Avaruuden äly on vaiti, mutta lohduksi voi lukea hyvän kirjan.

Ei tommosta olekaan, sanoi entinen poika, kun kirahvin näki. Yhtä ällikällä ovat tähtitieteilijät nyt eksoplaneetoista.

Ensimmäiset aurinkokunnan ulkopuoliset planeetat löytyivät 1992. Nyt löytöjä on miltei 2 000 ja vahvoja ehdokkaita toinen mokoma. Yksin Linnunradassa eksoplaneettoja saattaa olla satoja miljardeja.

Planeettoja on kaksois- ja jopa kolmoistähtien ympärillä. Ennen ajateltiin, ettei tämä ole mahdollista tähtien vetovoimien vuoksi. Eksoissa on nuoria ja ikivanhoja, pikakiitäjiä ja matelijoita. Yksi on sysimusta, toinen pelkkää höttöä, kolmas lainehtii laavamerenä, neljännen sisuksissa hiili on puristunut timantiksi. Ihmeteltävää riittää!

Elämä, ainakin niin kuin me sen tiedämme, edellyttää nestemäistä vettä. Siksi planeetan pitää kiertää tähteään sopivalla etäisyydellä. Tällaisiakin ehdokkaita on, jopa Maata muistuttavia.

Planeetan kaasukehästä löytyvää happea ja metaania pidetään elämän merkkeinä. Valitettavasti nykylaittein ei saada tarkkaa tietoa eksoplaneettojen kaasukehistä, mutta muutamien vuosien päästä tekniikka riiittää.

Vaikka alkeellinen elämä olisi avaruudessa yleistäkin, sen kehitys älylliseksi kestää kauan. Maassa tähän kului peräti 3 500 000 000 vuotta. Joka tapauksessa eksoplaneetat kasvattavat niin elämän kuin älynkin todennäköisyyttä.

Avaruuden älyä ovat vuosien mittaan etsineet monet tietokirjoittajat – onhan aihe niitä maailman kiehtovimpia. Esimerkiksi Ursa julkaisi 2012 suomeksi arvostetun kosmologin Paul Daviesin kirjan Kolkko hiljaisuus. Tiedetoimittaja ja tietokirjailija Markus Hotakainen pistää nyt paremmaksi: hänen tuore opuksensa on selvempi ja sujuvampi.

Hotakainen on kokenut ja osaava kirjoittaja. Hän kuvaa vauhdikkaasti uusia löytöjä ja selvittää teoreettiset ajatuskulut havainnollisesti, ilman kaavoja ja taulukoita. Parhainta kirjassa ovat juuri elämän ja älyn pohdinnat. Kyllä Suomessa osataan tehdä vetäviä tietoteoksia muustakin kuin historiasta – kunhan luonnontiedettä vaan kustannettaisiin enemmän.

Tutkijat ovat laskeskelleet, montako kehittynyttä eli kosmiseen viestintään kykenevää sivilisaatiota Linnunradassa voisi olla. Optimistisin tulos on 20 000, pessimistisin 1. Valitse siitä sitten.

Mutta jos niitä sivilisaatioita on lukuisia, miksemme ole kuulleet ainuttakaan sellaista signaalia, jonka voi tulkita älyn merkiksi?

Star Trekin ystävät tietävät, että galaktisen Federaation peruslaki kieltää pitkälle kehittyneitä sivilisaatioita puuttumasta alkeellisempien elämään. Ehkä me olemme noita alkeellisia? Fysiikan selityksistä tärkein ovat huikeat etäisyydet. Valon nopeus on kosmisessa viestinnässäkin ehdoton yläraja; mitään poimuajoa sen ylittämiseksi ei tiedetä.

Maailmankaikkeus on 13,7 miljardin vuoden ikäinen. Ehkä äly on jossain jo kuollut, toisaalla vasta nupullaan. Odotellaan. Kuunnellaan.

Tuula Koukku on eläkkeellä oleva päätoimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2014

Onko siellä ketään. Avaruuden älyä etsimässä. Markus Hotakainen, Minerva 2014. 303 s., 30 €.

SamBody
Seuraa 
Viestejä6011
Liittynyt3.5.2008

Onko siellä ketään

Elämän kehittyminen "älylliseksi"; siinä mielessä kuin sen nyt käsitämme, vei vuosimiljardeja mutta interplanetaariseen viestintään ihmiskunta on ollut kykeneväinen vain joitakin vuosikymmeniä. Eikä ole mitään takeita että tämä jakso sen pidempään jatkuisikaan. Kun elämälle otolliset linnunradan planeetat sijaitsevat luokkaa min tuhansien valovuosien päässä, mikä on todennäköisyys että mahdolliset sivilisaatiot voisivat edes saada tietoa toisistaan puhumattakaan kommunikaatiosta?
Lue kommentti

http://www.vapaakielivalinta.fi/
http://www.sananvapaudenpuolesta.fi/
Tunnustan poikkeavuuteni: perustan näkemykseni enemmän omaan ajatteluun kuin auktoriteetteihin.

Ada ymmärsi koodeja.

Monet uskovat, että tietokone, ohjelmointi, syntetisaattori, cd-levy ja digitaalinen todellisuus ylipäänsä ovat aikamme keksintöjä. Oikeasti ne keksittiin tai ennakoitiin jo 1800-luvulla. Eikä asialla ollut nörttipoika vaan nuori hehkeä nainen.

Kirja kertoo 1800-luvun lahjakkaimman koodarin ja algoritmin tarinan. Teos kutoo sen myös yhteiskunnalliseen ympäristöönsä: Ada Lovelacen eläessä tiede ja teknologia hyppäsivät aivan uudelle tasolle.

Jo teini-ikäisenä Ada uneksi lentolaitteesta, joka toimisi aikakauden suuren keksinnön, höyryvoiman, avulla. Algoritmi alkoi hahmottua, kun hän löysi matemaatikko Charles Babbagen, jota pidetään varhaisen tietokoneen keksijänä. Luova voima oli kuitenkin Ada.

Toinen esikuva oli ajan suuri teknologinen innovaatio, Jacquardin kutomakone. Ensimmäisiin ohjelmoitaviin laitteisiin kuulunut kutomakone käytti reikäkortteja. Ada oivalsi soveltaa reikäkorttijärjestelmää uudenlaiseen koneeseen, joka kutoisi kankaan sijasta lukuja.

Reikäkorttikone sai levätä pölyttymässä yli sata vuotta, ennen kuin se löydettiin uudelleen. Myös Ada on jäänyt Babbagen ja muiden miestutkijoiden varjoon. Toisissa oloissa digiaika olisi voinut alkaa jo Adan aikana.

Pekka Wahlstedt on kriitikko ja vapaa toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2016

Adan algoritmi. Kuinka lordi Byronin tytär Ada Lovelace käynnisti digiajan. James Essinger, suom. Tapani Kilpeläinen, Vastapaino 2016. 310 s., 29 €.