Harvasta asiasta on puhuttu yhtä paljon ja sen eteen tehty yhtä vähän kuin tuhon partaalle ajetun maapallon. Teos Maapallo ja me tuo keskusteluun vähän uutta, mutta jos pidetään tärkeänä myös sitä, miten asioista kerrotaan, kirja puolustaa paikkaansa. Teos tarkastelee ympäristöongelmia historiallisesti siten,  että mennyt ja nykyhetki vuorottelevat. Historiasta voi näin ottaa oppia, vaikka se vanhan sanonnan mukaan on mahdotonta.

Menneisyydessä on tapahtunut lähes kaikenlaisia ympäristökatastrofeja. Muinainen Sumerin kaupunki jäi metsien hakkuista aiheutuneiden tulvien alle, ja 1800-luvun Lontoossa savusumu myrkytti tuhansia hengiltä. Varoittajista, kuten puiden kaatamisesta huolestuneesta filosofi Platonista, ei ole piitattu.

Nykyinen tuho eroaa aiemmista globaalisuudessaan. Yhden kulttuurin sijasta vaarassa on koko maapallo. Syy on vanha tuttu:  ihmisen kyltymätön ahneus ja oman edun tavoittelu. Myös uudella ajalla syntynyt tiede on syyllinen luonnon kovaan kohteluun. Rene Descartes hahmotti luonnon tunnottomaksi koneeksi. Francis Bacon julisti, että tieteen avulla ihminen alistaa luonnon täydellisesti orjakseen.

Tiede voi myös auttaa maapallon pelastamisessa. Sen ansiosta nykyihmisellä on enemmän tietoa ja parempi kyky ennakoida kuin esi-isillään. Tieteiden tulisikin tehdä yhteistyötä, ja etenkin abstraktin ja  kasvuun ylioptimistisesti asennoituvan taloustieteen tulisi kuunnella luonnontieteilijöiden ääntä.

Pekka Wahlstedt, kriitikko ja vapaa toimittaja

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2015

Maapallo ja me. Pekka Borg ja Maria Joutsenvirta, Docendo 2015. 277 s., 32,90 €.