Sytykettä uloslähtöön. Opas ryömii hyönteisen nahkoihin.

Määritysoppaita tursuaa¬ kotihyllystä, mutta jotenkin kipinä puuttuu, ja tuollahan sataakin. Nyt kaivataan sytykettä ja vertaistukea luontoretkikonkareilta. Onneksi sitäkin on tarjolla.

Sarvia muttei hampaita -kirjasta on hyvä aloittaa, sillä tietokirjailija ja luontokuvaaja Jukka Lehtonen on haka innostamaan. Hän vie lukijan kahdeksalle hyönteisretkelle ja ruokkii mielikuvitusta tähän tyyliin:
”Pohdin hetken niitä ongelmia, jotka sudenkorento kohtaa pelkästään muodonmuutoksen takia. Miltähän mahtaa tuntua, kun toukkana kiipeää kortta pitkin ylös ja huomaa hetken kuluttua, että selässä onkin neljä isoa siipeä ja otsan jättikokoiset silmät näkevät paljon laajemman alueen kuin vedessä. Samalla toukan salainen ase, saaliin pyydystämiseen erikoistunut pidentynyt alaleuka, on kadonnut. – – Ja miten ihmeessä korento pääsee ulos ahtaasta toukkanahastaan? Mietin itseäni pilkkihaalareissa niin, että hihansuut ja lahkeet on naulattu männynrunkoon kiinni.”

Lammenrannan ohella Lehtonen vie minut muun muassa paloaukealle nokeentumaan sarvijaakkojen seurassa, muurahaispesälle ihailemaan tarmokasta kyyn paloittelua ja kalliosaarelle tungeksimaan amiraaliperhosten mahlabaarissa.

Kun into on noussut, alan kaivata syventymistä, ja sitä puolestaan annostelevat kauhalla luontovalokuvaaja ja hyönteisten tuntija Sami Karjalainen sekä eläintieteilijä, sudenkorentotutkija Matti Hämäläinen. Neidonkorennot-kirja keskittyy yhteen lajiryhmään ja kertookin sen elämästä sitten lähes kaiken.

Teksti viehättää sujuvana faktapläjäyksenä, ja kuvat tarjoilevat taiteellista vaikutelmaa. Mieleen jäävät erityisesti kastepisaroiden peittämä, itseään aamuauringossa kuivatteleva yksilö ja parittelevien korentojen muodostama herttainen sydänkuvio. Lehtosen mainitsema toukan pidentynyt alaleuka eli pyyntinaamari vaikuttaa lähikuvassa avaruushirviön anatomialta.

Nyt pitää päästä ulos tiiraamaan ötököitä, satoi tai paistoi. Tosin kyllä nuo koti-ikkunan kärpäsetkin alkoivat näyttää aiempaa kiinnostavammilta.

Petri Riikonen on Tiede-lehden toimitussihteeri.

Huom! Lehdessä arvosteltu yhdessä Neidonkorennot -kirjan kanssa.

Docendo 2013
171 s
978-952-5912-72-2

Ada ymmärsi koodeja.

Monet uskovat, että tietokone, ohjelmointi, syntetisaattori, cd-levy ja digitaalinen todellisuus ylipäänsä ovat aikamme keksintöjä. Oikeasti ne keksittiin tai ennakoitiin jo 1800-luvulla. Eikä asialla ollut nörttipoika vaan nuori hehkeä nainen.

Kirja kertoo 1800-luvun lahjakkaimman koodarin ja algoritmin tarinan. Teos kutoo sen myös yhteiskunnalliseen ympäristöönsä: Ada Lovelacen eläessä tiede ja teknologia hyppäsivät aivan uudelle tasolle.

Jo teini-ikäisenä Ada uneksi lentolaitteesta, joka toimisi aikakauden suuren keksinnön, höyryvoiman, avulla. Algoritmi alkoi hahmottua, kun hän löysi matemaatikko Charles Babbagen, jota pidetään varhaisen tietokoneen keksijänä. Luova voima oli kuitenkin Ada.

Toinen esikuva oli ajan suuri teknologinen innovaatio, Jacquardin kutomakone. Ensimmäisiin ohjelmoitaviin laitteisiin kuulunut kutomakone käytti reikäkortteja. Ada oivalsi soveltaa reikäkorttijärjestelmää uudenlaiseen koneeseen, joka kutoisi kankaan sijasta lukuja.

Reikäkorttikone sai levätä pölyttymässä yli sata vuotta, ennen kuin se löydettiin uudelleen. Myös Ada on jäänyt Babbagen ja muiden miestutkijoiden varjoon. Toisissa oloissa digiaika olisi voinut alkaa jo Adan aikana.

Pekka Wahlstedt on kriitikko ja vapaa toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2016

Adan algoritmi. Kuinka lordi Byronin tytär Ada Lovelace käynnisti digiajan. James Essinger, suom. Tapani Kilpeläinen, Vastapaino 2016. 310 s., 29 €.