Ikkuna renessanssineron mieleen

Tämä teos ilahduttaa Leonardo-fania, jota kiinnostaa, millainen ihminen monipuolinen renessanssinero oli.


Kiitos kurkistuksesta miehen mieleen kuuluu Laura Lahdensivulle, joka on tehnyt valtavan urakan valikoidessaan nyt julkaistut katkelmat Leonardon noin 7 000-liuskaisesta hajanaisesta jäämistöstä ja järjestänyt tekstit aiheen ja kirjoitusajankohdan mukaan.


Teoksen alussa Lahdensivu kertoo tiiviisti Leonardon ja hänen kirjallisen perintönsä vaiheista. Seuraavat miltei 400 sivua on omistettu Leonardon omalle kynälle, ilman selittelyjä tai tulkintoja. Lähdeviitteet ja -luettelot johdattelevat lisätiedon etsijää eteenpäin.


Kuvia teoksessa ei ole niin paljon kuin voisi olettaa; se keskittyy Leonardon teksteihin. Niissä renessanssipersoona esiintyy milloin tiedemiehenä, milloin tarinaniskijänä, kuvataiteilijana, arkkitehtina, insinöörinä, keksijänä tai näyttämön tehostemaakarina. Yksittäisistä aiheista eniten sivutilaa saavat taidetta ja sen asemaa koskevat pohdiskelut.


Kirjasta välittyy kuva tiedonjanoisesta, viisaasta ja maltillisesta miehestä, joka ei silti kaihda kipakkaakaan kritiikkiä.


Ajatelmissaan Leonardo ihannoi jatkuvaa opiskelua, itsehillintää ja ahkeruutta: ”Hyvin käytetty päivä takaa suloisen unen, hyvin käytetty elämä suloisen kuoleman.” Tyhjäntoimittajia hän halveksii, sillä he ”eivät tuota mitään muuta, eivätkä jätä jälkeensä muuta kuin täysiä käymälöitä”.


Kokoelman arvoituksissa, vitseissä ja allegorioissa pilkahtaa annos leikillisyyttä. Hiukan oudoksuttavia sen sijaan ovat otteet Leonardon bestiariosta, jossa hän yhdistää eläimiin inhimillisiä luonteenpiirteitä. Välillä rinnastus osuu mutta useimmiten herättää vain kummastusta – ei vähiten 500 vuoden takaisten eläintieteellisten käsitysten vuoksi.


EEVA MÄKELÄ


Kirjoittaja on filosofian tohtori, kääntäjä ja vapaa toimittaja.

Teos 2009
448 s
9789518511468

Ada ymmärsi koodeja.

Monet uskovat, että tietokone, ohjelmointi, syntetisaattori, cd-levy ja digitaalinen todellisuus ylipäänsä ovat aikamme keksintöjä. Oikeasti ne keksittiin tai ennakoitiin jo 1800-luvulla. Eikä asialla ollut nörttipoika vaan nuori hehkeä nainen.

Kirja kertoo 1800-luvun lahjakkaimman koodarin ja algoritmin tarinan. Teos kutoo sen myös yhteiskunnalliseen ympäristöönsä: Ada Lovelacen eläessä tiede ja teknologia hyppäsivät aivan uudelle tasolle.

Jo teini-ikäisenä Ada uneksi lentolaitteesta, joka toimisi aikakauden suuren keksinnön, höyryvoiman, avulla. Algoritmi alkoi hahmottua, kun hän löysi matemaatikko Charles Babbagen, jota pidetään varhaisen tietokoneen keksijänä. Luova voima oli kuitenkin Ada.

Toinen esikuva oli ajan suuri teknologinen innovaatio, Jacquardin kutomakone. Ensimmäisiin ohjelmoitaviin laitteisiin kuulunut kutomakone käytti reikäkortteja. Ada oivalsi soveltaa reikäkorttijärjestelmää uudenlaiseen koneeseen, joka kutoisi kankaan sijasta lukuja.

Reikäkorttikone sai levätä pölyttymässä yli sata vuotta, ennen kuin se löydettiin uudelleen. Myös Ada on jäänyt Babbagen ja muiden miestutkijoiden varjoon. Toisissa oloissa digiaika olisi voinut alkaa jo Adan aikana.

Pekka Wahlstedt on kriitikko ja vapaa toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2016

Adan algoritmi. Kuinka lordi Byronin tytär Ada Lovelace käynnisti digiajan. James Essinger, suom. Tapani Kilpeläinen, Vastapaino 2016. 310 s., 29 €.