Psykopaatin kanssa auttaja on avuton, mutta typeryyden voi voittaa.

Rikossarjoissa murhia tekevät älykkäät ja usein komeatkin psykopaatit. Suomessa totuus on toinen. Meillä tavallisinta on edelleen, että Make tappaa Kaken lähimmällä käteen osuvalla astalolla, kun kumpikin on umpipäissään ja mielestään viimeisen viinan omistaja.

Vaan on meillä myös psykopaatit. Vangeista heitä on noin kuudesosa. Psykopaatteja on myös menestyneissä talousrikollisissa.

Lievänä psykopatia rajautuu narsisimiin, äärimmillään omalletunnolle ei ole edes alkiota. Psykopaatti ei tunne empatiaa, pelkoa, ahdistustusta tai syyllisyyttä.

”Juuri minkään muun häiriön edessä ei rivipsykiatri ole auttajana yhtä avuton kuin psykopatian”, kirjoittaa Hannu Lauerma.

Lauerma on Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori. Hänen uusi kirjansa on kokoelma erillisiä kirjoituksia, joissa punaisena lankana kulkee ihmisen pahuus – ja typeryys. Lauerma on useaan otteeseen palkittu viestintätaidoistaan. Nytkin selvä, naseva kieli ja sarkastisen huumorin sivallukset keventävät vakavaa sanottavaa.

On kirjoittajalla hyviäkin uutisia. Hokema suomalaisen miehen väkivaltaisuudesta ei pidä paikkaansa: hän tappaa harvemmin kuin venäläinen, baltti tai Yhdysvaltain kansalainen. Perheväkivalta ja seksuaalinen riisto ovat reippaasti vähentyneet.

Lapsen todennäköisyys kuolla henkirikoksen uhrina oli 1950-luvulla peräti 18-kertainen verrattuna 2000-lukuun.

Lauerma vastustaa lööperiä ja humpuukia ja perää tieteen – tai ainakin järjen – ääntä. Hän vaatii vastuullisuutta hypnoosin käyttöön, koska se ei ole menetelmänä vaaraton, ja kritisoi nlp:tä, neurolingvististä ohjelmointia. Sen luonnontieteeltä kuulostava terminologia ei perustu todennettuihin lingvistisiin tai neurotieteellisiin havaintoihin, eikä menetelmän tehosta ole tieteellisesti pitävää näyttöä.

Omien uskomusten kriittinen tarkastelu ei ole ihmiselle luontaista, vaan se pitää erikseen opetella. Siksi netin valetieto saa helposti kaikupohjaa ja siksi median­ vastuu on aiempaa tärkeämpi, varsinkin jos uutisoinnilla on kytkös ihmisten terveyteen. Lauerma kritisoi yksinkertaista uutiskaavaa ”asiantuntijat ovat erimielisiä”, jossa tieteellisesti pätevän asiantuntijan vastapariksi nostetaan  omatekoinen tietäjä. Kaikki näkemykset eivät vaan ole samalla viivalla.

Kirjassa on myös kolumnityyppistä irrottelua, ja joissakin luvuissa Lauerma reilusti sanoo, että tässä hän ei ole asiantuntija. Niihin kuuluu kiinnostava kirjoitus suomalaisista ääriliikkeistä, 1900-luvun alkupuolen oikeistoradikalismista ja 1970-luvun taistolaisuudesta. Lauerma toivoo, että kumpaakin perattaisiin tutkimuksessa, koska siitä olisi 2000-luvullakin uutta opittavaa. Tähän yhdyn mieluusti minäkin.

Tuula Koukku on eläkkeellä oleva päätoimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2014

Hyvän kääntöpuoli. Hannu Lauerma, WSOY 2014. 269 s., 21 €.