Filosofi Timo Airaksinen tarttuu kirjassaan laadun, määrän ja mittaamisen ongelmiin. Filosofista analyysia tarvitaan, koska näitä sanoja käytetään niin paljon.

Laatu on aina sidoksissa intresseihin, ja jokainen kehuu omaansa. Huippu-sanaan törmää kaikkialla kauppojen huipputarjouksista yliopistojen huippututkijoihin. Siksi sana ei enää tarkoita mitään.

Moni pitää rahaa laadun takeena, mutta raha mittaa vain määrää. Urheilussa, jossa suoritukset voidaan tarkasti mitata, paras ansaitsee yleensä eniten. Mutta monet arvostetut taiteilijat ja tutkijat eivät piehtaroi rahassa.

Airaksinen arvostaa eniten ainutlaatuisuutta. Sitä ei voi verrata mihinkään muuhun eikä arvioida määrällisillä mittapuilla: se on aina uutta ja ihmeellistä, aitoa ja elämyksellistä. Sen pystyy kokemaan paremmin värikkäässä luonnossa kuin yhdenmukaistavassa konekulttuurissa.

Vaikka kirjoittaja on yliopistomies, persoonallinen ääni pääsee esiin. Omia ainutlaatuisuuden kokemuksia Airaksinen on löytänyt hetken elävistä lumihiutaleista ja Tokion yössä tanssivista tulikärpäsistä. Pieni on paitsi kaunista myös laadukasta.

PEKKA WAHLSTEDT
Kirjoittaja on kriitikko ja vapaa toimittaja

Johnny Kniga 2009
215 s
9789510354759

Ada ymmärsi koodeja.

Monet uskovat, että tietokone, ohjelmointi, syntetisaattori, cd-levy ja digitaalinen todellisuus ylipäänsä ovat aikamme keksintöjä. Oikeasti ne keksittiin tai ennakoitiin jo 1800-luvulla. Eikä asialla ollut nörttipoika vaan nuori hehkeä nainen.

Kirja kertoo 1800-luvun lahjakkaimman koodarin ja algoritmin tarinan. Teos kutoo sen myös yhteiskunnalliseen ympäristöönsä: Ada Lovelacen eläessä tiede ja teknologia hyppäsivät aivan uudelle tasolle.

Jo teini-ikäisenä Ada uneksi lentolaitteesta, joka toimisi aikakauden suuren keksinnön, höyryvoiman, avulla. Algoritmi alkoi hahmottua, kun hän löysi matemaatikko Charles Babbagen, jota pidetään varhaisen tietokoneen keksijänä. Luova voima oli kuitenkin Ada.

Toinen esikuva oli ajan suuri teknologinen innovaatio, Jacquardin kutomakone. Ensimmäisiin ohjelmoitaviin laitteisiin kuulunut kutomakone käytti reikäkortteja. Ada oivalsi soveltaa reikäkorttijärjestelmää uudenlaiseen koneeseen, joka kutoisi kankaan sijasta lukuja.

Reikäkorttikone sai levätä pölyttymässä yli sata vuotta, ennen kuin se löydettiin uudelleen. Myös Ada on jäänyt Babbagen ja muiden miestutkijoiden varjoon. Toisissa oloissa digiaika olisi voinut alkaa jo Adan aikana.

Pekka Wahlstedt on kriitikko ja vapaa toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2016

Adan algoritmi. Kuinka lordi Byronin tytär Ada Lovelace käynnisti digiajan. James Essinger, suom. Tapani Kilpeläinen, Vastapaino 2016. 310 s., 29 €.