Sutta on pidetty pahuuden ruumiillistumana ja symbolina. Tästä kertovat sanonta ”ihminen on ihmiselle susi”, ihmissusi, Iso Paha susi, susi rikkinäisen tavaran vertauksena ja se, että Raamatussa susi on yksi kolmesta pahasta eläimestä. Susi onkin hävitetty sukupuuttoon monista maista.

Ympäristöfilosofi Leena Vilkka väittää, että perinteinen susikuva on pelkkä myytti. Susi on arka eläin ja pakenee ihmisen nähdessään. Toisaalta suden pennusta voi kasvattaa koiran, ja hylätty koira muuttuu luonnossa susimaiseksi. Vilkka kutsuukin sutta metsän koiraksi.

Suomessa susia vainotaan myös, koska ne uhkaavat lappilaisten elinkeinoa verottamalla porokantaa. Mutta mihin sudet menisivät, kun ihminen on vallannut koko luonnon?

Vilkka toteaakin, että tulisi luopua selviönä pidetystä ihmiskeskeisestä luontosuhteesta, jossa luonto on vain ihmisten tarpeiden palvelija. Luontosuhteen pitäisi perustua luonnon itseisarvoon ja kunnioittamiseen, mikä antaa susille ja muille eläimille tilaa.

Vilkka onnistuu hälventämään sutta ympäröiviä kauhukuvia. Vaikuttavia ovat kirjoittajan omakohtaiset kokemukset susista. Vilkka kertoo hauskan anekdootin vierailustaan susitarhassa, jossa yksi susi sieppaa hänen käsilaukkunsa ja hän lähtee sadatellen leikkisän eläimen perään.

Kirjan luettuani suhtaudun metsän koiraan yhtä rakastavasti kuin tavalliseenkin koiraan.

PEKKA WAHLSTEDT
Kirjoittaja on kriitikko ja vapaa toimittaja.

Biofilos 2008
163 s
9789529993543