Suomi kulki taannoin mobiilivallankumouksen eturintamassa.

Ostin Nokian N97-puhelimen kesäkuussa 2010. Olin kaksi viikkoa myöhemmin varma siitä, että Nokia joutuu pian vaihtamaan johtonsa, strategiansa ja älypuhelimien käyttöjärjestelmänsä.

Kun siihen asti jokainen uusi Nokian kommunikaattori oli ylittänyt odotukseni, kosketusnäytön ja aiempaa vaatimattomamman näppäimistön yhdistänyt N97 oli täydellinen pettymys kaikilla osa-alueilla. Sitä en arvannut, ettei uusikaan johto ja strategia enää auttaisi Nokiaa takaisin markkinajohtajaksi.

Niko Kettusen ja Timo Paukun kirjoittamaa kännykän historiaa on kenen tahansa helppo peilata omiin kokemuksiinsa. Jälkikäteen on mahdollista nähdä, millainen rooli omalla vanhalla puhelimella oli aikanaan suuryhtiöiden kamppailussa mobiilimaailman herruudesta.

Ehkä kaikkien aikojen merkittävimmät kännykkämallit olivat Nokian 2010 ja 2110. Niiden ansiosta tekstareista tuli hitti vuonna 1994. Kännykkä ei ollut enää vain puhumista varten. Sen jälkeen tulivat matopeli, kamera, internet, paikannus ja lukemattomat muut sovellukset.

Suomalaiset olivat 1990-luvulla edelläkävijöitä. Pääministeri Harri Holkeri soitti ensimmäisen  virallisen gsm-puhelun 1. heinäkuuta 1991.

Suomi kulki taannoin mobiilivallankumouksen eturintamassa.

Vuosikymmenen lopussa yhdysvaltalaiset toimittajat kävivät Helsingissä ihmettelemässä nuorisoa, joka tekstaili Esplanadin puistossa. Yhdysvallat oli siihen aikaan vielä jumissa ensimmäisen sukupolven matkapuhelimissa, joilla ei voinut tekstata, eikä kuuluvuuskaan ollut samalla tavalla maanlaajuinen kuin meillä.

Kettunen ja Paukku aloittavat kännykän historian autoradiopuhelimista eli eräänlaisesta 0G:stä. Suomen arp-järjestelmässä oli jo 1980-luvun alussa yli 30 000 käyttäjää. Yleiseen puhelinverkkoon soitettiin sentraalisantran kautta, eikä puhelin autoa ajaessa kyennyt lennossa vaihtamaan yhden maston kuuluvuusalueelta toiselle. Kuuluvuus kuitenkin kattoi Lapin erämaat ja ulkosaariston jopa paremmin kuin nykyinen verkko.

Kirja osoittaa, että Suomen nousu hetkeksi maailman huipulle yhdellä kuumimmista teknologia­teollisuuden aloista ei syntynyt onnenkantamoisena. Taustalla vaikutti vuosikausien insinöörityö, mutta osansa oli myös sääntely-ympäristöllä. Meillä pohjoismaissa oli yhteinen nmt-standardi, ja gsm-operaattoreiden välillä vallitsi alusta alkaen vapaa kilpailu. Yhdysvallat tuli tässä jälkijunassa.

Tulevaisuutta Kettunen ja Paukku eivät harmi kyllä juuri arvuuttele. Yhden näköpiirissä olevan uutuuden he mainitsevat: näytöistä tulee taipuisia. Yhä uusien ominaisuuksien integroiminen yhteen laitteeseen lienee tullut jo tiensä päähän – eräässä mielessä kännykän historia on saavuttanut päätepisteensä. Jonkinlainen pieni radioyhteyksillä varustettu tietokone pysynee

Tulevaisuudessakin taskussa, mutta sitä ehkä käytetään yhä useam­min jollakin puettavalla käyttöliittymällä, esimerkiksi älyrannekellolla tai -silmälaseilla.

Marko Hamilo  on vapaa tiedetoimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2015

Kännykkä. Lyhyt historia. Niko Kettunen ja Timo Paukku, SKS 2014. 240 s., 34 €.

Ada ymmärsi koodeja.

Monet uskovat, että tietokone, ohjelmointi, syntetisaattori, cd-levy ja digitaalinen todellisuus ylipäänsä ovat aikamme keksintöjä. Oikeasti ne keksittiin tai ennakoitiin jo 1800-luvulla. Eikä asialla ollut nörttipoika vaan nuori hehkeä nainen.

Kirja kertoo 1800-luvun lahjakkaimman koodarin ja algoritmin tarinan. Teos kutoo sen myös yhteiskunnalliseen ympäristöönsä: Ada Lovelacen eläessä tiede ja teknologia hyppäsivät aivan uudelle tasolle.

Jo teini-ikäisenä Ada uneksi lentolaitteesta, joka toimisi aikakauden suuren keksinnön, höyryvoiman, avulla. Algoritmi alkoi hahmottua, kun hän löysi matemaatikko Charles Babbagen, jota pidetään varhaisen tietokoneen keksijänä. Luova voima oli kuitenkin Ada.

Toinen esikuva oli ajan suuri teknologinen innovaatio, Jacquardin kutomakone. Ensimmäisiin ohjelmoitaviin laitteisiin kuulunut kutomakone käytti reikäkortteja. Ada oivalsi soveltaa reikäkorttijärjestelmää uudenlaiseen koneeseen, joka kutoisi kankaan sijasta lukuja.

Reikäkorttikone sai levätä pölyttymässä yli sata vuotta, ennen kuin se löydettiin uudelleen. Myös Ada on jäänyt Babbagen ja muiden miestutkijoiden varjoon. Toisissa oloissa digiaika olisi voinut alkaa jo Adan aikana.

Pekka Wahlstedt on kriitikko ja vapaa toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2016

Adan algoritmi. Kuinka lordi Byronin tytär Ada Lovelace käynnisti digiajan. James Essinger, suom. Tapani Kilpeläinen, Vastapaino 2016. 310 s., 29 €.