Valas ei rakenna radioteleskooppia, ja muita mahdollisia syitä avaruuden hiljaisuudelle.

Oli kylmä ja sumuinen huhtikuun aamu, kun nuori tähtitieteilijä Frank Drake suuntasi Green Bankin suuren radioteleskoopin kohti Tau Cetiä, yhdentoista valovuoden päähän.

Tästä alkoi vuonna 1960 Maan ulkopuolisen älyllisen elämän etsintä, Seti (Search for extraterrestial intelligence). Joitakin outoja signaaleja on kuultu, mutta ainoatakaan kiistatonta merkkiä älyllisestä elämästä ei ole saatu – ei edes älyttömästä. Viime vuosina on löytynyt monia Maan kaltaisia eksoplaneettoja, joissa elämä voisi versoa.

Mutta vaikka Maassa on ollut elämää jo vuosimiljardit, äly ilmaantui vasta äskettäin. Älykkyys on hyvä evolutiivinen idea vaan ei vääjäämätön kehitysaste, painottaa Paul Davies, fyysikko, kosmologi ja astrobiologi. Jotta saisimme yhteyden maanulkoiseen älyyn, sen pitää meidän laillamme myös suuntautua tieteeseen ja teknologiaan. Valastakin voi sanoa älykkääksi, mutta radioteleskooppi siltä jää rakentamatta!

Davies ruotii kirjassaan, mistä kaikesta riippuu, löydämmekö koskaan vierasta älynmerkkiä. Tieteen moniottelija on myös puheenjohtaja Seti-ryhmässä, joka pohtii avaruusälykköjen yhteydenottoa. Mikä parasta lukijalle, Davies on loistava kirjoittaja: selväsanainen ja perusteleva mutta samalla kyselevä ja näkemyksellinen. Kun suomennoskin sujuu, tätä lukee kuin dekkaria.

Millaista eksoäly voisi olla? Daviesin mukaan älykkyyden jakauma alkaa yhteiskunnista, joilla ei vielä ole tekniikkaa. Sitten ovat biologiset oliot, jotka osaavat viestiä radioaalloilla. Seuraava askel ovat tietokoneiden hallitsemat yhteiskunnat, jotka kuitenkin vielä ylläpitävät biologista pohjaansa. Lopulta tullaan puhtaaseen kyberälyyn. Me olemme jo tällä tiellä, sen alussa. Geenit, kantasolut ja siruistutteet ovat hyppysissämme. Meillä on vielä tabumme, mutta toinen sivilisaatio ehkä ajattelee toisin. Kun älykäs laji ryhtyy parantelemaan itseään, muutos on nopeaa. Koneäly on kestävämpää kuin biologinen. Jos joskus kohtaamme eksoälyä, se mitä todennäköisimmin on postbiologista, Davies tiivistää.

Yliäly voi mainiosti viihtyä kyberavaruudessaan – miksi se kiinnostuisi meistä? Tai ehkä sittenkin olemme yksin? Dekkaristi Davies paljastaa lopussa vastauksensa. Niitä onkin sitten kolme: tiedemiehen, ”filosofin" ja ihmisen.

Tuula Koukku

Ursa 2012
315 s
9789525985016