Satelliitit ovat tähynneet ja mitanneet kotiplaneettaamme puoli vuosisataa. Niiden ansiosta tiedämme, miten aktiivista ja alati muuttuvaa palloa asutamme. Aplodit aineiston kerääjille ja niiden kehittäjille.




Millaisia avaruusuutisia sinä muistat? Marsissa on kuin onkin vesijäätä. Eksoplaneettoja tunnetaan jo satoja. Venuksessa on helvetillisen kuumaa. Linnunradassakin lymyää musta aukko. Kvasaarit ovat kosmoksen raivopäitä.

Useimmilla meillä on mielikuvia planeettaluotainten ja kaukoputkien löydöistä. Kun tulee puhe Maata kiertävien satelliittien saavutuksista, joutuu oikein miettimään.

Tieteellinen avaruustutkimus kuitenkin käynnistyi Maan kartoituksena, ja kotinurkkiemme koluamisella on aina ollut tärkeä sija avaruusjärjestöjen hankkeissa. Ettei totuus tyystin unohtuisi, Yhdysvaltain tieteenedistämisseura luotasi tämänvuotisella tiedeviikollaan kuluneita satelliittikymmeniä - kahdestakin syystä: avaruustutkimuksen merkkivuoden lisäksi tämä vuosi on ollut kansainvälinen Maan vuosi.


Supersilmät tuoneet paljon vastauksia

Miltä maailma näyttäisi, jos meillä ei olisi tutkimussatelliitteja? Aika lailla samalta kuin puoli vuosisataa sitten. Neuvostotekokuu Sputnik olisi käynyt piipittämässä radallaan, mutta Kuu olisi edelleen planeettamme ainoa kiertolainen. Tutkijat jalkautuisivat kenttätöihin laskemaan kasvillisuusindeksejä, mittaamaan lumi- ja jääpeitteen paksuutta, keräämään merien lämpötiloja, analysoimaan ilmanlaatua, ja mitä kaikkea. Aikaa ja rahaa palaisi, ja äärialueet jätettäisiin rauhaan, elleivät jotkut huimapäät pyrkisi niille.

Satelliitit ovat mullistaneet niin tietojen keruun kuin määrän ja laadun. Hyvä esimerkki on merien tutkimus. Satelliitti hankkii kahdessa minuutissa enemmän ja monipuolisempaa tietoa kuin tutkimusalus vuosikymmenessä.

Satelliittien ansiosta tiedämme, mihin hurrikaani rantautuu, miten ruttuinen Maa tosiasiassa on ja mikä ilmastoa lämmittää. Aukkojakin on, mutta ilman taivaan supersilmiä niiden täyttämisestä ei edes uneksittaisi.


Säähirmu heti kiikkiin.

Satelliittiajan alussa suurimmat toiveet kohdistuivat sääennusteiden parantamiseen ja rajuilmojen tunnistamiseen. Kun maailman ensimmäinen sääsatelliitti Tiros huhtikuussa 1960 lähetti ensimmäiset kuvansa, meteorologit riemuitsivat. He äkkäsivät niistä entuudestaan tuntemattomien hirmumyrskyjen pyörteitä. Hurrikaanitutkimus pääsi käyntiin.

Hirmulla on elinkaari. Kuusi vuotta myöhemmin työnsä aloittivat Maan pyörimisnopeutta myötäilevät satelliitit. Ne välittivät peräkkäistä kuvaa omilta vyöhykkeiltään ja osoittivat, että hurrikaaneilla on tietty elinkaari. Sen perään myrksyt eivät ole päässeet iskemään huomaamatta.


Dataa jatkuvalla syötöllä.
Nykyiset sääsatelliitit ovat täynnä instrumentteja, jotka toimivat useilla aallonpituusalueilla ja seuraavat hurrikaanien rakentumista ajantasaisesti päivin öin. Mikroaaltoluotaimillaan ne tunkeutuvat jopa pilvien lävitse myrskyn ytimeen.


Silmä kavaltaa rajuuden.
Uusinta uutta ovat kolmiulotteiset poikkileikkaukset, jotka paljastavat myrskyn anatomian. Esimerkiksi New Orleansiin 2005 iskenyt Katrina tiedettiin raivokkaaksi, koska aivan sen ytimen ympärille kasvoi konvektiotorneja, kosteita, kuumia ja korkeita sadepilvipatsaita, joista hurrikaani saa vauhtinsa.


Peruselementit ovat hanskassa taivaan tuulista maan uumeniin.


Magneettikenttä yllätti.
Ensimmäistä tieteellistä saavutusta juhlittiin jo keväällä 1958. Explorer-satelliittien radiometrit osoittivat, että maan magneettikenttä vangitsee avaruuden hiukkasia voimakkaiksi säteilyvöiksi. Löytö turvasi tutkimusta. Nyt oli selvää, että kaikki, mikä avaruuteen lähtee, tarvitsee kunnon suojan geomagneettisia myrskyjä vastaan.


Pyöreys oli myytti.
Maan muodon pohdinta alkoi jo antiikissa, mutta näin ruttuista palloa tuskin kukaan osasi kuvitella, ennen kuin satelliitit auttoivat laskemaan, miten massa jakautuu ja painovoimakenttä vaihtelee..


Laser porautuu pinnan alle.
Mannerliikuntojen tutkimukset käynnistyivät 1970-luvulla lasertutkien tultua käyttöön. Nykyisellä gps-tekniikalla siirroslinjoissa tapahtuvia liikahduksia ja paineen muutoksia pystytään paikantamaan hyvinkin tarkasti.


Pallomme paljastui upeaksi.
Kun Apollo 17 -lennon miehistö 1972 palasi kotiin tuliaisinaan ensimmäinen kokopotretti Maasta, maailma huokaisi ihastuksesta. Vaikka 45 000 kilometrin etäisyydeltä napattu "Blue marble" on pieni, se on edelleen Nasan katsotuimpia kuvia.


Nyt näkyy vuodenkierto.
Sitten Apollo-lennon Maan kuvat ovat kasvaneet mittaviksi tiedostoiksi. Uusin, 2005 valmistunut  Terran kuvasto näyttää planeettamme kasvot kuukausi kuukaudelta 500 metrin tarkkuudella. Tätäkin tarkempia silmiä taivaalla kiertää, ja nykyään satelliittikuvista ennakoidaan satonäkymiä, nälänhätiä ja makean veden varoja.


Pilvistä pitkä sarja.
1960-luvun Nimbus-lentoihin asti pilviä arvioi¬tiin maasta, ja tulokset olivat vaatimattomat. 1980-luvun alussa käynnistyi globaali pilviohjelma, joka jatkuu yhä. Satelliittiajan pisimpiin kuuluvan hankkeen ansiosta tutkijoilla on nyt hyvä käsitys pil¬vien määristä, jakaumista ja rakenteista.


Tuulet tulivat perässä.
Pilvitutkimus edisti myös tuulitutkimusta: pienten pilvien retkistä ja paikanvaihdoksista laskettiin tuulten suuntia ja nopeuksia. Vuodesta 1999 määrityksissä on auttanut huippumoderni SeaWinds-tutka.


Merissä riittää virtaa.
Valtamerien suuret virtaukset kartoitettiin 1960-1970-luvun taitteessa, ja asian piti olla sillä selvä. Viime keväänä ajatukset menivät uusiksi. 20 vuotta jatkunut projekti raportoi, että meret ovat täpösen täynnä lännestä itään ja idästä länteen matkaavia pikku virtoja. Tulos oli niin odottamaton, ettei tutkimusta rahoittanut Yhdysvaltain tiedeakatemia meinannut uskoa lukemaansa.


Nyt ovat kiikarissa globaalit prosessit: miten elementit vaikuttavat toisiinsa?


Otsonikato pysäytti.
1980-luvun puolivälissä maailmalle kiiri vakava uutinen: meitä uv-säteilyltä suojaavaan otsonikerrokseen oli Antarktiksen yllä ilmaantunut aukko. Vaikka kaasukato löytyi maanpäällisistä mittaustuloksista, satelliittihavainnot vakuuttivat maailman vastatoimien välttämättömyydestä, ja otsonia tuhoavien kloorifluorihiilivetyjen käyttö loppui. Toipumisen alkuun pääsy kuitenkin kestää.


El Niño sekoitti säät.
1980-luku tarjosi toisenkin haasteen: mikä sai aikaan rajun sääilmiön, joka käänsi Tyynenmeren tuulet ja vedet väärin päin, laukaisi idässä kovan kuivuuden, nostatti lännessä tuhoisat tulvat ja tuotti mittavat taloudelliset vahingot.

Syiden selvittely johdatti tutkijat tarkkailemaan merenpinnan lämpötilaa ja korkeutta, sillä ne näyttivät ennakoivan outoja säitä.

Kävi ilmi, että El Niño on kehä, jossa häiriintyy niin meri kuin ilma.

Tuulet muuttavat meren virtauksia. Tämä vaikuttaa vedenkorkeuteen, mikä nostaa lämpötilaa. Tämä lisää haihduntaa ja kerryttää pilviä, ja taas tuulet muuttuvat.

Lyhytaikaisenakin poikkeustilana El Niño todisti, että ilmastomme on dynaaminen, monimutkainen systeemi, enemmän kuin elementtiensä summa.
 
Sitten löytyi kasvihuone.
1990-luku toi lisää ikäviä uutisia. Tutkijat toitottivat: maapallo lämpenee. Ilmakehämme oli enenevässä määrin alkanut pysäyttää ja palauttaa maasta avaruuteen kohoavaa lämpösäteilyä. Ilmakehässä oli meneillään jotakin, mutta mitä?


Hiilidioksidi teki katon.
Satelliitit ovat verraton apu selvitettäessä, miksi maapallo lämpenee, sillä ilmakehä toimii kuin kansainvälinen kauppa: mitä yhtäällä valmistuu, löytyy kohta toisaalta. Lisäksi satelliitit erottavat luonnon aikaansaannokset ihmistoiminnan tuotteista.

Infrapunatunnistimien mukaan lämpöä puskuroi hiilidioksidi, joka on peräisin fossiilisten polttoaineiden käytöstä.


Paljonko uppoaa hiilinieluihin?
Koko hiilikuorma ei jää ilmakehään, vaan kaasua imeytyy etenkin merien planktoniin ja metsiin. Siksi huomio kohdistuu myös näiden hiilinielujen vointiin.


Jäätiköt tärkeä mittari.
Kasvihuoneilmiön seurausten, kuten merenpinnan nousun, arviointiin sopivat maailman suuret jäätiköt, sillä lämpeneminen voi sulattaa niitä. Napasatelliittien jään paksuusmittaukset kertovat, että Antarktis ja Grönlanti ovat menettäneet massaansa ja Arktiksen merijää on huvennut vähimmilleen sitten vuoden 1979.



Lisää zoomauksia Maahan
Nasa: earthobservatory.nasa.gov/
Esa: www.esa.int/esaEO/index.html

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25799
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1194
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.