Oliver Sacks (suom. Seija Kerttula)

Aivojemme kummia musiikkiretkiä

Onko lentokoneen humina koskaan sinun päässäsi muuttunut musiikiksi? Minun on, ja nyt toivon, ettei käy kuin Herra Mamlokille, jonka sisäinen soitto ei erään lennon jälkeen haihtunutkaan vaan jäi kiusaamaan loppuiäksi.

Herra Mamlok kärsi musiikkihallusinaatiosta, joka on monille tuttua korvamatoa (ks. Arjen ilmiöt, s. 11) kiusallisempi. Se on kuin iPod, joka vasten tahtoasi toimittaa musiikkitiedostoja mieleesi yötä päivää.

Autonomiset konsertit ovat vain yksi aivojemme kummallisuuksista, joita tunnettu yhdysvaltalainen neurologi, lääketieteen runoilijaksikin sanottu Oliver Sacks käsittelee neljännessä suomennetussa kirjassaan. Hän tutkii myös sävelkuuroutta, hypermusikaalisuutta, synestesiaa, aavesormia ja liiketaidon katoa, joka voi jäykistää muusikon sormet soittokyvyttömiksi vaikka ne arkitoimissa liikkuvat täydellisesti.

Tapansa mukaan Sacks kertoo potilaidensa, ystäviensä ja tuttaviensa kohtaloita antaumuksella ja myötäeläen. Paikoin hän esittelee ihmisiä liiankin kanssa, eivätkä tapauskertomukset aina ehdi sacksmaiseen lentoon ennen päättymistään.

Vauhti kuitenkin rauhoittuu kirjan edetessä, ja hyvä niin, sillä loppupuolelta löytyvät ainakin itselleni hätkähdyttävimmät kuvaukset musiikin voimasta.

Musiikki voi vapauttaa liikkumattoman parkinsonpotilaan tanssiin, palauttaa puhekyvyn, jonka massiivinen aivohalvaus on vienyt, ja tavoittaa tuhoutuneen muistin. Kuvittele säveltäjää, joka ei pysty painamaan mieleensä mitään mutta soittaa, laulaa ja johtaa kuoroa yhtä eloisasti kuin ennen sairastumistaan.

Erinomaisesta suomennoksesta kiitokset menevät jälleen Seija Kerttulalle. Ja seuraavaa Sacksia varten: planum temporale suomentuu ohimopinnaksi.

Tuula Kinnarinen

Absurdia 2009
462 s
9789525516050

Ada ymmärsi koodeja.

Monet uskovat, että tietokone, ohjelmointi, syntetisaattori, cd-levy ja digitaalinen todellisuus ylipäänsä ovat aikamme keksintöjä. Oikeasti ne keksittiin tai ennakoitiin jo 1800-luvulla. Eikä asialla ollut nörttipoika vaan nuori hehkeä nainen.

Kirja kertoo 1800-luvun lahjakkaimman koodarin ja algoritmin tarinan. Teos kutoo sen myös yhteiskunnalliseen ympäristöönsä: Ada Lovelacen eläessä tiede ja teknologia hyppäsivät aivan uudelle tasolle.

Jo teini-ikäisenä Ada uneksi lentolaitteesta, joka toimisi aikakauden suuren keksinnön, höyryvoiman, avulla. Algoritmi alkoi hahmottua, kun hän löysi matemaatikko Charles Babbagen, jota pidetään varhaisen tietokoneen keksijänä. Luova voima oli kuitenkin Ada.

Toinen esikuva oli ajan suuri teknologinen innovaatio, Jacquardin kutomakone. Ensimmäisiin ohjelmoitaviin laitteisiin kuulunut kutomakone käytti reikäkortteja. Ada oivalsi soveltaa reikäkorttijärjestelmää uudenlaiseen koneeseen, joka kutoisi kankaan sijasta lukuja.

Reikäkorttikone sai levätä pölyttymässä yli sata vuotta, ennen kuin se löydettiin uudelleen. Myös Ada on jäänyt Babbagen ja muiden miestutkijoiden varjoon. Toisissa oloissa digiaika olisi voinut alkaa jo Adan aikana.

Pekka Wahlstedt on kriitikko ja vapaa toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2016

Adan algoritmi. Kuinka lordi Byronin tytär Ada Lovelace käynnisti digiajan. James Essinger, suom. Tapani Kilpeläinen, Vastapaino 2016. 310 s., 29 €.