Vesa Heikkinen, Harri Mantila

Kielellinen kahtiajako uhkaa

Kieli on kansan identiteetin ja yhtenäisyyden perusta, totesi J. V. Snellman aikoinaan. Yhtenäisyys on alkanut rakoilla, kun verkon ja etenkin sosiaalisen median ansiosta yleiskieleen on sekoittunut murteita, slangia ja puhekieltä. Kuitenkin kielemme suurin uhka on kansainvälistymisen myötä yleistynyt englanti.

Vesa Heikkinen ja Harri Mantila eivät pidä tätä huonona asiana. Kieli ei ole Jumalan luomus vaan ihmisten, ja sen kuuluu elää ja kehittyä ihmisten ja kulttuurien mukana. Kaikenlaiset kielet ja ilmaukset ovat sallittuja, jos ne edistävät ja rikastavat inhimillistä vuorovaikutusta.

Byrokraattien kapulakieltä ja tieteen jargonia sitä vastoin ymmärtää vain pieni eliitti, vaikka tiede ja valtionhallinto pyörivät verorahoilla ja vaikka niiden pitäisi palvella koko kansaa.

Kirjoittajat maalaavat uhkakuvan, jossa kansa jakautuu kahtia myös kielellisesti. Yläluokkaan kuuluvat yleiskielen, ammattikielen ja englannin hallitsevat varakkaat ja menestyvät kansalaiset. Alinta luokkaa edustavat työelämästä pudonneet ja maahanmuuttajat, jotka eivät osaa kirjoittaa ja lukea lainkaan.

Kirjan ansio on, että se siirtää kielestä huolestuneiden huomion muodollisista seikoista kielen sosiaalisuuteen. Kieli on sosiaalisuuden ja identiteetin ilmaus ja edellytys, ja kielen arvo mitataan sillä, miten hyvin se tämän tehtävänsä täyttää.

Pekka Wahlstedt

Gaudeamus 2011
235 s
9789524951883

Ada ymmärsi koodeja.

Monet uskovat, että tietokone, ohjelmointi, syntetisaattori, cd-levy ja digitaalinen todellisuus ylipäänsä ovat aikamme keksintöjä. Oikeasti ne keksittiin tai ennakoitiin jo 1800-luvulla. Eikä asialla ollut nörttipoika vaan nuori hehkeä nainen.

Kirja kertoo 1800-luvun lahjakkaimman koodarin ja algoritmin tarinan. Teos kutoo sen myös yhteiskunnalliseen ympäristöönsä: Ada Lovelacen eläessä tiede ja teknologia hyppäsivät aivan uudelle tasolle.

Jo teini-ikäisenä Ada uneksi lentolaitteesta, joka toimisi aikakauden suuren keksinnön, höyryvoiman, avulla. Algoritmi alkoi hahmottua, kun hän löysi matemaatikko Charles Babbagen, jota pidetään varhaisen tietokoneen keksijänä. Luova voima oli kuitenkin Ada.

Toinen esikuva oli ajan suuri teknologinen innovaatio, Jacquardin kutomakone. Ensimmäisiin ohjelmoitaviin laitteisiin kuulunut kutomakone käytti reikäkortteja. Ada oivalsi soveltaa reikäkorttijärjestelmää uudenlaiseen koneeseen, joka kutoisi kankaan sijasta lukuja.

Reikäkorttikone sai levätä pölyttymässä yli sata vuotta, ennen kuin se löydettiin uudelleen. Myös Ada on jäänyt Babbagen ja muiden miestutkijoiden varjoon. Toisissa oloissa digiaika olisi voinut alkaa jo Adan aikana.

Pekka Wahlstedt on kriitikko ja vapaa toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2016

Adan algoritmi. Kuinka lordi Byronin tytär Ada Lovelace käynnisti digiajan. James Essinger, suom. Tapani Kilpeläinen, Vastapaino 2016. 310 s., 29 €.