”Se ei ole isoveli vaan jokuveli. Sillä ei ole osoitetta. Siltä puuttuu missio. Se ei ole paha diktaattori vaan joukko mukavia heppuja.”

Kirjan nimestä ilmenee tärkeä oivallus. Viranomaisten rekistereistä ei ehkä tarvitse olla niin huolissaan. Demokratiassa isoveli pysyy aisoissa.

Sen sijaan me kaikki valvomme toisiamme. Hyvässä yhteiskunnassa poliitikot elävät onneksi samassa akvaariossa: koskaan ei tiedä, kenen kännykkäkameran muistikortille ilta salarakkaan kanssa päätyy. Eikä jokuveljen kovalevy ikinä unohda.

Onko yksityisyyttä kohta enää erämaamökin puuceessä? Tulevaisuudentutkija Mika Mannermaan uusin kirja pistää lukijan pohtimaan, haluammeko ”ubiikkiyhteiskuntaa”, jossa tietotekniikka on kaikkialla.

Kirjan muut aiheet elämästä ja vaikuttamisesta ubiikkiyhteiskunnasta ovat tarpeellista luettavaa kaikille, jotka kuvittelivat tulevaisuuden arjen olevan kutakuinkin nykyisen kaltaista.

Tietotekniikan ohella bio- ja nanotekniikat mullistavat tulevien sukupolvien elämää.

Mannermaalle teollinen vallankumous on vain vauhdinottoa hänen mielestään suuremmille murroksille: tietoyhteiskunnalle, bioyhteiskunnalle ja kaiken kokoavalle ”fuusioyhteiskunnalle”.

Olisikohan Mannermaa erehtynyt pitämään omaa aikaamme erityisenä taitekohtana? Jatkuva muutos on kuulunut teolliseen yhteiskuntaan parisataa vuotta. Sikäli mikään ei ole muuttunut.

MARKO HAMILO

WSOY 2008
256 s
9789510340219

Ada ymmärsi koodeja.

Monet uskovat, että tietokone, ohjelmointi, syntetisaattori, cd-levy ja digitaalinen todellisuus ylipäänsä ovat aikamme keksintöjä. Oikeasti ne keksittiin tai ennakoitiin jo 1800-luvulla. Eikä asialla ollut nörttipoika vaan nuori hehkeä nainen.

Kirja kertoo 1800-luvun lahjakkaimman koodarin ja algoritmin tarinan. Teos kutoo sen myös yhteiskunnalliseen ympäristöönsä: Ada Lovelacen eläessä tiede ja teknologia hyppäsivät aivan uudelle tasolle.

Jo teini-ikäisenä Ada uneksi lentolaitteesta, joka toimisi aikakauden suuren keksinnön, höyryvoiman, avulla. Algoritmi alkoi hahmottua, kun hän löysi matemaatikko Charles Babbagen, jota pidetään varhaisen tietokoneen keksijänä. Luova voima oli kuitenkin Ada.

Toinen esikuva oli ajan suuri teknologinen innovaatio, Jacquardin kutomakone. Ensimmäisiin ohjelmoitaviin laitteisiin kuulunut kutomakone käytti reikäkortteja. Ada oivalsi soveltaa reikäkorttijärjestelmää uudenlaiseen koneeseen, joka kutoisi kankaan sijasta lukuja.

Reikäkorttikone sai levätä pölyttymässä yli sata vuotta, ennen kuin se löydettiin uudelleen. Myös Ada on jäänyt Babbagen ja muiden miestutkijoiden varjoon. Toisissa oloissa digiaika olisi voinut alkaa jo Adan aikana.

Pekka Wahlstedt on kriitikko ja vapaa toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2016

Adan algoritmi. Kuinka lordi Byronin tytär Ada Lovelace käynnisti digiajan. James Essinger, suom. Tapani Kilpeläinen, Vastapaino 2016. 310 s., 29 €.