Tähtikartat kiteyttävät maailmankuvamme monivaiheista kehitystä: antiikin myyteistä on pitkä tie digitaalisiin tietokantoihin. Yhtä pitkä kuin taivaankannen jumalallisesta harmoniasta on alkuräjähdyksen kumuun.



Julkaistu Tiede -lehdessä 13/2009

Taivaan kuvaamisella on pitkä historia. On jopa väitetty, että monet vuosituhansien takaa säilyneet luolamaalaukset esittäisivät tähtikuvioita. Se ei olisi yllätys.

Taivaan jatkuva kiertoliike antoi ihmisille ajanlaskun. Päivän kesto saattoi vaihdella paljonkin, mutta Kuuta tarkkailemalla esivanhempamme oivalsivat, että vuorokauden pituus oli silti vakio. Kuu toimitti säännöllistä kiertoaan yötaivaalla hiukan alle kolmenkymmenen vuorokauden jaksoissa, ja vuodenajat puolestaan toistuivat noin kahdentoista kuukauden välein.

Kalevala kertoo, kuinka selvästi muinainen yhteisö ymmärsi menestyksensä riippuvan taivaan vakaudesta. Eepoksen 49. runossa Väinämöinen tervehtii Pohjolan kivimäestä vapautunutta Aurinkoa riemukkain sanoin:

Nouse aina aamusilla,
tämän päivänki perästä,
teepä meille terveyttä,
siirrä saama saatavihin,
pyytö päähän peukalomme,
onni onkemme nenähän!


Käy nyt tiesi tervehenä,
matkasi imantehena,
päätä kaari kaunihisti,
pääse illalla ilohon!


Hyvinvointiyhteiskuntaa ei voine tuon täsmällisemmin kuvailla.


Mesopotamialaisten ja egyptiläisten taivas oli kuin hatturasian kansi, jossa tähdet olivat kiinni - sen kummempia rakenteita he eivät taivaille kuvitelleet. Muinaisilla kreikkalaisilla osia oli enemmän ja rakenne mutkikkaampi.

Kreikkalaisten maailmankuvan keskuksessa oli pallonmuotoinen Maa. Taivaankappaleet - Kuu, Aurinko ja planeetat eli kiertotähdet - olivat kiinni jokainen omassa maakeskisessä pallonkuoressaan. Niiden ulkopuolella oli kiintotähtien taivas, firmamentti, joka pyörähti kerran vuorokaudessa keskuksen ympäri.

Firmamentin tähdet olivat kaikki yhtä kaukana Maasta. Siksi lähekkäisistä  tähdistä saattoi hyvin hahmottaa kuvioita, joille voi antaa nimen ja merkityksenkin.

Maailmanjäjestelmän kuvaamiseksi syntyivät ensimmäiset pallokartat. Taivaanpallon pintaan kuviteltiin koordinaatisto eli navat sekä pituus- ja leveyspiirit. Koska Maakin tiedettiin pallonmuotoiseksi, taivaallista järjestelmää sovellettiin ennen pitkää myös maanpinnan karttakuviin.

Käsitys Maan pallonmuotoisuudesta oli antiikissa laajasti omaksuttu, ja se säilyi Euroopassa kautta keskiajan. Aatehistoriallisesti olisi kiinnostava tietää, kuinka syntyi kuvitelma, että maapalloa olisi keskiajalla pidetty pannukakkuna. Niin ei todellakaan ollut.


Keskiajan lopulla aleksandrialaisen Klaudios Ptolemaioksen noin vuonna 150 laatima maailmankartasto ja maantieteen yleisesitys levisi Bysantista läntiseen Eurooppaan, jossa se sai latinankielisen nimen Geographia. Varsinkin ristiretkeläisten tekemä Konstantinopolin ryöstö 1204 sai sekä kirjat että oppineet siirtymään länteen.

Kosmografioista, maailman kokonaisesityksistä, tuli suosittuja. Niiden alussa oli tavallisesti kaaviokuva kaikkeuden maakeskisestä rakenteesta pallonkuorineen, ja yhä useammin mukaan liitettiin tähtitaivaan kartta. Sitten seurasivat - kauniisti Ptolemaioksen perinteen mukaan - maailmankartta ja eri alueiden kartat.

Kirjapainotaidon myötä kehittyivät graafiset kaiverrustekniikat. Saksalainen maalari ja graafikko Albrecht Dürer, luonnontieteellisen kuvituksen uranuurtaja, teki aivan uuden ajan alussa pohjoisen ja eteläisen taivaan kartat, jotka saivat lukuisia jäljittelijöitä.


Kosmografiat komistuivat entisestään. Kalleimmat niistä väritettiin käsin. Meidän silmiimme vanhoissa tähtikartoissa on erikoinen piirre: tähtitaivasta tarkastellaan niissä ulkopäin, ikään kuin jumalallisesta näkökulmasta katsoen, eikä sellaisena kuin me taivaan yöllä näemme.

Antiikissa maailmankaikkeus käsitettiin suljetuksi palloksi, jota oli luontevaa tarkkailla ulkopuolelta. Kuvaustapa siirrettiin sitten tasokarttoihin. Paitsi kartoissa se näkyy selvästi myös monissa keskiajan ja renessanssin maalauksissa.

Saksalainen Johann Bayer muutti katselusuunnan 1603 ilmestyneessä tähtikartastossaan Uranometria. Taruhahmot jäivät kuitenkin ennalleen, ja niin tuli metsästäjä Orionista, Herkuleesta ja taivaan muista nuijamiehistä vasenkätisiä.

Antiikin perintö oli vahva. Julius Schiller yritti 1627 korvata jumalaistarut kristillisellä traditiolla, mutta apostolit, profeetat ja pyhimykset eivät koskaan oikein juurtuneet taivaalle.


Greenwichin tähtitorni perustettiin 1675. Englannin ensimmäinen kuninkaallinen tähtitieteilijä John Flamsteed luetteloi siellä 3 000 tähteä ennennäkemättömän tarkasti, ja hänen seuraajansa Edmond Halley toimitti valmiiksi luettelon ja kartaston. Nyt taruhahmojen julkisivukin käännettiin maanpäällistä katsojaa kohti. Nuijat ja muut työkalut palautettiin samalla oikeaan käteen.

Kun tähtien paikat ja kirkkaudet tulivat yhä tärkeämmiksi, taruolennot alkoivat väistyä. Viimeisimpiä jumalkartastoja on Johann Boden loistelias Uranographia vuodelta 1801.

Kartantekijät halusivat usein kumartaa suosijaansa ja nimesivät heille tähdistöjä. Esimerkiksi Halley kokosi Greenwichin tähtitornin perustajan Kaarle II:n kunniaksi tähdistön nimeltä Kaarlen tammi; se muistutti ontosta puusta, jonka uumenissa Kaarle oli piileskellyt Cromwellin joukoille häviämänsä taistelun jälkeen.

Tähdistöjen joukossa ovat käväisseet Englannin Yrjö II:n harppu, Puolan Poniatowskin hallitsijasuvun sonni, Brandenburgin valtikka, poro ja jopa Intian valtameren saaresta sukupuuttoon hävitetty dodo-lintukin. Kaikki ovat menettäneet asemansa.

Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni määritteli 1928 tähdistöt ja niiden rajat. Jokainen taivaankappale on siitä lähtien kuulunut yhteen ja vain yhteen tähdistöön, joita on kaikkiaan 88.


Havaintomenetelmien ja kaukoputkien parantuessa tähtiä löytyi yhä enemmän. 1800-luvun alussa löytyi myös uusia aurinkokunnan jäseniä, pikkuplaneettoja. Niiden erottamiseksi tähdistä tarvittiin tarkkoja luetteloita ja karttoja.
Kun etäisyyksiä onnistuttiin mittaamaan luotettavasti, lähimmätkin tähdet osoittautuivat olevan valovuosien päässä. Linnunrata, tähtien muodostama suuri kokonaisuus, alkoi kiinnostaa itsenäisenä tutkimuskohteena. Siihen asti se oli ollut vain jonkinlainen kulissi planeetoille ja komeetoille.

Suomalaiset tähtitieteilijät, varsinkin Friedrich Argelander, Adalbert Krueger ja Anders Donner osallistuivat kansainvälisiin luettelo- ja karttahankkeisiin menestyksellisesti. Kuivan emulsion keksiminen 1871 mullisti valokuvauksen, koska nyt himmeitä kohteita voitiin valottaa lähes kuinka pitkään hyvänsä.

Valokuvakartoista on voitu tutkia Linnunradan ja koko maailmankaikkeuden rakennetta ja kehitystä. Kun valokuvaemulsion korvasi sähköinen tallennus, laajat luettelot ruvettiin julkaisemaan elektronisina. Käyttäjä voi niistä laatia tarpeittensa mukaisen graafisen esityksen tai kartan.

Tähtitaivasta kartoitetaan nyt avaruudestakin lukuisilla säteilyn aallonpituuksilla. Näemme miljardien vuosien päähän. Tähtikuvat ovat  visuaalisia elämyksiä, jotka havainnollistavat, kuinka ihmiskunnan suuri löytöretki jatkuu.


Tapio Markkanen on professori, tähtitieteen dosentti ja tietokirjailija.



 

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5250
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Lucid unet näen ehkä vähän samantyyppisenä kuin hypnoosin, niiden avulla voinee käsitellä asioita jotka eivät tule suoraan tietoisuuteen ja vaikuttaa siihen miten tietyt piirteet itsessään kokee. Mulla ne kuulu tiettyyn elämänvaiheeseen, olisinko ollut joku 25vuotias tjsp. Painajaisia oli, aika rajujakin jotka toistui samanlaisena lukuisia kertoja, pomppasin unissani sängyssä istumaan ja huusin ja uni vaan jatku ja jatku, näin päällekkäin unta ja todellisuutta. Kesti pitkään ennenkö uni lakkasi...
Lue kommentti