Maailman talouseliitti käyttää kansallisia ja luonnonkatastrofeja härskisti hyväkseen rahan tekemiseen. Sokkitiloja jopa tuotetaan keinotekoisesti talouden kiihdyttämiseen. Näin analysoi kanadalainen journalisti
ja kirjailija Naomi Klein tuoreimmassa teoksessaan.

Suursuosion saavuttaneen No Logo -teoksen kirjoittaja jatkaa vahvaa linjaansa. Kritiikin tähtäimessä on taas amerikkalainen talousimperialismi ylikansallisine suuryrityksineen. Niitä ruotiessaan Klein ei pelkää
antaa oman närkästyneen äänensä kuulua.

Tuhokapitalismin merkittävimpänä markkinoijana Klein pitää chicagolaista taloustieteen professoria Milton Friedmania. Häkellyttävän vaikutusvaltaisen miehen talousihanteita on toteutettu eri puolilla maailmaa
1970-luvulta alkaen.

Keskeinen idea Friedmanin politiikassa on hyödyntää katastrofeja, kuten sotia ja tsunameja, julkisen omaisuuden yksityistämiseksi. Kun väestö on sokin uuvuttamaa ja pelon lannistamaa, sen vastuskyky heikkenee. Turvallisuuden tarve tekee hyvin markkinarakoa.

Klein pikakelaa teoksessaan maailmantalouden muutoksia puolen viime vuosisadan ajalta. Omaksuttavan esityksestä tekee kirjoittajan halu pysähtyä kertomaan yksittäisten ihmisten elämäntarinoita taloushistorian taitekohdissa.

SUVI RATINEN
Kirjoittaja on filosofian maisteri.

WSOY 2008
676 s
9789510338667

Ada ymmärsi koodeja.

Monet uskovat, että tietokone, ohjelmointi, syntetisaattori, cd-levy ja digitaalinen todellisuus ylipäänsä ovat aikamme keksintöjä. Oikeasti ne keksittiin tai ennakoitiin jo 1800-luvulla. Eikä asialla ollut nörttipoika vaan nuori hehkeä nainen.

Kirja kertoo 1800-luvun lahjakkaimman koodarin ja algoritmin tarinan. Teos kutoo sen myös yhteiskunnalliseen ympäristöönsä: Ada Lovelacen eläessä tiede ja teknologia hyppäsivät aivan uudelle tasolle.

Jo teini-ikäisenä Ada uneksi lentolaitteesta, joka toimisi aikakauden suuren keksinnön, höyryvoiman, avulla. Algoritmi alkoi hahmottua, kun hän löysi matemaatikko Charles Babbagen, jota pidetään varhaisen tietokoneen keksijänä. Luova voima oli kuitenkin Ada.

Toinen esikuva oli ajan suuri teknologinen innovaatio, Jacquardin kutomakone. Ensimmäisiin ohjelmoitaviin laitteisiin kuulunut kutomakone käytti reikäkortteja. Ada oivalsi soveltaa reikäkorttijärjestelmää uudenlaiseen koneeseen, joka kutoisi kankaan sijasta lukuja.

Reikäkorttikone sai levätä pölyttymässä yli sata vuotta, ennen kuin se löydettiin uudelleen. Myös Ada on jäänyt Babbagen ja muiden miestutkijoiden varjoon. Toisissa oloissa digiaika olisi voinut alkaa jo Adan aikana.

Pekka Wahlstedt on kriitikko ja vapaa toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2016

Adan algoritmi. Kuinka lordi Byronin tytär Ada Lovelace käynnisti digiajan. James Essinger, suom. Tapani Kilpeläinen, Vastapaino 2016. 310 s., 29 €.