Sari Katajala-Peltomaa ja Ville Vuolanto

Lasten viattomuus vetosi keskiajalla.

Tutkimus on tähän asti olettanut, että lapsuus oli antiikissa ja keskiajalla ankeaa ja että vanhemmat kohtelivat jälkikasvuaan julmasti tai välinpitämättömästi. Varsinaista lapsuusvaihetta ei edes ollut, vaan lapsia pidettiin pikkuaikuisina.
Tuoreen teoksen mukaan tämä on harhakäsitys, joka johtuu siitä, että lasten omat äänet on sivuutettu. Heitä on tarkasteltu mykkinä kohteina aikuisten näkökulmasta.

Kirja lähestyy lasten kokemuksia tarinoiden ja konkreettisten esimerkkien avulla. Lapset ovat saaneet hoivaa ja hellyyttä, leikkineet ja käyneet koulua ja tietysti kapinoineet niin kuin nykyäänkin.

Aiemmin lapset ovat kuitenkin ajan olojen pakottamina joutuneet jo varhain osallistumaan töihin sekä pyhiinvaelluksiin ja muihin uskonnollisiin rituaaleihin.
Lasten erityisyys tulee esiin juuri jälkimmäisessä: lapsia pidettiin viattomina ja turmeltumattomina, ja siksi he toimivat uskonnollisessa yhteiskunnassa symbolisina välittäjinä jumalan, enkelien ja ihmisten välillä.

Pekka Wahlstedt, kriitikko ja vapaa toimittaja

Gaudeamus 2013
301 s
978-952-495-298