Meitä seurataan tarkemmin kuin vainoharhaisen kuvitelmissa.

Moni  kuuli Yhdysvaltain kansallisesta turvallisuuspalvelusta NSA:sta ensi kerran 1990-luvulla. Elokuvassa Valtion vihollinen (1998) NSA jahtasi todistajaa, joka näki huippupoliitikon salamurhan. Hollywoodin fiktiossa NSA kykeni seuraamaan kansalaisia kaikilla kuviteltavissa olevilla teknisillä keinoilla.

Samoihin aikoihin kohuttiin Yhdysvaltain ja sen liittolaisvaltioiden sähköisestä Echelon-valvontajärjestelmästä, jonka väitettiin nappaavan valtavia määriä satelliittien kautta kulkevaa tietoliikennettä ja suodattavan sitä avainsanalistojen avulla.

Vielä muutama vuosi sitten ajatukseen siitä, että Yhdysvaltain viranomaiset kykenisivät tuosta vain seuraamaan kenen tahansa tulemisia, menemisiä ja viestimisiä, uskoivat lähinnä ne, jotka katselivat liikaa agenttielokuvia.

Edward Snowdenin paljastusten jälkeen ei ole juuri ollut syytä pilkata heitä foliohatuiksi. Kuten Petteri Järvinen kirjoittaa, salaliittoteoreetikoilla oli ennemminkin liian ohuet­ foliohatut!

Järvisen mukaan Echelon oli pientä verrattuna siihen, mikä nyt on periaatteessa – ja Snowdenin paljastuksista päätellen myös käytännössä – mahdollista.

Suuri osa ihmisten välisestä viestinnästä kulki vielä vuosituhannen vaihteessa kansallisissa tietoverkoissa, joihin satelliittien kautta kulkevan liikenteen urkinta ei ulottunut.

Nyt melkein kaikki internetliikenne kulkee valokaapeleissa, joten yhdysvaltalaisten turvallisuusviranomaisten kannalta olennaista on se, pääsevätkö he fyysisesti kiinni netin runkoverkon kaapeleihin. Siksi NSA:lle on äärimmäisen tärkeää, että mahdollisimman suuri osa internetliikenteestä kulkisi Yhdysvaltain tai sen tiedusteluliittolaisten kautta.

Tässä erilaiset pilvipalvelut ovat avainasemassa. Kun suomalainen lähettää suomalaiselle sähköpostin Gmail-palvelun kautta, jakaa tiedoston Dropboxissa tai pikaviestittelee Facebookissa, tieto kulkee Yhdysvaltain kautta.

Paljastuksien ansiosta tiedämme, että vaikka nämä yhtiöt salaisivat liikenteensä niin, etteivät muut tahot pääse viestejä lukemaan, Yhdysvaltain viranomaisille palveluista lähes aina löytyy takaportti.

Järvisen kirja kertaa Snowdenin ja NSA:n historiaa kuin ne Hollywood-elokuvat, jotka hävisivät uskomattomuudessa todellisuudelle.

Stonesoftin kyberturvallisuusjohtaja Jarno Limnéllin ja kumppaneiden samaa aihepiiriä käsittelevä kirja on oppikirjamaisempi, mutta taatusti yhtä asiantunteva. Limnéll uskoo, että tarvitaan iso onnettomuus, ennen kuin yrityksissä ja valtioissa suhtaudutaan kyberturvallisuuteen riittävän vakavasti.

Kirjoittajat pelkäävät, että sitä seuraavat valtavat ylilyönnit turvallisuuden vahvistamisessa: lainsäädännön kiristäminen ja valvonnan lisääminen. Ylilyöntien välttämiseksi kyberturvallisuuden haasteisiin pitäisi tarttua ajoissa.

Marko Hamilo on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2014

Kyberturvallisuus. Jarno Limnéll, Klaus Majewski ja Mirva Salminen, Docendo 2014. 250 s., 42 €. NSA. Näin meitä seurataan. Petteri Järvinen, Docendo 2014. 250 s., 36 €.

Ada ymmärsi koodeja.

Monet uskovat, että tietokone, ohjelmointi, syntetisaattori, cd-levy ja digitaalinen todellisuus ylipäänsä ovat aikamme keksintöjä. Oikeasti ne keksittiin tai ennakoitiin jo 1800-luvulla. Eikä asialla ollut nörttipoika vaan nuori hehkeä nainen.

Kirja kertoo 1800-luvun lahjakkaimman koodarin ja algoritmin tarinan. Teos kutoo sen myös yhteiskunnalliseen ympäristöönsä: Ada Lovelacen eläessä tiede ja teknologia hyppäsivät aivan uudelle tasolle.

Jo teini-ikäisenä Ada uneksi lentolaitteesta, joka toimisi aikakauden suuren keksinnön, höyryvoiman, avulla. Algoritmi alkoi hahmottua, kun hän löysi matemaatikko Charles Babbagen, jota pidetään varhaisen tietokoneen keksijänä. Luova voima oli kuitenkin Ada.

Toinen esikuva oli ajan suuri teknologinen innovaatio, Jacquardin kutomakone. Ensimmäisiin ohjelmoitaviin laitteisiin kuulunut kutomakone käytti reikäkortteja. Ada oivalsi soveltaa reikäkorttijärjestelmää uudenlaiseen koneeseen, joka kutoisi kankaan sijasta lukuja.

Reikäkorttikone sai levätä pölyttymässä yli sata vuotta, ennen kuin se löydettiin uudelleen. Myös Ada on jäänyt Babbagen ja muiden miestutkijoiden varjoon. Toisissa oloissa digiaika olisi voinut alkaa jo Adan aikana.

Pekka Wahlstedt on kriitikko ja vapaa toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2016

Adan algoritmi. Kuinka lordi Byronin tytär Ada Lovelace käynnisti digiajan. James Essinger, suom. Tapani Kilpeläinen, Vastapaino 2016. 310 s., 29 €.