Hannula Milla

Toisinajattelusta valtavirtaan

Vielä muutama vuosi sitten maahanmuutosta ei voinut puhua ottamatta kantaa rasismiin – ikään kuin pakolaispolitiikkaa ei olisi voinut kritisoida muuten kuin rasistiselta arvoperustalta. Kun joku osoitti sormella jotakin turvapaikkajärjestelmän ongelmakohtaa, keskustelua ei syntynyt ongelmasta vaan osoittajan oletetusta muukalaisvihasta.

Tutkija Milla Hannulan historiikin mukaan moderni suomalainen maahanmuuttokritiikki kuitenkin ponnistaa muukalaisvihan tai rasismin sijaan aivan tavallisesta kansallismielisestä konservatiivisuudesta – tai nykyään esimerkiksi joidenkin homoaktivistien kohdalla jopa liberalismista. Miksi sitten niin moni suomalainen näkee rauhallisestikin argumentoidussa maahanmuuttokritiikissä ulkomaalaisvihaa?

Yksi syy on epäilemättä suomalainen media. Pakolaismyönteiset vihreät ovat kansaan verrattuna yliedustettuna toimittajien keskuudessa, ja varsinkaan Helsingin suurissa mediataloissa arvoliberalismia ei tarvitse sen kummemmin perustella. Hannula kuitenkin osoittaa kirjassaan, että maahanmuuttokriittinen liike saa syyttää huonosta julkisuuskuvastaan paljolti myös itseään.

Vielä 1980-luvulla ulkomaalaisia oli Suomessa vähän. Maahanmuuton kritiikki alkoi 1990-luvulla, kun ensimmäiset pakolaiset Somaliasta saapuivat Suomeen. Hannulan mukaan tässä vaiheessa suunsa saivat auki vain ”juntit”, jotka eivät pelänneet leimaantumista. Varsinkin rehevästä kielenkäytöstään tunnettu SMP:n kansanedustaja ja entinen ylikomisario Sulo Aittoniemi heitti herjaa elintasopakolaisista jo 1990-luvun alussa.

”Raflaavudella hän sai huomiota mutta menetti asian ajamiseen vaadittavaa uskottavuutta”, Hannula kirjoittaa. Aittoniemi kesti sivistymättömän ihmisen leiman – saihan sen vastikkeeksi kansansuosiota – mutta samalla hän oli osaltaan itse vaikuttamassa maahanmuuttokritiikin leimautumiseen junttien jutuksi.

Ja olihan Suomessa yksittäisiä uusnatsejakin. Hannulan mukaan lehdistö mainitsi maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvan liikkeen yhteydessä usein mielellään Pekka Siitoimen, turkulaisen avoimesti Adolf Hitleriä ihailleen okkultistin, jota lähinnä voi kuvailla kylähulluksi.

Myöhemmin 2000-luvulla maahanmuuttokriittinen liike kehittyi ennen kaikkea internetissä, muun muassa Suomen Sisun keskustelupalstalla. Liikkeelle kehittyi omintakeinen sisäpiirihuumori, joka tuskin auttoi viestimään muulle yhteiskunnalle, miltä arvoperustalta liike pakolaispolitiikkaa arvosteli. Esimerkiksi Jussi Halla-ahoa kutsuttiin keskustelupalstoilla usein ironisesti ”Mestariksi”, koska monet liikkeen ulkopuolella luulivat maahanmuuttokriittisten ihailevan sokeasti johtajia. Myöhemmin sivuille osuneet saattoivat ottaa Mestari-retoriikan todesta.

Hannulan historiikki auttaa ymmärtämään tempoilevasti ja suunnittelemattomasti kehittyneen yhteiskunnallisen liikkeen historiaa. Hannula myöntää avoimesti olevansa liikkeen sympatisoija. Hän on silti uskaltanut myös arvostella maahanmuuttokriittisiä, varsinkin tarpeettoman jyrkän vastakkainasettelun luomisesta arvoliberaalin valtakulttuurin kanssa.

Marko Hamilo

Otava 2011
240 s
9789511248712

Ada ymmärsi koodeja.

Monet uskovat, että tietokone, ohjelmointi, syntetisaattori, cd-levy ja digitaalinen todellisuus ylipäänsä ovat aikamme keksintöjä. Oikeasti ne keksittiin tai ennakoitiin jo 1800-luvulla. Eikä asialla ollut nörttipoika vaan nuori hehkeä nainen.

Kirja kertoo 1800-luvun lahjakkaimman koodarin ja algoritmin tarinan. Teos kutoo sen myös yhteiskunnalliseen ympäristöönsä: Ada Lovelacen eläessä tiede ja teknologia hyppäsivät aivan uudelle tasolle.

Jo teini-ikäisenä Ada uneksi lentolaitteesta, joka toimisi aikakauden suuren keksinnön, höyryvoiman, avulla. Algoritmi alkoi hahmottua, kun hän löysi matemaatikko Charles Babbagen, jota pidetään varhaisen tietokoneen keksijänä. Luova voima oli kuitenkin Ada.

Toinen esikuva oli ajan suuri teknologinen innovaatio, Jacquardin kutomakone. Ensimmäisiin ohjelmoitaviin laitteisiin kuulunut kutomakone käytti reikäkortteja. Ada oivalsi soveltaa reikäkorttijärjestelmää uudenlaiseen koneeseen, joka kutoisi kankaan sijasta lukuja.

Reikäkorttikone sai levätä pölyttymässä yli sata vuotta, ennen kuin se löydettiin uudelleen. Myös Ada on jäänyt Babbagen ja muiden miestutkijoiden varjoon. Toisissa oloissa digiaika olisi voinut alkaa jo Adan aikana.

Pekka Wahlstedt on kriitikko ja vapaa toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2016

Adan algoritmi. Kuinka lordi Byronin tytär Ada Lovelace käynnisti digiajan. James Essinger, suom. Tapani Kilpeläinen, Vastapaino 2016. 310 s., 29 €.