Meidän aikamme on ainutlaatuinen ihmiskunnan historiassa. Ravinnon, tavaroiden ja terveydenhoidon puute oli esi-isiemme alituinen seuralainen, ja kaikesta piti taistella villipetojen tavoin. Nyt kauppojen hyllyt notkuvat ruoasta, tavaroista ja lääkkeistä. Luulisi että ihmiset ovat kiireettömiä ja tyytyväisiä. Mutta ei: työvauhti ja hyödykkeiden himo kasvavat sitä mukaa kuin markkinoille tulee uusia tuotteita.


Brittiläinen tietokirjilija ja kulutuskriitikko John Naish pohtii, mistä tämä outo ilmiö johtuu ja miten ihmiset oppisivat iloitsemaan siitä, mitä heillä jo on.


Ihmisen aivot ovat kehittyneet hitaammin kuin teknologia. Aivot elävät vanhassa puutteen maailmassa ja pakottavat kilpailemaan ruoasta ja tavaroista entiseen tapaan. Kaupallinen kulttuuri käyttää hyväkseen aivojen jälkeenjääneisyyttä yllyttämällä ihmisiä työskentelemään ja kuluttamaan yli todellisten tarpeiden. Vähempään tyytyvä leimataan kehityksen kelkasta pudonneeksi häviäjäksi.


Samalla mielenterveysongelmat ja fyysiset sairaudet ovat lisääntyneet, puhumattakaan luonnon saastumisesta. Onnellisuusoppaita tulvii markkinoille, mutta onnen perässä juokseminen on neuroosi muiden joukossa.


Ihmisten tulisi herättää aivonsa huomaamaan, että kaikkea on jo riittävästi. Onni ei löydy kulman takaa, vaan elämä on tässä ja nyt. Elämään kuuluu hyvien ja huonojen päivien kiertokulku. Tyytyväisyys ja tasapainoisuus syntyvät siitä, että pystyy olemaan kiitollinen kaikesta, mitä on saanut.


Mukaansatempaavasti kirjoitettu kirja on menestys, jonka oikeudet on myyty kymmeneen maahan. Toivottavasti kirjasta ei monien bestsellereiden tavoin tule kulutushyödykettä, vaan ihmiset alkavat elää kiitollisuuden filosofian mukaisesti. Niin kännykästä ja monista muista nykyajan välttämättömyyksistä luopunut Naish on itsekin tehnyt.


PEKKA WAHLSTEDT
Kirjoittaja on kriitikko ja vapaa toimittaja.

Atena 2009
304 s
9789517965637

Ada ymmärsi koodeja.

Monet uskovat, että tietokone, ohjelmointi, syntetisaattori, cd-levy ja digitaalinen todellisuus ylipäänsä ovat aikamme keksintöjä. Oikeasti ne keksittiin tai ennakoitiin jo 1800-luvulla. Eikä asialla ollut nörttipoika vaan nuori hehkeä nainen.

Kirja kertoo 1800-luvun lahjakkaimman koodarin ja algoritmin tarinan. Teos kutoo sen myös yhteiskunnalliseen ympäristöönsä: Ada Lovelacen eläessä tiede ja teknologia hyppäsivät aivan uudelle tasolle.

Jo teini-ikäisenä Ada uneksi lentolaitteesta, joka toimisi aikakauden suuren keksinnön, höyryvoiman, avulla. Algoritmi alkoi hahmottua, kun hän löysi matemaatikko Charles Babbagen, jota pidetään varhaisen tietokoneen keksijänä. Luova voima oli kuitenkin Ada.

Toinen esikuva oli ajan suuri teknologinen innovaatio, Jacquardin kutomakone. Ensimmäisiin ohjelmoitaviin laitteisiin kuulunut kutomakone käytti reikäkortteja. Ada oivalsi soveltaa reikäkorttijärjestelmää uudenlaiseen koneeseen, joka kutoisi kankaan sijasta lukuja.

Reikäkorttikone sai levätä pölyttymässä yli sata vuotta, ennen kuin se löydettiin uudelleen. Myös Ada on jäänyt Babbagen ja muiden miestutkijoiden varjoon. Toisissa oloissa digiaika olisi voinut alkaa jo Adan aikana.

Pekka Wahlstedt on kriitikko ja vapaa toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2016

Adan algoritmi. Kuinka lordi Byronin tytär Ada Lovelace käynnisti digiajan. James Essinger, suom. Tapani Kilpeläinen, Vastapaino 2016. 310 s., 29 €.