Sankarikuningas rakensi Ruotsi-Suomesta uudenajan valtion.

Mitä syntyy, kun laitetaan yhteen suurmiesfaniksi tunnustautuva tutkija ja yksi Ruotsi-Suomen historian myyttisimmistä kuninkaista, ”Pohjolan Leijona” Kustaa II Aadolf?

Pieni epäilys ja pönötyksen peikko oli mielessä, kun tartuin Mirkka Lappalaisen uutuusteokseen, jonka päähenkilö muistetaan lähinnä soturintaidoistaan ja hurjista hakkapeliitoistaan 30-vuotisessa sodassa. Pohjolan leijona viittaa vanhaan saksalaiseen myyttiin keskiyön maan leijonasta, joka kukistaa jumalattomat vihollisensa ja luo uuden upea valtakunnan. Myytin jakoivat niin kansa kuin ilmeisesti Kustaa itsekin.  

Myytti oli minunkin mielessäni, kun 1980-luvulla marssin armeijan harmaissa ja tahtia antoi Breitenfeldin taistelun kunniaksi sävelletty ravimarssi. 30-vuotisen sodan ensimmäisessä merkittävässä taistelussa Leipzigin pohjoispuolella 7. syyskuuta 1631 sankarikuninkaan armeija rökitti katoliset vastustajansa. Eturivissä nelistivät suomalaiset ratsumiehet, joita myös hakkapeliitoiksi kutsuttiin.

Mirkka Lappalainen ei ole juurikaan kiinnostunut Breitenfeldin tai muiden taistelujen käänteistä. Nyt ei lasketa ammuttuja tykinkuulia eikä luetella suomalaisten urotekoja Euroopan hurmekentillä. Pääosassa on Kustaa II Aadolfin värikäs persoona. Aikalaiskuvaukset kertovat, että hän oli hauska ja karismaattinen mies. Ajalle epätyypillisesti kuningas ei koskenut alkoholiin lainkaan. Omia kruunajaisiaankin hän juhlisti vesi pikarissa. Lappalainen luonnehtii häntä oikeamieliseksi hallitsijaksi, joka toki uskoi vankasti olevansa Jumalan valittu. Ehdottomasti Ruotsin historian tärkein kuningas, jos kirjoittajalta kysytään.

Päähenkilöitä kirjassa on tavallaan kaksi. Nuori, valtaan noussut Kustaa II Aadolf ja hänen samanikäinen apurinsa kansleri Oxen­stierna yhdessä nostavat 1500-luvun lopulla sekasorron partaalle ajautuneen maan kukoistukseen ja hetkellisesti jopa suurvallaksi.

Lappalainen kuvaa vakuuttavasti, kuinka Ruotsiin ja myös sen syrjäiseen takamaahan Suomeen alkaa muodostua järjestäytynyt virkakoneisto. Uudistukset tehtiin sotien rahoittamiseksi, mutta ne loivat samalla perustan oikeusvaltiolle, jos ta nautimme tänäkin päivänä. Tässä kohdin historiateos täyttää yhden perustehtävistään: auttaa ymmärtämään, mistä tulemme. Pohjolan Leijona saikin ansaitusti vuoden 2014 Tieto-Finlandian.

Mennyt muuttuu eläväksi, kun sen kirjoittaa eloon. Tämän taidon Mirkka Lappalainen hallitsee. Pohjolan Leijona ei ole samaan tapaan yhden ilmiön ympärille kirjoitettu kuin tekijän aiemmat palkitut teokset, 1590-luvun kriisiaikaa kuvaava Susimessu ja 1600-luvun nälkävuosista kertova Jumalan vihan ruoska, mutta monin paikoin Pohjolan leijona kulkee kuin romaani.

Välillä ei tiedä, lukeeko faktaa vai fiktiota. Lappalainen käyttää taitavasti historiallista mielikuvitusta. Ilman sitä ei olisi historiaa, vain tylsiä dokumentteja.

Jukka Ruukki on Tiede-lehden päätoimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2015

Pohjolan leijona. - Kustaa II Adolfin Suomi. Mirkka Lappalainen, Siltala 2014. 280 s., 31,50 €.

Ada ymmärsi koodeja.

Monet uskovat, että tietokone, ohjelmointi, syntetisaattori, cd-levy ja digitaalinen todellisuus ylipäänsä ovat aikamme keksintöjä. Oikeasti ne keksittiin tai ennakoitiin jo 1800-luvulla. Eikä asialla ollut nörttipoika vaan nuori hehkeä nainen.

Kirja kertoo 1800-luvun lahjakkaimman koodarin ja algoritmin tarinan. Teos kutoo sen myös yhteiskunnalliseen ympäristöönsä: Ada Lovelacen eläessä tiede ja teknologia hyppäsivät aivan uudelle tasolle.

Jo teini-ikäisenä Ada uneksi lentolaitteesta, joka toimisi aikakauden suuren keksinnön, höyryvoiman, avulla. Algoritmi alkoi hahmottua, kun hän löysi matemaatikko Charles Babbagen, jota pidetään varhaisen tietokoneen keksijänä. Luova voima oli kuitenkin Ada.

Toinen esikuva oli ajan suuri teknologinen innovaatio, Jacquardin kutomakone. Ensimmäisiin ohjelmoitaviin laitteisiin kuulunut kutomakone käytti reikäkortteja. Ada oivalsi soveltaa reikäkorttijärjestelmää uudenlaiseen koneeseen, joka kutoisi kankaan sijasta lukuja.

Reikäkorttikone sai levätä pölyttymässä yli sata vuotta, ennen kuin se löydettiin uudelleen. Myös Ada on jäänyt Babbagen ja muiden miestutkijoiden varjoon. Toisissa oloissa digiaika olisi voinut alkaa jo Adan aikana.

Pekka Wahlstedt on kriitikko ja vapaa toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2016

Adan algoritmi. Kuinka lordi Byronin tytär Ada Lovelace käynnisti digiajan. James Essinger, suom. Tapani Kilpeläinen, Vastapaino 2016. 310 s., 29 €.