Mirkka Lappalainen

Synkin aika Suomessa

Nykyihmisen on vaikea edes kuvitella, miten karmeaa oli 1600-luvun lopulla. Jos eurokriisi alkaa hirvittää, tämä kirja palauttaa maan pinnalle. Paljon paljon pahempaa on Suomessa koettu – ja selvitty.

Nuoren polven historioitsija Mirkka Lappalainen piirtää kuvaa 1600-luvun viimeisistä vuosista, jolloin ilmasto sekosi, kato kävi ja joka kolmas kuoli ja kuopattiin.

Euroopan mittakaavassa katastrofi hakee vertaistaan. Irlannin kuulussa 1800-luvun nälänhädässä hautaan meni noin kymmenen prosenttia väestöstä.

Miten meillä pääsi käymään noin? Lappalaisen mukaan tuho oli monen tekijän summa: pikku jääkausi kylmine ja märkine kesineen, kaksi perättäistä katovuotta, köyhyys, pitkät ja kehnot liikenneyhteydet sekä jähmeä hallintokoneisto, joka ei taipunut auttamaan hädänalaisia.

Kylien ja kaupunkien väki oli jo valmiiksi kurjassa kunnossa, kun pahin nälkä iski kevättalvella 1697. Hankien peittämä luontokaan ei pystynyt tarjoamaan homeisen viljan ja pettuleivän jatketta. Äärimmillään hätä johti ihmissyöntiin. Nälän jäljessä tulivat lavantauti, punatauti ja pilkkukuume, jotka olivat viimeinen niitti ja selittävät hurjat kuolleisuusluvut.

Vaikka moderni yhteiskunta on kukistanut nälänhädän, yksi asia ei ole kauhun vuosista muuttunut. Elämme edelleen luonnon ja säiden armoilla. Huoltovarmuus ei taida sittenkään olla ylimainostettu asia.

Mirkka Lappalainen ei ole ainoastaan pätevä historioitsija, vaan ymmärtää kerronnan päälle. Teksti imee mukaansa kuin paraskin dekkari. Kirjaa ei malta laskea käsistään, ennen kuin viimeinenkin sivu on käännetty.

Jukka Ruukki

Siltala 2012
262 s
9522341401

Ada ymmärsi koodeja.

Monet uskovat, että tietokone, ohjelmointi, syntetisaattori, cd-levy ja digitaalinen todellisuus ylipäänsä ovat aikamme keksintöjä. Oikeasti ne keksittiin tai ennakoitiin jo 1800-luvulla. Eikä asialla ollut nörttipoika vaan nuori hehkeä nainen.

Kirja kertoo 1800-luvun lahjakkaimman koodarin ja algoritmin tarinan. Teos kutoo sen myös yhteiskunnalliseen ympäristöönsä: Ada Lovelacen eläessä tiede ja teknologia hyppäsivät aivan uudelle tasolle.

Jo teini-ikäisenä Ada uneksi lentolaitteesta, joka toimisi aikakauden suuren keksinnön, höyryvoiman, avulla. Algoritmi alkoi hahmottua, kun hän löysi matemaatikko Charles Babbagen, jota pidetään varhaisen tietokoneen keksijänä. Luova voima oli kuitenkin Ada.

Toinen esikuva oli ajan suuri teknologinen innovaatio, Jacquardin kutomakone. Ensimmäisiin ohjelmoitaviin laitteisiin kuulunut kutomakone käytti reikäkortteja. Ada oivalsi soveltaa reikäkorttijärjestelmää uudenlaiseen koneeseen, joka kutoisi kankaan sijasta lukuja.

Reikäkorttikone sai levätä pölyttymässä yli sata vuotta, ennen kuin se löydettiin uudelleen. Myös Ada on jäänyt Babbagen ja muiden miestutkijoiden varjoon. Toisissa oloissa digiaika olisi voinut alkaa jo Adan aikana.

Pekka Wahlstedt on kriitikko ja vapaa toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2016

Adan algoritmi. Kuinka lordi Byronin tytär Ada Lovelace käynnisti digiajan. James Essinger, suom. Tapani Kilpeläinen, Vastapaino 2016. 310 s., 29 €.