Pertti Töttö

Pirullinen positivisti hyökkää jälleen.

”Laadullinen tutkimus” on yleensä huono määrällinen tutkimus, väittää Pertti Töttö.

Sosiaalitieteiden menetelmien professori Pertti Töttö on piru mieheksi. Aiemmissa kirjoissaan Pirullisen positivismin paluu ja Syvällistä ja pinnallista Töttö teki selvää laadullisen tutkimuksen ja löysän konstruktionismin tekosyvällisyydestä sosiaalitutkimuksessa. Näissä kirjoissaan Töttö on arvostellut laadullista tutkimusta sellaisena kuin se oppikirjoissa kuvataan.

Uudessa kirjassaan Töttö lyttää laadullisten menetelmien tutkimusperinteen pirullisimmalla mahdollisella tavalla: hän tekee laadullisen tutkimuksen laadullisen tutkimuksen laadullisuudesta. Käy ilmi, että laadullisena tutkimuksena esittäytyvä sosiaalitutkimus onkin lähes järjestään määrällistä tutkimusta, jossa luvuilla argumentointi vain on luokattoman laadutonta.

Sen sijaan, että Töttö olisi löytänyt aidosti laadullisten tulkintojen tekoa tutkimusten aineistoista, hän huomasikin tutkijoiden todistelevan määrillä. Määriä ei kuitenkaan esitetä täsmällisinä lukuina, vaan ne hämärretään ilmaisuihin ”yli puolet”, ”ei kaikissa tapauksissa”, tai ”kertomuksissa nousi korostuneesti esiin”. Kun Töttö lopulta kaivoi esiin tarkat luvut, kävi ilmi, etteivät tutkijan päätelmät ole tilastollisesti merkitseviä.

Totuus tuli sotilaan suusta. Kun Töttö kävi puhumassa Maanpuolustuskurssin upseerikurssilaisille määrällisestä tutkimuksesta, kokelaat keskeyttivät luennon ja halusivat mieluummin kuulla, miten laadullinen tutkimus tehdään: ”Herra professori, meillä on kolme kuukautta aikaa tehdä tutkintoomme kuuluva tutkielma, ja siinä ajassa ei voi tehdä oikeata tutkimusta, joten meidän on käsketty tehdä laadullinen tutkimus.”

Töttö ei tyydy pilkkaamaan viime vuosikymmenenä yleistynyttä laadullista tutkimussuuntausta. Osansa saa myös kaikkien numeronmurskaajien isä, modernin sosiologian perustajana pidetty Émile Durkheim, jonka klassikkoteosta Itsemurha on luettu yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen malliesimerkkinä. Töttö päätyy murhaavaan lopputulokseen: ilmeisesti Durkheim oli paitsi taitava huijari myös taitamaton aloittelija, joka ei osannut lukea lukujaan.

Yhtä hauskalla ja pirullisella tavalla menetelmäprofessori lyttää sukupuolittuneisuudesta kiivailevat feministitutkijat ja älykkyysosamäärän ideologiset kriitikot.

Marko Hamilo, vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Vastapaino 2012
319 s
978-951-768-407-1