtaja.Johtajilla on tuskin motiivia datarikoksiin, koska he ovat hyvin palkattuja. Poliisien peruspalkka ei ehkä ole ihmeellinen, mutta heillä taas on menetettävänään ainakin maine ja eläkeoikeudet. Tietojärjestelmien ylläpitäjät taas saattavat olla samanaikaisesti sekä alipalkattuja että teknisesti osaavia.Antiikin Kreikan filosofi Sokrates pohti aikanaan, ”kuka vartioi vartijoita”. Sokrates vastasi, että aarteita tavallisilta ihmisiltä vartioivat miehet uskoivat vahvasti omaan ylemmyyteensä kansaan verrattuna. Heille oli uskoteltu, että he olisivat muita parempia ihmisiä, ja tämä ”jalo valhe” piti heidän moraalinsa korkealla.Nykyään kutsuisimme jaloa valhetta ehkä ammattietiikaksi. Lechner epäilee taloudellisten houkutusten kasvaneen niin suuriksi, ettei jalo valhe enää toimi.

Kyse ei ole hakkereistaMiten datavarkaisiin pitäisi suhtautua? Onhan sellaisiakin hakkereita, jotka huvin vuoksi ja mainetta saadakseen murtautuvat tietojärjestelmiin paljastaakseen niiden heikot kohdat. Nämä unilukkarit ovat yleensä hyödyllisiä tietojärjestelmien ylläpitäjille, jotka voivat sitten paikata aukot, ennen kuin niitä käytetään vihamielisiin tarkoituksiin.Nyt on kyse rikollisista, Lechner sanoo.– 1980-luvulla häkättiin huvin vuoksi, nyt on kyse rikollisesta liiketoimintamallista. Lechner tarjoaa ”neljän silmän periaatetta” lääkkeeksi kaikkein arkaluonteisimpien tietojen käsittelyyn. Se tarkoittaa, että esimerkiksi tiettyihin datatiloihin ei koskaan saa mennä yksin, vaan vartijat vartioivat myös toisiaan.

Isot datavarkaudet todellisuutta

Datavarkaus saattaa kuulostaa teoreettiselta. Järjestelmänvalvoja voisi varastaa tietoni, mutta miksi hän tekisi niin? Ja ketä ne kiinnostaisivat?– Suurten mittojen datavarkaus ei ole mitään teoreettista pohdintaa, sanoo tutkija Michael Lechner.Esimerkiksi eräs liechtensteinilainen pankkityöntekijä varasti vuonna 2002 työnantajaltaan asiakastietoja dvd-levyillä. Hän kaupitteli niitä eri hallituksille veronkierron paljastamista varten. Lopulta Saksan liittotasavallan tiedustelupalvelu osti datan 7,2 miljoonalla dollarilla ja luovutti tiedot valtiovarainministeriölle. Ministeriö sai näin perityksi kierrettyjä veroja yli 400 miljoonalla, joten kauppa kannatti ostajalle.Tapaukseen liittyy koomisia piirteitä. Varastetun tavaran myynti ja osto on nimittäin Saksassa lakien mukaan rikollista, kuten Suomessakin.Saksan valtio ei silti syyllistynyt varastetun tavaran ostamiseen, koska tallennusvälineet, joilla varastetut tietokannat saatiin, eivät olleet varastettuja. Varastetun tiedon vaihtokauppa taas ei Saksan lakien mukaan ole rikollista – koska tieto ei ole tavara.Datavaras sai kuitenkin maistaa omaa lääkettään. Saksalaiset rahanpesua valvovat viranomaiset huomasivat rutiinitarkastuksessa varkaan tilille tulleen normaalia suuremman rahasumman. Varkaan nimi vuodettiin lehdistölle välittömästi.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Hirmun anatomia on selvinnyt sääsatelliittien mikroaaltoluotaimilla. Ne näkevät pilvien läpi myrskyn ytimeen ja paljastavat ukkospatsaat, joista myrsky saa vauhtinsa. Kuva: Nasa/Trimm

Pyörivät tuulet imevät energiansa veden lämmöstä.

Trooppiset rajuilmat tappoivat vuosina 1995–2016 lähes 244 000 ihmistä, koettelivat muuten 750 miljoonaa ihmistä ja tuhosivat omaisuutta runsaan 1 000 miljardin dollarin arvosta, enemmän kuin mitkään muut mullistukset, esimerkiksi tulvat tai maanjäristykset.

Näin arvioi maailman luonnonkatastrofeja tilastoiva belgialainen Cred-tutkimuslaitos raporteissaan, joissa se laskee katastrofien pitkän aikavälin inhimillistä hintaa.

Myrskytuhot ovat panneet myrskytutkijat ahtaalle. Kaikki tahtovat tietää, mistä näitä rajuilmoja tulee. Lietsooko niitä ilmastonmuutos?

Lämpö alkaa tuntua

Näihin asti tutkijapiireissä on ollut vallalla käsitys, jonka mukaan hirmuista ei voi syyttää ilmastonmuutosta vielä kotvaan. Se alkaa voimistaa myrskyjä vasta pitkällä aikajänteellä.

Nyt hurjimpia myrskyjä on kuitenkin alettu kytkeä ilmaston lämpenemiseen. Esimerkiksi alkusyksystä 2017 Maailman ilmatieteen järjestö WMO arvioi, että lämpeneminen todennäköisesti rankensi elokuussa Houstonin hukuttaneen Harvey-myrskyn sateita.

Jotkut tutkijat ovat puhuneet kytköksistä jo vuosia.

Esimerkiksi Kerry Emanuel, Massachusettsin teknisen yliopiston myrskyspesialisti, laski 2005, Katrinan runnottua New Orleansia, että Atlantin ja Tyynenmeren myrskyt ovat nykyään 60 prosenttia voimakkaampia kuin 1970-luvulla.

Keväällä 2013 Nils Bohr -instituutin Aslak Grinsted raportoi, että lämpenemiskehitys vaikuttaa myrskyissä syntyviin tulva-aaltoihin.

Kun maapallon keskilämpötila nousee 0,4 astetta, myrskytulvien määrä tuplaantuu. Tämä rajapyykki on jo ohitettu. Kun lämpötila nousee kaksi astetta, tulvat kymmenkertaistuvat. Silloin superrajuja myrskyjä hyökyy Atlantilta joka toinen vuosi. Tähän asti niitä on nähty kerran 20 vuodessa.

Meri lämpenee otollisesti

Tärkein myrskyjä ruokkiva muutosvoima löytyy sieltä, mistä myrskyt ammentavat energiansa ja mihin ilmastonmuutoksen nähdään vaikuttavan: meriveden lämpötilasta. Se kehittyy myrskyille otolliseen suuntaan.

Esimerkiksi Meksikonlahdella, hurrikaanien voimanpesässä, on mitattu jopa pari astetta tavallista korkeampia meriveden lämpötiloja.

Kun Haiyan, yksi kaikkien aikojen kovimmista taifuuneista, marraskuussa 2013 jätti kaksi miljoonaa filippiiniläistä kodittomiksi, meri oli myrskyn syntyalueella vielä sadan metrin syvyydessä kolme astetta normaalia lämpimämpi.

Meressä tapahtuu muutakin epäedullista: pinta nousee. Se kasvattaa myrskyjen nostattamia tulva-aaltoja, jotka usein saavat aikaan pahinta tuhoa.

 

Näin hirmumyrsky kehittyy

Hirmun syntymekanismi on sama kaikkialla, vaikka nimitykset vaihtelevat. Atlantilla ja Amerikan puoleisella Tyynellämerellä puhutaan hurrikaaneista, Aasian puolella taifuuneista ja Intian valtamerellä ja Oseaniassa sykloneista. Grafiikka: Mikko Väyrynen

 

Trooppisia hirmumyrskyjä syntyy päiväntasaajan molemmin puolin 5. ja 25. leveyspiirin välillä. Päiväntasaajalla niitä ei muodostu, sillä sieltä puuttuu coriolisvoima, jota myrsky tarvitsee pyörimiseensä

Kehittyäkseen myrsky vaatii tietynlaiset olot. Suursäätilan pitää olla laajalla alueella epävakaa ja ukkossateinen ja meriveden vähintään 26 asteista 50 metrin syvyydeltä. Lisäksi tuulien pitää puhaltaa heikosti 12 kilometrin korkeuteen asti. Voimakkaissa virtauksissa myrskynpoikanen hajoaa.

1. Merestä nousee lämmintä, kosteaa ilmaa. Se kohoaa nopeas­ti ja tiivistyy ukkospilviksi, jotka kohoavat 10–15 kilometrin korkeuteen. Samalla vapautuu lämpöä, mikä ruokkii matalapainetta.

2. Fysiikan säilymislakien mukaan ylös kohoavan ilman tilalle virtaa ympäriltä korvausilmaa, jolloin ilmanpaine alueella laskee.

3. Lämpöä kohoaa ylös yhä laajemmalti, ukkospilvien jono venyy, ja ilman virtausliikkeet voimistuvat. Ilmanpaine laskee lisää, ja alueelle syntyy liikkuva matalapaineen keskus.

4. Paine-ero tuottaa voiman, joka alkaa pyörittää tuulia kiihtyvää vauhtia. Maan pyörimisliikkeestä aiheutuva coriolisvoima kiertää niitä spiraalin lailla vastapäivään kohti matalan keskusta. Kun tuulen sekuntinopeus nousee yli 33 metrin, on syntynyt trooppinen hirmumyrsky.

Hurjimmissa myrskyissä tuulen nopeus nousee 70–90 metriin sekunnissa. Pyörteen halkaisija vaihtelee puolestaan 400 kilometristä 1 000 kilometriin.

5. Myrskyn voimistuessa sen ylle muodostuu korkeapaine, joka pyörii tuulia vastaan. Laskeva ilmavirtaus kuivattaa ja lämmittää keskusta, ja se seestyy myrskynsilmäksi.

6. Silmää kiertävät tuulet sekoittavat tehokkaasti meren pintaa 50–100 metrin syvyydeltä. Kun lämmintä vettä painuu syvyyksiin ja viileää kohoaa pintaan, ”lämpövoimala” jäähtyy ja hitaasti liikkuva myrsky voi heikentyä. Nopeaan myrskyyn jarru ei ehdi vaikuttaa, ja silloin kumpuava vesi voi loppumatkasta muuttua vaaralliseksi.

7. Kun ranta lähestyy ja meri madaltuu, tuulet pakkaavat vettä myrskyn tielle tulva-aalloksi, joka syöksyy myrskyn mukana maalle tuhoisin seurauksin.

Maalle saavuttuaan myrsky laantuu, kun se ei enää saa käyttövoimaa meren lämmöstä.

 

Tuula Kinnarinen on Tiede-lehden toimitussihteeri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2014. Päivitetty 12.9.2018.