Donald K. Yeomans, suom. Markus Hotakainen

Isot iskijät ovat tutkijoiden tiedossa, mutta pienet voivat yllättää.

Helmikuussa Itä-Uralilla sijaitsevan Tšeljabinskin kaupungin yllä räjähti asteroidi. Kukaan ei kuollut, mutta toistatuhatta ihmistä sai haavoja ikkunansirpaleista ja rakennusten vaurioista koitui miljoonien eurojen vahingot. Räjähtänyt kappale oli pieni, läpimitaltaan noin 17 metriä.

Tähän asti vahingollisina on pidetty yli 30-metrisiä asteroideja, koska pienemmät yleensä palavat poroksi ilmakehässä. Juuri tuota 30 metrin kokoa oli Siperian Tunguskassa 1908 räjähtänyt järkäle. Sellaisia on Maan lähiavaruudessa ainakin miljoona.

”Ihmiskunnan kehityksen ja tulevaisuuden kannalta lähiavaruuden kappaleet ovat Auringon jälkeen kaikkein tärkeimpiä”, painottaa Donald K. Yeomans tuoreessa kirjassaan. Siinä missä pikkumurikat vain katkovat puita tai pirstovat ikkunoita, isot jaksottavat koko maapallon elämän evoluutiota. Dinosaurusten tuhon aiheutti yli kymmenkilometrinen asteroidi.

Kun lasketaan keskimääräisiä vuotuisia kuolonuhreja, ovat tupakointi, aids, ilmansaasteet ja liikenne paljon pahempia tappajia kuin avaruuden yllättäjät. Mutta koska asteroidit pahimmillaan ovat ihmiskunnalle katastrofaalisia, uhka otetaan todesta.

Kilometriä suurempia asteroideja on lähiavaruudessa arviolta tuhat. Kansainvälisten etsintäohjelmien ansiosta 90 prosenttia populaatiosta on jo löydetty. Yeomans johtaa itse Nasan toimistoa, joka etsii ja seuraa lähiavaruuden kappaleita.

Tutkijaa asteroidit ja komeetat kiinnostavat siksikin, että ne ovat aikojen mittaan tuoneet Maahan vettä ja monenlaisia orgaanisia aineita. Kenties me ihmisetkin olemme elämästämme velkaa niille.

Monet uudet tietokirjat elävöittävät faktatietoa anekdootein tai persoonallisin kommentein; hyvä esimerkki on Esko Valtaoja. Yeomans ei kirjoittajana hersyttele vaan töröttää tiukasti asiansa. Onneksi asiassa on oma dramatiikkansa.

Asteroidin isku torjutaan muuttamalla sen rataa. Asteroidiin ohjataan avaruusalus tai sen kylkeen asennetaan rakettimoottori. Tai käytetään ydinräjähteitä, virtuaalista hinausköyttä, keskittäviä peilejä tai lasereita. Tai vaikka maalataan möhkäle. Kuulostaa scifiltä, mutta keinoissa on vinha tieteellinen perä.

Tulevaisuutta ovat miehitetyt lennot asteroideille. Niiden kivessä on runsaasti metalleja ja myös vettä. Siitä on hajottamalla tehtävissä rakettipolttoainetta, vaikka Mars-matkalle.

Tuula Koukku on eläkkeellä oleva päätoimittaja

Julkaistu Tiede-lehdessä 11/2013

Ada ymmärsi koodeja.

Monet uskovat, että tietokone, ohjelmointi, syntetisaattori, cd-levy ja digitaalinen todellisuus ylipäänsä ovat aikamme keksintöjä. Oikeasti ne keksittiin tai ennakoitiin jo 1800-luvulla. Eikä asialla ollut nörttipoika vaan nuori hehkeä nainen.

Kirja kertoo 1800-luvun lahjakkaimman koodarin ja algoritmin tarinan. Teos kutoo sen myös yhteiskunnalliseen ympäristöönsä: Ada Lovelacen eläessä tiede ja teknologia hyppäsivät aivan uudelle tasolle.

Jo teini-ikäisenä Ada uneksi lentolaitteesta, joka toimisi aikakauden suuren keksinnön, höyryvoiman, avulla. Algoritmi alkoi hahmottua, kun hän löysi matemaatikko Charles Babbagen, jota pidetään varhaisen tietokoneen keksijänä. Luova voima oli kuitenkin Ada.

Toinen esikuva oli ajan suuri teknologinen innovaatio, Jacquardin kutomakone. Ensimmäisiin ohjelmoitaviin laitteisiin kuulunut kutomakone käytti reikäkortteja. Ada oivalsi soveltaa reikäkorttijärjestelmää uudenlaiseen koneeseen, joka kutoisi kankaan sijasta lukuja.

Reikäkorttikone sai levätä pölyttymässä yli sata vuotta, ennen kuin se löydettiin uudelleen. Myös Ada on jäänyt Babbagen ja muiden miestutkijoiden varjoon. Toisissa oloissa digiaika olisi voinut alkaa jo Adan aikana.

Pekka Wahlstedt on kriitikko ja vapaa toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2016

Adan algoritmi. Kuinka lordi Byronin tytär Ada Lovelace käynnisti digiajan. James Essinger, suom. Tapani Kilpeläinen, Vastapaino 2016. 310 s., 29 €.