Riippuvuus alkoholista tai heroiinista on periaatteessa yksinkertainen ilmiö. Päihde kaappaa aivojen mielihyvämekanismiin vaikuttavat synapsiraot matkimalla aivojen omaa välittäjäainetta.

Entä jos puheena on riippuvuus ruoasta, harrastuksista, työstä, seksistä, mediasta, läheisistä tai shoppailusta. Ovatko nämä samanlaisia addiktioita kuin aineriippuvuudet, vai onko kyse ennemminkin analogiasta tai vertauskuvasta?

Kirjan yleissävy on medikalisaatiokriittinen, mutta yhteiskuntatieteellinen näkökulma ei oikein riitä vastaamaan tähän kysymykseen. Parasta antia Addiktioyhteiskunnassa on puhdas kulttuuritutkimus, joka ei yritäkään tunkeutua lääketieteen puolelle. Matias Karekallaksen ja Atte Oksasen kirjoitus addiktiosta populaarimusiikissa vie lukijan dekadentin Berliinin historiaan niin, että nojatuolista noustessa unohtaa, ettei olekaan Kreuzbergissa.

Marko Hamilo, vapaa tiedetoimittaja

Julkaistu Tiede-lehdessä 3/2014

Addiktioyhteiskunta. Riippuvuus aikamme ilmiönä. Toim. Tuukka Tammi ja Pauliina Raento, Gaudeamus 2013. 258 s., 35 €.

Ada ymmärsi koodeja.

Monet uskovat, että tietokone, ohjelmointi, syntetisaattori, cd-levy ja digitaalinen todellisuus ylipäänsä ovat aikamme keksintöjä. Oikeasti ne keksittiin tai ennakoitiin jo 1800-luvulla. Eikä asialla ollut nörttipoika vaan nuori hehkeä nainen.

Kirja kertoo 1800-luvun lahjakkaimman koodarin ja algoritmin tarinan. Teos kutoo sen myös yhteiskunnalliseen ympäristöönsä: Ada Lovelacen eläessä tiede ja teknologia hyppäsivät aivan uudelle tasolle.

Jo teini-ikäisenä Ada uneksi lentolaitteesta, joka toimisi aikakauden suuren keksinnön, höyryvoiman, avulla. Algoritmi alkoi hahmottua, kun hän löysi matemaatikko Charles Babbagen, jota pidetään varhaisen tietokoneen keksijänä. Luova voima oli kuitenkin Ada.

Toinen esikuva oli ajan suuri teknologinen innovaatio, Jacquardin kutomakone. Ensimmäisiin ohjelmoitaviin laitteisiin kuulunut kutomakone käytti reikäkortteja. Ada oivalsi soveltaa reikäkorttijärjestelmää uudenlaiseen koneeseen, joka kutoisi kankaan sijasta lukuja.

Reikäkorttikone sai levätä pölyttymässä yli sata vuotta, ennen kuin se löydettiin uudelleen. Myös Ada on jäänyt Babbagen ja muiden miestutkijoiden varjoon. Toisissa oloissa digiaika olisi voinut alkaa jo Adan aikana.

Pekka Wahlstedt on kriitikko ja vapaa toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2016

Adan algoritmi. Kuinka lordi Byronin tytär Ada Lovelace käynnisti digiajan. James Essinger, suom. Tapani Kilpeläinen, Vastapaino 2016. 310 s., 29 €.