Jokamiehen avaruuslentoja odotellessa

Tiedetoimittaja Jari Mäkinen on toteuttanut pitkäaikaisen unelmansa – ainakin melkein. Rakettikokeita kotitalonsa takapihalla väsäillyt pikkupoika haaveili aikansa ryhtymisestä avaruuslentäjäksi, mutta sitä hänestä ei koskaan tullut. Sen sijaan hän teki lapsuuden toiveammatistaan kirjan. Ja hyvän tekikin.

Avaruuslentäjän käsikirja on nimensä mukaan opas niille, jotka haaveilevat astronautin urasta ja haluavat tietää kaiken oleskelusta siellä jossain ylhäällä. Tämän lupauksen kirja täyttää ja vielä hieman enemmän.

Kirja toimii oivallisena pikakurssina avaruuslentämisen historiaan. Pitkä kaari 1960-luvun ensimmäisistä lentokokeiluista aina sukkuloiden viime vaiheisiin tulee kerrotuksi elävästi ja tarkasti. Ääneen pääsevät niin amerikkalaiset, venäläiset kuin kiinalaisetkin.

Parhaimmillaan käsikirja on kertoessaan astronauttien koulutuksesta ja arjesta, johon painottomuus ja puolentoista tunnin välein toistuva yön ja päivän vaihtelu tuovat oman pikantin lisänsä. Avaruudessa nukutaan koiran unta, ja sekin voi päättyä epämiellyttävästi, koska herätessä painottomuus saa helposti aikaan putoamisen tunteen. Seuraa säikähdys.

Tekstissä on vahva läsnäolon tuntu, joka syntyy Mäkisen haastattelemien avaruuslentäjien värikkäistä kertomuksista. Lukija voi kokea olevansa kärpäsenä avaruusaseman katossa, kun miehistö hoitelee normaaleja päivärutiineja ja intiimeimpiä askareita. Miten astronautit tekevät tarpeensa? Entä kuinka luonnistuu seksi painottomuudessa. Myös näihin kysymyksiin saadaan vastaus.

Kirjan erikoisuus on kaksipuolisuus. Sitä voi pitää kädessään kummin päin tahansa, sillä painottomuudessa ei tunneta suuntaa ylös- tai alaspäin. Pääosan muodostaa Avaruuslentäjän käsikirja, jonka nurjalle puolelle on sijoitettu Astronautiikan aakkoset, eräänlainen avaruuslentojen sanasto. Käsikirjaa lukiessa sanastoa ei juuri kaipaa, mutta jälkikäteen sitä on mukava selailla.

Kirja ei kuvilla juhli, mutta teksti on kauttaaltaan sujuvaa ja avautuu aloittelijallekin.

Teoksen piti alun perin ilmestyä jo kymmenen vuotta sitten, mutta kirjoittajan mukaan oli oikeastaan onni, että urakka viivästyi: avaruusturismi on nyt toden teolla alkamassa. Ensimmäiset kaupalliset lennot nähdään kenties jo 2012. Ennemmin tai myöhemmin suomalaisperheiden lomakohde voi olla Kanarian sijasta Kiertorata.

Jokamiehen lentoja odotellessa – odotuksesta tulee luultavasti kohtuullisen pitkä – maallikonkin on hyvä tutustua siihen, mitä tuleman pitää.

Jukka Ruukki

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry 2010
258 s
9789525329834

Ada ymmärsi koodeja.

Monet uskovat, että tietokone, ohjelmointi, syntetisaattori, cd-levy ja digitaalinen todellisuus ylipäänsä ovat aikamme keksintöjä. Oikeasti ne keksittiin tai ennakoitiin jo 1800-luvulla. Eikä asialla ollut nörttipoika vaan nuori hehkeä nainen.

Kirja kertoo 1800-luvun lahjakkaimman koodarin ja algoritmin tarinan. Teos kutoo sen myös yhteiskunnalliseen ympäristöönsä: Ada Lovelacen eläessä tiede ja teknologia hyppäsivät aivan uudelle tasolle.

Jo teini-ikäisenä Ada uneksi lentolaitteesta, joka toimisi aikakauden suuren keksinnön, höyryvoiman, avulla. Algoritmi alkoi hahmottua, kun hän löysi matemaatikko Charles Babbagen, jota pidetään varhaisen tietokoneen keksijänä. Luova voima oli kuitenkin Ada.

Toinen esikuva oli ajan suuri teknologinen innovaatio, Jacquardin kutomakone. Ensimmäisiin ohjelmoitaviin laitteisiin kuulunut kutomakone käytti reikäkortteja. Ada oivalsi soveltaa reikäkorttijärjestelmää uudenlaiseen koneeseen, joka kutoisi kankaan sijasta lukuja.

Reikäkorttikone sai levätä pölyttymässä yli sata vuotta, ennen kuin se löydettiin uudelleen. Myös Ada on jäänyt Babbagen ja muiden miestutkijoiden varjoon. Toisissa oloissa digiaika olisi voinut alkaa jo Adan aikana.

Pekka Wahlstedt on kriitikko ja vapaa toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2016

Adan algoritmi. Kuinka lordi Byronin tytär Ada Lovelace käynnisti digiajan. James Essinger, suom. Tapani Kilpeläinen, Vastapaino 2016. 310 s., 29 €.