Isoveli on vanhentunut uhkakuva. Henkilötietosi kaappaa todennäköisemmin it-työntekijä, josta tilaisuus tekee varkaan.

Teksti: Marko Hamilo

Isoveli on vanhentunut uhkakuva. Henkilötietosi kaappaa todennäköisemmin it-työntekijä, josta tilaisuus tekee varkaan.

Julkaistu Tiede -lehdessä 4/2010.Käytätkö Googlen sähköpostipalvelua Gmailia? Onko sinulla facebook-tili? Oletko koskaan ajatellut, kuka voi lukea yksityisiksi luulemiasi viestejä?Google tietää meistä jopa enemmän kuin Yhdysvaltain turvallisuus- ja urkintapalvelut NSA ja Echelon, väittää tietotekniikan asiantuntija Petteri Järvinen Tietokone-lehdessä. Ja toisin kuin turvallisuuspalvelut se on kiinnostunut muustakin kuin terrorismiin liittyvistä asioista.Mutta onko lainkuuliaisella kansalaisella mitään pelättävää, vaikka suuryritykset tai valtion turvallisuuspalvelut tietäisivätkin muutaman jännittävän yksityiskohdan kansalaisen makuuhuoneesta tai pankkitililtä?Yhdysvaltain tiedeviikolla San Diegossa Michael Lechner, Euroopan unionin kansalaisten suojelun ja turvallisuuden tutkimuslaitoksen IPSC:n johtaja, on huolissaan. Ei kuitenkaan niinkään siitä George Orwellin maalaamasta uhkakuvasta, että epädemok¬raattinen hallitus urkkisi kansalaisiaan Stasin tapaan. Ennemminkin Lechneriä pelottavat tietotekniikan ammattilaiset, joille houkutus myydä yksityisiä tietoja voi osoittautua liian suureksi.

Tieto on kehitysmaissaMeistä jää erilaisiin tietokantoihin jälkiä paitsi Googlessa myös joka kerta, kun vilautamme matkakorttia bussissa, maksamme luottokortilla tai kävelemme valvontakameran ohi. Tekniikka tällaisten valtavien tietomäärien ”louhimiseksi” ja yhdistelemiseksi automaattisesti kehittyy nopeasti.Fyysisesti nämä jäljet tekemisistämme sijaitsevat serverifarmeissa, joihin on yleensä pääsy vain tietotekniikan ammattilaisilla. Toisaalta jos joku heistä haluaa kopioida tietokannan ja viedä sen mukanaan, nykyaikaiset talletustekniikat antavat varkaalle erinomaiset mahdollisuudet.Pelkästään yhden muistitikun mukana voi viedä gigatavuittain tietoja. Yhdelle ainoalle dvd-levylle mahtuu 700 000 perinteisen arkistomapin tietomäärä, Lechner muistuttaa.Mielikuvissamme nämä palvelinsalit ovat siistejä toimistoja jossakin rikkaassa länsimaassa. Viime aikoina kuitenkin myös tietotekniikkaa on ulkoistettu halvempiin maihin. Lechnerin mukaan tietoturvallisuus on vain yksi kymmenestä kriteeristä, joiden mukaan yritykset päättävät, mihin maahan ne palvelimensa ulkoistavat.Tutkimus- ja konsultointiyritys Gartnerin mukaan suosituimpia tietotekniikan ulkoistuskohteita vuonna 2008 olivat läntisellä pallonpuoliskolla Argentiina, Brasilia, Kanada, Chile, Costa Rica, Meksiko ja Panama ja Aasiassa esimerkiksi Intia, Malesia, Pakistan ja Filippiinit.

Tietoon pääsee helposti käsiksiSaatamme myös ajatella, että datakeskuksien käytävillä vaeltelee vain hyväpalkkaisia, ammattietiikaltaan tiukkoja huippuammattilaisia. Todellisuudessa palvelinsaleissa voi olla melkoinen hässäkkä, Lechner väittää.Tietoon saattaa tavalla tai toisella olla pääsy datakeskuksen operaattoreilla, sovellusten omistajilla, ohjelmistovalmistajilla, laitevalmistajilla, ulkoistetun palvelun yhteistyökumppanilla, siivousfirmalla ja vartiointiliikkeellä.Lisäksi joudumme luottamaan koko joukkoon muita ammattikuntia ja yrityksiä, joiden työntekijöillä on laillinen pääsy meitä koskeviin, osin arkaluonteisiin tietoihin. Lechner mainitsee esimerkkeinä poliisit, julkisen hallinnon, pankit, puhelinoperaattorit, internetyhteyden tarjoajat, hotellit, lentoyhtiöt, hakukoneet ja tietokoneohjelmistot.Keitä pitäisi pelätä eniten?

It-ammattilaisella taito ja motiiviLechner vertaa neljää ryhmää: poliiseja, yksityisten vartiointiyritysten työntekijöitä, tietotekniikka-ammattilaisia ja yritysjohtoa. Suurin houkutus asemansa väärinkäyttöön on Lechnerin mielestä it-ammattilaisilla. Ensinnäkin järjestelmänvalvojalla, system administratorilla, on suurimmat valtuudet lukea tietokantoja ja kopioida niistä omille tallennusvälineilleen mitä haluaa. Toisekseen ”sysadmin” osaa mitä todennäköisimmin peittää jälkensä paljon paremmin kuin esimerkiksi poliisi, vartija tai varatoimitusjohtaja.Johtajilla on tuskin motiivia datarikoksiin, koska he ovat hyvin palkattuja. Poliisien peruspalkka ei ehkä ole ihmeellinen, mutta heillä taas on menetettävänään ainakin maine ja eläkeoikeudet. Tietojärjestelmien ylläpitäjät taas saattavat olla samanaikaisesti sekä alipalkattuja että teknisesti osaavia.Antiikin Kreikan filosofi Sokrates pohti aikanaan, ”kuka vartioi vartijoita”. Sokrates vastasi, että aarteita tavallisilta ihmisiltä vartioivat miehet uskoivat vahvasti omaan ylemmyyteensä kansaan verrattuna. Heille oli uskoteltu, että he olisivat muita parempia ihmisiä, ja tämä ”jalo valhe” piti heidän moraalinsa korkealla.Nykyään kutsuisimme jaloa valhetta ehkä ammattietiikaksi. Lechner epäilee taloudellisten houkutusten kasvaneen niin suuriksi, ettei jalo valhe enää toimi.

Kyse ei ole hakkereistaMiten datavarkaisiin pitäisi suhtautua? Onhan sellaisiakin hakkereita, jotka huvin vuoksi ja mainetta saadakseen murtautuvat tietojärjestelmiin paljastaakseen niiden heikot kohdat. Nämä unilukkarit ovat yleensä hyödyllisiä tietojärjestelmien ylläpitäjille, jotka voivat sitten paikata aukot, ennen kuin niitä käytetään vihamielisiin tarkoituksiin.Nyt on kyse rikollisista, Lechner sanoo.– 1980-luvulla häkättiin huvin vuoksi, nyt on kyse rikollisesta liiketoimintamallista. Lechner tarjoaa ”neljän silmän periaatetta” lääkkeeksi kaikkein arkaluonteisimpien tietojen käsittelyyn. Se tarkoittaa, että esimerkiksi tiettyihin datatiloihin ei koskaan saa mennä yksin, vaan vartijat vartioivat myös toisiaan.

Isot datavarkaudet todellisuutta

Datavarkaus saattaa kuulostaa teoreettiselta. Järjestelmänvalvoja voisi varastaa tietoni, mutta miksi hän tekisi niin? Ja ketä ne kiinnostaisivat?– Suurten mittojen datavarkaus ei ole mitään teoreettista pohdintaa, sanoo tutkija Michael Lechner.Esimerkiksi eräs liechtensteinilainen pankkityöntekijä varasti vuonna 2002 työnantajaltaan asiakastietoja dvd-levyillä. Hän kaupitteli niitä eri hallituksille veronkierron paljastamista varten. Lopulta Saksan liittotasavallan tiedustelupalvelu osti datan 7,2 miljoonalla dollarilla ja luovutti tiedot valtiovarainministeriölle. Ministeriö sai näin perityksi kierrettyjä veroja yli 400 miljoonalla, joten kauppa kannatti ostajalle.Tapaukseen liittyy koomisia piirteitä. Varastetun tavaran myynti ja osto on nimittäin Saksassa lakien mukaan rikollista, kuten Suomessakin.Saksan valtio ei silti syyllistynyt varastetun tavaran ostamiseen, koska tallennusvälineet, joilla varastetut tietokannat saatiin, eivät olleet varastettuja. Varastetun tiedon vaihtokauppa taas ei Saksan lakien mukaan ole rikollista – koska tieto ei ole tavara.Datavaras sai kuitenkin maistaa omaa lääkettään. Saksalaiset rahanpesua valvovat viranomaiset huomasivat rutiinitarkastuksessa varkaan tilille tulleen normaalia suuremman rahasumman. Varkaan nimi vuodettiin lehdistölle välittömästi.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25799
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1194
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.