Tähtikartat kiteyttävät maailmankuvamme monivaiheista kehitystä: antiikin myyteistä on pitkä tie digitaalisiin tietokantoihin. Yhtä pitkä kuin taivaankannen jumalallisesta harmoniasta on alkuräjähdyksen kumuun.



Julkaistu Tiede -lehdessä 13/2009

Taivaan kuvaamisella on pitkä historia. On jopa väitetty, että monet vuosituhansien takaa säilyneet luolamaalaukset esittäisivät tähtikuvioita. Se ei olisi yllätys.

Taivaan jatkuva kiertoliike antoi ihmisille ajanlaskun. Päivän kesto saattoi vaihdella paljonkin, mutta Kuuta tarkkailemalla esivanhempamme oivalsivat, että vuorokauden pituus oli silti vakio. Kuu toimitti säännöllistä kiertoaan yötaivaalla hiukan alle kolmenkymmenen vuorokauden jaksoissa, ja vuodenajat puolestaan toistuivat noin kahdentoista kuukauden välein.

Kalevala kertoo, kuinka selvästi muinainen yhteisö ymmärsi menestyksensä riippuvan taivaan vakaudesta. Eepoksen 49. runossa Väinämöinen tervehtii Pohjolan kivimäestä vapautunutta Aurinkoa riemukkain sanoin:

Nouse aina aamusilla,
tämän päivänki perästä,
teepä meille terveyttä,
siirrä saama saatavihin,
pyytö päähän peukalomme,
onni onkemme nenähän!


Käy nyt tiesi tervehenä,
matkasi imantehena,
päätä kaari kaunihisti,
pääse illalla ilohon!


Hyvinvointiyhteiskuntaa ei voine tuon täsmällisemmin kuvailla.


Mesopotamialaisten ja egyptiläisten taivas oli kuin hatturasian kansi, jossa tähdet olivat kiinni - sen kummempia rakenteita he eivät taivaille kuvitelleet. Muinaisilla kreikkalaisilla osia oli enemmän ja rakenne mutkikkaampi.

Kreikkalaisten maailmankuvan keskuksessa oli pallonmuotoinen Maa. Taivaankappaleet - Kuu, Aurinko ja planeetat eli kiertotähdet - olivat kiinni jokainen omassa maakeskisessä pallonkuoressaan. Niiden ulkopuolella oli kiintotähtien taivas, firmamentti, joka pyörähti kerran vuorokaudessa keskuksen ympäri.

Firmamentin tähdet olivat kaikki yhtä kaukana Maasta. Siksi lähekkäisistä  tähdistä saattoi hyvin hahmottaa kuvioita, joille voi antaa nimen ja merkityksenkin.

Maailmanjäjestelmän kuvaamiseksi syntyivät ensimmäiset pallokartat. Taivaanpallon pintaan kuviteltiin koordinaatisto eli navat sekä pituus- ja leveyspiirit. Koska Maakin tiedettiin pallonmuotoiseksi, taivaallista järjestelmää sovellettiin ennen pitkää myös maanpinnan karttakuviin.

Käsitys Maan pallonmuotoisuudesta oli antiikissa laajasti omaksuttu, ja se säilyi Euroopassa kautta keskiajan. Aatehistoriallisesti olisi kiinnostava tietää, kuinka syntyi kuvitelma, että maapalloa olisi keskiajalla pidetty pannukakkuna. Niin ei todellakaan ollut.


Keskiajan lopulla aleksandrialaisen Klaudios Ptolemaioksen noin vuonna 150 laatima maailmankartasto ja maantieteen yleisesitys levisi Bysantista läntiseen Eurooppaan, jossa se sai latinankielisen nimen Geographia. Varsinkin ristiretkeläisten tekemä Konstantinopolin ryöstö 1204 sai sekä kirjat että oppineet siirtymään länteen.

Kosmografioista, maailman kokonaisesityksistä, tuli suosittuja. Niiden alussa oli tavallisesti kaaviokuva kaikkeuden maakeskisestä rakenteesta pallonkuorineen, ja yhä useammin mukaan liitettiin tähtitaivaan kartta. Sitten seurasivat - kauniisti Ptolemaioksen perinteen mukaan - maailmankartta ja eri alueiden kartat.

Kirjapainotaidon myötä kehittyivät graafiset kaiverrustekniikat. Saksalainen maalari ja graafikko Albrecht Dürer, luonnontieteellisen kuvituksen uranuurtaja, teki aivan uuden ajan alussa pohjoisen ja eteläisen taivaan kartat, jotka saivat lukuisia jäljittelijöitä.


Kosmografiat komistuivat entisestään. Kalleimmat niistä väritettiin käsin. Meidän silmiimme vanhoissa tähtikartoissa on erikoinen piirre: tähtitaivasta tarkastellaan niissä ulkopäin, ikään kuin jumalallisesta näkökulmasta katsoen, eikä sellaisena kuin me taivaan yöllä näemme.

Antiikissa maailmankaikkeus käsitettiin suljetuksi palloksi, jota oli luontevaa tarkkailla ulkopuolelta. Kuvaustapa siirrettiin sitten tasokarttoihin. Paitsi kartoissa se näkyy selvästi myös monissa keskiajan ja renessanssin maalauksissa.

Saksalainen Johann Bayer muutti katselusuunnan 1603 ilmestyneessä tähtikartastossaan Uranometria. Taruhahmot jäivät kuitenkin ennalleen, ja niin tuli metsästäjä Orionista, Herkuleesta ja taivaan muista nuijamiehistä vasenkätisiä.

Antiikin perintö oli vahva. Julius Schiller yritti 1627 korvata jumalaistarut kristillisellä traditiolla, mutta apostolit, profeetat ja pyhimykset eivät koskaan oikein juurtuneet taivaalle.


Greenwichin tähtitorni perustettiin 1675. Englannin ensimmäinen kuninkaallinen tähtitieteilijä John Flamsteed luetteloi siellä 3 000 tähteä ennennäkemättömän tarkasti, ja hänen seuraajansa Edmond Halley toimitti valmiiksi luettelon ja kartaston. Nyt taruhahmojen julkisivukin käännettiin maanpäällistä katsojaa kohti. Nuijat ja muut työkalut palautettiin samalla oikeaan käteen.

Kun tähtien paikat ja kirkkaudet tulivat yhä tärkeämmiksi, taruolennot alkoivat väistyä. Viimeisimpiä jumalkartastoja on Johann Boden loistelias Uranographia vuodelta 1801.

Kartantekijät halusivat usein kumartaa suosijaansa ja nimesivät heille tähdistöjä. Esimerkiksi Halley kokosi Greenwichin tähtitornin perustajan Kaarle II:n kunniaksi tähdistön nimeltä Kaarlen tammi; se muistutti ontosta puusta, jonka uumenissa Kaarle oli piileskellyt Cromwellin joukoille häviämänsä taistelun jälkeen.

Tähdistöjen joukossa ovat käväisseet Englannin Yrjö II:n harppu, Puolan Poniatowskin hallitsijasuvun sonni, Brandenburgin valtikka, poro ja jopa Intian valtameren saaresta sukupuuttoon hävitetty dodo-lintukin. Kaikki ovat menettäneet asemansa.

Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni määritteli 1928 tähdistöt ja niiden rajat. Jokainen taivaankappale on siitä lähtien kuulunut yhteen ja vain yhteen tähdistöön, joita on kaikkiaan 88.


Havaintomenetelmien ja kaukoputkien parantuessa tähtiä löytyi yhä enemmän. 1800-luvun alussa löytyi myös uusia aurinkokunnan jäseniä, pikkuplaneettoja. Niiden erottamiseksi tähdistä tarvittiin tarkkoja luetteloita ja karttoja.
Kun etäisyyksiä onnistuttiin mittaamaan luotettavasti, lähimmätkin tähdet osoittautuivat olevan valovuosien päässä. Linnunrata, tähtien muodostama suuri kokonaisuus, alkoi kiinnostaa itsenäisenä tutkimuskohteena. Siihen asti se oli ollut vain jonkinlainen kulissi planeetoille ja komeetoille.

Suomalaiset tähtitieteilijät, varsinkin Friedrich Argelander, Adalbert Krueger ja Anders Donner osallistuivat kansainvälisiin luettelo- ja karttahankkeisiin menestyksellisesti. Kuivan emulsion keksiminen 1871 mullisti valokuvauksen, koska nyt himmeitä kohteita voitiin valottaa lähes kuinka pitkään hyvänsä.

Valokuvakartoista on voitu tutkia Linnunradan ja koko maailmankaikkeuden rakennetta ja kehitystä. Kun valokuvaemulsion korvasi sähköinen tallennus, laajat luettelot ruvettiin julkaisemaan elektronisina. Käyttäjä voi niistä laatia tarpeittensa mukaisen graafisen esityksen tai kartan.

Tähtitaivasta kartoitetaan nyt avaruudestakin lukuisilla säteilyn aallonpituuksilla. Näemme miljardien vuosien päähän. Tähtikuvat ovat  visuaalisia elämyksiä, jotka havainnollistavat, kuinka ihmiskunnan suuri löytöretki jatkuu.


Tapio Markkanen on professori, tähtitieteen dosentti ja tietokirjailija.



 

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25798
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.