Kirjoa leimakirveestä tapparaan

Miten tavallisesta työkalusta pystyy kirjoittamaan kokonaisen kirjan? Mainiosti, osoittaa metsänhoitaja ja tietokirjailija Juha Maasola. Kirveen koruton ulkonäkö pettää – sillä on pitkä ja värikäs historia.

Maasola esittelee kirveen historiaa kivikaudelta viime vuosisadalle. Hän kartoittaa sen rakennetta ja valmistustapoja sekä tehtäviä työnteossa ja sodankäynnissä. Kirveiden kirjo on laaja leimakirveestä ja metsäkirveestä palokirveeseen ja mestauskirveeseen saakka. Tärkeä työkalu on saanut myös symbolisia merkityksiä, ja se esiintyy monissa sanalaskuissa.

Kirves on melkein yhtä vanha kuin ihminen. Ensimmäinen kirves oli varreton pisaran muotoinen kivi. Monia muodonmuutoksia kokenut työkalu on välillä ollut pitkä ja kapea, välillä leveä ja kaareva. Sotakirveet olivat usein koristeellisia. Niistä tunnetuin on viikinkien hopeakoristeinen tappara.

Kirves on teknologian suursaavutus: sen avulla ihminen raivasi tiensä metsään ja otti puut käyttöönsä. Aluksi kirvestä käytettiin kaskeamisessa, joka oli yleinen viljelymuoto viime vuosisadalle asti. Suomessa kirves oli 1900-luvun alkuun saakka metsätöiden ainoa työkalu. 1960-luvulla kirves sai väistyä moottorisahan tieltä. Mutta vielä sillä riittää töitä omakotitaloissa ja kesämökeillä. Puiden hakkaaminen raittiissa ilmassa on voittamaton kunnonkohottaja, ja hengähdystauoilla voi lukea tätä kirjaa, joka ei turhaan ollut Tieto-Finlandia-ehdokkaana.

PEKKA WAHLSTEDT

Kirjoittaja on kriitikko ja vapaa toimittaja.

Maahenki 2009
207 s
9789525652741