Mirkka Lappalainen

Synkin aika Suomessa

Nykyihmisen on vaikea edes kuvitella, miten karmeaa oli 1600-luvun lopulla. Jos eurokriisi alkaa hirvittää, tämä kirja palauttaa maan pinnalle. Paljon paljon pahempaa on Suomessa koettu – ja selvitty.

Nuoren polven historioitsija Mirkka Lappalainen piirtää kuvaa 1600-luvun viimeisistä vuosista, jolloin ilmasto sekosi, kato kävi ja joka kolmas kuoli ja kuopattiin.

Euroopan mittakaavassa katastrofi hakee vertaistaan. Irlannin kuulussa 1800-luvun nälänhädässä hautaan meni noin kymmenen prosenttia väestöstä.

Miten meillä pääsi käymään noin? Lappalaisen mukaan tuho oli monen tekijän summa: pikku jääkausi kylmine ja märkine kesineen, kaksi perättäistä katovuotta, köyhyys, pitkät ja kehnot liikenneyhteydet sekä jähmeä hallintokoneisto, joka ei taipunut auttamaan hädänalaisia.

Kylien ja kaupunkien väki oli jo valmiiksi kurjassa kunnossa, kun pahin nälkä iski kevättalvella 1697. Hankien peittämä luontokaan ei pystynyt tarjoamaan homeisen viljan ja pettuleivän jatketta. Äärimmillään hätä johti ihmissyöntiin. Nälän jäljessä tulivat lavantauti, punatauti ja pilkkukuume, jotka olivat viimeinen niitti ja selittävät hurjat kuolleisuusluvut.

Vaikka moderni yhteiskunta on kukistanut nälänhädän, yksi asia ei ole kauhun vuosista muuttunut. Elämme edelleen luonnon ja säiden armoilla. Huoltovarmuus ei taida sittenkään olla ylimainostettu asia.

Mirkka Lappalainen ei ole ainoastaan pätevä historioitsija, vaan ymmärtää kerronnan päälle. Teksti imee mukaansa kuin paraskin dekkari. Kirjaa ei malta laskea käsistään, ennen kuin viimeinenkin sivu on käännetty.

Jukka Ruukki

Siltala 2012
262 s
9522341401