Tunne omasta 
taitavuudesta antaa 
liikuntaan iloa ja lisää nuorten fyysistä 
aktiivisuutta. Siksi 
koululiikunnassa 
kannattaa harjoittaa 
motorisia perustaitoja, sanoo Sami Kalaja. Kuva Kristiina Kontoniemi
Tunne omasta taitavuudesta antaa liikuntaan iloa ja lisää nuorten fyysistä aktiivisuutta. Siksi koululiikunnassa kannattaa harjoittaa motorisia perustaitoja, sanoo Sami Kalaja. Kuva Kristiina Kontoniemi
Tasapainotaito on olennainen kaikissa urheilulajeissa. Sitä tarvitaan myös arkielämässä. Sami Kalaja harjoittaa 
oppilaitaan hyppyyttämällä heitä lattialla eteen ja taakse, silmät kiinni ja yhdellä jalalla. Välillä pari saa töniä hyppijää. Kuva Kristiina Kontoniemi
Tasapainotaito on olennainen kaikissa urheilulajeissa. Sitä tarvitaan myös arkielämässä. Sami Kalaja harjoittaa oppilaitaan hyppyyttämällä heitä lattialla eteen ja taakse, silmät kiinni ja yhdellä jalalla. Välillä pari saa töniä hyppijää. Kuva Kristiina Kontoniemi

Sami Kalaja tietää, miten huippu-urheilijan perusta rakennetaan ja kuinka teinit saadaan liikkeelle.

 Yksinkertaisessa valkoseinäisessä työhuoneessa, Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen käytävän varrella istuu kaljuuntuva guru. Sami Kalaja on valmentajana kultasormi, ja nyt hän näyttää pitelevän näpeissään avainta suorastaan mahdottomaan tehtävään.

Suomen lapset liikkuvat hyvinvointinsa kannalta liian vähän, ja nuoret vasta vähän liikkuvatkin. Kyse ei ole enää urheilun ongelmasta vaan kansanterveydellisestä aikapommista.

 Kalaja sai väitöstutkimuksessaan selville, miten jopa vastahakoiset teinit voisi saada ylös, ulos ja liikkeelle.

Valmentaja teki intervention

Kalaja teki seiskaluokkien liikuntatunneille intervention. Toisessa yhteydessä interventio tarkoittaisi hyökkäystä, mutta tutkimuksessa se merkitsee puuttumista asioi­den kulkuun. Kouluihin iskeminen onnistui, koska Kalaja on itsekin liikunnan opettaja ja rehtori.

– Kouluun ei noin vain mennä, eikä sitä helposti heilutella. Se on toisaalta myös suomalaisen kouluun vahvuus, hän sanoo.

Kalaja järjesti 23:lle seiskaluokkalaisten liikuntaryhmälle jokaisen liikuntatunnin alkuun lämmittelyn, joka harjoitti motorisia perustaitoja.

Ennen intervention alkua Kalaja testasi oppilaiden perusliikuntataidot itse kehittämällään testipaketilla. Siihen kuului edestakaista sukkulajuoksua, tasapainoa testaava flamingoseisonta ja pallon heittoa maalitauluun. Testi toistettiin joululoman jälkeen, toukokuun puolivälissä sekä vielä kerran kahdeksannen luokan jouluna. Näin selvitettiin, tapahtuiko taidoissa muutoksia ja olivatko ne pysyviä.

Tulos oli, että taitoharjoitteita tehneiden ryhmien tasapaino- ja liikuntataidot paranivat selvästi. Muutos näkyi vielä kahdeksannella luokalla, kun harjoitukset oli lopetettu.

Taidot kehittyivät myös heikoimmilla oppilailla. Heille parannus tuli tosi tarpeeseen.

– Hyvät olivat pahuksen hyviä ja huonot tosi huonoja, Kalaja muistelee. 

Erityinen järkytys hänelle olis heittotesti. Tehtävänä oli heittää tennispallo maalitauluun, joka oli ripustettu seinälle viiden metrin päähän.
– Joukossa oli useita kymmeniä terveitä tyttöjä ja poikia, jotka eivät osuneet edes seinään. Ihan karmeaa, Kalaja huokailee.

Liikkuminen lisääntyi

Tutkimuksen merkittävin tulos on vielä kertomatta. Yläkouluun siirryttäessä liikkumisen määrä nuorilla tutkitusti vähenee, ja seitsemännen ja kahdeksannen välissä se suorastaan romahtaa. Tutkimukseen osallistuneiden oppilaiden fyysinen aktiivisuus kuitenkin lisääntyi.

Fyysisen aktiivisuuden Kalaja selvitti kyselyllä, jolla mitattiin myös oppilaiden liikuntamotivaatiota ja koettua pätevyyttä liikunnassa. Kävi ilmi, että ainoa merkitsevä fyysisen aktiivisuuden ennustaja oli koettu liikuntapätevyys.  20 minuutin viikoittainen harjoittelu kohensi sitä niin, että nuorilla oli suurempi luottamus omiin taitoihinsa kuin ennen.

Motivaatiota paransi harjoituksen ilmapiiri, joka keskittyi oppilaiden henkilökohtaiseen kehittymiseen eikä keskinäiseen vertailuun.

Seitsemännellä luokalla on liikuntaa kerran viikossa, joten ylimääräistä harjoitusta tuli tutkimuksen aikana vain 20 minuuttia kerran viikossa kouluvuoden ajan. Jos tavallisten koululaisten – heikoimpien ja kömpelöimpienkin  – aktivoiminen on näin helppoa, miksei liikuntaa opeteta tällä tavalla Suomen kaikissa kouluissa?

Kohta kenties opetetaan. Kalaja kuuluu ryhmään, joka laatii uutta liikunnan opetussuunnitelmaa. Se tulee voimaan 2016.

Nykyopetuksessa urheilulajit ovat itsetarkoitus. Tavoitteena on opiskella jääkiekkoa, lentopalloa ja telinevoimistelua.

– Uudessa opsissa on päin vastoin. Lajit ovat välineitä hyvinvoinnin tavoittelussa.

Se tarkoittaa, että koulussa voidaan vaikkapa pelata palloa tavoilla, jotka eivät muistuta mitään kilpalajia, mutta kehittävät kaikkien osallistujien liikkumista ja pallosilmää. Sellainen peli on esimerkiksi koppipallo, jossa tavoitteena on saada oman joukkueen kesken syöttelemällä kymmenen koppia peräkkäin ilman että vastustajan pelaajat pääsevät kiinni palloon.

Tieteen tulkkina urheilussa

Tätä nykyä Sami Kalaja johtaa Kasva urheilijaksi Jyväskylässä -kokeilua kaupungin palkkalistoilla. Lisäksi hän toimii Suomen valmentajien, jääkiekkoliiton ja voimisteluliiton kouluttajana ja kulkee muidenkin kursseilla kertomassa, miten urheilijan taitoja kannattaa harjoittaa.

Oman missionsa Kalaja kiteyttää suunnilleen näin: Toimia tulkkina tieteen ja urheilun käytännön välillä. Valaista valmentajille ja ohjaajille, miten ihminen tutkitusti oppii ja millainen opettaminen on hedelmällistä.

Tietonsa Kalaja hankkii ahmimalla tutkimuskirjallisuutta. Niiden pohjalta hän jaksaa kehitellä uusia tehtäviä, virikkeitä ja hyödyllisiä huvituksia urheilijoiden harjoitteluun.

Motoriset perustaidot ovat kaikenlaisen liikunnan ilon ratkaiseva elementti, ja niille rakentuu myös huippu-urheilijan pitkälle jalostettu lajitaito. Ilman yleistaitavuutta urheilu-urasta ei tule mitään.

Sittenkin opettaja

Kalaja oli jo nuoresta kirjanoppinut urheiluhullu. Hän kirjoitti vuonna 1977 Jyväskylän normaalikoulusta kuusi laudaturia, mikä oli siihen aikaan maksimisuoritus ylioppilaskokeessa. Oli paineita lähteä tavoittelemaan akateemista uraa.

Toisaalta hän harrasti intohimoisesti muun muassa telinevoimistelua, yleisurheilua, pesäpalloa ja tennistä. Urheilu oli yksinkertaisesti niin kivaa, että hän valitsi sen myös urakseen ja alkoi opiskella valmennusta Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa.

– Sen vannoin, että opettajaksi en rupea, sillä suku oli jo kyllästetty opettajilla. Olin kuitenkin opinnoissa liian ahkera, ja kohta liikunnalla ei enää ollut muita kursseja jäljellä. Jotta saisin lisää opintolainaa, tein myös opettajaopintoja.

Työuransa alussa Kalaja työskenteli Voimisteluliiton päävalmentajana. Kun palkanmaksu takkusi ja perheenlisäystä oli tulossa, tuli tarve tarttua turvallisempaan vaihtoehtoon. Kauppaoppilaitoksessa aukesi liikunnanopettajan paikka, Kalaja haki ja tuli valituksi.

Näin Kalajasta oli sittenkin tullut opettaja. Olot olivat kauppaoppilaitoksessa kolkot. Liikunnan ryhmässä oli 60 oppilasta ja terveystiedon tunnilla 180.

– Niin monta kuin paloturvallisuusmääräykset sallivat.

Niinpä hän loikkasi Kilpisen kouluun, jossa hänestä tuli viidessä vuodessa rehtori. Siitä virasta hän on nyt virkavapaalla.

Valmensi vaimonkin

Valmentaminen on jatkunut kaiken aikaa muun työnteon ohessa. Vaimoonsa Merja Kalajaan Sami Kalaja tutustui liikuntatieteellisen luennolla klassiseen tapaan: lainaamalla muistiinpanoja. Hänestä tuli Merjan aerobic-valmentaja, ja Merjasta tuli ensimmäinen aerobicin Suomen mestari.

– Vähän ajan päästä olinkin jo aerobicin päävalmentaja, valmensin Tuuli Matinsaloa ja Sahlbergin pariskuntaa, joista tuli maailmanmestareita.

Eikä tässä suinkaan kaikki. Kyllästyt­tyään voimisteluun Kalaja loikkasi Jyväskylän Kirin pesäpallojoukkueen fysiikkavalmentajaksi. Seuraavaksi hän aloitti uimari Jere Hårdin valmennustiimissä. Hårdista tuli kolminkertainen 50 metrin perhosuinnin Euroopan mestari.

Nykyään Kalaja toimii paikallisen jääpallojoukkueen fysiikkavalmentaja ja pitää taitoharjoituksia yleisurheilijoille ja uimareille.

Miten on mahdollista pärjätä valmentajana näin erilaisissa lajeissa, ja taito- ja fysiikkavalmentajana vuoron perään?

– Ihminen on ihan sama ja siinä samat solut, oli laji mikä tahansa. Eikä taitoa voi irrottaa fysiikkatreenistä. Tyhmintä mitä voi olla, on lähteä lämmittelyssä vetämään aivotonta hölkkää, Kalaja vastaa.

Oppiminen on muutosta hermoyhteyk­sissä. Aivot ja ruumis tarvitsevat virikkeitä kehittääkseen uusia hermoyhteyksiä. Oppiminen ei tapahdu vain harjoittelun hetkellä, vaan siihen tarvitaan lepoa ja ravinteita. Lihaksetkaan eivät vahvistu punttisalilla vaan vasta korjatessaan itseään harjoituksen jälkeen.

Ja koska maailma on epäoikeudenmukainen, ne joilla on hermoyhteyksiä ja taitoja jo ennestään, oppivat niitä helpommin lisää.

Taitavaksi tekemällä

Mikä sitten tekee hyvän urheilijan. Kalajan ensimmäinen vastaus on harjoittelu. Taitavaksi tullaan tekemällä paljon.

– Australian jalkapallossa tutkitaan 11 geeniä ennen kuin pääsee joukkueeseen, mutta tekemällä se taito syntyy.

Toinen hyvän urheilijan rakennuspuu on vaihtelu. Hyvässä harjoittelussa ei toisteta identtisesti samaa liikettä eikä samoja harjoitteita. Keskeisten ongelmanratkaisutilanteiden pitää toistua erilaisina variaatioina.

– Kahta samanlaista suoritusta ei ole. Tavoitteena ei ole täydellinen tekniikka vaan kyky korjata omaa suoritusta. Hyvä koripalloilija voi horjahtaa, ja silti hän pystyy pussittamaan pallon.

Pakistanissa squashkenttä saattaa olla maalattialla, jolla pallo pomppii arvaamattomasti. Huonot olot eivät estä urheilemasta vaan kehittävät urheilijaa.

– Siksi meidän rallikuskit pärjäävät.

Älä neuvo liikaa

Hyvän valmentajankin ominaisuuksia on tutkittu. On väärä luulo, että valmentaja on sitä parempi, mitä enemmän ja yksityiskohtaisempaa ohjausta hän antaa. Oppimiselle pitää jättää tilaa.

Optimaalista on antaa palautetta noin joka viidennellä suorituksella. Silloinkaan ei kannata sanoa, missä vika on. Oppija oppii eniten, jos hänelle esittää kysymyksen, joka ohjaa häntä löytämään ratkaisun.

Yht’äkkiä Kalaja vaihtaa aihetta. Hän kysyy, paljonko on 67+14. Pienen kakistelun jälkeen vastaukseksi löytyy 81. Sitten Kalaja kysyy uudelleen, paljonko on 67+14. Nythän tähän on helppo vastata. Hän kysyy samaa vielä kolmannen ja neljännen kerran.

– Et varmaan oppinut paljoa ensimmäisen kerran jälkeen.

Valmentajalla on vinkkejä myös istuen opiskeleville aivotyöläisille. Noin 17 minuutin istumisen jälkeen välittäjäaineiden tuotanto aivoissa laskee ja oppiminen heikkenee. Aivot pitää potkaista uuteen eloon.

Tee siis näin. Pyöritä oikean jalan nilkkaa myötäpäivään. Piirrä sitten samaan aikaan oikean käden sormella ilmaan kuutonen. Miten kävi?

Ei sen niin väliä. Tärkeintä on, että aivot heräsivät ja ovat valmiit luomaan uusia yhteyksiä.

Annikka Mutanen on Tiede-lehden toimituspäällikkö.

Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2014.

Katso videolta kolme aivoja herättelevää motoriikkaharjoitetta.

Sami Kalaja

  • Ikä 55. Kotoisin Jyväskylästä.
  • Opiskellut valmennusta Jyväskylän yliopistossa.
  • Väitös perusliikuntataidoista, fyysisestä aktiivisuudesta ja motivaatiosta suomalaisessa koulussa 2012.
  • Tutkimusala motoristen taitojen oppiminen ja opettaminen.
  • Työ Kasva urheilijaksi Jyväskylässä -hankkeen johtaja. Virkavapaalla Kilpisen yläkoulun rehtorin virasta.
  • Perhe Vaimo Merja Kalaja, 25-vuotias tytär, 16- ja 14-vuotiaat pojat.
  • Harrastukset oman alan kirjojen lukeminen, luonnossa liikkuminen, kaikki
    liikunta. Lempilajeja hiihto, squash, kuntosali ja rullaluistelu.
Puuvilla SamI
Seuraa 
Viestejä851
Liittynyt25.12.2008

Yleistaitojen apostoli

Asiaa! Tuommoisten ukkojen nimenomaan pitää päästä puikkoihin koululiikunnassa. Termi "liikuntataito" on myös hyvä, esimerkit esimerkit jota artikkelissa tuotiin esiin havainollistavia.Varmasti motiivi liikkua kasvaa jos itselle tulee tunne että, mähän hanskaan tätä.
Lue kommentti

Huolehdi bisneksestä niin bisnes huolehtii sinusta.

Ronron
Seuraa 
Viestejä9265
Liittynyt10.12.2006

Yleistaitojen apostoli

Vatkain 04.09.2014 klo 19:09 Yliopistolla näen märkiä unia siitä, miten murtaudun kasvatustieteitten tiedekunnan siihen huoneeseen, jossa säilytetään kaikkia niitä kehärumpuja, joita ala-asteen opttajat paukuttavat kuntopiirien aikana ja puhkon niistä kalvot jokaisesta! Kuulen korvissani sen *pak* *pak* *pak* äänen kun puukko lävistää tiukat kalvot. Tyydytys ♥ Mitähän Robert Pettersson vastaisi.
Lue kommentti

くそっ!