Uskonsoturit havittelivat valtaa

Muslimien ja kristittyjen sodissa nähtiin monenlaisia liittoutumia.

Professori Jaakko Hämeen-Anttila on kirjoissaan kuvannut idän ja lännen hedelmällistä kulttuurivaihtoa. Nyt hän tarttuu muslimien ja kristittyjen välisiin sotiin – ja niitä riittää. Ilkikurisesti kirjoittaja toteaa, että kirjasta olisi tullut paksumpi, jos aiheena olisivat ne sodat, joita muslimit tai kristityt ovat käyneet omia uskonveljiään vastaan.

Islam yhdisti 600-luvulla Arabian niemimaan keskenään kahinoivat heimot. Sadassa vuodessa arabit loivat imperiumin, joka idässä ulottui Afganistaniin, lännessä Espanjaan ja etelässä kattoi Afrikan rannikon Egyptistä Marokkoon. Valloituksia auttoi, että ajan mahdit Bysantti ja Persia olivat sotien uuvuttamia.

Monin paikoin kansa vaihtoi kielen arabiaan ja uskonnon islamiin, mutta tätä valloittajat eivät välttämättä edellyttäneet: riitti, kun vasallisuhteessa ei kapinoitu ja verot tulivat maksuun. Kristityt ja juutalaiset saivat arabialueilla pitää uskontonsa; heillä oli oma pyhä kirjansa, ja he olivat yksijumalaisia.

Suvaitsevaisuus vallitsi esimerkiksi islamilaisessa Espanjassa, joka pitkään oli Euroopan sivistynein seutu. Keskiajan kipukohtia olivat ristiretket. Vaikka retoriikka oli uskonnollista, ne eivät perimmältään olleet uskonsotia vaan kamppailua vaikutusvallasta ja alueista. Tästä kertovat monet liittoumat, jotka ylittivät uskontojen rajat. Sama valtapeli näkyy myöhemmissä turkkilaissodissa. Tärkeintä olivat saaliit ja läänitykset.

Protestantin pahin vihollinen ei läheskään aina ollut turkkilainen musulmaani vaan paavinuskoinen katolinen.

Hämeen-Anttila maustaa historiaa lukuisilla puhuttelevilla rinnastuksilla nykyajan politiikkaan. Reilun pelin hengessä hän pitää lukijan tietoisena niin idän kuin lännen synneistä.

Onko islam siis sotaisaa? Ei järin sotaisaa, Hämeen-Anttila vastaa – vaan ei erityisen rauhanomaistakaan. Kuten muutkin kulttuurit se on välistä ollut aggressiivinen ja laajentumishaluinen, toisinaan rauhallinen. Mediassa paljon tilaa saava fundamentalismi on vain yksi, suhteellisen marginaalinen muoto islamista.

Kirja päättyy arabikevääseen. Lähes kaikkia arabimaita vaivaa heikko talous, kehno koulutustaso ja demokratiavaje. Muutos ei tapahdu äkkiä, mutta toivoa paremmasta Hämeen-Anttila näkee.

Tuula Koukku

Otava 2012
240 s
9789511259152